Treenin makuun

Hiihtohommat menivät tältä talvelta ohi. Normaalisti näihin aikoihin on ahnehdittu kilometrejä Rimpinevaa kiertäen keväthangista nauttien, mutta tänä vuonna ei.

Rimpinevalla maaliskuussa 2013.

Helmikuun puolivälissä suuntasin katseeni kesän juoksutapahtumiin ja aloin etsiä sopivaa treenihoukutinta itselleni. Terwamaraton toukokuun lopulla sattui silmiini ja sitä kohti on nyt aloitettu treenaaminen. Flunssan ja muiden ikävien tapahtumien vuoksi treenaaminen pääsi käyntiin vasta reilu viikko sitten ja ohjelmaksi valikoitui tuttu Juoksufoorumin neljän tunnin ohjelma. Sen verran insinööriä asuu minussakin, että treenaaminen pitää olla hyvin suunniteltu ja harkittu.
Aikataulu ei enää salli yhtään sairastumista tai vaivoja, mutta jos sellainen eteen tulee, sitten etsitään uusi juoksutavoite alkukesältä. Alkukesällä maratonin haluaisin juosta, että lämpimät kuukaudet voisi keskittyä maantiepyöräilyyn.
Juoksufoorumin ohjelma alkaa todella terävästi: jo ensimmäisellä viikolla on ohjelmassa maravauhtisia vetoja ja kahden tunnin pitkis. Pääseepä heti treenin makuun, tykkään.
Lenkkien järjestystä joudun jonkin verran soveltamaan muiden menojen vuoksi, mutta treenimääristä ja pitkistä lenkeistä on tarkoitus pitää kiinni.
Ensimmäiselle treeniviikolle sattui hiihtoloma ja lepopäivälle laskettelua lasten kanssa Vuokatissa. Kolme tuntia rinteessä ja reilu kilometri uintia tekivät kyllä siitäkin päivästä treenipäivän. Illalla Kajaanin sotilaskodissa rouva alikersanttia tervehtiessä munkkikahvit maistuivat reippailun päälle.
Jalat olivat melkoisen kipeät treeninaloituksen ja laskettelun jälkeen, mutta hölkkäilyllä ja venyttelyllä aukesivat. Uintikin tuntui käsissä vielä monta päivää myöhemmin. Lihaskuntotreeni on taas pyhistä lupauksistani huolimatta jäänyt tekemättä. Naamakirjassa kiertävään lankutushaasteeseen olen toki tarttunut, soveltaen tälläkin kertaa. En kiirehdi eteenpäin, vaan jokainen porras pitää saada suoritettua kunnolla ennen seuraavaan siirtymistä.
Loppuviikoksi matkasimme Päivikin luo Hämeenlinnaan, sainpa lenkkiseuraakin. Ensimmäisen pitkiksen tein Hämeenlinnan kaupunkia kierrellen. Koska juoksutuntumaa on vähänlaisesti, kevensin rasitusta tekemällä kahden tunnin lenkin juoksu-kävelyrytmityksellä: 8 minuuttia juoksua ja 2 minuuttia kävelyä. Samaa aioin jatkaa vielä yhden tai kahden pitkiksen ajan.
Ensimmäisten lenkkien aikana on tullut taas huomattua, kuinka kummallinen kokonaisuus ihmisen kroppa onkaan. Ensimmäisellä lenkillä sykkeet eivät meinanneet pysyä kontrollissa lainkaan: vauhti oli todella hidasta. Takana oli erittäin huonosti  nukuttu viikko ja kaksi erittäin kirvelevään tasapeliä naisjoukkueellemme, jotka todellakin valmentajan mielialaa nakersivat. Vajaa viikko myöhemmin samantyyppinen lenkki kulki alemmilla sykkeillä 45 sekuntia/kilometri reippaammin. Takana oli virkistävä lomaviikko: kyllä hyvät unet ja hyvä mieli parantavat suorituskykyä.

Surua

Ja murhetta on elämä ollut viime viikot.
Hiihtolomaviikko ei mennyt ollenkaan hiihdellen tai liikkuen, vaan rakkaan isäni kuolinvuoteella oyssissa valvoen. Niin raskas ja kova viikko, että voimat ehtyivät täysin. Ahdistavan sairaalajakson jälkeen jumpat ja lenkkeilyt ovat olleet kadonneen kunnon etsimistä. Varsinkin jumpassa tuntui siltä, että viime viikko oli vienyt käsivarsista kaiken voiman, tosin ajatuskaan ei tahtonut askelsarjoissa pysyä mukana. Nyt pikkuhiljaa olen heräillyt siihen, että elämä jatkuu. Koulutyö on kai sellainen tekijä, joka siirtää ajatukset muuhun, vähän helpottaa.
Jarkko suunnitteli maratontreenin aloittamista viimeviikolla, mutta se siirtyi sitten tälle viikolle. Yhdessä ollaan lenkkeilty nyt täällä Hämeessä pari lenkkiä: torstai- illan lenkillä huomasin, että hengitys alkaa taas kulkea.
Tänä aamuna kierreltiin Vanajaveen lenkki vajaa 9 km pk-vauhtia.
Elämässä on välillä eri kausia. Tällähetkellä on luopumisen opettelun kausi.
Silloin täytyy käpertyä vähäksi aikaa kuoreensa ja antaa ajan parantaa.