torstai 31. heinäkuuta 2014

Ketutus

kai sopii yhdeksi suunnistuksen termistöön. Tämäniltaisista kuntorasteista ei jäänyt oikein muuta käteen kuin hirvittävä ketutus.
Lähdettiin Jarkon kanssa yhdessä matkaan eränkävijöiden majalta taas suhteellisen tuttuun maastoon; viime syksynä juoksimme täällä latupohjia. Kaksi ensimmäistä rastia meillä oli samoja, mutta toisella rastilla oli väärä tunniste. Paikka oli kuitenkin niin selkeä, että päätettiin leimata ja ajateltiin ratamestarin erheeksi. Kolmos rasti meillä olikin jo eri reiteillä. Neljättä rastia etsin ja etsin, rämmin suossa ja löysin lakkojakin... pakkohan niitä oli maistella... enkä löytänyt nelosta. Vitonen oli selkeämmän näköisessä paikassa ja suuntasin sitä kohti, kun en vitostakaan löytänyt vaan löysin rastin, jonka tunniste oli kakkosrastissa, niin meni hermot. Sillon ajattelin, että mun suunnistukset on nyt suunnistettu, mulla ei oo rastivainua PISTE
Juoksin latupohjia pitkin lenkkinä loppureitin ja kirosin mielessäni typerät rastit ja metsät ja rämeiköt. Minussako tempperamenttia... e-hei, kai!
Ehkä alan keskittyä polkujuoksuun tai mihin lie.
Ei lenkki hukkaan mennyt: yli 4 km metsässä rämpimistä ja reilun tunnin viitsin siellä olla sääskien syötävänä. Kotona suihkussa löytyi niskasta vielä yksi hirvikärpänenkin, noin niinkun kaiken hyvän päälle. Ja nyt kutittaa hiuspohjaa koko ajan, niinkuin siellä mönkisi jotain ylimääräistä.

Pyöräiltiin sinne majalle ja takas, auto kun on Seinäjoella pesisleirillä. Eilen tehtiin reissu sinne ja sain sykemittariin aktiivisuusmuistutuksia: olet istunut liikaa :D no autossa ei juuri muuta voi.
Jarkko oli mailapoikana alkuleirin, vietiin Venla tilalle ja tuotiin iskä kotiin.




Vilja lyöntivuorossa

Tämän viikon kai voisi muutenkin unohtaa, niin surkuhupaista on ollut omien liikkumisten osalta. Nimittäin tein tiistaina jumpan; voimaa ylävärtaloon ja päätin sen jälkeen käväistä uimassa. Uimahallilla huomasin, että uimalasit olivat jääneet kotiin... nooh pärjään ilman niitäkin. Kunnes pesuhuoneessa aloin pukea uimapukua päälle: kas ei hassumpaa, olin tempassut Viivin uimapuvun mukaan. Päätin yrittää mahtua siihen ja hyvin mahduinkin muuten paitsi tissien kohdalta. Eiku altaaseen vaan kokeilemaan pysyykö kaikki tarpeellinen uimapuvun sisässä, hyvin pysyi, paitsi että tarkistelin asian aina kroolialtaanmitan jälkeen. Noin 50 min uintia, pienessä jännityksessä.

Jos huomenna keskittyis mustikan poimintaan ja tarkistelis, että milloin biorytmien käyrät kaartuu nousujohteisiksi.



maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pitäisi

alkaa ehkä toteuttaa jonkinlaista ohjelmaa. Tosi olen saanut viikko viikolta kasvatettua treenimääriä (voiskohan tässä vielä treenistä puhua?).

Viime viikon liikkumisiin näkyy kuluneen 13 h 39 min
Pyöräily 5h 24 min
Suunnistus 2h 21 min
Kolme tunnin palauttavaa jumppaa maanantaina, torstaina ja sunnuntaina
Ja loppu melontaa ja soutua, mitäs niille nyt jää, pari tuntia.
Muutamina päivinä lisäksi pientä hikihommaa pihassa, niinkuin soran ajoa kottiksilla ym. Voin muuten mainita, että tämän kesä pihaprojektit; mullan ja hiekan lapioiminen ja kärrääminen on tehnyt hyvää olkapäälle, hyvvää liikettä!

Tänään juoksentelin pitkästä aikaa taas Pirttirannan lenkin ihan sykemittarin kanssa, nyt kun sellainen on taas ihan toimiva. Sykemittari vaan napsii mulle jostain välillä ihmesykkeitä :( Satuin vilkaseen ihan perus raahustamisen aikaan, kun mittari näytti 189 no hoh-hoijaa. Ei todellakaan silloin pulssi lyönyt noita lukemia... vai onko mulla rytmihäiriöitä? Yhtenä piikkinä sykekäyrässä näkyy tuo 189, mutta ei muuta häikkää. 22 astetta tuntui vielä lämpöiselta juoksukeliksi (suunnistus on ERI asia!)

6.82 km ajassa 47.49
avg. 155 (paljonko lie tuo piikki siihen vaikuttaa?)
Ei oo vielä oikeen juoksukuntoa, mutta tällä viikottaisella liikuntamäärällä ehkä kunto alkaa kohoamaan. Voisko tätä nyt kutsua pohjakunnon hankkimiseksi...

Jaa teinhän mää sata kyykkyä lenkin jälkeen, vajaa kymppikilon rauta niskassa ja hiukan nostoja käsiin samalla tangolla. Persauksessa voi olla tuntemuksia, mutta oon mää tainnut sitä viikottain samalla tavoin kiusata, ehkä vähemmällä määrällä kyykkyjä.

Jarkko edellisessä päivityksessä kirjoitti mun kanssa liikkumisen olevan läskinpolttoliikuntaa, kehveli, kaiken kansan nähden! No sitä se on kai ollut, mutta on siitä muutama voipaketillinen saatu kulumaan tuosta vyötäröltä ;) Kerta nii.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Helteiset lomapäivät

voisi varmasti viettää leppoisamminkin, mutta minkäs teet, kun on hiukan höyrähtänyt. Viime viikkoon, lauantaista lauantaihin, ei tullut ainuttakaan liikunnatonta päivää: pyöräilyä, juoksua, suunnistusta ja kuntopiirin poikanenkin mukaan mahtui.

Yksi kesän mieleenpainuvimmista pyöräilykokemuksista tuli viime viikonlopun lauantaina. Lähdettiin Herrasen Pekan kanssa ukkosrintamia pakoon kohti Sieviä ja Sieviin asti saatinkin ajella hyvässä kelissä. Sievissä Toholammintien varren teollisuusalueella otettiin pienet mäkikirit ja palailtiin kotia kohti. Nivalan suunnalla olikin uhkaavan tumma taivas ja tuuli puhalsi navakasti ja uskomatonta kyllä myös kylmästi vastaan. Sievin Jokikylällä taivas repesi. Eipä tarvinut peesaajan paljon juomapullolla käydä, kun vettä tuli joka suunnalta naamalle. Pahimmat ukkosrintamat onnistuimme väistämään ja selvisimme kotiin ehjin nahoin mutta kuin uitettuina. Matkaa kertyi vajaa 57 kilometriä.  Kotiväki oli onneksi laittanut sauna lämpiämään. Sunnuntaiaamupäivänä kiersimme rauhallisella tahdilla Autiorannan lenkin (noin 47 km)Päivikin kanssa. Iltasella tein vielä nurmikolla tabata-jumpan: 5 liikettä, 6x20 sek (palautus 10 sek).

Ajatuksenani on ollut tehdä pari juoksulenkkiä viikossa pyöräilyn oheen. Maanantaina päätinkin tehdä VK-lenkin oikein Tuiskulan kentän spurtanilla. Hölkkäilin 15 minuuttina lämmittelyksi (hellettä 25 astetta jo aamusta!), sen jälkeen 5x2 minuuttia rennon kovasti (palautus hölkäten 2 minuuttia) ja jokaisella vedolla edellistä lujempaa. Suunnitelma piti, mutta kylläpä oli vauhdit hukassa. Hyvin tarkeni kuitenkin. Matkaa kertyi kaikkiaan vajaa 8 kilometriä.

Tiistaina olikin suunnistupäivä. Kalajokilaakson iltarastit järjestettiin tutussa Pyssymäen maastossa. Uskaltauduimme muutamien kuntosuunnistuskokemusten rohkaisemina mukaan. Varusteetkin olivat viimosen päälle, kun Päivikin Taisto-eno antoi peukalokompassinsa lainaksi. On kyllä ehdoton peli. Lajin idea taitaa olla minulla vielä hakusessa: minulla kun tuppaa metsässä menemään kauemmin kuin muilla ja matkaakin kertyy pidemmästi. Hauskaa silti. Neljän ja puolen kilometrin radalla kuljin seitsemän kilometriä ja aikaa meni reilusti toista tuntia. Eipä ole kummoiset kilometrivauhdit, mutta syke on korkealla. Taitaa käydä hyvästä treenistä myös hölkkäilijälle. Tein kyllä alkuradasta karmaisevan pummin: tutulla lenkkipolullani ja tutulla kartalla erehdyin polusta ja harhaannuin vartiksi etsimään rastia aivan väärästä supasta. Kokeneemmat (lue: oikeat) suunnistajat selvisivät tuosta reitistä puoli tuntia nopeammin, eikä se ero suinkaan tule juoksuvauhdissa - suunnistus on taitolaji. Jospa sitä pikkuhiljaa oppisi. Erinomaista oppia saa jälkikäteen itsekin karttaa tutkimalla, mutta myös kokeneempien kanssa jutellessa.

Keskiviikko kapusimmekin taas pyörän satulaan ja kampea kiertämään. Edellsillan kovan suunnistusrupeaman päälle teimme Päivikin kanssa rauhallisen lenkin Aittoperän ja Padingin maisemiin. Matkaa kertyi noin 45 kilometriä ja sykkeet pysyivät maltillisissa läskinpolttolukemissa.

Torstaiaamuna Pekka houkutteli taas pyörän selkään, matkaan siis. Autiorannan lenkki ja lisäksi hiukan kiertelyä niin, että mittariin tuli 50 kilometriä. Vauhtia oli sopivasti. Illan kuntorasteilla Pyssymäessä jaloissa alkoi painamaan ja hellekin imaisi tehokkaasti mehut miehestä. Juoksu ei loppumatkasta kulkenut, mutta tällä kertaa olin aikamoisen tyytyväinen suunnistukseen: vain yksi isompi harhailu, mutta vaikeassa paikassa ja pitkällä rastivälillä. Kaikki reitinvalinnat eivät kyllä olleet ihan viimmoisen päälle.

Perjantaina pyöräilin itsekseni viiskymppisen: Padingin kautta Ylivieska-Haapavesi -tielle ja Vähällekankaalle, josta tiilitehtaan kautta kotiin. Nyt yritin pitää vauhdin reippaana, mutta kyllä painoi reisissä eikä oikein jaksanut.

Tänään tytöt pääsivät Jukuparkiin Kalajoelle Johanna-serkun seuraksi. Veimme tytöt mummulaan Ylivieskaan ja pyöräilimme Päivikin kanssa Kalajoen pohjoispuolen teitä Kalajoen keskustan kautta Tapion Tuvalle lauantailounaalle. Matkanteko oli tarkoituksellisesti hidasta, mutta vastatuulen vuoksi yllätävänkin raskasta. Lounaan jälkeen jälkiruokajäätelöt Hiekkasärkillä ja kohti Ylivieskaa valtatien reunassa säikkyen läheltä hujahtelevia loma-autoilijoita. Alavieskan jälkeen kurvasimme pienelle Niemelänkyläntielle. Paluumatka taittuikin joutuisasti myötätuulen avittamana. Päivikki jäi odottelemaan tyttöjä ja minä lähdin vielä pyöräilemään kotia kohti. Myötätuulen innoittamana päätin ajaa kotimatkan vauhdikkaasti. Hyvin kulki. Nesteen risteyksessä vilkaisin kelloa ja totesin ehtiväni kotiin hyvin alle tunnissa, ellei mitään yllättävää ilmene. Kolme sataa metriä ja PUM! Takarengas sihisi tyhjäksi - kävelyksi meni, kun en viitsinyt tien pientareella alkaa renkaanvaihtopuuhiin. Matkaa oli enää reilu kilometri jäljellä.

Tähän mennessä heinäkuulla on ollut viisi liikunnatonta päivää, nyt niitä tuleekin ainakin neljä lisää. Huomenna lähden Nivala-Pesiksen C-tytöille leirikuskiksi Seinäjoelle. Seuraavan kerran lenkkarit jalkaan ja kompassi käteen torstain kuntorasteilla.
Heinäkuun liikut: 675 kilometriä pyöräilyä, 3 suunnistuskertaa (matkaa noin 20 km ja aikaa yli  4 tuntia), kaksi juoksulenkkiä (yhteensä noin 14 kilometirä), 3 kuntopiiriä. Jospa loppukesäsätä saisi kehiteltyä jotain ohjelmallisuutta liikkumiseen., nyt on tehty mitä mieleen juolahtaa.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Tunnelmia

 kirkkovenesoudulta. Orassit liivihirvitykset vievät päähuomion, mutta tuo väri on vaikea poistaa kuvista.


Lemmensillalla Haapajärvellä Ylipäässä


Reilu kolme kilometriä soudettu ja nyt voi hiukan hymyillä
Pysähdyttiin siis Ylipään koululla kaffepaussille, paikkaan, jota uskallan nyt suositella kaikille:
Kahvi ja kippo, kurkatkaa ihmeessä linkki!
Makoisien kahvien jälkeen jatkettiin soutamista... meitsi istui perällä fiilistelemässä ja valokuvaamassa.

Perämiehen johdolla matka jatkuu
Silta alitettu onnistuneesti (PhiuuuH!)




En ole koskaan kirkkoveneellä soudellut... ei ollut muuten moni muukaan.
Alku meinas olla hiukan hankalaa, mutta kun saatiin homma toimimaan, niin sujuihan se.











Tässä soudetaan vähän niinku "akat" ;)

Yli kahdeksan kilometriä soudettiin. Ja hauskaahan meillä oli, kuinkas muuten.








torstai 24. heinäkuuta 2014

Tyytyväinen

olen tämän päivän suoritukseen, siis kuntorasteilla.

Jotenkin mieltä ihan kutkuttaa, kun pukee kotona suunnistuskamppeita päälle: Metsään laitan pitkät trikoot, t-paidan, varrelliset bambusukat ja otsapannan. Enolta sain lainaksi suunnistajille sopivaiseksi tuunatut silmäläsit, kun ne nuo kartat on niin pienellä präntillä, etteihän niistä erota mikä on pyöreä kivi ja mikä on neliskulmainen mökki :D
Silmälaseja kokeilin jo tiistaina ja kun niissä oli hiukan erkkaa pyöritelty sankoihin vahvikkeeksi, niin ne pysyivät juostessakin hyvin päässä. Ja koska ne ovat matalammaksi kaarretut kuin normi ikänäkölasit, niin hyvin näkee juosta ja katella niiden yli. Juu, vitsikkään näköinen olen omastamielestäni, mutta Jarkko tuumas kateellisena, että oon ihan oikian suunnistajan näköinen.

Yhdessä päätettiin tänään, että lähdetään rauhallisesti matkaan, eikä aleta höökyileen. Ja hirveän mukavasti menikin viidennelle rastille asti. MUTTA sitten kutonen oli samassa paikassa kuin tiistain vitonen, jota en ollut löytynyt... ja siitähän se alko ryteiköissä rämpiminen. ÖÖH! Mutta nyt kun oli emit hommassa mukana, niin aattelin, että periksi ei anneta ärkkeles!


Nuo lenksut ja syheröt tuossa keskellä on harhailua, ei suunnistusta :(
No kutosen kun viimein löysin, niin loppu sujuikin suht helposti. Spurttasin lopussa mäkeä ylös niin, että sain sykkeenkin nousemaan 180. Kahden ja puolenkilsan reitille ei tälläkertaa tullut matkaa "kuin" 4,33 km. Se on kehitystä kuulkaas tää! 1h 8 minuuttia meni ja sekin on parempaan suuntaan. Keskisyke 147. Kyllä siellä tuolla metsässä rämpiessä kunto kasvaa uskon mää. Ja yks niin mukava juttu, jonka tiistaina hoksasin vasta nukkumaan mennessä, kun automaattisesti aloin magnesiumvoidetta polveeni laittaa... Polvessa ei ollut tuntunut kipua, ei tänäänkään. Voi miten onkaan hyvä fiilis.

Eilettäin pyöräiltiin viiskymppinen Aittoperän kautta Padinkiin, oli sellainen hidas rasvanpolttolenkki.

Huomenna lähetään sitten akkaköörillä souteleen kirkkoveneellä, mukavata... kun ilimojakin pitelee ;)

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kyllä tarkeni

tänään iltarasteilla!
Taisi meidän oma mittari näyttää 28 varjossa, kun viidenaikaan iltapäivällä suuntasimme auton kohti Pyssymäkeä. Kohteena ensimmäiset iltarastit. Sen verran kuitenkin meni pupu pöksyyn, että päätettiin olla vuokraamatta emittejä (kun ei oo omaa) vaan ajateltiin kiertää reitti vähän oman kunnon ja tunnon vuoksi.
Tämä oli nyt mun toinen kerta, kun suunnistin ihan yksin ilman kaveria (Pirjoa) tai opettajaa (Pirkkoa). Voin kyllä tunnustaa, että ei ois tullut lähdettyä muuten, mutta kun paikka on niin tuttu ja Pyssymäellä on jo oppinut kulkemaan. C-reitin valitsin, joka kartalla suoraan mitattuna oli 2,5 km.
Viideksi kilsaksi minä sen sain juostua. Ja yksi rasti jäi hakematta, kun vitosta etsiessäni löysinkin seiskan :( Kehveli, siitä sitten kuutoselle ja päätin vitosen antaa olla. Just näin mulle kävi viimeksi kuntorasteillakin. Ei oo helppoa, ei! Mutta mustikoita on ja ne on isoja ja hyviä :D

Matka siis gps:n mukaan 5.15 ajassa 1:12
Keskisyke 155, max 175, min 95
Sykemittarin analyysi tästä treenistä:

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Viikko täys

vähän liiankin, kun piti olla se vaan viis kertaa.
Olen joskus aiemmin töppäillyt verenluovutuksen jälkeen ja vetänyt seuraavana päivänä hirmuisia sykekierroksia ihan vaan siksi, että jalat tuntuvat luovutuksen jälkeen kovin kevyeltä. Sama höpsäys meinasi tapahtua taas, mutta tuon puoliskon toimesta. Lähdettiin tiistaina pyörälenkille ja Jarkkohan lähti vetämään, niinkuin viimeistä päivää... Minä en halunnut itseäni ylikuntoon ja annoin äijän mennä.

Maanantaina siis Raudaskylän pyörälenkki 30 kilsaa ja sen jälkeen 21. verenluovutus.
Tiistaina sama lenkki.
Keskiviikkona lepopäivä.
Torstaina suunnistus: b-reitti 2,4 km, jota minä höökyilin 5 kilsan verran gps:n mukaan. Maks syke 167 ja min 87 keskisyke 144. Kesto 1:22 kun unohtui vielä sykemittarin sammutus.
Perjantaina palauttavaa jumppaa tunti; kävelijän lihaskunto ja voimaa ylävartaloon.
Lauantaina lähes viidenkympin pyörälenkki Järvikylä-Aittoperä-Koskenperä-Autioranta-Karvoskylä, koska pyöräilyvauhtini on tällähetkellä mitä on, en vielä laita speksejä tänne. Mun ensin pittää kasvattaa kuntoa ;)
Sunnuntaina sama lenkki kymmenen minuuttia nopeammin, kun Jarkko oli vetämässä, mutta vähän oli takkuinen lenkki. Alkoi tuntua siltä, että lepopäivä olis paikallaan.

Pyöräilyn pitkäkestoiset ja matalasykkeiset lenkit ovat olleet tosi hyviä kunnonkohottajia. Juoksu jää hiukka vähemmälle, kun en hirviästi tykkää hellejuoksusta ja pyöräily helteellä taas on mahdottoman mukavata.
Ens viikolla olis iltarastit Pyssymäessä, uskaltaisikohan sinne jo mukaan? Tutussa maastossa saattaisin selvitäkkin. Suunnistusvarusteitakin pitäisi alkaa ostella; kompassi ja emit olis ehdottoman tärkeitä... jos jollakulla lojuu sellaisia ylimääräisenä, niin tulkaapa tarjoamaan!

Pääsiäisenä retkeiltiin

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Jatketaanko taas

niinkuin ei poissa olisi oltukkaan?

Kevät oli kova psyykkeelle ja vössähdin vähän fyysisestikin. Maailima meinasi kaatua päälle, kurjinta oli tieten silloin, kun olkapää meni sijoiltaan Pyssymäessä pyöräillessä... noin jos fysiikkaa aatellaan. Henkistä masennustilaa en viitsi enää ajatella. Mutta täytyypi sanoa, että jos liikunnallisia vuosia ei olisi kymmenkuntaa takana, niin syvemmässä suossa olisin nyt olemukseni kanssa.

Alkukesän reissailujen ja juhlajärjestelyjen jälkeen päätin aloittaa kadonneen kunnon metsästyksen ja vyötärölle kertyneen pienen pelastusrenkaan hävittämisen.
Viisi kertaa viikossa; se oli ensimmäinen asia, jonka päätin. Toinen oli sitten herkkujen kitkeminen päivittäisestä evästyksestä.

Viisi kertaa viikossa tarkoittaa vähintään kerran viikossa jumppaa (yleensä tunti), pari juoksulenkkiä ja pari pyöräilyä.
Keväällä aloittelimme Jarkon kanssa uuden lajin: suunnistuksen opettelun kuntorasteilla. Niilläpä sitä on tullut sitten viikoittain käytyä rasteja etsimässä... Suunnistuksesta ei voi vielä oikein puhua ;)
Mutta hiki tullee ja onpa taas haastetta.

Nyt, kun olen ollut lähes viis viikkoa liikkeellä, niin alkaa hommat sujua. Pyöräkilsoja on kertynyt viitisensataa ja jumpasta ei oo laistettu... oon jopa ylimääräisenä intoutunut venyttelemään joinain iltoina. Juoksukin sujuu melkeinstä mutkattomasti. Tähän väliin kai täytyy kertoa, että keväällä juoksua alkoi hankaloittaa polvivaiva, joka oli samassa oikiassa koivessa, kun se kantapäävaivakin.
Satuin sitten pyssymäkeen lenkille juoksijalegendan Pasi Koskisen kanssa, joka tuumasi, että mun pitäisi sijoittaa niihin pohjallisiin. Mies oli juuri juossut Nuorgamista Hankoon, joten arvelin, että hänen syvää rintaääntään on paras kuunnella. Hankin footbalancen pohjalliset ja ne ovat nyt neljä viikkoa olleet käytössä. Siis niinkuin kappaleen alkuun kirjoitin, juoksukin alkaa sujua. Viimeisin tiellä juostu lenkki on Kiekko-Niskakankaan lenkki 9 km sunnuntaina, ilman mainittavia vaivoja: JEES!
Eilettäin loikin metsässä viitisen kilsaa, mukanani hirmuinen lauma kaikensorttisia inisiötä ja pörisijöitä ja yhdellä rastilla vielä ylläriksi KYY... Säikähdettiin toisiamma molemmat aika kovasti ja kyy kerkesi piiloon ensin.

Kesään on mahtunut paljon mukavaa liikunnallista menoa: Pari viikkoa takaperin Jarkko juoksi Paavo Nurmi maratonin ja seuraavalla viikolla pyöräiltiin Helsingistä Porvooseen. Mukavaisin pyöräretki on viime perjantailta, kun pyöräiltiin Kalajoelle viettämään 22-vuotis hääpäivää.
Noin 80 kilometrin jälkeen oli ihanaa pulahtaa Sanifanin altaisiin ja uinnin jälkeen Pihvituvalle syömään.

Täytyy sanoa, että kovan talven jälkeen lomailu on tehnyt tehtävänsä ja alan olla pian ihmiskunnossa. (Kysykää vaan mitä tarkoittaa...) Täällä tuohutaan asuntoa Rovaniemelle opiskelemaan muuttavalle Villelle ja ehkä asuntoa Kajaanista tarvii myös Venla, sopimus-sotilaana.
Ehkä tästä kirjoittelusta taas innostun, kun sain tämän pään auki!
Kertokaa vaan jos innostutte taas tässä blogissa käymään, se voipi innostaa minuakin kirjoittelemaan.

Perheemme iloisissa rippijuhla tunnelmissa 15.6.2014