Rynkeby-vuosi: job well done!

Vuosi sitten kokoonnuimme puolen Suomen alueelta jännittyneissä tunnelmissa Tahkolle käynnistelemään joukkueemme pyöräilyvuotta. 

Pohjois-Pohjanmaan etäjäsentä jännitti kuin pientä jänistä. Jäyhänä pohjalaisena tutustuminen oli hieman kankeaa, mutta pikkuhiljaa juttu alkoi luistaa. Onneksi oli tuo puheliaampi puolisoni mukana tohtina...

Nyt on takana huikea vuosi: spinningtunteja, kävelylenkkejä, hiihtoa ja lähes 5000 kilometriä maantiepyöräilyä. Mur de Huy on huiputettu, Park de Villette valloitettu koko kansainvälisen Rynkeby-joukon kanssa, Eiffel-tornille poljettu ja turistinakin Champs Elyseellä käpäilty.

Kaiken kruununa huikea keräyssumma, yli 1,1 miljoonaa euroa,  vakavasti sairaiden lasten auttamiseksi Sylva ry:n ja Aamusäätiön kautta.

Nöyränä täytyy kiittää perhettä tuesta ja kannustuksesta sekä kaikkia vuoden aikana mukanaeläneitä ja keräykseemme lahjoittaneita. Kauttani pronssi- tai tiimisponsoreiksi lähteneiden yritysten, Sylva-tililleni lahjoittaneiden ja Nivalassa koulujuoksuun osallistuneiden osuus keräyssummasta oli lähes 10 000 euroa.

Rynkeby-vuoteni lopettelin toteuttamalla lupaukseni tai uhkaukseni. Hienosta vuodesta on on nyt mukanani ikuinen muisto. Kuvan toteutti Päivikin luonnoksen pohjalta Caru Tattoo ja Matti Haapala. 

NEVER SAY NEVER AGAIN!

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 4

5.7. - 6.7.  Pariisi lähestyy, vauhti hidastuu!!!

Soissons -Suresnes, Pariisi  173 km ja yli 9 tuntia ajoa

Kaksi viimeistä etappia, Pariisi lähestyy, vauhti hidastuu.

Hidastumisen tärkein syy on kaupunkiajon lisääntyminen. Toki pikkuhiljaa myös uupuminen alkoi hiipiä jäseniin. Aurinko jälleen paistoi pilvettömältä taivaalta eikä tuulikaan viilentänyt ajajien oloja. Lämpötila nousi lähelle kolmeakymmentä. 

Maisemallisesti perjantai ei tarjonnut juurikaan uutta: tie halkoi valtavia viljelysmaita ja välillä ajettiin kylien ja kaupunkien läpi.  Lyhyen vajaan kahdeksankymmenen kilometrin etapin alkupuoliskolle mahtui kolme hivuttavaa nousua: kunkin kesto lähes viisitoista minuuttia. Viimeisen mäen päällä olikin etapin ainoa huoltopiste. Viimeinen kinkama oli vapaata ajoa, ja kirikisaksihan se meni. Vielä löytyi vanhankin reisistä potkua kivasti. Mitaleja eikä edes hyvityssekunteja jaettu.  

Loppupuolisko päivää oli tasamaa- ja taajama-ajelua. Villers St.Pauliin hotellille saavuttaessa huolto oli taas tehnyt taikojaan. Makkaralounas ja lättykestit parhaaseen piknikhenkeen hotellin nurmikolla kruunasivat päivän. 

Ruokailun jälkeen pyörät puunattiin paraatikuntoon huomista Pariisiin saapumista varten. 

Jälleen kerran hotellilta järjestyi myös pyykkikone joukkueen käyttöön hikivaatteiden pyykkäämiseen. 

Suihkun jälkeen heittäydyin pitkälleni ilmastoidun huoneen sänkyyn ja kuinkas kävikään: uni tuli alta aikayksikön.  Vajaan tunnin päiväunet tekivät eetvarttia.  Lyhyet yöunet kuumissa huoneissa pitkien ajopäivien jälkeen näkyivät, kroppa alkoi olla melko tyhjiin ajettu. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko tällekin päivää löytynyt paukkuja ajaa sata kilometriä pidemmälle. Kotijoukotkin olivat löytäneet tiensä jo Pariisiin ja hotellille. Jälkikäteen väittivät kuulleensa puhelimessakin, että ukko alkaa olla väsy ja ikävissään...

Rynkebyykkiä: puhtaat kuteet Pariisiin saapumista varten.

Hotellin ravintolan illallisella oli jo pientä haikeutta ilmassa. Enää yksi yhteinen ajopäivä näiden joukkuekavereiden kanssa ja siinä se. Vuorokauden kuluttua joukkue hajoaa omille teilleen, ensin ympäri Pariisia ja Ranskaa ja sitten kotikonnuille ympäri Suomea.

Viimeinen ajopäivä oli edelleen kesäisen kuuma. Nyt ajeltiin pitkiä matkoja kuitenkin varjoisissa lehtipuumetsiköissä, helppoa ajelua Pariisiin saapumista odotellessa. 

Viidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen saimme esimakua suurkaupungin lähestymisestä. Autot matelivat kohti Pariisia katkeamattomassa jonossa reilusti alle kahtakymppiä. Suihkimme pyörinemme oikealta ohi. Tätä kesti onneksi vain noin kilometrin ajan. Erkanimme valtatieltä Seinen kanavaa ympäröivään puistoon kevyen liikenteen väylälle. Paljon oli muitakin lenkkeilijöitä lähtenyt lauantaihölkälle ja tai -ajelulle. Hienoa metsäistä kanavan vartta oli leppoisa ajella: pari poltettua autonraatoa oli puistoon tiensä löytänyt. Liekö ranskalaisten keltaliivien tekosia? 

Kanavan vartta ajelimme kohti Pariisin keskustaa parikymmentä kilometriä. Matka taittui niin hyvää vauhtia, että olimme aikataulua edellä. Niinpä saimmekin palkita itsemme pari kilometriä ennen Leijonapuistoa kahvitauolla: capuccino, kokis ja jäätelö maistuivat. Pian myös Vaasan joukkue liittyi seuraamme.

 Matka jatkui kohti Parc de la Villetteä eli Leijonapuistoa. Saapuminen puistoon löi ensikertalaisen ällikällä. Tunteet nousivat pintaan. Tunnekuohu oli lähes samanlainen kuin ensimmäisen maratoninmaaliintulossa. Nyt ei ensimmäinen ajatus kuitenkaan ollut: Missä voi ilmoittautua seuraavalle? 

Sadat tai jopa tuhannet kaikkien 30 joukkueen Pariisiin saapuneet lähiomaiset ja ystävät hurrasivat puistoväylän molemmin puolin saapuessamme puistoalueelle, saimme ajaa ihmismassan läpi kuin Tour de France -ammattilaiset. Joukkueiden huollot olivat järjestäneet syötävää ja juotavaa, kuohuvaakin oli tarjolla Pariisiin saapumisen kunniaksi. 

Upeinta oli tietysti tavata Pariisiin saapuneet kotijoukot puistossa. Unohtumattomia hetkiä!

Pientä purtavaa ja tankit täyteen, ei tämä tähän pääty. Lepäilyn, valokuvien ja paidanvaihtojen (sain norjalaisen Agderin joukkueen ajopaidan) jälkeen matka jatkui, ensin Eiffel-tornille ja sitten vieä hotellille. Huima pätkä edessä: pyörällä Pariisin keskusta nhalki läntiselle esikaupunkialueelle Suresnesiin.

Kapteenistomme teki järkevän päätöksen jakaa tiimimme neljään itsenäiseen seitsemän hengen ajoryhmään, jotka pystyivätkin sukkoloimaan kaupunkiliikenteessä kylmähermoisten navigoijien johdolla yllättävän vaivattomasti. Ryhmät ajoivat itsenäisesti yhdessä jonossa, liikennevaloihn ryhmityttiin parijonoon, että veimme tilaan vain yhden auton verran.
- Hidastuu!
- Pysähtyy!
- Vaihtuu!
- Liikkuu!
Ajoryhmän huudot kaikuivat liikenteen seassa. Pariisilaiset autoilijat suhtautuivat pyöräilijöihin hienosti. Kun näytimme haluavamme vaihtaa kaistaa, paikka löytyi. Mitään suurmepaan dramatiikkaa ei ainakaan meidän ajoryhmämme matkalle mahtunut, Sähköpotkulautailevat paikalliset ja turistit kyllä huitelivat menemään miten sattuu.
Seinen ylitys, Notre Dame, Orsay museo ja vihdoin Eiffel, 11 kilometriä ja reilu tunti. Nyt kuvataan!

Kämppäkaverini Tapani polki mualiman navalta Pariisiin.

Vielä on matkaa jäljellä. Kaupunkipyöräily jatkuu vielä läntiseen esikaupunkiin Suresnesiin. Reitti vei meidät Seinen toiselle rannalle Bois de Boulogneen eli Boulognen metsään, jonne pysäköidyistä autoista päätellen olivat monet pariisilaiset tulleet helteistä lauantaita viettämään. Vielä kerran mutkittelevan Seinen yli ja saavuimme viimeiseen hotelliimme.  Nyt pakattiin pyörät rekkaan odottelemaan kotimatkaa, pyöräilyvaatteet laukkuun ja laukku pyörien seuraksi rekkaan. Siistiytyminen ja päätösillallinen vielä hotellin ravintolassa. Mielen valtaa tyhjä mutta helpottnut olo: tässä tämä nyt sitten oli.
Illallisseuraksi saan Päivikin ja tytöt, samaan pöytään tulee myös Pekka tyttärensä kanssa. Tunnelma on aterian aikana haikea. Kapteeneja ja huoltopäällikköä  kiitellään ja muistetaan korvaamattomasta panoksestaan matkamme onnistumiseksi.

Ihan paras huoltotiimi. Kuvasta puuttuu kylmäautomme kuljettaja Matti.

Aterian  jälkeen on oma vuoroni hyvästellä joukkuekaverit. Roskia silmissä ja ruoto kurkussa: saan kuitenkin kiiteltyä joukkuekavereita ja kerrottua lähteväni heti illallisen jälkeen toiselle puolelle kaupunkia samaan hotelliin perheeni kanssa. Pitkä matka tultiin yhdessä, nyt on aika erota. Voipa olla, että emme enää koskaan kohtaa, mutta jotain olemme yhdessä kuitenkin tehneet. Kiitokset vielä kaikille!

Ajokilometrejä kotipihalta Hotel Novotel Paris Suresnes Longchampiin kertyi 1754 kilometriä.

Hieno matka on ohi. Paljon unohtumattomia hetkiä uusien ihmisten kanssa. Vaikka joukkueemme koottiin laajalta alueelta ja näimme toisiamme harvakseltaan, meistä muotoutui JOUKKUE. Kaksi raskasta ajopäivää Jyväskylästä Helsinkiin ja laivamatka Travemündeen hioivat meistä tiimin, joka manner-Euroopassa toimi hienosti.


Ekstriimiä elämään -blogi hiljenee. Kiitokset seuraajille. Joko minä tai Päivikki kirjoittelemme, kun elämässä on jälleen ekstriimiä.

Never say never again.

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN OSA 3

3.7. - 4.7. Kaksi päivää, neljä maata

Wegberg (GER)-Soissons (FRA) 383 km ja lähes 18 tuntia ajoa

Mur de Huy on kesytetty.

"Mäkipäivät alkavat. Oletko valmis?"  Näin tervehtivät Rynke-veteraanit keltanokkia keskiviikkona,  viimeisenä Saksan aamuna.
Keskiviikon ehdoton huipennus oli legendaarisen Mur de Huyn huipulle ajo. Mäen profiilin näet kuvasta. Keskimääräinen nousu 9,2 % ja maksimijyrkkyys 24,4 %.

Oman mittarini mukaan nousu kesti 6 minuuttia, matkaa kertyi 870 metriä ja nousua 94 metriä. Keskisyke oli kuuden minuutin ajon aikana 157, maksimisyke 177, lähtösyke 109. Olimme nousseet alkunousun jo yhdessä joukkueen kanssa ja tämä vajaa 900 metrin matka oli vapaata ajoa, jokainen sai kivuta itselleen sopivimmalla vauhdilla ja tavalla mäen ylös.  Kokemus oli....HAPOTTAVA. Hienoa oli löytää reisistä jerkkua ja keuhkoista kapasiteettia niin, että ylös pääsin. Paljon pidemmälle tai korkeammalle en kyllä olisi päässyt, vaikka ihan pienintä välitystä en tarvinnutkaan. Totta puhuen, luulin kyllä käyttäväni pienintä välitystä.

Huipulla odotti hienon huoltotiimimme järjestämät herkut, mielen sopukoihin jäi hienot muistot ja vaivaksi puolentoista viikon yskä. Aika kovilla olin, mutta aika kovakin olin.

Paljon muutakin keksiviikon aikan ehdittiin kokea. Ajokilometrejä kertyi yli 202 ja valtiorajojakin ylitettiin kahteen kertaan: ensin Saksasta Hollantiin ja sitten Hollannista Belgiaan. Eipä ollut rajamuodollisuuksia tai -linjoja, mutta maiden erot kyllä huomasi.

Reilu tunti poljettiin Hollanissa: hyvät tiet, jopa harvaanasutulla seudulla oli maantielle maalattu molempiin reunoihin pyöräkaistat, siistit ja hoidetut pihat. Keskiviikko taisi olla kansallinen pensasaidanleikkuupäivä, sen verran monella pihalla oli leikkuuhommat käynnissä. Belgiaan kun siirryttiin, maisema muuttui nopeasti: pihat olivat hoitamattomia, kylät ja kaupungit epäsiistejä, tien varret roskaisia ja päällysteet jopa huonompia kuin Suomessa. Pihoilla räyhäsivät suurikokoiset vahtikoirat, jotkak juoksivat pienillä etupihoilla aidalta toiselle kuin Suurosen surmanajoveljekset konsanaan.

Ja muuten...Hollanti ja Belgia eivät ole vanhaa tasaista merenpohjaa....

Belgialaista esikaupunkimaisemaa

Liegen liepeillä kohtasimme myös navigaatio-ongelmia. Suunniteltu reittimme oli tylysti katkaistu tierakentamisen vuoksi. Taitava naviryhmämme löysi nopeasti uuden reitin Maas-joen toiselta puolellta.  Matkan varrelle osui niin Belgian armeijan varikko (on muuten Googlemapsissa sumennettu) sekä kolmen reaktorin ydinvoimala.

Tihangen ydinvoimala reitin varrella

Enpä olisi etukäteen uskonut ajelevani polkupyörällä julkista pyörätietä pitkin kahdenkymmenen metrin päähän ydinvoimalan jäähdytystornia. Aika pian Huyn jälkeen kohtasimme myös toisen jyrkähkön nousun kaupunkialueella: matkaa noin 700 m ja nousua yli 40 metriä, vieläkin löytyi koko porukalta voimaa kammen pyöritykseen. Kokonaisuudessaan päivän aikana kipusimme pitkälti yli kilometrin. Päivään, etenkin ennen Huyta, kuului myös paljon kaupunkiajoa, josta johtuen vetoryhmä pääsi aamupäivän normaalia helpommalla.

Perälautaakokous ja tankkausta Charleroissa pitkän päivän iltana.

Torstaina käristyskupoli teki paluun pyöräilijjöitten ylle. Lämpö kohosi päivällä jälleen hellelukemiin. Matka vei nyt jo Ranskan puolelle. Belgian huonoja teitä ja epäsiistiä ympäristöä ei jäänyt ikävä. Muutos oli jälleen rajan ylityksen jälkeen selkeä.

Mielialaa kohotti jälleen huoltomme järjestämä Ranskan puolella yllätys: päivän ensimmäisellä huollolla tarjoilut olivat normaaliakin paremmat - viinirypäleitä ja juustoja sekä tilkka ranskalaista viiniä -normaalien herkkujen lisukkeena. Bienvenu!

Kuuman auringon alla ajelimme jälleen maaseututeitä. Tiet halkoivat valtavia viljelyksiä. Välillä laskimme jyrkkiä mäkiä kylään ja kylän jälkeen taas nousimme ylös viljelysalueille. Pätkän ajoimme myös Tour de Francen kolmannen päivän etappia. Kylissä tulevaan pyöräriehaan oli jo valmistauduttu asianmukaiosia koristeluita tehden.

Tour de France tulossa

Omaa ajopäivääni väritti myös ketjurikko. Stop-merkin takaa lähtiessämme ketjun liitin sanoi yhteistyösopimuksen irti. Mielessäni ehdin jo kirota autoonnousukomentoa, mutta onneksi Late ja Jani vikkelästi saivat uuden liittimen paikoilleen ja Janin kovalla vedolla ajoimme ajoryhmät hetkessä kiinni.

Soissonsin katedraali

Yli 180 kilometrin ajon jälkeen saavumme Soissonsiin. Ensimmäistä kertaa reissulla majoitumme keskellä kaupinkia. Kuuma päivä ja pitkä ajomatka olivat kuitenkin imeneet sen verran mehua miehestä, ettei edes kävelykierros kaupungilla illallisen jälkeen houkutellut. Kaupunkiin tutustuminen jäi hotellin kattoterassilta katseluun. Kovan päivän jälkeen uni olisi maisutnut huomattavasti paremmin, jos huoneeseen jo asennetut ilmastointilaitteet olisivat ollet käytössä. Useampana yönä olimme jo huonekaverin kanssa parivuoteessa nukkuneet, vaan nyt oli vielä peittokin yhteinen.  Käristyskupolin alla ei peitotosta tarvinnut kuitenkaan kiistellä.

Katsopa varjoja, kuin viisi pyöräilevää Rynke-apinaa.

Ajokilometrejä kotoa Soissonsiin kertyi 1581 kilometriä.

VIELÄ YKSI OSA TULOSSA.

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 2

29.6. - 2.7. Hämärtyvä ilta ja kolme päivää saksalaista maaseutua

Travemünde-Wegberg: 583 kilometriä ja noin 26 tuntia ajoa.

On muuten Saksanmaallakin maaseutua, ainakin kolmanteen potenssiin Pohjanmaan lakeuksiin verrattuna, eikä korkeuserot päätä huimaa. Oli mahtavaa ajella laajojen viljelmien keskellä päällystettyjä vähäliikenteisiä maaseututeitä. Peltomaisemaa koristivat tai rikkoivat -näkökulmasta riippuen- kymmenet ja taas kymmenet tuulimyllyt, jotka hiljalleen jauhoivat sähköä saksalaisille.

Siellä täällä moitteettomat ajojonomme suhahtivat pienten kylien läpi. Jyrkät harjakattoiset tiilitalot ja  hoidetut pihat vilahtelivat ohi. Arkkitehtuurista päätellen tiilitehtailijat ovat pärjänneet Saksassa mainiosti sotien jälkeen.

Yhdessä kylässä osuimme keskelle Schützefest-paraatia ja ajomme pysäytettiin. Neuvokkaat navigoijamme löysivät nopeasti vaihtoehtoisen reitin ja onnistuimme kiilaamaan kulkueen etupuolelle keskelle hurraavia kyläläisiä.

Ensimmäisenä Saksan-päivänä jouduimme myös eurooppalaisen käristyskupolin kynsiin. Melkoinen kontrasti muutaman päivänä takaiseen Vääksyn koleaan vesisateeseen. Lämpötila nousi päivän aikana yli +35 asteeseen. Kyllä meni nestettä. Sai siinä etuautokuskimme Jäykkä Partanen vesi- ja urheilujuomakanistereita tauoilla kiikutella juomapullojen täydennykseen.  Tähän helteeseen osui myös omalla kohdallani reissun vaikeimmat hetket: jossain reippaan sadan kilometrin kohdalla pidetyn pikkuhuollon aikana tankkasin liian rajusti ja eväs ei lähtenytkään imeytymään kunnolla. Reilun tunnin verran röyhtäilin ja nieleskelin kertaalleen pureskeltuja energiapatukiota ja banaania. kaukonäköinen Kapteenisto oli onneksi sijoittanut minut tälle päivää peesimieheksi, ei tarvinnut vetoryhmässä urakoida. Kävipä mielessäkin jo, että noinkohan joutuu ensimmäisenä päivänä autoon kyytimieheksi. Onneksi olo alkoi parantumaan ja viimeiset parikymppiä kulkivat hienosti.

Hellepäivän iltana oli tarvetta pyykinpesulle ja -kuivaukselle hotel Luisenhöhessä Walsroden Vogelparkin kupeessa.

Ajoittain peltomaisemat vaihtuivat satumetsiin, jossa lehtipuut kaartuivat hienosti tien ylle muodostaen varjostavan ja viilentävän luolan pyöräilijöille.

Erityisen upea tunnelma metsäluolassa oli satamaan saapumisen jälkeen hämärtyvässä illassa, kun metsässä ajovalot leikkasivat pimeyttä ja puitten välistä sieltä täältä pilkotti laskevan auringon värjäämä taivas. Yöajo satamasta Lyypekkiin oli muutenkin yksi reissun kohokohdista. Metsäosuuksilla mm. Osnabrückin luonnonpuistossa saimme myös pientä esimakua mäkisemmästä maastosta.
Saksan päivinä ylitimme myös kaksi mahtavaa eurooppalaista jokea: Elben ja Reinin. Reinin rantaa ajaessamme näkyi oppikirjoista tuttua teollisuus-Saksaa: olimme aivan Ruhrin alueen liepeillä. Näillä seuduilla saimme myös maistella hieman kaupunkiajoa: hyvää oppia tuleville päiville ja varsinkin Pariisiin päätöspäivään

Saksalaisia pidetään järjestelmällisyyden perikuvina ja tekniikan hallitsijoina. Illallis- ja aamiaispöydissä sitä ei kyllä huomannut. Ruuat meille oli onneksi etukäteen tilattu ja maksettu. Olisivat varmaan yöunet jääneet melko lyhyiksi, jos ruuan tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen olisi toiminut yhtä hitaasti kuin juomien tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen. Pahimmassa tapauksessa toimenpiteisiin tarvittiin neljä tarjoilijaa ja kolme erilaista paperilappua, toivottavasti suomalainen metsäteollisuus pääsi osille. Ensimmäinen tarjoilija selvitti, mitä juomaa kukin haluaa ja kirjoitti tilauksen A5-kokoiselle paperille, joka jätettiin asiakkaalle. Toinen tarjoilija toi juomat. Kolmannelle työntekijälle kiikutettiin edellä mainittu lappu, josta hän luki neljännelle henkilölle, mitä asiakas oli juonut. Tämä neljäs henkilö vihdoin viimein rahasti, mieluusti käteisellä eikä ainakaan lähimaksulla. 

Pahimmillaan aamupalalla 70 hengelle oli leikkelelautasella tarjolla kahdeksan kinkkusiivua, kahdeksan meetwurstisiivua ja kahdeksan juustosiivua ja juomatarjottimella kaksi pulloa mehua ja pullo vettä. Tuotiinhan ruokaa toki lisää, kun tarjottimet tyhjentyivät, mutta seuraavalla tarjottimella oli saman verran tarjolla. Aika hidasta ja tehotonta, minusta.

Kuitenkin Saksa on ihan kelpo maa, fb-päivityksissänikin Saksa voitti Seppo Rädyn.

Tästä ei sentään ajettu, kunhan pidettiin pieni biotekninen tauko.

Pyörän tekniikan kanssa alkoi olla pieniä ongelmia. Juhan jo ennen Jyväskylään diagnosoima liian pitkä ketju alkoi tuottaa haasteita vaihtamisessa, niinpä mekaanikkotiimimme päättikin hellepäivän iltana lyhentää pyörän ketjua. Samana iltana huomasin myös takarenkaan tyhjenneen. Nopea sisurin vaihto, ja tarkka päällysrenkaan tutkiminen paljasti syyllisen: pienenpieni lasinpalanen oli renkaan rikkonut.

Kunto oli kesti nämä päivät hyvin lukuunottamatta hetkellistä heikkoa pätkää hellepäivänä. Kahtena muuna päivänä ajoin vetoryhmässä ja jaksaminen oli hyvää, ajaminen tuntui jopa helpolta. Keskisykkeet kolmena pitkänä päivänä asettuivat välille 96-109, kevyttä pk-vauhtia siis. Pientä mittavirhettä noissa sykkeissä on, sillä ihan joka tauolla en mittaria muistanut sammuttaa ja toisaalta joinakin päivinä mittari kadotti sykkeen pikkutoveiksi.

Hiertymän alkua alkoi hiljalleen pakaroissa tuntua, mutta päätin palata "ammattilaisten" neuvoista omien tuntemuksien mukaiseen ajovarustukseen: saumattomat tekniset alushousut jalkaan eikä mitään rasvoja pakaroihin. Loppureissu menikin sitten ilman ongelmia takaliston osalta.

Ajokilometrejä kotipihalta Düsseldorfin länsipuolelle Wegbergiin kertyi 1198.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 1

24.6. - 29.6. Halki puolen Suomen

Maanantai ja matkaan lähdön aika. Jännitystä ja haikeutta ilmassa. Paikallismedian kynsistä maantielle. Onneksi sain Pekan ja Juhan saattajiksi, saattaisi tuntua 160 kilometrin päivätaival pitkältä yksin polkiessa. Porukassa maltoimme pitää rauhallista matkavauhtia yllä, kepeä keskustelu siivitti matkaa. Ensimmäiseksi etapiksi päätettiin Maasydänjärven leinintäalue noin 40 kilometrin kohdalla, pehmeä lasku pitkälle matkalle. Myötäinen tuuli työnsi pyöräilijöita eikä matka painanut menijöitä. 

Reisjärvellä Pekka erkani kohti Haapajärveä ja jatkoimme Juhan kanssa Lestijärven suuntaan. Matka joutui edelleen myötäisen tuulen avittamana. Kinnulassa pääsimme huoltotauolle. Päivikki ja Viivi olivat loihtineet järven rantaa monipulisen lounaan. Vatsa täyteen ja menoksi. 

Tässä vaiheessa tuuli puhalteli niin kylmästi, että vaatetta oli lisättävä. Myös sateenharmaita pilviä kerääntyi taivaalle, onni oli kuitekin tuulen tavoin myötä eikä sade pyöräilijöita kastellut. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin Keski-Suomenkin puolella. Tasamaat olivat vaihtuneet mäkimaastoon. Paljon on keskisessä Suomessa asumattomina seutuja. Reilun kuuden tunnin pyöräilyn jälkeen saavumme Kannonkoskelle Nuorisokeskus Piispalaan, joka tarjosi nelihenkiselle poppoollemme majoituksen ja aterian sopuhintaan. Ensimmänen ajopäivä (n. 165 km) oli takana, vauhti oli ollut suunniteltua eikä ongelmia ilmaantunut, itseluottamus ei ainakaan heikentynyt.

Toisena ajopäivänä matkaa oli vain reilu sata kilometriä. Nousumetrejä kertyi kuitenkin edellispäivää enemmän. Piispalasta ajelimme Juhan kanssa kaksin Saarijärvelle, jossa yksin innoittajani Teemu Leivoaro oli järjestänyt paikalliselle huoltamolle pienimuotoisen mediatapahtuman hullun nivalalaisen ohittaessa kaupungin matkallaan Pariisiin. Saarijärvi hyvästeltiin pienen sadekuuron tahdittamana. 

Teemu liittyi joukkoomme paikallisoppaaksi ja lähti opastamaan kohti Jyväskylää. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin, vaikka Teemulla olisi ollut menohaluja kovempaankin vauhtiin. Maltoin mieleni ajatellessani tulevia päiviä, hyvä niin. Teemun erehtymättömllä navigontitaidolla saavutimme Jyväskylän kävelykadun Kompassin reilun neljän tunnin ja 105 kilometrin ajon jälkeen. Kompassilta Teemu vielä opasti meidät uutukaiseen GreenStar Hotel Jyväskylään, jossa huoltojoukot, Päivikki ja Viivi, olivatkin jo odottelemassa. Loppupäivä kului tankatessa ja levätessä ja odotellen torstaista koko joukkueen starttia.

Keskiviikkoaamuna -Jarkon päivänä- oli haikeiden hyvästien aika. Starttitapahtumaamme uhkasi vesisade, joten kotijoukot ja Juha lähtivät heti aamusta ajelemaan Nivalaa kohti. Itse suuntasin jännittynein tuntein Kompassia ja muuta joukkuetta kohti. Jännittyneeltä vaikutti tunnelma koko joukkueessa viime hetken huoltotoimenpiteitä tehtäessä. 

Lähtötapahtumassa jokainen joukkueemme jäsen esiteltiin ja haastateltiin erikseen, joten varsinasta starttia saimme tovin odotella. Vihdoin oli lähdön aika ja polkaisimme poliisisaattuessa keskustasta kohti Vaajakoskea, josta jatkoimme suunniteltuun tapaan kahdessa ajoryhmässä kohti etelää. Oma paikkani oli toisen ajoryhmän vetoryhmässä. Vääksyyn oli matkaa noin 170 kilometriä ja nousumetrejäkin yli kilometrin verran. Ryhmäajo sujui varsin mallikkaasti jo näin alkumatkasta. Saimme pidettyä yllä hyvää matkavauhtia vaihtelevasta maastosta huolimatta. 

Reitti oli todellakin kappale kauneinta Suomea: varsinkin Vääksyä lähestyttäessä Päijännettä halkova harjumaisema oli upeaa ajaa, alkaneesta vesisateesta huolimatta. 

Huoltoporukkamme näytti kyntensä heti ensimmäisenä päivänä: jokaisella huoltopaikalla tarjolla oli mahan täytettä monipuolisesti. Helppo oli pyöräilijän polkea, kun tankki oli täynnä. 

Vajaa seitsemän tuntia ajoa ja saimme kivuta viimeisen mäen hotelli Tallukan pihaan. Edessä matkan aikana tutuksi tulevat iltarutiinit: pyörän pesu, henkilökohtainen huolto, illallinen ja nukkumaan. 

Torstai oli koko reissun ikävin ajopäivä. Vika ei ollut maastossa, seurassa eikä miehessä, vaan säässä. Vajaa kymmenen astetta lämmintä ja vesisade. Villa-alusasu oli tietenkin laukussa, eipä paljon lämmittänyt. Ryhmäajon tyyliin vettä tuli paitsi taivaalta, myös tieltä. Näkyvyys jyrkimmissä alamäissä veden roiskuessa oli parin metrin luokkaa. Ajolasit rapaantuivat, ajovaatteet kastuivat, hiekka kirskui hampaissa ja pyörien vaihteistot alkoivat temppuilla. Ei ollut kivaa! Itsellänikin ketju putosi ylämäessä kertaalleen eturattaalta ja samassa rytäkässä tein klossipannut: vasen jalka irti klossista, mutta painopiste päättikin liikkua oikealle ojan piennarta kohti, selälleen jyrkälle pientareelle ja reilun metrin liuku kohti ojan pohjaa ennen kuin sain vasemmankin jalan irti ja pääsin ylös. Ketju paikalleen ja menoksi, ei suurempia murheita. 

Puolen päivän huoltotauolla oli kylmä: tärisin kylmyydestä. Onneksi sade loppui ja reipas meno alkoi lämmittää. Aurinkokin suostui paistamaan. Ajo maittoi taas. Helsinkiä kohti tullessamme maasto helpottui, mutta lisääntyvä liikenne piti vauhdin kohtuullisena. 

Porukalla polkaisimme Helsingin keskustaan, ajelimme Sturenkatua autojen joukossa Alppilan Shellille, joka oli maniosti järjestänyt todellakin tarpeeseen tulleen pesupisteen pyörillemme. Ajoa kertyi yli 7 tuntia ja vajaa 160 kilometriä. 

Perjantai oli kuin päivä armeijassa: kiire odottamaan.  Aamusta ajoimme Olympiastadionnin eteen Mäntymäen kentälle, jonne saapuivat kaikki Suomen joukkueet. Oli sometteluaikaa, kahvitteluaikaa, jätskittelyaikaa, yhteiskuva-aikaa....

Stadionin tornin varjosta ajoimme viisi minuuttia yhtenäisenä lähes 250 pyöräilijän kulkueena läheiseen Töölönlahden puistoon Finlandia-talon, Oodi-kirjaston ja Musiikkitalon kupeeseen yhteiseen lähtötapahtumaan. 

Parin tunnin jutustelun, odottelun ja ystävien tapaamisen (Juha oli ehtinyt jo kotikonnuilleen.) jälkeen lähdimme poliisisaattuessa kohti Vuosaarta ja Saksan-laivaa. Helsingin poliisi teki hartiavoimin töitä ja järjesti meille lähes kuninkaalliset kyydit ajellessamme joukkueittain pitkin Itäväylän keskimmäistä kaistaa satamaa kohti. Teiden varsille ja silloille oli kokoontunut yllättävän paljon kannustajia.  Lämpimässä säässä oli hieno polkea ihmisten huutaessa kannustuksia. Satamassa taas odoteltiin laivaan pääsyä huoltojoukkojemme jälleen tarjoilllessa pientä välipalaa. Lopulta koitti laivaan ajon aika. 

Pyörät pakattiin tiiviisti autokannelle ja polkijat melkein yhtä tiiviisti neljän hengen pikkuhytteihin. Sopu sijaa antoi ja matka taittui sopuisasti kolmen savolaisen kanssa. Kiitos Pekka, Jukka ja Tapani. Vai oliko se niin, että kyllä kolme pohjoispohjalaista yhden savolaisen kanssa pärjää? 

Kolmekymmenen tunnin laivamatkan aikana ehti latautua neljän päivän pyöräilystä saunan, hyvän ruuan, pitkän yöunen ja leppoisan oleilun merkeissä.

Ajokilometrejä kotipihalta Vuosaaren satamaan kertyi 615.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!