maanantai 30. joulukuuta 2013

Päälimmäisenä

mielessä harmistus, kun ei onnistunut minun "hiihtolomani" ollenkaan.
Turhan aikaisin ajattelin, että joululomalla vain hiihdän, enkä tee mittään muuta.
Jouluvalmisteluista kyllä tykkään, eikähän se joulu tule ilman viimehetken hirviää hössötystä. Yritin hössöttä parhaani mukaan, sain ihan pinnaakin kiriälle, kuinkas muuten.

Aattoperinteeseen meillä kuuluu yleensä hiihtely tai juoksentelu olosuhteista riippuen. Tämän joulun olosuhteet pistivät lenkkeilemään. Lähes joka päivä on lenkkeilty nastoilla tai ilman. Tapaninpäivän keli taisi olla livakkain, tiet sellaista sianselkää, ettei meinanneet nastatkaan purra.

En ole vielä menettänyt toivoani hiihdon suhteen, kai tässä jonkun lenkin ehtii tälle talvelle suksillakin heittää. Se murehduttaa jo valmiiksi, kun lukujärjestys näyttää nyt siltä, että perjantai-iltana tullaan kotona käymään  ja sunnuntai-iltapäivästä pittää olla kovasti takaisinpäin menossa. Siksi olisin niin halunnut kilometrejä hiukan talteen tällä piitkällä lomalla.
Mutta kun ei, niin ei.

Sivupalkista löytyy uusi juttu: matkalla muotoilijaksi näki päivänvalon eilen, siellä pohdiskelen tätä uutta elämänvaihetta. Kurkistelkaa.


 Juhlien aikaa ja herkuttelua yllinkyllin... motivoipa taas pitämään itsensä liikkeessä seuraavana vuonna :)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Onnea on


Tiedättehän kyllä, mikä mun onneni on ;)
Eilen illalla kokeilin vähän siinä meidän pellolla tuppuroida lumitöiden jälkeen, ennen saunaa.
Totesin, lunta olevan sen verran, että Pyssymäkeen on lähdettävä tsekkaamaan baanan kunto.
Noo, ei ollut vielä baanaa, mutta lumi oli tampattu tiiviiksi. Ehkä jo ens viikonlopulla pääsee ajetulle ladulle? Tuli hiihdettyä yli kahdeksan kilometriä, 50 min. Karhuilla mentiin, mutta olis hyvin mennyt jo madshuseilla... Niissä olis ollut enon voitelemat luistotkin pohjissa.
Nyt mää oon sitten jo täällä Hämeenlinnassa, iliman suksia :(
Nastalenkkarit otin kuitenkin mukaan. Viimeviikolla vielä tiistaina pystyi hipsuttelemaan ihan hyvin tavallisilla lenkkareilla, mutta keskiviikkona olis ollut nastat tarpeen. Nytkin näyttää keli siltä, että ei oo turhat kapistukset ollenkaan nuo nastat lenkkareissa. Mutta huomenna en lenkkeile, sillä mulla on varattuna liput Rajattoman konserttiin!
Muutes, mitenkähän tuon laskurin laita? Kantsisko laittaa?
Liekö kerkiää tänä talvena tonnia haalia? 
Toisaalta se on ollut aina niin mukava päivittää...


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Maakuntamatkailua




Liikunta jäi taas mennä viikolla vähiin. Punnerrusohjelmaa olen saanut ylläpidettyä ja työmatkan pyöräiltyä kolmena päivänä. Keskiviikkona ohjelmassa oli tuttuun tapaan kiekkohöntsät jäähallilla. Kauhukseni huomasin nyt viikonloppuna painon nousseen lukemiin, joissa se ei ole ollut vuosikausiin. Jää pohdittavaksi, johtuvatko ylimääräiset kilot movember-viiksistä vai punnerrusohjelman kasvattamasta lihasmassasta. Muita vaihtoehtojahan ei ole, eihän?

Tuo punnerrusohjelma on mielenkiintoinen viikoittain kiristyvine setteineen. Kehityksen huomaa parempana jaksamisena. Jos joku innostuu ohjelmaa tekemään, suosittelen aloittamaan maltilliselta tasolta. Itseään ei kannata alkutestissä huijata. Itse aloitin alimmalta tasolta, vaikka alkutestissä olisi puoliväkisin saanut enemmänkin punnerruksia runtattua. Yritän pitää suoritukset puhtaina ja kunnollisina. Jos joku viikko ei kerta yrittämällä luonnistu, sitä toistetaan kunnes luonnistuu.

 
Viikonlopuksi ajelimme tyttöjen kanssa Päivikin luo Hämeenlinnaan: sattui sekä minulle että Viiville kiekkovapaa viikonloppu. Menomatka oli pienoista ekstriimiä: synkkä syksyinen ajokeli, pimeää, märkää ja mahatautipotilas takapenkillä. Takaraivossa takoi ajatus reissun hölmöydestä ja pelko siitä, että koko poppoo makaa viikonlopun vatsataudissa, mutta ikävä oman kullan luo voitti. Vatsapotilaan tauti saatiin lääkittyä kuntoon ja viikonlopusta tuli onnistunut.

 
Päivikin hehkuttama Vanajaveden lenkki katsastettiin lauantaiaamuna. Pikkaisen erilaisia oli hämäläiset lenkkimaisemat kuin lakeudet peltoaavat. Hämeen linna, kaupunginpuisto, Varikonniemi ja Vaakunan ranta tulivat tutuiksi. Polarin GPS mittasi matkaksi 7,9 km, Päivikin Sports Tracker 8,4 km. Ihmeellisiä ovat mittareiden aivoitukset. 

Iltapäivällä kaupunkilomailu jatkui shoppaillen, kahvitellen, elokuvissa (tytöt) ja glögillä (vanhemmat). Vaan eipä löytynyt Hämeenlinnan urheilukaupoista vaativalle tyttökiekkoilijalle pinkkejä hokkarinnauhoja. 



 Sunnuntaina menimme tutustumaan upeaan Hämeen linnaan. Oli restauroijat tehneet hienoa työtä. Ihme ja kumma jos vierailijalla ei syty edes pientä kipinää Suomen historiaan linnassa liikkuessa.





Linnavierailun jälkeen kaappasimme Päivikin matkaamme ja ajelimme Tampereelle herkuttelemaan ravintolaruualla. Pizzat ja pihvit nautittuamme oli haikeiden hyvästien aika. 

Lastauduimme tyttöjen kanssa autoon ja matka kohti talvista Pohjanmaata alkoi. Ajomatka sujuikin kotiin päin paljon jouhevammin: ainoa murhe oli kolmeen kertaan kahden tunnin sisään kuultu Cheekin ja Samuli Edelmanin karmea räp- ja laulukyhäelmä. Ihan tuli kulttuuriministeri Arhinmäen sanat Cheekistä mieleen. Palautetta voisi kyllä antaa Novan soittolistallekin. Novaa kuunnellaan automatkalla kompromissinä: isä ei tykkää YLeX:stä ja lapset ei tykkää Yle Puheesta.

Elämäjärven tielle kääntyessä löysimme talven ihmemaan: lumipeitteinen tie ja tien varren puiden lumiset oksat muistuttivat lähestyvästä joulukuusta.
Jokohan tulevalla viikolla pääsee hiihtämään?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Toisinaan

taas saa treenistä kiinni.
Oon pohdiskellut, ettei tää junnausjuoksu oikeen kehitä, joten yritin sitten lauantaina juosta vähän reippaammankin vitosen... Juu meni se muutaman minuutin reippaammin, kuin normisti.
Sunnuntaina tein sitten vyötäröjumpan ja maanantaina maratoonarinkin lihaskunnon. Uuh! Perslihakset kiljui riemusta.
Tiistaina kävin sitten lepyttelemässä kipeästä takamustani hipsuttelemalla pirttirannan seiskan. Eihän siinä kyllä hipsuttelussa takalistoon liike juuri kohdistu, joten piti keskiviikkona kyykkäillä Hämeenlinnan kämpässä ilman painoja. Keskiviikkona oli myös yhteislenkkipäivä. Oon innostanut opiskelukamuja kaveriksi lenkille. Kävelty ollaan reippaasti ja välillä otettu juoksupyrähdyksiä, semmoinen Päivikin juoksukoulu :)
Torstai aamu oli opiskelusta vapaa ja päätin käydä kipaisemassa aamulenkin vanajaveen ympäri.... Siinä juostessa aattelin vauhtejani ja mietin, että on tämä pahuksen tahkiaa joskus. Yritin ennen loppunousua ottaa jonkin sorttista vetoa, mutta siinäkään ei vauhdin pito mielestäni onnistunut. Tuloksena trackerin mukaan 9.55km ajassa 56.42 avg 5:56/km
Jorma Uotista lainatakseni: ei huono!
En lopulta ihmettele sitäkään, että tuntui vaikialta ;)
Jalat ovat aika ajoin olleet melkoisen tukkoiset. Olen kokeillut magneesiumvalmisteita jos minkälaisia, ja ilmeisesti imeytyminen on hyvin persoonakohtaista. Tällähetkellä on menossa jauhemainen magnesium garbonaatti- valmiste. Joka taitaa hiukan jopa imeytyä.
Paras löytö lihaksiin on ollut Relaksant-voide. Harmittaa näin jälkeen päin, kun luontaistuotekauppias Risto Oja suositteli mulle jo vuosi sitten nimenomaan tätä tuotetta, silloin kun kantapäävaivaani hänelle valittelin. Oli vaan niin kaiken maailiman linimentit siinä vaiheessa kokeilussa ja kokeiltunna, että tuntui rahantuhlaukselta ostaa lisäpurttiloita. Perskindol, Atrogel, Ojan isännän linimentti ja mitä kaikkia. Ja mitä hurjempi haju, sitä tehokkaammaksi ajattelin.
Tää relaksantti on niin miellyttävän tuoksuista ja perusvoiteenomaista, että sitä on aivan ilo levittää aamuin illoin. Jalat oikeen hykertelee ilosta.
Tennispallo on kans käytössä päivittäin hieromaan tuon jalkapohjan pinhuuseja, niitä vaan tuntuu riittävän.
Teippiä en uskalla jalkapohjista jättää pois, koska kireä kohta on kantapäässä vielä. Katsotaan jos se joskus antautuu, ehkä hiihtohommissa? Ladulle niin mieli halajais!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Marraskuu ja movember

Liikkumiset on syksyn pimeydessä jääneet vähiin. Viime viikolla jaksoin raahautua kuitenkin keskiviikkona kiekkohöntsyihin legendaarisen Wanhat Pierut -organisaation kanssa. Ei olisi kannattanut, hävittiin.
Tabata-jumpat jäivät tekemättä ja 100 pushups-ohjelmakin jäi kesken, kun perjantaina kävin Kirsin hierontapöydällä hampaita kiristelemässä: oli pää kiinnitetty aika lailla tiukasti hartioihin. Kirsihän ei suosittele heti hieronnan jälkeen liikuntaa ja hyvä niin.
Viikonlopun huilailin ihan tyystin. Oli hiukan kropassa flunssatuntemuksia, eikä olisi ollut ensimmäinen kerta, kun hieronnan päälle iskisi lentsun. Tänään tuntuu jo paremmalta, saattoi olla hyvä huilailla ja keskittyä kakun syöntiin isänpäivänä.
Tuossa punnerrusohjelmassa riittää meikäläiselle haastetta, vaikka alimmalta tasolta liikkeelle lähdinkin ja ainakin kaksi ensimmäistä viikkoa sujuivat hyvin. Tällä viikolla aloitan kakkosviikon alusta ja viikonloppuna on ensimmäisen välitestin vuoro. Sen jälkeen päivitetään oma taso ja jatketaan ohjelmassa eteenpäin. Vuosia sitten tein tuota ohjelmaa edellisen kerran enkä päässyt ihan loppuun saakka: voima ja sinni loppuivat kesken. Nyt yritän malttaa edetä niin rauhallisesti portaalta toiselle, että kehitystä ehtii tapahtumaan. Katsotaanpa miten äijän käy, eipä haittasi vaikka naruihin ja rintalihaksiin hiukan patesta kehittyisi.
Omaa liikuntaa verottaa myös nuo naiskiekkoilijoiden valmennushommat. Kaksi iltaa viikossa menee harjoituksien vetohommissa. Edellisviikonlopun Kuopion reissu tiukkoine peleineen imi mehut valmentajastakin. Stressaavaa hommaa toisinaan, mutta kaikesta huolimatta hemmetin kivaa - ainakin voittoputkessa.
Hupia marraskuuhun tuo movember-kampanja. Miesten terveydestä ei puhuta turhan paljon ja hyväntekeväisyyskampanjaan hyppäsin mukaan. Toivottavasti herättää ajatuksia muissakin, hilpeyttä ainakin. Päivikki on hengessä mukana ja tuunaili hiukan partajouhiani.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Elämä on

yhtä reissaamista juuri nyt.
Viikoittain istun melkein 10 tuntia junassa... Ou jee! Ja just nyt istun linja-autossa matkalla Kuopijoon. Tälläkertaa pääsi rouvakin mukaan NiceHockeyn pelireissulle. Näin kun on viikot poissa kotoa, niin tuntuu mukavaiselta lähteä ukon mukaan reisuun. Mukana tietysti myös Vilja ja Viivi, lisäksi korpraalioppilas Venla ja miniä Noora. Tietenkin joukkueellinen muita pelinaisia, mutta meidän perhettä taitaa olla nyt iso osa tässä autossa.
Treenielämä, sitä ei kyllä tällä hetkellä ole olemassa, on vain satunnaista viikoittaista lenkkeilyä. Treenaamisen edelle on kiilannut opiskelu ja reissaaminen. Nyt kun kämppikseni jätti minut yksin selviään siellä Hämeenlinnan päässä, niin opiskelu tahtoo nielaista suurimman osan päivästä, puolensa ja puolensa; pitkän päivän jälkeen kysyy sinniä lähteä lenkille pimeyteen. Toisaalta ainakin vielä ajatuksena on suorittaa opinnot pikkuisen tiuhempaan tahtiin, joten treenielämä, se jää nyt tois- tai kolmois sijalle.
Hämeenlinnassa lenkkeily on kuitenkin maistunut niin mukavaiselta, että joka viikko tulee muutama kymppi siellä juostua.
Juoksu kyllä kulkee jo mukavasti. Aamulla kerettiin Jarkon kanssa hilipasta Kiekko-Niskakankaan lenkki 9.5 km pikkusen reilussa tunnissa 1.03:52  sportstrackerin mukaan näytti aikaa menneen.
Jarkko on aloittanut taas one hunred pushups - punnertamisen tabatan lisäksi ja minuakin alkoi houkuttaa tuo punnertaminen, kun sovelluksen näköjään voi myös ladata puhelimeen. Jos maanantaina aloittaisin. Muistaakseni viimeksi pääsin punnerruksissa johonkin neljäänkymmeneen ja sitten loppui sinni. Pitäisköhän tavoitteeksi laittaa se nelkyt, jos aloittaisin heikoimmalta tasolta, vaikka ei siitä kauan oo kun kokeilin ja viistoista sain ährättyä.
Jonkinsortin rautatankoa kaipailen sinne Hämeenlinnan kämppään, kun oon lenkkien jälkeen pikkusen kyykännyt tanko niskassa. Miten semmoisen hankkiminen onnistuu ilman mitään kulkupeliä... Vaikeesti, kyllä.
Juu, ajatuksissa kuitenkin pysyä kunnossa. Hiihtokelejä oon vähän jo haikaillut, mutta ootellaan vielä.



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jarkon jorinoita: Nastat jalkaan ja menoksi!


Aikainen ensilumi yllätti hitaan haravoijan ja peitti suuren osan maahanvarisseista lehdistä valkoisen hunnun alle jo ennen syyslomaa. Viikonlopuksi suunniteltu haravointiurakka siis siirtyi tuonnemmaksi ja viikonlopun saattoikin käyttää lepäämiseen ja pienimuotoiseen kuntoiluun.

Sunnuntaiaamuna kirkas auringonpaiste houkutteli lenkille. Lumipeite ja pelko liukkaasta tiestä laitatti jalkaan jo useamman vuoden vanhat Icebug-nastalenkkarit. Kilometrejä noille kengille ei ole juurikaan kertynyt, kun en ole kovinkaan innokas talvihölkkäilijä. Nastalenkkarit ovat kuitenkin oiva apu tavallisilla talvisilla kävelylenkeilläkin. Nykytalvina kun tiet saattavat olla jäisiä muulloinkin kuin Kaisan kaljamilla ja Liisan liukkailla.

Yhdessä Päivikin kanssa suuntasimme hölkkämme kohti Kiekon peltoaavaa. Lännen puoleine tuuli meinasi sormia kylmettää, mutta kantoi kuuluviin myös joutsenten huudot Kalajoki-varresta. Lienevätkö keräilleet joukkoja kokoon seuraava siirtymätaivalta varten pois talven tieltä?


Kymmenen lenkkeilyvuoteni aikana nuo Kiekon peltotiet ovat tulleet tutuiksi, mutta aina veri vetää sinne peltoaukealle: siellä on hienoa seurata vuodenkiertoa alkukeväästä alkutalveen eikä muu liikenne häiritse taivaltajaa, lukuunottamatta kevätkylvöjen ja rehunten aikaa, jollin leveät traktorit jyristelevät samoilla teillä. Vaikka joskus pitkät suorat tiet ja näkymä kauas jopa kilometiren päähän on masentanut väsynyttä hölkkääjää, nykyisin on oppinut kenties kääntämään ajatuksia pois jäljellä olevasta matkasta ja oppinut nauttimaan etenemisestä (hitaastakin) ja avoimesta maisemasta. Seitsemän ja puolen kilometrin lenkki sujui leppoisasti auringon paisteesta ja alkutalven maisemista nauttien. Ilman nastalenkkareitakin lenkki tuntui sujuvan ilman liukasteluja, Päivikki näet luotti kesäisiin Brookseihinsa.

Lauantaina pukeuduin pitkästä aikaa seepra-asuun eli kiekkotuomarin sotisopaan. Edessä oli ankara paikallistaisto Nivala Cowboys-HaU Huskit, Haapavesi. Vauhdikkaassa pelissä tuomarikin sai sopivasti hien pintaan ja "fanikatsomon tuen" taakseen. Kaikesta huolimatta pelistä palasin kotiin ihan hyvillä fiiliksillä ja ennen saunaa tein vielä tabata-jumpan. Parin tunnin tuomarointi kävi oivasta lämmittelystä ja tabata-jumppa tuntui taas aivan erinomaiselta. Jollain tapaa tuo tiivistahtinen kuntopiiri tuntuu sopivan minun mielenlaadulle. Kahdeksalla 20 sekunnin toistolla kymmenen sekunnin palautuksin saa sykkeen korkealle, lihakset hapoille ja hengityksen huohottamaan. Kahdeksan toiston jälkeen minuutin huilailu ja uuden liikkeen kimppuun. Nyt olen puolenkymmentä kertaa tuon jumpan tehnyt kutakuinkin samoilla liikkeillä: jalkakyykky, rinnalleveto, pystypunnerrus ja vatsaliike. Tavallinen istumaannousu ei tuolla rytmillä oikein tunnu, vaan vaatii puntit vastukseksi. Olenkin tehnyt venäläistä kiertoa kahvakuula sylissä ja hyvältä (pahalta) tuntuu kyljissä. Aikaa tuohon neljän liikkeen jumppaan menee 20 minuuttia. Liikkeiden määrää vaihtelemalla voi jumpan tehokkuutta säädellä. TYKKÄÄN!


 



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Aamullakin

kävimme Onnia tsemppaamassa. Hyvin oli rämäpäällä matkanteko yön yli sujunut revontulia ihaillessa. Jos kaikki menee putkeen niin 24 treenijuoksu taitaa mennä ennätystahtiin. Kuvapäivitys tilanteesta ennen kello yhtätoista aamupäivällä:

Vas Cosmos alias Onni Vähäaho, Pasi Koskinen ja Jarkko Turunen


Tuuli yltyi aamulla navakammaksi ja puhalsi välillä melkoisia puuskia. Mulla eilinen lenkki otti jo taas penikoihin, mentiin sellaista haipakkaa, joten suosiolla läksin tänään matkaan kickbikella... mukavampi sillä kantaa kamerareppuakin selässä.


Onni oli olosuhteisiin nähden hyvännäköinen ;) Sitä kun ei aina tiedä minkä näköisenä mies on reilun 16 tunnin "reippailun" jäljiltä. Ehkä Pasi oli saanut nyt mieheen malttia.


Twitteristä voipi seurata Onnin lopputaistoa, mun häätyy nyt alkaa pakkaamaan itseni matkustusvalmiiksi.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Jarkon näppikseltä: Mr Tabata sekä ultrajuoksijat Onni ja Pasi



Tämän viikon kuntoilut jäivät vähälle, mutta otsikossa mainitut herrat maustoivat viikkoa.
Japanilainen pikaluisteluvalmentaja on kehittänyt lihaskuntoharjoittelun ”miun makkuun”. Nettimaailmassa (varmaankin juoksufoorumin fb-sivuilla) törmäsin mainintaan Tabata-treenistä. Googlettamalla selvisi, että kyseessä on lihaskuntoharjoite, jossa yhtä liikettä tehdään 8x20 sekuntia kymmenen sekunnin palautuksin. Liikkeiden välissä palautellaan minuutin verran. Nettikirjoittajat kehuivat menetelmää tehokkaaksi ja nopeaksi. Omenapuhelimeeni löytyi vielä sovellus, joka oli valmiiksi ohjelmoitu kyseiseen treeniin. Pitihän tuo itsekin kokea. Kyykkyjä kevyellä tangolla, pystypunnerruksia tangolla, vatsarutistuksia ja rinnalleveto  –siinä liikkeet ja kyllä maistui. Tuntui kunnon treeniltä, kun syke nousi ja hengästyi. Lihaksia poltteli aika lailla.  Kaikki tämä kotona ja lyhyessä ajassa. Liikkeitä ja vastusta vaihdellen tästä saa mahtitreenin. Suosittelen. Keskiviikkona tehty treeni tuntuu vieläkin takareisissä – kielii joko treenin tehokkuudesta tai heikosta lihaskunnosta…toivottavasti ei pelkästään jälkimmäisestä. Nyt joudun minäkin kehittelemään uusia tekosyitä, miksei lihaskuntoharjoittelu maita.
Tänään iltahämärissä Päivikki sai minut houkuteltua juoksulenkille. Tiedossa oli, että Onni alias Cosmos juoksee alkuillasta alkaen oman 24 tunnin harjoituksen Ylivieskantien varressa. Hölkkäilimme katsomaan, miten Onnin juoksu on lähtenyt kulkemaan. Olipa Onnille kertynyt muitakin kannustajia ja tukijoita. Onnin vanavedessä aika haipakkaa taivaltaessa saimme nauttia myös Onnin ”personal trainerin” ja tukihenkilö Pasi Koskisen jutustelusta ultrajuoksun maailmasta. Viime vuotisen Onnin kierroksen ja Kolme kivestä –blogin perusteella tiesimmekin Pasin melkoiseksi filosofiksi ja lyhyessä jutustelussa tämä käsitys vahvistui: taitaa olla niin, että todelliset KESTÄVYYSjuoksijat ovat myös ajattelijoita.
Tunnin lenkillä kilometrejä kertyi hiukan yli yhdeksän. Hieno lenkki ja upeaa seuraa. On mukavaa lenkkeillä välillä ilman paineita harjoitusohjelmasta tai tulevasta ”kisa”suorituksesta.
Menkäähän ihmiset kannustamaan ja tukemaan Onnia suorituksessaan. Aikaa on vielä 20 tuntia. Huomenna ultrajuoksija ihan taatusti tarvitsee tukea ja kannustusta!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kauankos

Tässä on nyt juosta lämppästy, elokuun alusta epäsäännöllisesti?
Tää elämä on ollut niin epäsäännöllistä, että manuaalinen treenikirjanpito on jäänyt aivan hunningolle, täytyy varmaan tänä viikonloppuna yrittää päivitellä sitä.
Kuitennii nyt tuntuu siltä, että alkaa pikkuhiljaa sujumaan, ei oo enää sellaista pakkoähräys meininkiä, mitä on ollut tähän asti.
Viime viikko meni hiukan kevyemmin, kun aattelin hieronnan jälkeen vähän säästellä.

Maanantaina kipaisin kiekonlenkin ja tein vähän jalkakyykkyjä perään- paljonko lie se tanko painaa, mikä oli niskassa... Vois olla kaheksisen kiloa.
Tiistaina tein pitkästä aikaa kahvakuulajumpan, jonka jälkeen oli mukava istua junassa.
Keskiviikkona sain surullisen uutisen ja tarpeeksi sitä murehdittuani alkoi tuntua, että täytyy päästä  happea haukkaamaan, vaikka ilma oli nuhruinen ja kostea. Vuokraemäntäni ei olisi halunnut enää päästää pimeään juoksentelemaan ja käski juosta reippaasti. Minä tein työtä käskettyä: ajassa 54.59 8.9 km. Nyt tietysti harmittaa, ettei ollut sykemittari mukana, kun tuota kantamista on ollut niin kaikenlaista, etten ole sykemittaria matkassa rahdannut. Lenkki oli helpon tuntuista ja loppunousu meni aivan kepeästi.
Torstaina samantyyppinen lenkkikeli. Läksin vähän keveämmästi liikenteeseen. Kävelin alun pari kilsaa ja sitten juoksentelin loppulenkin ajassa1.04.11 8.93 km
Mahdottoman hyvilläni olen siitä, että juoksu on taas lähtenyt kulkemaan. Jalka turvallisesti teipattuna, kuinkas muuten. Näyttää teipin kanssa kuitenkin kestävän jo sellaisen reippaammankin lenkkeilyn. Voi jehna, en oo ihan rapakunnossa kun hiihtokelit alkaa!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Junassa

Taas istun. Tämä aika on niin mukava käyttää kirjoitteluun.
Kotona ollessa ei enää tunnu aika riittävän mihinkään.

Viimeviikkoisesta lenkkeilystä sen verran, että varmaankin tiistaina läksin trackerin kanssa mittailemaan edellisviikon lenkkiä. Heh, lenkin pituudeksi  tuli 9.95 km. Näin sitä saadaan lenkeille mittaa kun päättömästi juostaan vieraalla paikkakunnalla, eikä oo hajuakaan matkojen mitoista. Koska juoksulenkkini ovat olleet lyhykäisempiä ja sellaisia varovaisempia, niin kympin lenkit ja varmaan erilaiset maastotkin löivät sääret aivan tukkoon. Ajattelin, että jos näillä koivilla jatkan lenkkeilyä, niin takapakkia mennään taas kantapään kanssa. Piti hädissään pyytää jo Maradonnalta apua :)
Viikonloppuna, kun oli melkein kiekotonta- Jarkolla vain pari tuomarointia ja Viivillä yksi peli- saatiin vihdoinkin tehtyä se homma mitä oon jo parin vuoden ajan suunnitellut: räjäytettiin olohuoneen ikkunan alta kukkapenkki taivaantuuliin. Siinä ei isännänkään tarvi puhua kuntosalille menosta, kun ihan saa hyötyliikuntaa lapion varressa. Minä kannoin kiviä ja Jarkko heilui lapion kanssa. Kaivinkonetta suunniteltiin lainaan, mutta menihän tuo lihastyövoimallakin. Nyt tietenkin oletan, että Hämeenlinnassaoloaikana vallikivet löytävät paikkansa, niin saan ens viikonloppuna siirtää pionit takaisin paikalleen. Vink,vinks vaan sinne kotiin!

Eilen iltasella kävin tosiaan Maradonnan käsittelyssä ja jalat ovatkin nyt tuntuneet ihan kulkukelpoisilta... Jaa, miten lie tämän viiden tunnin istumisurakan jälkeen.
Tuosta hyötyliikunnasta kun juttelin, niin yksi tällainen liikuntamuoto on tuon repun roijaaminen. Repussa kulkee kaikensorttinen reissunaisen vaate ja muu varustus. Eilen veikkailin, että reppu saattaisi painaa jonkun kolme neljä kiloa... Aamulla lähteissä varsin sen punnitsin ja yllätys oli melkoinen kun paino oli kuusi kiloa. Ei ole ihme, että välillä on hartioissa ja jaloissa taakka tuntunut. Reippaasti olen kuitenkin kävellyt repun kanssa asemalta kouluun ja koululta kämpille yhteensä noin kuusi kilometriä, lähtöpäivinä toisinpäin, eli kouluun ja koululta asemalle. Tämähän ois hyvää harjoittelua ens talven umpihankihiihto kisaan. Löytyisikö  mulle joukkue? Täytyisi varmaan kehitellä jotain uusia tavoitteita vaikka hiihdon saralle, kilometrien kahmiminen voi olla opiskeluhommien takia hankalampaa.



maanantai 23. syyskuuta 2013

Lenkkeilyt

Jatkuivat torstaina Hämeenlinnassa.
Kiertelin vuokraemäntäni avustamana kaupunginpuistonlenkin. Avustamana tarkoittaa, että vuokraemäntäni lähti reittioppaaksi pyörällä. Nyt alkaakin olla oikein mainiot lenkkipolut selvillä siellä suunnalla minne olen tässä taas parasta aikaa matkalla. Tämä junassaolo aika kuluu mukavasti, kun ottaa evästä, lukemista, virkkuun ja tabletin.
Mutta lenkkeilyyn. Harmitti, kun sports trackeri vaati uutta kirjautumista lenkille lähteissä, en saanut reittiä mitatuksi ja kartalle. Tunnin kuitenkin juoksin suhteellisen reipasta tahtia, joten veikkaisin, että vajaan kahdeksan kilometria tuli mittariin.

Perjantaina kävelin reissureppu selässä kouluun (3 km) ja koululta asemalle ( olisko 4 km) tuo vaellusreppu on osoittautunut mainioksi matkakumppaniksi, kun sillä jaksaa kantaa painaviakin matkavarustuksia... Oliskos tämä nyt sitten sitä hyötyliikuntaa?
Lauantai meni kotoutumisessa ja kai minäkin valmistauduin NiceHockeyn ensimmäiseen sarjapeliin, kun valmentaja siinä pyöriskeli hermostuneena koko aamupäivän. Tavoitteena naisilla on kuulemma Mestis... Juu, voi sitten olla vähissä kohtaamiset aviomiehen kanssa jos nousevat: minä tuun kottiin, niin Jarkko lähtee naisten kanssa reissuun :/
Sunnuntai aamuksi oli luvattu pohjoiseen kääntyvää tuulta, joten päätimme lähteä lenkkeilemään Hituraan, toiveissa nähdä muuttavien n.7000 kurjen ylilento. Sää oli kuitenkin leuto ja tuuleton, eivät olleet linnut saaneet vielä ilmaa siipien alle.
Siellä Hiturassa juoksennellessa Jarkolla tuli ajatus, että täällähän olisi hyvä paikka järjestää vuorokausijuoksuja tai Onnin testijuoksuja. Pisin reitti kaivoksen ympäri taitaa olla noin 4 km, mutta muitakin matkoja saa soratiestöstä soviteltua.
Mulla jalat olivat kuin lyijyä varmaan torstain kovasta lenkistä. Jarkko taas kipusi kevein jaloin kaivoksen kaatoaltaan nousuja. Semmoinen vajaa seiska kipaistiin. Olisin niin mielelläni laittanut lenkistä tänne kuvia, mutta linkitys ei nyt mua tottele, yritän uudestaan iltasella koulupäivän jälkeen.



tiistai 17. syyskuuta 2013

Innostuttiin

Ihan todella siitä metsähyppelystä.
Maanantaina suunnattiin samaan paikkaan, tosin suunnitelmissa hiukan eri reitti; nimittäin lähitienoolta ohi kulkeva moottorikelkkareitti.
Heti lähteissä huokailtiin molemmat, että nyt ei ollutkaan niin helpon tuntuista, kuin sunnuntain lenkillä. Metsässä juoksussa kun täytyy kinttuja nostella hiukan erilailla kuin maantietallaamisessa. Mulla oli nivuset alkuun hankalan tuntuiset...johtui varmaan siitä sunnuntaisesta sammalten nuuhkimisesta ;) Mutta kun päästiin matkaan, niin lähtihän se juoksu rullaamaan. Tosin vain vähän matkaa, sillä maasto oli hiukan haasteellista Cosmoksen sanoin... tuumasi Jarkko. Kapea kivinen polku ja sitten alkoi suo, jota oli ojitettu. Vaikka kosteaa oli, ei silti ihan mahdottomasti upottanut ja lenkkaritkin säilyivät melkein kuivina. Juostiin/ käveltiin Vinnurvan lähimaastoon pikkutielle ja siitä Pyssymäkeen tulevalle ladulle, joka oli myös melkoisen märkä... Mutta ei kuulemma läheskään niin märkä, kuin oli ollut kesällä yövaelluksen aikaan. Siitä sitten hirvenhiihtoladun kautta eränkävijöiden majaa kohti, missä oli auto odottamassa. Kahdeksan jälkeen oli metsässä jo melko hämärää, melkein olisi saanut olla lamppu otsalla loppumatkasta.
Matkaa ei tullut kuin kuutisen kilsaa, mutta hyvä lenkki, pysyivät sykkeetkin kohtuullisina, kun oli sitä hidastetta reitillä.

Tänään pakotin itseni pitkästä aikaa jumppaamaan ja tein kävelijän lihaskuntojumpan. Tällä saralla täytyy ryhdistäytyä! Lihaskunto on yllättävän katoavaista :(
Jumpan jälkeen potkuttelin kickbikella katsomaan Viivin jalkisturnausta, hän kun pääsi Köpiksen tyttöjoukkueen maalivahdiksi.
Reippailin siis päivällä, kun nyt istua kökötän junassa matkalla Hämeenlinnaan. Tämänkertaisella lähdöllä ei enää kenenkään meistä tarvinnut vetistellä!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Mahdottoman mukava

metsälenkki takana.
Olen liikkunut viimeaikoina paljon Pyssymäessä sienessä ja mustikassa yksin, kun sinne on niin helppo pyrähtää tästä kotoa vaikka pyörällä. Eränkävijöiden majalta lähtee hirvenhiihtolatu ja sitä on ollut mukava kulkea. Tänään otin Jarkon mörön syötiksi, että uskaltaisin vähän poiketa polulta. Yhdessä sitten tuumittiin, että tänne tullaan lenkkeilemään.

Latupohjat ovat ihan loistavia lenkkipolkuja.
Vajaa seitsämän kilsaa juostiin: lähdettiin ensin hirvenhiihtolatua pitkin Vinnurvantielle ja sieltä Lehmilammen laavulle. Laavulta eteenpäin juoksu oli haastavampaa kivikkoisella ja mutkaisella patikkapolulla. Piti mun vähän tutustua turpeeseenkin, kun jalka ei enää yhden pienen juurakon yli noussutkaan. Kehveli ;)

Loppulenkistä vaan yhteen ääneen pohdiskeltiin, että eipä oo hoksattu aiemmin näitä metsäpolkuja lähteä tutkimaan. Todennäköisesti jatkossa mennään metsään, jäi niin mukavat viilikset.

Alkuviikosta etsin Hämeenlinnassa uusia lenkkipolkuja ja niitähän kyllä löytyy: Ahvenistolla tiistaina reippailulla vuokraemäntäni kanssa. Voi hitsi, siellähän oli niin hianot kuntoiluvälineet etelänmiehillä, ettei me maaseuvun ihimiset koskaan olla sellasiin törmätty :O

Torstaiksi tulinkin kotiin, kun oli Kirsiltä varattuna parin tunnit hieronta.
Oon myös vielä kerännyt pyöräkilsoja kilometrikisaan, että sain 1200 km rikki--- juu, tosi vähän se on siihen viime kesän 2500 km verrattuna :(
Nyt oon kamalan onnellinen siitä, että tiistaina vasta täytyy lähteä opinahjoon!
Koville ottaa mulla tää reissunaisen elämä, mutta jospa jollainlailla alkais tottua... Toivottavasti.

 Jarkko jatkaa omia mietteitään:

Viikko on mennyt vötkistellessä ja jalkoja parannellessa. Perjantaina sain päättää työviikon Kirsin kynsissä. Yllättävän hyvin olivat jalat palautuneet Kärkimaratonista. Vasen pohje ja molemmat reidet olivat hitusen tiukkoina kuitenkin. Kirsi jostain syystä totesi, että juoksijan olisi hyvä toisinaan venytelläkn. Mitä lie tarkoittanut?

Aamupäivän marjaretken ja NiceHockeyn harjoitushöntsän jälkeen olikin sopiva aika lähteä kokeilemaan, miltä juoksu viikon tauon päästä tuntuu. Mennessä oli oudon epävarma tunne: ihan kuin ei olisi ikinä juossut. Mutta jo ensi askeleilla tuntui kepoisalta ja hyvältä: liekö johtunut hyvästä lenkkiseurasta ja mukavasta maastosta.

Vuosikausia jo on tullut hölkkäiltyä, mutta vasta nyt on tullut huomattua metsäpolkujuoksun autuus. Ei väliä vauhdilla tai matkalla, juoksuun käytetty aika on tärkeitä. Pehmeä maasto hellii jalkoja, mutta alustan haastavuus tuo juoksuun ihan omanlaisensa mielenkiinnon ja varmasti kehittää nilkan ja jalkaterän lihaksistoakin eri tavalla kuin yksitoikkoinen päällystetien hinkaaminen.

Jospa tässä taas pääsisi treenamisen alkuun. Ítselleni olen luvannut,e ttä tänä syksynä ennen hiihtokeljä ottaisin kunnon salikuurin, että saa lihaskuntoakin kehitettyä. Jos vaikka sasi näihinkin siimoihin hiukan patesta tarttuman, kun meinaa nuo talon naiset alkaa pullistelemaan hauiksiaan sen näköisenä, että kohtaa jää isäntä kakkoseksi tai kolmoseksi... Oman haasteensa treenaamiseen tuo nuo aikuisopiskelijan Hämeenlinna-viikot ja omat kiekkokiireet, huushollin ylläpitoakin pitäisi ehtiä opetella. Koville meinaa ottaa välillä isännällekin, mutta jospa jollain alkais tottua....toivottavasti.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kramppeja ja nitkahdus



Kärkimaratonaamuvalkeni Nivalassa aurinkoisena.Huonosti nukutusta yöstä huolimatta mieli oli rauhallinen ja kohtuullisen luottavainen. Aikaisena aamupalana puuroa, kananmunaa, jogurttimysliä ja kahvia. Aiemmin en ole puolilta päivin starttaavaa maratonia juossutkaan, vaan olen voinut hotelliaamiaisella syödä mielin määrin. Nyt piti olla varovaisempi tässäkin asiassa.

Kisapaikalle saavuttiin reilu tunti ennen starttia osanoton varmistamiseksi. Tunti kului kevyesti käveleskellen, ruohikolla makoillen, reittikarttaa tutkien ja varusteita valmistellen. Lähtöviivalle kerääntyi hiukan ennen kahtatoista vain kolmisenkymmentä urheaa koko matkan taivaltajaa. Kaikki näyttivät pelottavan kovakuntoisilta ja ajattelin, että yksinjuoksuksi menee.

Starttipistoolin paukahdettua matkanteko alkoi kevein koivin. Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli suunnitelmissa juosta tuntemuksen mukaan konetta käynnistellen ja sen jälkeen tasata syke tunnin ajaksi lukemiin 145. Parin kilometrin juoksun jälkeen sykemittari alkoi varoitella liian korkeista sykkeistä, olin kymmenisen lyöntiä yli tavoitteen. Tässä vaiheessa piti tehdä kipeä päätös: jättäydyn ryhmästä ja yritän tasata sykkeen. Lohduttelin itseäni ajatuksella, että joku noista vielä tulee selkä edellä vastaan toisella kierroksella. Neljän kilometrin tienoilla takaa tuli ohi Katri Hautakangas , joka kertoi olevansa ensikertalainen ja juoksevansa tuntemuksen mukaan – kevyttä tuntui olevan ja pian jäinkin hänestä. Sykkeet eivät laskeneet tavoitteeseen, mutta en halunnut enempää hiljentääkään, koska omilla lenkeillä olin pystynyt reilun tunnin juoksemaan neljän tunnin maravauhtia alle 145-sykkeillä. Alkukilometrien myötätuuliosuudella aurinko lämmintä kovasti ja hiki tippui lipan päästä jo alkumatkasta. Ensimmäinen juomapiste 4,5 kilometrin kohdalla tuli tarpeeseen.
Vielä ennen ensimmäistä omaa väliaikapaikkaani (7 km) yksi naisjuoksija (Mari Sipola?) ohitti minut, hänen kannassaan taivalsin toiselle juomapaikalle saakka, jossa hän pysähtyi juomaan ja jäi taakseni.  Seitsemän kilometrin pylvään ohitin ajassa 40.12, suunnittelemassani vauhdissa, sykkeet tosin liian korkealla, keskiarvo 152. Tunne oli virkeä ja hyvä, juoksu rullasi kivasti.


Pakolantien päässä odotti Päivikki kickbiken kanssa ja avusti vetoavulla vastatuuliosuudella. Visalantiellä oli lisää kannustusjoukkoja: appiukko Paavo ja tytär Vilja. Paavolta sain myös vetoapua sivuvastaisella osuudella. Kanssamatkaajat todellakin jouduttavat askelta ja parantavat fiilistä, etenkin kun matkan varrella ei muuta kannustusta juurikaan ollut.
Niemelänkylän sillalla puhalsi koko reissun kovin vastatuuli, mutta onneksi vain noin 400 metrin matkalla. Joen eteläpuolella juoksijan vauhtia siivitti sivumyötäinen tuuli, jonka ansioista pystyi laskettelemaan aika rennosti eteenpäin. 14 kilometrin paalulla oli jälleen väliajan paikka. Toinen seiska vei aikaa 39.46, edelleen aivan ennakkosuunnitelmien mukainen vauhti. Keskisyke oli  toisella seiskalla 155, melkein kymmenen lyöntiä liikaa.

Ensimmäisen kierroksen loppukolmanneksella Katrin selkä alkoi lähestyä ja oma juoksuni kulki edelleen hyvin. Lisävoimia antoi Ruusan ja muiden tienvarteen kokoontuneiden kannustus Männistön kaupunginosassa.  Kierroksen lopulla juoksu oli edelleen vaivatonta, mutta ajatus ilmeisesti alkoi pätkiä, sillä väliajan napsautin 42 kilometrin kohdalla, satakunta metriä ennen oikeaa kohtaa. Väliajaksi tuli 38.37, johon pitää lisätä reilu puoli minuuttia, kuitenkin kisan nopein seiska. Keskisyke oli nyt 159, reilusti liikaa! Puolikkaan väliajaksi tuli 1.59.41, alle neljän tunnin vauhdissa tasaisen vauhdin taulukon mukaan siis.
Toisen kierroksen alussa Ylivieskan oma Västerbron silta eli Savontien rautatiesilta piti ottaa varovasti, mutta alamäessä annoin rullata rennosti. Pian mäen jälkeen reisissä alkoi tuntua ensimmäiset jäykistymisen tunteet ja tässä vaiheessa suolakiteet olisivat voineet tehdä terää. Huoltojoukkojen kanssa olin kuitenkin sopinut suolasta ja geelistä vasta Kiviojan koulun tienoilla. Lievistä tuntemuksista huolimatta juoksu kulki ja ohitin Katrin samoilla seuduilla, joilla hän edellisellä kierroksella hyvästeli minut. Katri valitteli huonoa oloa. Lohduttelin sen kuuluvan asiaan ja hyvän/pahan olon tuntemuksien menevän ja tulevan. Katrin askellus näytti edelleen hyvältä.

Hamarin padolla alkoi ensimmäisen kerran olla pientä kramppituntemusta  etureisissä ja muutenkin ilmaantumaan yleistä pahaa oloa. Kuitenkin Kiviojan pyörätiellä sain näkyviin edellä menevän valkopaitaisen juoksijan. Kummasti piristi mieltä, kun näin että jollakin muullakin vauhti hidastuu. Kiviojan pyörätieosuudesta tuli muuten mieleen Terwamaratonin pyörätieosuus Värtön suunnalta keskustaa kohti. Neljäs seiska vei aikaa 39.52, josta voi siis ottaa sen puolisen minuuttia pois eli lähes samaa tahtia edelisen kanssa ja suunnitelman mukaan. Sykkeet vain huitelivat tällä seiskalla jo keskilukemissa 163 – aivan liikaa.  Kiviojalla sain Viljalta taas geeliä, jonka toivoin antavan lisäpotkua juoksuun. Suoran lopussa otin myös suolaa ja tässä vaiheessa alkoi oma pinna kiristyä ja tuli turhaan ärjäistyä Viljallekin, joka ei ihan metrilleen sovitussa paikassa ollut – anteeksi.


Kaisaniemessä olo ja jalat heikkenivät entisestään: päässäni kävin koko ajan taistelua juoksemisen ja kävelemisen välillä. Tein kuitenkin päätöksen etten kävelemään ala ja keskeyttämään ei ole tultu.  Juoksu jatkui: juomapaikalla nestettä ja rusinoita. Päivikki potkutteli urheasti äksyilevän ukkonsa rinnalla. Juuri ennen Pakolantietä sain edelläni kramppien kanssa taistelleen kanssajuoksijan kiinni. Hän taivalsi hetken matkaa mukanani, mutta joutui pistämään kävelyksi. Päivikki tarjosi myös hänelle suolaa – toivottavasti oli apua.  Visalantiellä apunani oli jälleen appiukkoni, joka oli saatellut vastatuuliosuudella myös muita juoksijoita, vetoavusta oli saanut nauttia myös kansalainen Kune – Ismo Kunelius, tuo armoton pakinoitsija ja alle 3.40 maratoonari (hopeaa M50 sarjassa). Anoppilan pihalta kannustusjoukkoon liittyi myös aliupseerioppilastyttäreni Venla, joka ehti matkaan vasta nyt omien jalkapallokiireidensä jälkeen. Venlan vetoapu oli oivan tasaista ja siinä oli väsyneen juoksijan hyvä taivaltaa. Niemelänkylän huoltopisteeltä taas juomaa, banaania ja rusinoita. Tässä vaiheessa yllätti outo tunne: piti pisätytyä pusikossa pissat lirauttamassa, en kyllä mennyt tieltä mihinkään, nopeasti ojan penkalle pieni liraus ja matka jatkui. Ongelmat eivät siis johtuneet ainakaan nestehukasta.  Tässä vaiheessa edelläni taivalsi kaksi tuskaisen näköistä mustapaitaista miestä vuoroin juosten, vuoroin kävellen. Edelleen päässäni takoi: älä kävele.

Niemelänkylän sillan ylitys sujui Venlan avulla vastatuuleen ja eteläpuolella selän takaa puhalsi myötätuuli. Tuuli ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut askeleen rentouttamisessa, vaan reidet olivat lyijyä.  Viides seiskan väliaika tuli taas napsautettua ennen aikojaan mutta väliaika oli jo 43.07, ja keskisykekin hidastuneesta vauhdista huolimatta 163. Tavoite neljän tunnin alituksesta oli hyvästelty ja nyt tavoiteltiin alla 4.15 aikaa. Saavutin edellä menijöitä, mutta aika pian jouduin itsekin kyykähtämään hetkeksi venyttämään reisiä. Kuitenkin pystyin sinnittelemään pidempiä juoksupätkiä kun edellä menijät, joten ohitin heidät: tuskaista oli meno meillä kaikilla. Päivikki yritti tarjoilla suolaa heillekin: itsekin otin suolaa ja vettä, lisäksi lihaksiin suihkutettiin Perskindol-suihketta, joka pientä apua tuntuikin tuovan.  Tässä vaiheessa Katri tuli kepeällä askeleella takaa ja ohitti meidät miehet hymyssä suin. 

Männistöä toistamiseen lähestyessä Venla palasi mummulaan, mutta Päivikin kaveriksi tukijoukkoihin liittyi mukaan Harri, joka jaksoi kehua raahustajaa vielä urheilijaksi. Tässä vaiheessa reisikivut unohtuivat – tilalle tuli erittäin kiusalliset pohjekrampit, jotka iskivät salakavalasti varoittamatta aina hiukan ennen kuin jalka kosketti maata. Koko ajan oli pelko persuuksissa, että jalka linttaa niin, että juoksija on kohta nokallaan. Perskindol helpotti hiutusen tätäkin vaivaa.
Viimeisen juomapaikan jälkeen Ouluntien alikulussa en tohtinut ottaa juoksuaskelia vaan kävelin. Kävelyosuuden lopuksi venytin hieman pohkeitani ja yritin jatkaa juoksua. Juoksu sujuikin kehnosti, mutta oli kuitenkin juoksua! Aika ajoin kramppi iski jompaankumpaan pohkeeseen ja välillä oli oman turvallisuuden vuoksi pakko kävellä. Ruusakin liittyi hetkeksi pyöräilemään, mutta lähti sitten hakemaan kivennäisvettä maalissa juotavaksi. Maali todellakin lähestyi, olin jo 40 kilometrin kyltillä.
Viimeiselle pitkälle suoralle kääntyessä yritin kehitellä loppukiriä rennolla askeleella- Irtosihan se - 50 metriä.  Sitten lihakset vetivät oikeaa nilkkaa aivan yllättävään asentoon ja pohkeeseen iski taas kramppi, oli heitettävä kävelyksi ja unohdettava loppukiri. Krampin laannuttua kevyttä hölkkää ja pieni pätkä kävelyä, niin sain hölkätä urheilukentän portista maalia kohtia. Perheen naisväen, appivanhempien sekä Ruusan ja Harrin kannustaessa ylitin maaliviivan ajassa  4.13.53, M40 sarjan viides eli viimeinen. Viimeinen reilu seiska vei aikaa 52.15 ja sykekeskiarvo laski lukemiin 149. Koko reissun sykekeskiarvo oli 156, maksimisykkeen ollessa 167.

Reitistä pidin, vanhalla Kärkimaratonin reitillä en ole koskaan edes puolikasta juossut, mutta 80-90 –lukujen taitteessa sen verran Niemelänkylän lenkkiä kiertänyt, etten haluaisi juosta sitä 4 kertaa peräjälkeen. Tiukat mutkat eivät tässä vauhdissa paljoa haittaa. Yhtä huoltopistettä lisää kaipailisin lenkille. Etenkin, jos ilma on yhtään kuumempi, juomaa pitäsi saada tiuhemmin. Yllättävän vähän matkassa oli juoksijoita, tosin tänä viikonloppuna  juoksuja oli paljon: Kuopio, Vaasa, Levi….  Toinen yllätys oli yleisön vähyys: vaikka reitti kierteli asuinalueita, ei seuraajia ja kannustajia juurikaan ollut. Onneksi omat kannustusjoukot tsemppasivat hetkittään ärtyisääkin juoksijaa, toivottavasti heistä oli apua ja iloa myös muille juoksijoille.


Uutta matoa koukkuun ja ensi vuonna juostaan taas jossain päin Suomea täysmaraton. Ennen viittäkymppiä kymmenen maratonia täyteen! Ei kuitenkaan koskaan samalla tahdilla kuin pukuhuoneessa jututtamani Harri Toivonen, jolla oli takanaan tänä vuonna jo 26 kisaa ja seuraava startti ensi viikonloppuna Jyväskylän Finlandia-maratonilla.

Tässäpä maratonraportti Jarkolta
Oon tuota ukkokultaani kovasti houkutellut kirjoitushommiin; yhteinen blogi olis kiva, kun se kuitenkin niin paljon meistä molemmista kertoo. Jospa tästä saatais kirjoituspuhtia ;)