Tuhannen ja yhden kilometrin tarinoita

Äitienpäivänaaton lenkki päättyi pettymykseen kotikoneen ääressä yhteenvetoa tehdessä: tuhannen kilometrin rajapyykki jäi viitisen kilometriä vajaaksi. En sentään lähtenyt enää Kuoppalan risteykseen polkemaan tavoitteen täyttämiseksi.

Maanantaina Korpirannalla työmatkalla tuo maaginen rajapyykki sitten paukahti rikki. Pyöräilin koululle Järvikylän ja Aittoperän kautta. Kotimatkalla kiersin Autiorannalta Töllinperän ja Korpirannan kautta kotiin: työmatkaa kertyi yli 55 kilometriä.

Tätä kirjoitellessa palaudun vaihteeksi Kirsin käsittelystä eli  hieronnasta. Kirsin suureksi ihmeeksi takareiteni ei ollut perinteiseen tapaan viulunkielenä. Olen muuten salaa venytellyt viimeisen kuukauden aikana enemmän kuin vuosiin. Uusia kireyksiä sen sijaan löytyi: koskaan ei niskan ja kaulan lihakset ole olleet niin tiukkana kuin nyt. Osansa lienee ajoasennolla, mutta myös koleahkoilla ja tuulisilla keleillä. Nyt huilaillaan tämä ilta ja huominen. Sitten taas kilometrejä keräämään. Juhannukseen mennessä pitäisi vielä lähes 1500 kilometriä kertyä.

Juhannuksen jälkeen maanantaina 24.6. on aikomus startata kotipihalta kohti Pariisia. Jos suunnitelmani toteutuu, ajelen Reisjärven, Lestijärven ja Kinnulan kautta Kannonkoskelle, josta jatkan tiistaina Jyväskylään. Jyväskylästä starttaamme joukkueen kanssa keskiviikkona 26.6. (Jarkon päivänä!) kohti Helsinkiä.

Tähän Nivalasta starttaavaan prologiin minut innostivat kaikki ne lahjoittajat, jotka ovat Sylva-tililleni lahjoittaneet jo yli 1700 euroa, ja joukkuettamme tukevat pronssisponsorit, jotka olen saanut houkuteltua mukaan kampanjaamme:

     

Mukaan Sylva ry:tä ja Aamusäätiötä tukemaan ehtii vielä, niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin. Yksittäisiä lahjoituksia voi tehdä Sylva-tililleni (oma.sylva.fi/1009) ja yritykset voivat lähteä vielä hopea-, pronssi- tai tiimisponsoreiksi. Tervetuloa mukaan! 

Toukokuun alussa Nivalasta osallistui yhdeksän alakoulua noin 900 oppilaan voimalla Team Rynkeby - God Morgon Koulujuoksuun, jonka avulla kerätään varoja Aamusäätiölle syöpätutkimuksen rahoittamiseksi. Oppilaat juoksivat tunnin aikana yhteensä lähes 2700 kilometriä. Lopullinen lahjoitussumma, jonka oppilaat juoksullaan sponsoreiltaan keräsivät, selviää toukokuun lopulla. Lahjoittajilla on aikaa maksaa sponsorointisummansa toukokuun 24. päivään saakka.

On ollut hienoa valmistautua kesän koitokseen, kun mukanaeläjiä ja hankkeesta kiinnostuineita tulee päivittäin vastaan.

Ylistys Uikolle

meidän hienolle, uudelle koko kansan olohuoneelle.
Näin pakkaspäivinä Uikkoon kun menee, niin törmää aika moneen muuhunkin, jotka tulevat hakemaan mielenvirkeyttä liikkumisesta. Tällaisina päivinä minä mielummin kyllä olisin vaikka hiihtämässä, mutta maitohappoiset reidet halusivat vesijuoksua. Siellä altaassa porskuttaessa törmäsin ylivieskalaisiin jotka kehuivat käyvänsä meidän Uikossa jopa 4 kertaa viikossa! Oli pakko kysyä, että miksi? On kuulemma niin paljon siistimpää meidän hallissa! Toivon siis, että kiitokset menisivät meidän Uikon siivoojillekkin, mahdottoman tärkeää ja hyvää työtä tekevät.
Koko kansan olohuoneeksi nimittäisin sen tähden, että konaisuudesta on tullut erittäin viihtyisä ja toimiva: Keilahalli näkyvillä ja yhdistämässä sekä jäähallin ja uimahallin toiminnan, näkyvyys houkuttelee liikkumaan niitäkin, joiden liikuntaharrastaminen on vasta alullaan. On mukava huomata, että nivalalaisten keilaamisen aloittamisen kynnys ei ole korkea. Myös viihtyisä kahvio ja snooker-pöytä näyttää kutsuvan väkeä viihtymään.
Meidän perheen viihtymispaikka on se jäähallin puoli, jossa juuri tällähetkelläkin treenaa kaksi tytärtä, mutta myös uikon kuntosalia käytetään melkein koko perheen voimin nykyisin.
Sanoisin, että ISO peukutus hienolle liikuntapaikka satsaukselle!

LUV-projektissa menossa neljäs päivä. Ensimmäisenä LUV-päivänä kierrettiin Jarkon kanssa ISR:n perhereitti kävellen parissa tunnissa. Koska selän nitkahtaminen oli ikävänä muistikuvana takaraivossa ja pakkasviikko luvissa, päätin, että painotan lihaskuntoon. Toisena päivänä siis puolitoista tuntia lihaskuntoa ja maitohappoisilla käsivarsilla hiihtoa tunti Vinnurvajärven jäällä. Kolmanteen päivään heräsin kivistystä reisissä ja käsivarsissa. ÄH! 17 astetta pakkasta, mitä ohjelmaan? Päätettiin käydä juoksentelemassa tunti Jarkon kanssa. Juoksun jälkeen loppui Jarkon LUVi siihen, alkoi nousta kuume, kehveli vieköön. Minä kävelin sitten iltasella kauppaan hakemaan potilaalle inkivääriä ja hunajaa.
Tänään jatkoin lihaskunnolla tunnin ja sen jälkeen läksin tunniksi tosiaan uikkoon rentouttamaan maitohappoisia reisiä. Huomenna patikoisin taas mielelläni ISR:llä, mutta kaveri ei oo patikkakunnossa :(
Mitähän sitä sitten, katsotaan.

Treeniviikkoon

ei tullut nyt tunteja, mutta ehkä tehoja senkin eestä.

Keskiviikkona yritin JUOSTA puoli tuntia eli vitosen... Ja huh kyllä teki tiukkaa. Ihmettelin ihan miten sitä on joskus kympin päässyt alle tuntiin! Maximit oli 176 ja avgt 158 (phiuuuh) 5km ja 30 min. Lenkin jälkeen tein takapuolen kidutusta eli toiminnallisen kuntojumpan jättipallolla, jossa kyllä persus saa tiukkaa treeniä ja se lankutus pallon päällä, sitä pitää harjoitella.

Torstaina pimiä, märkä ja liukas lenkki pyssymäessä, josta potku oli hiukan vähissä. En nostanut sykettä, juoksentelin vain vajaan pari kierrosta. Paikat oli selvästi kireenä. Hyvä niin, sillä tänään oli varattunna hieronta. Pari tuntia Kirsi käytti jalkojen lihasten vaivaamiseen ja pikkuhiljaa joku kohta aukesikin. Reisien ulko-ja sisäsyrjät oli tosi tiukkana.

Huominen puhalletaan ja sunnuntaina mennään taas neliykköstä.

Nicehockeyn tämän kauden joukkuekuva

Tarviikos

sitä liikkua ollenkaan, jos unohtaa sykemittarin kotiin?
Meinasi ihan harmittaa eilen junassa istuissa, kun huomasin, että sykemittarin kello on kotona latauksessa.

Viimeviikonkin sain pidettyä heleposti kymmenessä tunnissa. Kun tiistaina viimeksi kirjoittelin, ettei oo tullut jumpattua, niin tuli mentyä keskiviikkona iloiseen lihaskuntojumppaan eli näitä meille opiskelijoille Hamkon tarjoamia ilmaisjumppia. Siellä pumpattiin lisää kyykkyjä ja pakaralihaksia, joten lopulta en tullutkaan kamalan kipiäksi noista jumpista, kun sillä lähti millä oli tullutkin. Torstaina taisin kiertää tuon saman vanajaveen lenkin minkä kiersin tänäänkin tunteroinen ja kahdeksan kilsaa. Siitä lenkistä en vaan saa tarpeekseni, on se niin kaunis tuo Hämeenlinna.

Viimeviikolla tuli aika pitkiä kävelylenkkejäkin, kun piti taivaltaa sarjalippujen ostoon vr:ltä ja muutakin ees taas tallustamista. Eilen toin sitten pyörän tänne, niin voi kulkea kouluun pyörällä ainakin vielä, kun ei oo kovin liukasta. Ja joutuu helpommin junaankin kun on pyörä. Kolme-neljä kilometriä kun taivaltaa melkein kymmenen kilon rinkka selässä, niin tietää taivaltaneensa.

Viikonloppuna alkoi taas nicekiekko ja mun lenkkikaveri oli sitten jo niissä hommissa lauantaina. Minä pyöräilin pyssymäkeen sieniä poimimaan. Sunnuntaina aamupäivästä käytiin Jarkon kanssa vielä reilu 40 km pyöräilemässä... Nythän nuo uhkaavat maantiepyöräkelien loppumisella, katsotaas pääseekö kohta hiihtämään..

Maanantaina mulla olikin kahdentunnin hieronta ja kyllähän noita jumituksia löytyi, mutta sain kehuja hyvästä olkalihasten kuntouttamisesta, oli kuulemma näkyviä tuloksia ;)

Tänään siis hieronnan jälkeen eka hissuttelu ilman sykemittaria...tarkistin vielä ja kas ei hassumpaa tasan sama aika 57 min meni mikä viimeviikollakin.  Miten äkkiä siihenkin on taas tottunut: sykeseurantaan, nyt tuntuu ettei pärjää ilman....

Kas kas

viikkoon en oo tänne näköjään mitään skriivaillut.
Alkaa olla jo noita syyskiiruksia ilmassa, mutta liikuttu on, jo vain!
Ajattelin lätkäistä tähän taulun, josta oon ihan tosi mielissäni:

Kuvaa klikkaamalla saat selvemmän kalenterin

Elokuun liikut, mutta tässä vaan sellaiset "viralliset liikunnat". Epävirallisia mm. 10 kuutiota puita liiteriin kannettuna, mustikan poimintaa tai muuttokuorman lastausta ja purkua, jotka tulevat siis lisäksi näihin näkyvissä oleviin liikkumisiin.

Loppuviikosta voisi sanoa, että pääsin jo hiukan treeninmakuun, kun keskiviikkona juoksin Pirttirannan lenkin ja sen jälkeen tein voimaaylävartaloon-jumpan, sitten vielä kyykkäsin tanko (n.8 kg) niskassa. Seuraavana päivänä tosiaan puunkanto oli hiukan kangeeta. Perjantaina kipaisin Pyssiksellä tunteroisen sykkeet maksimissaan 178 ja keskisyke 151. Eilen sitten muuttorevohkan jälkeen Raudaskylän pyörälenkki tuntui sopivan kepoisalta, kun tälle aamulle suunniteltiin pitkistä.

Aamulla käytiin nelisentoista km hölkkäilemässä rytmillä 4 min juoksua 1 min kävelyä. Keskisyke pysyi 144, jospa se siitä kehittyis pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Näitä pitkiksiä kun en nyt oo harrastellut, muuten kuin pyörällä. Yhdestä jutusta olin niin iloinen tämän lenkin jälkeen: juoksuindeksi näytti 50!!!! Onko muilla kokemuksia tuosta juoksuindeksistä? Ilahduttaa ja kannustaa ainakin minua, silloin kun juoksu tuntuu olleen raahustamista.

Nyt se alkaa sitten taas pisteiden metsästys koulurintamalla. Tiistaina junalla Hämptoniin ja sitä rataa... Näillä pohjilla luulis liikkumisen maistuvan sielläkin, mutta tiedän, että kun hommia alkaa puskea koulun puolesta hanakasti, niin tahtoo lenkkeilyinto hiipua. Kassellaan mites puhti pysyy?!

Oliskohan sellainen seitsämän tuntia viikkoon tavoiteltavissa, yhdeksän kuulostaisi paremmalta :)

Arki on alkanut

ei auta pyristely, kesästä on enää lämmin mukava muisto.
Kouluhommiin tahtoo katse kääntyä väen vängällä; tietsikalla istuskellaan pukuhistorian powerpointteja tutkien ja muistiinpanoja tehden.
Aika tuntuu menevän turhan joutuusti, pitäisi jostain keksiä päiviin enemmän mittaa. Herukkapensaat on nyt tyhjennetty ja mehustettu, vadelmasato alkaa ehtyä, mutta omput kypsyvät vielä puussa, niissä on urakkaa ehkä ensviikon loppupuolelle.

Sääret vihoittelivat mulle viimeviikon vetotreeneistä, joten niitä piti yrittää lepytellä maanantaina. Ajattelin, että tykkäisivät vesijuoksusta ja uinnista. Yhteensä varmaan tunteroinen meni vedessä, pyöräilyä sitten siihen puolituntinen lisäksi. Kävin myös kylmäaltaassa sääriä viilentämässä... vanha avantouimari ei meinannut muistaa miten kylymää se vesi oikiasti on.

Tiistaille suunnittelin pyöräilyä, mutta sadepäivä muutti suunnitelman pullanleipomuspäiväksi. Sitten, kun aurinko alkoi pilkottaa pilvenraosta, pitikin jo olla pesiskentän kioskilla kahvin keitossa. Sinne kävelin ja hölkkäsin Katvalasta kottiin pelin jälkeen. Sääret eivät vieläkään olleet pehmenneet vaikka niitä pilatesrullalla olin aamusella möyhentänyt. Illalla sitten hieroin sääriin relaxanttia ja tein Kirsiltä oppimaani Kalevalaista lihaksen avaamista eli tavallaan puristin säärilihasta ja liikutin jalkaterää koukistaen ja ojentaen. Tämä liike on varmaan ihan parhaita lihaksen avaamisliikeitä mitä tiedän, ei tunnu yhtään mukavalle, mutta on hyvä avaava liike.

Keskiviikkona jalat sai lepoa, tönötin vain marjapensailla ja kävelin ystävän luo syömään kermaisia kääretorttu leivoksia :)
Niin vain tuntui tänäaamuna, että jalat vosivat olla lenkkikunnossa, joten Kiekon lenkin kävin hölkkäämässä. Koska olen päättänyt opetella uusia juoksurutiineja, niin sykkeet pidin alhaalla. Tarkoittaa siis, että en juossut vaan hipsuttelin. Keskisyke reilun seitsämän kilsan lenkillä 138, maksimi 147, on muutes mulle kehitystä tää!

Juoksun jälkeen nostatin sitten sykettä kahvakuulajumpan verran puoli tuntia ja pystyi jo tekemään jumpan 8 kg:n kuulalla kokonaan eli ylävartalon lihaksetkin alkaa olla taas kondiksessa. Täytyy varmaan ostaa Hämptoniin sitten myös kahvakuula, ettei lihakset pääse löystymään... vai löytyisköhän tuolta joku kahvakuulajumppa/ryhmä johon vois osallistua?

Heräsin

tänä aamuna ajatukseen, jotta hitsi vieköön, miten nautin taas liikkumisesta.

Ei vaivaa kantapää, eikä selkä, ei si-nivel eikä polvi. Rennosti niuhottamatta voin aamulla katsella säätä ja sen mukaan lähteä pyöräilemään tai tehdä pikku lenkin ja jumpan. Ei stressiä mistään pakosta. Viime kesän muistan vaan kauheasta stressistä, vaivoja oli vaikka muille jakaa... en edes jaksanut kaikesta kirjoitella ja mieli sen myötä maassa. Kun liikkuminen oli rajallista, alkoi stressata syöminenkin ja muutaman stressikilonkin sain kertymään kroppaani... Eikä talvi tuonut stressikäyriin laskua, päin vastoin.
Nyt koen olevani eri lähtöviivalla. Olen innostunut, vaikkei mitään tavoitteita kalenterissa olekkaan.

Mahdottoman iloinen olin toissapäivänä, kun yksi tyttäristäni tuumasi, että nyt äiti aletaan treenaamaan kymppiä! Luottoa löytyi siihen, että äitillä on tämä homma hanskassa. Eilen aamulla käytiin Viljan kanssa 3,5 km hipsuttelemassa. Tänään olimme sitten jo lenkillä neljän naisen voimin: minä ja kolme tytärtäni. Voi että, kun minusta tuntui hienolta: Katsokaa nyt koko maailma kuinka reipasta sakkia :D Valitettavasti nämä yhteiset lenkin harvenevat pian, kun Venla muuttaa Kajaaniin. Nooh, mutta meillä on tässä elokuu aikaa nautiskella yhdessä liikkumisen ilosta.

Eilen tein pitkästä aikaa kahvakuulajumpan, kun miniä tilasi mulle uuden jumppa dvd:n. Harmitti, kun vanhalle digiboksille jäi paljon just hyviä jumppatallenteita, mutta nyt niitä on hankittuna sopiva määrä dvd-levyinä.
Tänään sitten aamusta hiliputeltiin tyttöjen kanssa reilu neljä kilometriä.
Illalla odotettavissa viikon kohokohta: kirkkoveneellä Rajalta-rajalle soudussa. Pidetään peukkuja, ettei myrsky tuhoa meidän suunnitelmia!

Pitäisi

alkaa ehkä toteuttaa jonkinlaista ohjelmaa. Tosi olen saanut viikko viikolta kasvatettua treenimääriä (voiskohan tässä vielä treenistä puhua?).

Viime viikon liikkumisiin näkyy kuluneen 13 h 39 min
Pyöräily 5h 24 min
Suunnistus 2h 21 min
Kolme tunnin palauttavaa jumppaa maanantaina, torstaina ja sunnuntaina
Ja loppu melontaa ja soutua, mitäs niille nyt jää, pari tuntia.
Muutamina päivinä lisäksi pientä hikihommaa pihassa, niinkuin soran ajoa kottiksilla ym. Voin muuten mainita, että tämän kesä pihaprojektit; mullan ja hiekan lapioiminen ja kärrääminen on tehnyt hyvää olkapäälle, hyvvää liikettä!

Tänään juoksentelin pitkästä aikaa taas Pirttirannan lenkin ihan sykemittarin kanssa, nyt kun sellainen on taas ihan toimiva. Sykemittari vaan napsii mulle jostain välillä ihmesykkeitä :( Satuin vilkaseen ihan perus raahustamisen aikaan, kun mittari näytti 189 no hoh-hoijaa. Ei todellakaan silloin pulssi lyönyt noita lukemia... vai onko mulla rytmihäiriöitä? Yhtenä piikkinä sykekäyrässä näkyy tuo 189, mutta ei muuta häikkää. 22 astetta tuntui vielä lämpöiselta juoksukeliksi (suunnistus on ERI asia!)

6.82 km ajassa 47.49
avg. 155 (paljonko lie tuo piikki siihen vaikuttaa?)
Ei oo vielä oikeen juoksukuntoa, mutta tällä viikottaisella liikuntamäärällä ehkä kunto alkaa kohoamaan. Voisko tätä nyt kutsua pohjakunnon hankkimiseksi...

Jaa teinhän mää sata kyykkyä lenkin jälkeen, vajaa kymppikilon rauta niskassa ja hiukan nostoja käsiin samalla tangolla. Persauksessa voi olla tuntemuksia, mutta oon mää tainnut sitä viikottain samalla tavoin kiusata, ehkä vähemmällä määrällä kyykkyjä.

Jarkko edellisessä päivityksessä kirjoitti mun kanssa liikkumisen olevan läskinpolttoliikuntaa, kehveli, kaiken kansan nähden! No sitä se on kai ollut, mutta on siitä muutama voipaketillinen saatu kulumaan tuosta vyötäröltä ;) Kerta nii.

Junassa

Taas istun. Tämä aika on niin mukava käyttää kirjoitteluun.
Kotona ollessa ei enää tunnu aika riittävän mihinkään.

Viimeviikkoisesta lenkkeilystä sen verran, että varmaankin tiistaina läksin trackerin kanssa mittailemaan edellisviikon lenkkiä. Heh, lenkin pituudeksi  tuli 9.95 km. Näin sitä saadaan lenkeille mittaa kun päättömästi juostaan vieraalla paikkakunnalla, eikä oo hajuakaan matkojen mitoista. Koska juoksulenkkini ovat olleet lyhykäisempiä ja sellaisia varovaisempia, niin kympin lenkit ja varmaan erilaiset maastotkin löivät sääret aivan tukkoon. Ajattelin, että jos näillä koivilla jatkan lenkkeilyä, niin takapakkia mennään taas kantapään kanssa. Piti hädissään pyytää jo Maradonnalta apua :)
Viikonloppuna, kun oli melkein kiekotonta- Jarkolla vain pari tuomarointia ja Viivillä yksi peli- saatiin vihdoinkin tehtyä se homma mitä oon jo parin vuoden ajan suunnitellut: räjäytettiin olohuoneen ikkunan alta kukkapenkki taivaantuuliin. Siinä ei isännänkään tarvi puhua kuntosalille menosta, kun ihan saa hyötyliikuntaa lapion varressa. Minä kannoin kiviä ja Jarkko heilui lapion kanssa. Kaivinkonetta suunniteltiin lainaan, mutta menihän tuo lihastyövoimallakin. Nyt tietenkin oletan, että Hämeenlinnassaoloaikana vallikivet löytävät paikkansa, niin saan ens viikonloppuna siirtää pionit takaisin paikalleen. Vink,vinks vaan sinne kotiin!

Eilen iltasella kävin tosiaan Maradonnan käsittelyssä ja jalat ovatkin nyt tuntuneet ihan kulkukelpoisilta... Jaa, miten lie tämän viiden tunnin istumisurakan jälkeen.
Tuosta hyötyliikunnasta kun juttelin, niin yksi tällainen liikuntamuoto on tuon repun roijaaminen. Repussa kulkee kaikensorttinen reissunaisen vaate ja muu varustus. Eilen veikkailin, että reppu saattaisi painaa jonkun kolme neljä kiloa... Aamulla lähteissä varsin sen punnitsin ja yllätys oli melkoinen kun paino oli kuusi kiloa. Ei ole ihme, että välillä on hartioissa ja jaloissa taakka tuntunut. Reippaasti olen kuitenkin kävellyt repun kanssa asemalta kouluun ja koululta kämpille yhteensä noin kuusi kilometriä, lähtöpäivinä toisinpäin, eli kouluun ja koululta asemalle. Tämähän ois hyvää harjoittelua ens talven umpihankihiihto kisaan. Löytyisikö  mulle joukkue? Täytyisi varmaan kehitellä jotain uusia tavoitteita vaikka hiihdon saralle, kilometrien kahmiminen voi olla opiskeluhommien takia hankalampaa.

Kohtuullisuutta

kuulemma pitäisi opetella?
Aiks...Yritän tulkuttaa, etten ole edes liikkunut tänä talvena, kuin kerran pari viikossa... JUU, JUU ne kolmenkympin lenkit ei sitten oo kohtuullisia raihnaselle :(
Viime torstaina maailma meinas romahtaa, kun vihdoin maltilla hoideltu vasen kantapää alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, niin salama iski oikeaan kantapäähän. Paniikki, paniikki!
Hädissäni aloin heti tunnustella sääriluun sisäpuolella olevia lihasten kiinnityskohtia ja sieltähän se löytyi; nuppiluun takaa lähtevä lihas oli niin kiriällä, että vinkuna kuului kun sitä peukalolla soittelin. Möyhensin lihasta niin paljon kuin omat voimat riitti ja Jarkko jatkoi vielä irroittelemalla kiinikkeitä sääriluun sisäpuolelta koko matkalta. Hyvä ensiapu, sillä lauantaina kipu ei enää tuntunut.

Tässä sitä taas jauhetaan tätä kantapääasiaa, mutta haluan nämä asiat tarkkaan muistiin, mikä kohta ja missä kipu, millä irtoaa.


Tänään olin taas Kirsin möyhennyksessä ja jalat alkavat olla aika pehmoiset.Viimeksi sain reseptin laittaa etikkaa kantapäähän, joka poistaisi kalkkikertymiä. Viikonverran pidin etikkalappua kantapäässä öisin, kunnes kantapää kuoriutui nahoistaan. Piti lopettaa se homma. Mutta tänään kantapäässä ei enää ollut yhtä kovia möykyröitä, kuin aiemmin. Koko ajan homma menee parempaan suuntaan.

Olen nyt päättänyt olla maltillinen. Nuo jäiset pyörätiet eivät houkuttele "kokeilemaan" kantapään kestävyyttä. Joten nyt ollaan hissun kissun.

Anteeksi äksyilyni, mutta olemme elämänvaiheessa, jolloin meistä alkaa tulla omien vanhempiemme kaitsijoita ja se tahtoo ottaa voimille molemmin puolin.
Vaikka haluaisi näistä purkaa mieltään kirjoittamalla, ei tosiaankaan voi.
Patti tilanne.
Tänä aamuna luin Kalevasta talvisesta telttaretkeilijästä, joka kertoi retkeilyn olevan joskus meditaatiotakin syvempää pään nollausta. Jotakin sellaista tarvisin juuri nyt!

Pelko persuksissa

jo viikolla mietin, että näinköhän loppui hiihtely tähän tänä talvena.
Kun keskiviikkona vesi lotisi ja mittari näytti kuutta lämpöastetta, tuntui tosi tylyltä.
Maanantaina olin taas hieronnassa: kovasti oon panostanut nyt tähän lihashuoltoon.
Keskiviikkona ja torstaina lihaskuntojumppaa ja selän huoltoa... Nää hommat on vähän päässyt unohtumaan, mikä siinä on niin vaigeeta?

No, paikat olivat varmaan pallautuneet viikon varrella, kun tänään lähdettiin suksimaan Pyssymäestä Rimpinevalle. Unelma kelissä meni 20 km ajassa 01:15:40
Voin paljastaa, että aiemmin 20 km:n ennätykset ovat pyörineet tuossa 1:24 paikkeilla.
Eikä tässä vielä kaikki... hupsahti sitten ihan kunnolla ohessa se tunnin alistuskin:
15 km Ajassa 54:05 OU-JEE!
Sanoin tuossa Jarkollekkin, että nyt tuntuu niinkuin olisin hiihtäjä, enkä paskan puhuja :D
Ihan mahti fiilikset.
Keli oli kyllä lentokeli, ei tarvinut kieli vyön alla reuhkasta, vaan meni suhteellisen livakasti. Niin kiitokset kuuluvat tietenkin voitelijalle!
Nopein kilomeri meni 3.24  ja aika tasaisia kilometrejä... Paitsi viimeiset viisi hiukan löysemmin.
Voe että tuntuu mukavalta aloittaa LOMA!

Vastustamattomat päivänokostelijat keskiviikolta, loman tarpeessa ovat.

Miten

tuo lie olis elämä ykstotista ilman tätä harrastavaa mukulakatrasta.
Täällä ollaan taas lauantaista oltu syän sykkyrällä, kun Vilja sai polvilumpioonsa melkoisen tällin: pesäpallon. Treeneissä harmiton heittotilanne, joka sitten nasahti suoraan polvilumpioon.
Seurailtiin viikonloppu, mutta kun ei jalka alkanut pelata, piti maanantaina käydä päivystyksessä.
Ei murtumaa ja huokaistiin helpotuksesta, kunnes eilen illalla jalkaterä turposi ja meni ihan kylmäksi.
Hätäännyin kyllä hiukan, että mitäkäs nyt.
Aamulla taas päivystykseen ja meidät passitettiin Oyssiin epäilynä valtimotukos. Ääks!

Yhteispäivystys toimi tällekertaa suhteellisen mutkattomasti ja kirurgille päästiin jo 40 min jonotuksen jälkeen. Ihmettelihän tuo kirurgi moista ilmiötä ja totesi, että jos olisi kyseessä tukos, niin kipu olisi todella kova.
Neste on päässyt jalkaan kertymään, mutta vähäisen liikkeen takia se ei pääse jalasta pois... Näin pohdiskeltiin asiaa ja meidät laitettiin kotiin... Jospa jalka alkaisi pikkuhiljaa liikkua.
Meinasi lääkäriäkin hymyilyttää, kun luki Viljan sairaskertomuksia... Tuskin edes näkee kaikkia, niinkuin syksyllistä varpaitten "murskaantumista". Hoh-hoijaa ja huh-huijaa!

Pidin maanantaina lepoa hiihdosta, kun sunnuntain kolmikymppinen veti ihan maitohapoille ja rakotkaan ei oikeen olleet ystävällisenä  :(
Tiistaina kävinkin rusikoitavana taas.
Ja jokohan kertoisin muutamista pienen pienistä hipsutteluista... Jos kerron niin kaikki menee pian mönkään. Kyseessä on oikiastaan uus laji: Stepping into the barefoot world :D 

 Jätän teidät vielä jännitykseen siltä osin!

Piinapenkissä

jälleen tänään - nimittäin Antti Pirttilahden käsittelyssä.
Olis kova tuska jo saada tuo kantapää kuntoon. Tiukat on nuo sivut, lihaskalvojen kulkureitit.
Antin käsittelyn jälkeen olo on kuin jyrän alle jääneellä, mutta kai pitää ollakkin, että saadaan jalat treenikuntoon... Kahden vuoden päästä voi jo kuulemma ollakkin :D

Lauantaina kävin tosi vetelän viistoistasen pyörimässä ja sunnuntaina meinas sitten vahingossa paukahtaa ennätys rikki, kun illalla piti hissukseen käydä parikymppiä hiihtelemässä.
Jos en ois kympin jälkeen hidastellut mehuhörppäysten kanssa, niiiiin... voe elläimen käsi... kotona träkkerissä 15 kilometrille aika 1:00:37 PÖH! JOS ja ISO JOS

Päivä meni jäähallilla, tälläkertaa Viivin turnauksessa.
Ihan koko sakilla kannustamassa.

Viivi vasemmalla pinkeillä luistimen nauhoilla

Pääsin

kuin pääsinkin hierontaan pitkästä aikaa. Sairastumisien ja muiden sattumusten takia on hierontaväli pääsi venähtämään turhan pitkäksi. Kävinpäs tälläkertaa sellaisella hierojalla, joka kävi läpi nämä soivat ;) lihaskalvot... voi itku ja hammasten kiristys. Pari päivää meni sen jälkeen huokaillessa.
Lauantaina vasta pääsin ladulle, kun loppuviikko oli niin kiireinen.
25 km ajassa 1.48,50... harmitti, kun oli vain vesipullo mukana, enkä sitten sen veden takia viitsinyt pysähtyä. Pari tuntia on vähän liikaa ilman mitään suuhupantavaa. Loppu paukut viimeisillä kiekoilla.
Eikä kantapääkään suorastaan iloinnut tämän lenkuran jälkeen :/
Tänään päivällä pöperössä kävin kympin hivuttelemassa. Tympäsi niin ajamaton latu, että päätin illalla kokeilla uudelleen. JOO... Latukone löysin Hiitolan noin seisämän tietämissä OU JEE! Ketähän varten yöksi latu ajetaan?  ÄRRR!
Siis kaksi kymppiä tänään kahteen eri otteeseen, vaikka jäikin vähän paskan maku suuhun ajamattomista laduista, niin kantapää ei oo kiree ja se pistää hommat plussalle.

Vauhdikkaasti

alkoi tämä viikko.
En kyllä tarkoita parakkikotsaa- joka oli mulle ihan uus laji- voi kauhistuksen kanahäkki ;)
Mutta oppilaiden rustaama tiramisu siivitti hyvään vauhtiin Hiitolassa.
15 km ajassa 1.02,38 juup, taas parani pikkusen. Tunnin rajapyykki lähestyy ja jos tänä talvena siihen pystyn, niin sitten kyllä saatte pistää sellaiset aallot tulemaan, että hyrskyn myrskyn vaan!

Tuo matkamittaus noilla härpäkkeillä on kyllä epäluotettavaa. Onneksi tietää, että Hiitolassa lyhyt kierros on 2,5 km ja pitkä 5 eivätkä ne muutu vaikka trackeri näyttäisi eiliselle matkanteolle mittaa 14.84 tai kun viimeksi viiletin 15 km aikaan 1.03,11 matkaksi trackeri näytti 15.53.  Aika iso ero samalle matkalle... se taas vaikuttaa keskivauhtilaskelmiin ym.
Toisaalta en pääse edes heti matkaan puhelimesta trackerin käynnistettyäni: siinähän pittää räpeltää hanskat ja sauvat kätteen. Siinä mielessä sykemittari olis käytännöllisempi...No se näistä härpäkkeistä.

Tänään viis kilsaa pitemmästi eli 20 km ajassa 1.23,46
Pakkanen varmaan alkoi vähän kiristyä, kun viimeinen vitonen meni nihkiäksi.

Pääsenköhän huomenna jo sinne hierontaan, mihin tässä on muutama viikko yritetty!

Vuoristoradalla

täällä hyristellään.
Välillä ylämäkiä ja alamäkiä, hurmiota ja harmistusta.
Viimeviikko oli kyllä hurmiota ja hämmästystä; sunnuntai-iltana aloin jynssätä itse koipeani kuntoon. Oikean polven sisäsyrjässä, pohkeen yläpuolelta alkoi tiukkuus, joka yltää polven yläpuolelle kiinnikkeisiin asti. Sellaisella pienellä piikkipallola aloitin jynssäämisen. Hämmästys oli melkoinen, kun rusikoinnin jälkeen pystyin pitkästä aikaa kävelemään avojaloin lattialla ilman kipua, ilmeisesti oikea tiukkapaikka löytyi. Viikko meni ihmetellessä kivuttomuutta.
Ei edes torstain pyssis-sauvattelu jäisellä pururadalla ärsyttänyt.
Lauantaina piti lähtiä kokeilemaan mitä jalka sanoo juoksulenkistä: Viis kilsaa ja kipiä kantapää :(
Voe kehvatsu!
Sunnantaina märehdin ja murehdin, mutta myös jynssäsin taas tiukkoja paikkoja.
Ja kas, maanantai-aamuna kärsin jo kävellä.
Oli niin kova tuska lähteä Heidin jumppaan, että päätin ottaa riskin. Puolitoista tuntia röykkyytystä.
Lintsasin hiukan hyppelyissä, mutta hyvän hien sain irti silti ;)  Voi jumppanen sitä tunnetta, kun sai rääkätä ihtiään. Nautin!
Nyt olen täällä pohdiskellut, ettei kipu ole samanlaista, kuin juoksun jälkeen. Kärsin jopa käveleskellä taas avojaloin. Olen siis tosi toiveikkaana, jospa tämäkin vaiva vielä selätetään?
Luultavasti oon keskiviikkona niin maitohappokipiä, ettei kantapäävaiva tunnu missään.

Lihashuoltoon

on panostettu nyt ihan tosissaan.

Aktiivivenyttely on ohjelmassa, aina ja jatkuvasti.

Kesän kuuminta hottia taisi olla tämä foam rolleri, jonka minäkin ostin ja sehän jäi tuonne nurkkaan lojumaan, kun kaikki mitä sillä teki, kävi niin kipiää. Kun viikkositten kantapää alkoi oikein häijyksi, päätin, että lihaskalvot saa kyytiä... Ne nuo sivut hieronnoissa ovat osoittautuneet kamalan tiukoiksi ja niihin on vaikea kohdentaa venytykset.

Polttaa, polttaa, mutta kun höylää parina iltana sisulla, niin kolmantena iltana ei polttele niin pahasti.

 

Ja vielä yksi apuväline kehiin: Säästettiin 80 euroa (nettikauppahinta) kun Jarkko värkkäsi itse meille pohkeenvenytyslaudan ja siinä minä oon pyrkinyt tönöttämään aamua iltaa. On muuten aika ehoton juttu koko meidän liikkuvalle perheelle. Tosin kun yritän tyttösiä kehoittaa venyttelemään, niin ei kuulemma voi kun käy niin kipiää... köh!

Ilmeisesti jatkan nyt uinti-kahvakuula-kävelylinjalla tässä vielä... Uskaltaisikohan sitä keskiviikkona kokeilla Heidin hyppelyhommia?

Jausaa!

Nii arvaatteko?

Aivan totta hiihtelemässä Hiitolassa. Enpä muista aikaa, että olisin lokakuulla ekku kympin sivakoinut. No nyt oon ja ELÄMÄ HYMYILEE!
Pakko kuitenkin nyt tuo kantapääongelma hoitaa ennen kuin alkaa paremmat kilometrien kalastuskelit. Vähän mietin, että lisää kortisoonia en kantapäähän hae. Kaikensorttista venyttelyä ja jynssäystä on nyt ohjelmassa. Foam roller eli kotoisasti pilatespötkylä on ollut muutaman päivän kovassa käytössä. Ja tuo himskatin lasta (Jarkolta peritty) sitä nyt opettelen käyttämään. Muitakin apuvälineitä, joista myöhemmin sitten.

Loma on ollut kyllä niin loma, että eipä ole edes muistanut työasioita mietiskellä.
Jospa tässä nyt jaksaisi uusilla voimilla rutistaa lopun syyslukukauden.

Laikottelusta

huolimatta kilometrit lissääntyy ja niitä on kasassa jo 2550 km tsadaam!

Tässä vuodenajassa on jotain, joka pistää tämän naisen liikkumisintoa matalaksi.
Tutkailin manuaalisia päivityksiäni, joissa joka syksy tähän aikaan on pitkiä aukkoja. Ei vaan iske :(
Juu, ei voi väittää, ettei ollenkaan, mutta 4 kertaa viikossa on aika vähän.

Alkuviikosta pääsin taas käsittelyyn; vuorossa oli Kirsin möyhennys. Näin jälkeenpäin voi vain huokailla, että miksi päästää itsensä näin tukkoon? Venytelty on, mutta vain niitä suuria lihaksia, jotka ovat helposti venyteltävissä. Jalkojen sivut olivat täysin tukossa. "Pieni nainen ja näin hirmuinen työmäärä" huokaili Kirsi. "On sulla tätä reittä..." että jotain positiivistakin kesän treenistä: kehittyneet reisilihakset, kiva olis tietää mitä inbody sanoisi nyt.

Duathlonistit säntäävät matkaan. Jarkosta kuvassa vain koipi ;)

Pyöräilyä ja pari kotijumpaa sisälsi loppuviikko.
Hiukan jäi kismittämään, etten uskaltautunut Kipinän Duathlonille, kun tänä aamuna heräsin ensimmäistä kertaa kivuttoman kantapään kanssa.
Jarkon koipi kesti ja mies loisti kilpaa auringon kanssa, kun oli niin tyytyväinen urakkaansa.

Ensimmäinen 2,5 km juostu

 ja matka jatkuu pyöräillen 10 km

Ärräpäitä ja ähräystä kenkien vaihdossa

Tyytyväinen duathlonisti maalissa kaikkensa antaneena

Maradonnan loppukiri

Sisarussarjan makia voitto

Hieno ilma, mutta vain kourallinen kisaajia. Olivatko muut sitten puolukassa?

Etsivä löytää

kenties sen rentoudenkin.

Tänään pohdiskelin, että on ollut kyllä oikein vaivojen vuosi.
Talvella piti nyyhkiä, kun luisteluhiihto julistettiin pannaan. Sitten juoksin piriformikseni juntturaan.
Nyt kai voin tunnustaa vielä senkin, että pumpin ankara hyppely on aiheuttanut mullekkin kantapäävaivan, ilmeisesti juuri plantarisfaskian alueelle. VOI VOI vaivastus ja ätsii, ätsii aivastus...
koputan puuta, sillä muut perheessämme jo hyväisesti nuuskuttavat.

Tiistain pumpin jälkeen koipi oli aivan helkkarin kipiä. Hypeltiin kyllä niin hirviästi ympäri salia, että ihmekkös tuo.
Samaisena tiistai-iltana minut kaapattiin sähköiseen käsittelyyn, nimittäin laserakupunktioon. Esa Laakkonen halusi tehdä näytösluontoisen hoidon ja minä olin heti valmis kokeilemaan.
Kun hän oli saanut kytkettyä minut "verkkovirtaan" ja painoi laser"neulan" korvalehdelleni sanoen: "tämä on sitten se stressipiste" en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Pisteen ärhäkkä reaktio tuntui siltä, että rouva on kuuraketissa ja lähtölaskenta avaruuteen on alkanut.  Muitakin tukospisteitä löytyi ja kantapäälle annettiin rauhoittavaa sinistä valoa. Tätä hoitoa kokeilen uudestaan!

Eipä aikaakaan, kun seuraava kutsu hoitoon tuli kalevalalaista jäsenkorjausta opiskelevalta tuttavaltani. Kaikki mahdollinen hoito otetaan mielihyvin vastaan ;) Täytyy sanoa, että kokemus oli kaikinpuolin hyvin terapeuttinen ;) Vaikka kropassani ihmettelyä riittää, olenhan niin oudosti mutkalla ja kierossa kuin korkkiruuvi. Jäsenkorjaajaopiskelijalle terveisiä, että polvessa on tuntemuksia käsittelystä, vain tuntemuksia, ei negatiivisia.

Perjantaina reipastuin sen verran, että kävin uimassa. Uiminen tuntui mukavalle, kun sai yksin rauhassa radalla pärskiä menemään. 50 minuuttia rintauintia ja lopuksi vartti vesijuoksua.

Tänään olemme olleet puolukassa ja sienessä. Puolukat eivät ole vielä kypsiä näillää meidän leveysasteilla, joten hyytelön keittoon vielä pitäisi viitsiä. Sieniä olen ryöpännyt ja suolannut jonkun litran. Tateista ja kehnäsienistä tein risottoa, joka maultaan veti vertoja jopa italialaiselle risotolle, jams! Nyt mieli on hirmuisen rentoutunut. Metsässä sienien perässä konttaaminen saa ihmismielen niin hyvälle tuulelle. Toivoisin tällaisia kauniita sienestyspäiviä vielä tälle syksylle.

Huomaattekos, kun stressiä alkaa purkaa "ääneen", niin ystävät rientävät hätiin ja negatiivisten asioiden rinnalle löytyy paljon positiivista. Vielä minä treenistäkin kiinni saan!