tiistai 31. elokuuta 2010

Juoksu tuska

oli jo eilen niin kova, ettei siihen auttanut uimakoulut eikä lahot varpaat.
Tänä aamuna vetaisin lenkkarit jalkaan ja päätin, että nyt mennään lenkille.
Olen ollut ihan hämmentynyt, ettei maratonin jälkeen ole ollut minkäänlaisia lihaskivistyksiä tai kolotuksia. Viimeviikolle varattu hierontakin piti typistää lyhyemmäksi, kun minusta ei löytynyt "työtä".

Juoksukin lähti sujumaan niin kepoisasti. Sen kuus ja puoli kilometriä hilipasin, eli Pirttirannan lenkin. En ottanut aikoja enkä sykkeitä... nyt vaan naatiskellaan lenkkeilystä!
Uimakoulu siis alkoi eilen ja olipa mukavaa aloittaa uinnin alkeista... Niin mukava ja mukava; myyrää kun piti opetella, niin meinasi mennä krooliksi vängällä. Ope oli tiukkana ja patisti meitä pitämään kädet veden alla. Kaikella on tarkoituksensa ja opimme varmaankin vielä muutakin kuin myyrää.

Nyt olo on autuas, varpaankynnet vuotavat visvaa, mutta väliäkö tuolla kun pystyy taas lenkkeilemään!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Uimakouluun

ens viikolla tai oikeastaan kaks viikkoa putkeen joka ilta.
Kaukomaran Pian innoittamana lähden nyt uintitekniikkaa opettelemaan. Kyllä osaan uida, mutta oikeaa rintauintipotkua pitäisi hioa ja kroolitekniikka on hanskassa, mutta käännös taas ei. Joten aikuisten tekniikkauimakoulu on kovasti paikallaan!
Älkäähän nyt villiintykö, että tässä seuraava tavoite olisi triathlon, vaikka se kovasti kiinnostaisikin. Ei taida näillä lakeuksilla olla juuri sen lajin harrastelijoita?
Varpaat tykkäävät varmaan enemmän vesiliikunnasta... Mietin täällä kovasti pitäisikö kynnet poistattaa, kun eivät ollenkaan suostu kenkäyhteistyöhön. Toisaalta katson nyt tämän uimakoulun ajan, alkaako paranemista tapahtua. Jos en kahdenviikon päästä pääse juoksulenkille, niin varmaan sitten pitää asialle jotain tehdä.
Mutta huomenna siis uimakouluun innolla ja kerronpa teille sitten opinko mitään.

tiistai 24. elokuuta 2010

Liikkuminen

ei ole loppunut kokonaan, olen täällä vain touhunnut niin paljon muuta, ettei päivitykseen ole liiennyt aikaa.
Viimeviikolla tein jo pitempiä pyörälenkkejä ja sain sillä reisien hapot liikkeelle.
Loppuviikosta alkoi jo tehdä mieli juoksentelemaan, mutta lenkkareita soviteltuani totesin, ettei näillä varpaankynsillä vielä... ÄRRR!
Tänään läksin sitten veteen juoksentelemaan, siellä ei lenkkareita tarvita.
Tunnin juoksentelin ja tuntui mukavalta päästää höyryjä.
Kunto alkaa pikkuhiljaa kohota leposykkeen perusteella, sillä se on nyt alimmillaan puoleentosta vuoteen. Silloin alimmillaan leposyke oli 47,  eilen illalla muutaman minuutin rauhoittumisen jälkeen 53.
Hitaasti, mutta varmasti kunto on nousussa.
Juoksukilometrejä on nyt huhtikuulta tähän päivään noin viis ja puolisataa. Tässähän pitäisi päästä juoksentelemaan, että saisi muutaman sata km vielä tälle vuodelle. Tonnia en lähde tavoittelemaan, kun noista varpaista ei oikeen tiedä. Mitenkähän sais irti itestään puntti kuurin...  Näiden hartioiden ei kyllä enää levetä tarvis, mutta lihaskunnolle tekisi hyvää.

Hei! Vielä ehtii osallistua arvontoihin täällä ja täällä.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Yhtä juhulaa

ja fiilistelyä on nyt blogistin elämä ;D


Posliinikukka blogini täyttää kokonaista vuoden, joten pistetäänpä arpajaiset tällekkin puolen vaikkapa maratonin kunniaksi! Jos tahtoisit tällaiset minun neulomat komiat sukat itsellesi, niin osallistu arvontaan ti 31.8. 2010 klo 24.00 mennessä. Linkityksestä tietysti tupla-arpaonni. Ja molemmissa blogeissa arvotaan yhdet parit sukkia, jotta voi käydä osallistumassa molemmissa... Reilua, eikö vaan!

maanantai 16. elokuuta 2010

Maratoonari!

Voi tätä tunnetta

en tiedä miten kuvailisin! Ehkä vähän pakahtumisen ja hämmennyksen rajamailla. Selvitin siis ihan täyden maratoni juosten! Fiilikset ennen maratonia olivat vähän alakuloisia sääennusteiden takia, kun se hellejuoksu on tuottanut minulle tuskaa, jalat ovat olleet lyijyä ja syke korkea. Ajattelin vain, että lähdetään nyt katsomaan, josko puoliväliin asti jaksaisi.
Perjantaina arvelutti vielä enemmän, kun ajelimme Helsinkiä kohti, eikä kropassa ollut mitään kipuja; ei lantion tiukkuutta, eikä penikoissa kipuja... Huonoja merkkejä ajattelin itsekseni :(
Maratonaamu valkeni ukkosen jylinällä ja ilma oli kahteen asti aika mukavan oloinen: pilvistä, sateista ja lämpötila 21 astetta. Hotellikuolemaa välttääksemme kyläilimme serkkuni luona, mikä sai ajatukset pois päivän koitoksesta.
En oikein missään vaiheessa kai uskonut selviäväni maaliin asti, kun olo oli rento, eikä kiristyksiä vieläkään tuntunut. Vapina ja hermostus alkoivat vasta, kun läksimme hotelliin vaihtamaan juoksukamppeita niskaan. Mikään ei oikein maistunut, mutta vähän vielä piti saada murua rinnan alle: veljeni eiliset eväsleivät sitten tuntuivat sopivalle eväälle. Nesteitä olin tankannut ahkerasti ja pissalla piti hypätä puolentunnin välein.

Ratikka oli täynnä juoksijoita ja meininki oli kovin kansainvälistä. Kisafiilis alkoi kohota.
Vielä stadionilla alkoi masentaa, kun pilvet taivaalta kaikkosivat ja kuumuus oli ahdistavaa. Silloin taas mietin, että katsotaan mihin asti jaksaa.
Lähdössä sijoituin viiden ja puolentunnin jänisten eteen, arvelin vauhdin olevan siinä paikkeilla sopiva. Ja hyvin arvelinkin: tahti oli sopivan rauhallista ja sykkeet 170! Rinnalla juokseva kaveri päivitteli samaa, kun sykkeet hipoivat pilviä- joita ei kyllä siis taivaalla näkynyt ;)
Huoltopisteillä kaadoin mukillisen vettä niskaani ja se kyllä mukavasti viilensi.
Alun 15 km oli takkuista ja kavereilla kramppaili jalat jo muutamien juoksukilometrien jälkeen. Tiesin kuitenkin, että puolivälin paikkeilla ovat omat tsemppijoukot odottamassa, se antoi voimia jatkaa. Tsemppajien ohittamisen jälkeen huuteli kohta oma mieheni vastaantulijoiden kaistalla. Silloin juoksu sujui ja ajattelin, että jos näin sujuu kolmeenkymppiin, niin mulla on saumat selvitä koko maratonista.
Espalla kääntymiskohdassa tunsin, että lenkkareiden märkyys oli hangannut rakot päkiöihini, vettä oli silti pakko roiskia joka huoltopisteellä, kun se viilensi. Juoksu kuitenkin sujui ihan kepoisasti olosuhteista huolimatta. Ja taas jaksamista auttoi se, että tiesin tsemppijoukkojen odottavan minua samassa kohdassa. Silloin olisin päässyt noin kolmeenkymppiin ja se tuntui jo huikealta saavutukselta! 
Voimahalien jälkeen jatkaminen sujui taas mukavasti noin 35 kilometriin asti. Silloin aloin tuntea, että ukkovarpaankynnet eivät ole enää yhteistyössä kanssani, matka siinävaiheessa vain tuntui niin vähäiseltä (vain 7 km), että vaikka kontaten maaliin, ajasta viis. Kovissa ylämäissä oli pakko säästellä ja kävellä, niin totesivat muutkin kanssa juoksijat. Olin noin 25 km viidentunnin jänisten vanavedessä, mutta vauhtini hidastui vaivojen myötä. Verta ei kuitenkaan lenkkareista tursunnut, joten ajattelin vain kutakuinkin ehjänä maaliin taktiikkaa. Niin se vain ilmestyi tuskaisten viimeisien kilometrien jälkeen stadionin torni näkyviin, 40 km takana. Ajatukseni siinä vaiheessa olivat lähinnä, että ompa nyt tämäkin hulluus koettu. Ja juuri silloin alkoi yksi nuori nainen yökätä rajusti edelläni, toivoin että hänkin pystyisi vielä maaliin.
Kyyneleitä nieleskelin maalilinjaa ylittäessäni; Olisitteko uskoneet? Vaikeuksien kautta voittoon.
Fiilikset ovat ihan huikeat!




Kiitän nyt vielä erityisesti paikalla olleita Pirkkoa, Tarmoa, Sirpaa, Leenaa ja Joonasta. Ihan mahdottoman tärkeitä olitte! Sitten kiitän kotitaustajoukkoja; hienointa oli lukea naamakirjasta, että "ajattele, että puoli Nivalaa on mukana tässä" ja niin kyllä ajattelinkin! Kiitos myös Helenalle, että jaoit vastuumme vanhemmuudesta! Kirsi, oot jaksanut pitää minut kuosissa kesälomallakin! Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä; ilman blogia ja sen kommentoijia tämä leikki olisi loppunut kesken noin juhannuksen tienoilla, kun kivut ja vaivat olivat äärimmäisen hankalia.
 Silloin ajatusten jakaminen tuntui mahdottoman tärkeältä.

 Mieheni minut tähän elämäntapaan on opettanut, nämä muistot on upeita jakaa yhdessä!

Kuvia sitten kun maratonkuvaukset valmistuvat.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Piikkimatto päikkäreitä


Ojalan isännän limenttiä, Frantsilan yrttikylpyjä, Kirsin hellää puristelua

ja tietysti omista valkoherukoista herkkuhyytelöä, hyviä hiilareita.
Tässäpä sitä näiden päivien ohjelmata.
Niin, on kyllä ollut myös siivousurakointia kerrostaloasunnossa, jotta saa ajatuksia vaihtumaan. Piikkimatto kyllä lähtee Helsinkiin mukaan, parempaa rentouttajaa ei löydy mistään.
Vähän helpotti kun lukaisin manuaalisesti kirjoiteltua harjoituspäiväkirjaa, olen näköjänsä juoksennellut jopa 27 asteen helteessäkin. 

maanantai 9. elokuuta 2010

Kovasti mietinnässä

ensi lauantain koitos ja se miten siitä selviäisi.
Juoksufoorumillakin näyttää pohdintaa herättävän forecan sääennuste, joka tällähetkellä lupaa 28 asteen lämpöä. Ei onnistu... laulaa meitsi, mutta kai pitää kuitenkin mennä paikanpäälle tyrkylle, jotta pääsee maratonin aloitustunnelmiin. Eilen kyllä kävin kalibroimassa vihdoin sen sykemittarin: lämpöä oli lähes 26 astetta vielä illalla. Ja sujuihan se juoksu sen kaksi kilometriä, syke vain tahtoo nousta aika korkealle. Tosin nyt en voinut sykettä mitata kalibroinnin takia, mutta tunsin kyllä kaulasuonten pullistelevan kiivaasti.
Eilen aamulla kävin myös pyöräilemässä järven ympäri eli tunteroisen.
Mietteissäni olen myös siitä, ettei minulle ole tullut vielä edes lähtölupaa. Olen kuitenkin lueskellut mieheni lähtölupalehdestä kaikenlaisia viisauksia: Erkki Liikanen mm. kirjoittaa näin " Ensimmäinen kymppi niin hiljaa kuin kehtaa, toinen jarrutellen, kolmas normaalisti, neljäs kilometrejä laskien" Tässä taitaa olla niin suuri viisaus, että sitä on parempi noudattaa. Vielä Liikanen kirjoittaa  näin" Maraton on mainio laji. Se ei vaadi lahjoja, vain luonnetta. Ajalla ei ole merkitystä, vain sillä, että taivaltaa matkan loppuun." Nämä viisaudet kun lähtiessä muistaisin.
Toivoisin vain, nyt kun olen ensimmäistä kertaa maratonille tähtäämässä, että olosuhteet olisivat inhimilliset. Tämä on vain pienen pieni toive!
Tänään juoksin viimeisen vajaan seitsämänkilometrin lenkin, joka ohjelman mukaan piti olla maratonvauhtia. Minulla se tarkoitti noin 7 min/ km vauhtia.
Kassotaas nyt miten tässä loppuviikko sujjuu, ilmeisen kovasti hermoillessa. Pinna on alkanut lupaavasti kiristyä, vielä tästä pääsee koko perhe osalliseksi maraton tunnelmaan :(

perjantai 6. elokuuta 2010

Rajalta rajalle

melontaretki oli kyllä mahdottoman mielenkiintoinen kokemus. Tosin meloimme vain 17 km eli rajalta kotio. Osa porukasta jäi vielä jatkamaan Pajinkiin, mutta meistä ei ollut viisasta tässä vaiheessa treeniä saada itseään hartioista aivan tukkoon.
Karvoskylällä joessa oli aika voimakas virta, joten piti ankkuroitua kaislikkoon, että sai kajakin pysymään paikoillaan ennen lähtölaukaisua, joka pamahti klo17. Vaikka kyseessä oli vain melontatapahtuma, eikä siis kisa, niin vauhti taisi kiihtyä joidenkin mielestä turhankin kovaksi.

Haapaperällä oli ensimmäinen pysähdyspaikka ja tarjolla makkaraa ja kaffia. Ensimmäinen pysähdys reippaan tunnin melomisen jälkeen teki terää ja mukava oli lähteä jatkamaan matkaa makkaraevästyksen jälkeen. 

Pidisjärvi aukesikin minulle ensimmäistä kertaa yläjuoksulta ja kyllä täytyy sanoa että kyllä on komeet maisemat sieltäkin käsin. Kolme kilometriä melkein tyynellä järvellä liki 70 melojan rintamassa tuntui jotenkin sanoinkuvaamattoman hienolta.  Uimarannalla useimmilla oli päätepiste, sieltä me vielä meloimme Malisjokea pitkin kotiin. Kello oli yhdeksän tienoilla, kun ankkuroimme kotilaituriin. Nyt hartia on jäykkikset, saa nähdä miltä tuntuu huomenna, ainakin nyt tuntuu, niinkuin olisi taas hiukan harrastanut urheilua.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Taikakalu

Kai kehtaan sen nyt näyttää, kun sen verran tuli EM-kisoja vahdattua, että huomasi melkoisella määrällä urheilijoita samanlaisia ranteessa. Onhan se tuossa vaikuttanut jo pariviikkoa, kun ystäväni työnsi sen käteeni ja sanoi minun tarvitsevan nyt juuri tällaista humpuukia. Anteeksi nyt kovasti niille, jotka tähän uskovat kuin vuoreen. Siitä se varmaan minullakin on vaikutus vielä kiinni, uskonpuutteesta. Nimittäin mitään positiivista tuo Power Balance ei ole minun treenaukseen tai vaivoihini tuonut.

Tänä aamuna minua hierottiin Kalevalalaisen jäsenkorjaajan opein eli siellähän minä taas Kirsin näpeissä tutisin. Ja kyllä sai piriformis molemmilta puolilta kyytiä. Nyt pitäisi mennä merisuolaveteen istumaan loppuillaksi. Ja loppuviikko tulikin juoksukieltoa; tottelen Kirsiä kiltisti näissä asioissa.
Perjantaina kuitenkin aiomme mennä rajalta-rajalle melontaan joka alkaa Haapajärven ja Nivalan rajalta Karvoskylästä kyläyhdistyksenrannasta ja päättyy Pidisjärvenrantaan Nivalan keskustantuntumaan noin kello 21aikoihin. Joki ja järvi melotaan päivänvalossa. Toinen 12 kilometrinosuus jatkuu kuutamomelontana Pidisjärvenrannasta Ylivieskan rajallePadinkiin, johon saavutaan keskiyöllä otsalampuin varustautuneena, siitä raporttia sitten lauantaina.

Omassa puutarhassa kasvaa nyt parhaat juoksijan hiilarit, niitä pitäisi popsia massu pullolleen.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Päätin kuitenkin

kokeilla vielä pitkää lenkkiä, ettei tarvitse elää kovin epävarmuudessa siitä kannattaako lähteä Helsinkiin vai ei.
Aamuinen lenkkikeli oli tälläkertaa puolellani, kun mittari näytti 17 astetta lähtiessäni. Juoksu lähti sujumaan ihan vanhaan malliin, mutta hiukan pänni taas sykemittarin sekoilu. Tällä kertaa sykkeet näyttivät varmaankin melkoisen oikein, mutta vauhti näytti välillä nollaa ja välillä 9min/km. Kun Jarkko sautti minut Aittoperällä hänen mittarinsa näytti paljon mukavampia vauhtilukemia. No, oma vika kun ei ole ollut viitsiä galibroida mittaria uusilla lenkkareilla. Se homma tehdään ensi viikolla!
Kun tuota maratonia oon mielessäni kelannut ja kauhistellut, niin välillä olen ajatellut että mitäs siitä, olen kova kävelijä voin heittää viimeisen kympin lujaa kävellen... Mutta, mutta, ei se noin vaan taida luonnistua, nimittäin tänään pysähdyttiin Aittolassa ja Järvikylällä laittamaan nimet "kuntolaatikkoihin" ja siinä huomasin, että juoksun vaihtaminen kovaan kävelyyn on mahdoton tehtävä: hoiperteluksi menee kävely.
Lantio on jotenkin tiukan oloinen, mikä tekee juoksusta jäykkää. Jospa pääsen Kirsin rusikoitavaksi vielä ennen maratonia, ehkä Kirsi saisi lantiota irtoamaan.
muuten kai tässä treenailen lopun kaksi viikkoa vähän rennommin, ehkä kuitenkin joku vauhtileikittely on paikallaan.
Hirvittää, mutta täältä silti tullaan HCM
Tänään 21.2 km ajassa 2,33 keskisyke 152