ja vyötäräjumppa torstaina. Mukava kun pääsi tuohon jumppaankin kiinni taas.
Lepopäivä perjantaina; vasen olkapää on hiukan juonitellut, enkä tiedä miksi. Luisteluhiihdossa se on kyllä "vetopuoli", kun olen vasuri.
Tunnustan nukkuvani vasemman käden päällä ja se ei varmaankaan auta asiaa, siitä on niin vaikea opetella pois :(
Tänään taas 15 km tuppurointia Hiitolassa. 15 cm uutta lunta viimeyönä teki hiihtämisestä haastavaa.
Muutes oon tutkaillut kalenteria ja hyvä paastoajankohta olis noin viikko 12 eli meidän hiihtolomaviikon jälkeen alkaisi laskeutuminen. Eli ne jotka haluavat kimppaan voivat sellaista alustavaa aivotyötä tehdä sitä mietiskellen. Annan kyllä ainakin täältäkäsin tukea ja työpaikalla sitten konkreettisemmin---mutta perärutkut saa jokainen tehdä itse ;DD
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paasto. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. tammikuuta 2011
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Paukut vähissä
tänään kun läksin hiihtelemään. Piimän ja ompun voimalla
lähdin ja ihmettelin sellaista tahmeutta lihaksissani. Kakskymppisen kuitenkin kävin taivaltamassa. Kotona sitten kun merkkasin lenkkiä harjoituspäiväkirjaan, laskeskelin, että olen hiihtänyt neljässä päivässä yli sata kilometriä näillä mehueväillä. HUPS! Olis ilmiselvästi lepopäivän paikka, mutta voi kehvatsu: huomiseksi vielä lupasivat hiihto ilimaa ja jatkossa sitten vesisateita. Pitäiskös heittää aamusta vähän proteiineja naamariin... No se siitä järkevästä paaston lopetuksesta. Olen kyllä vielä malttanut olla järkevä ja syönyt salaattia, hiukan maistelin kanakeiton lientä hiihtolenkin jälkeen ja pieni tilkka kaffia piti hörpätä jälkkäriksi. Yritän olla järkevä vielä huomennakin. Yritän kovasti!
tiistai 23. maaliskuuta 2010
Tuuli
meinasi saada minusta erävoiton tänään Rimpinevalla. Olen niin kevyt tällähetkellä, aivan tyttöiän painossa. Ennen lenkkiä päätin hiukan maistella omenaa, jota oli kyllä ihanaa rouskuttaa. Sitä kyllä paastossa kaipaa, pureskelua!
Mutta positiivista on,että tuntee itsensä läpikotaisin tyhjennetyksi ja puhdistetuksi. Olo on aika duracell (heräsin myös tänä aamuna viideltä) Tuolla kolmellakympillä vain meinasi paukut loppua siihen vastatuulessa puskemiseen. Aikaa menikin tänään 2 tuntia ja 20 minuuttia, mutta piti pitää järki päässä, kun energiavarastot olivat sen omenan, mehujen ja oman ravintorasvan varassa... vaikka taitaisi noissa omissa olla vielä kulutusvaraa. Miksi ihmessä se tuntuukin että tuo maha roikkuu aina vaan? Lenkin jälkeen olen ottanut piimätömpsyt ja pikkuhiljaa huomenissa totuttelen syömistä taas. Nyt jää nähtäväksi onnistunko paaston lopetuksessa viisaasti.

maanantai 22. maaliskuuta 2010
Ei uutta
taivasalla. Paasto jatkuu viidettä päivää, huomenna on viimeinen paasto päivä. Olo on suhteellisen tehokas. Kävin tänään 20 km hiihtolenkin ja tuntemukset paastolenkkeilystä jäi hyväksi; ei onkelmia sen suhteen.
Hassuinta on herätä aamulla viideltä aivan pirteänä, varsinkin kun olen normaalisti aika aamu-uninen.
Moni kommentoi ja ihmettelee pitkiä hiihtolenkkejäni; peruskuntoa olen tässä nyt reilun kolme vuotta yrittänyt kohottaa... Neljänkympin kriisistä se alkoi, jotain positiivista siinä kriisissä. Pitkät rentovauhtiset hiihtolenkit saavat näköjään parhaiten kunnon kohoamaan leposykkeen perusteella. Ja tavoitteena tietenkin se tonni , vaikken sitä tälle talvelle usko saavuttavani (reilu 700km plakkarissa). Mutta kun on tavoitteita, liikkumisesta tulee päämäärätietoisempaa. Jos tavoitteeksi asetetaan maraton elokuussa, niin vappuna pitäisi pystyä Pidisjärvi piikille (puolimaraton matka).
Ja oikeastaan on mukava olla melko hyvässä kunnossa ;D

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Kauhistelkaa nyt
vaikka... Eilinen paastopäivä oli oikein loistava. Kärkkäisen sikapäivillä karkkihyllyjen välissä ei suklaahimo iskenyt ja miehenikin ilokseni päätti olla solidaarinen ja syödä lauantaikarkkinsa salaa, eikä illalla rimakauhua ja rakkautta-sarjaa katsoessa. Aikaisempina paastopäivinä olen vain reippaillut kävellen, mutta tämän aamun pikkupakkanen ja auringonpaiste pistivät miettimään; paasto vai aurinkolatu. Puuropöydässä arvoin, että pistelenkö yhden kanamunan poskeeni jaksaaseni kolmekympin hiihtolenkin. Pitkän pohtimisen jälkeen päätin lähteä hiihtämään paastovoinnin mukaan ja ottaa reilusti paastomehua evääksi. Ja periaatteessahan elimistön pitäisi pystyä polttamaan rasvaa, kun muuta energiaa ei ole saatavilla!
Keli oli todentotta magee! Täytyihä minun se kolmikymppinen kiertää. Aikaa reittiin meni 2.15. Olin vauhdin kanssa vähän varovainen, ettei yht´äkkiä iske jokin energiavaje... hiihto sujui loistavasti. Ja olo on mitä parhain, enkä usko että se oleellisesti muuttuu tässä illan päälle. Huomaan olevani ihan kova jätkä!

perjantai 19. maaliskuuta 2010
Vaikka
toisesta paastopäivästä aina varoitellaan; päänsäryistä ym. hankaluuksista. Minulla ei sellaista toisen päivän hankaluutta ole ilmennyt. Aika on vain kulunut hirvittävän hitaasti, vaikka tekemistä on ollut riittämiin. Hiukan viluttaa ja olenkin istunut ja "meditoinut" tuossa takkatulen lämmössä. Mukavaa vain tuijottaa tulta ilman ajatuksia.
Kieli on ollut inhottavan karhea, paksun tuntoinen ja oudon värinenkin; ilmeisesti kuona-aineet poistuvat sitäkin kautta. Mieheni houkutteli hiihtämään, mutta päätin malttaa mieleni vielä tänään. Käyn pikkuisen kävelylenkin ja huomenna sitten taas hiihdellään voimien mukaan.
Kaikenkaikkiaan mainio olotila. Nuo naparasvatkin näyttävät nyt niin olemattomilta... vaikka takaisinhan ne palaavat heti paaston jälkeen.
Leposykkeen perusteella kuntokin on pikkuhiljaa nousemassa, joten nyt on syytä iloita onnistumisista!

torstai 18. maaliskuuta 2010
Näillä nyt mennään
Olkoon nyt vaikka mainosta, mutta minusta on tärkeää, että puhdistautumiseen käytetään oikealla tavalla valmistettuja mehuja. En osta paasto pakettia, koska peräruiskeet ja teet ym. ovat valmiina kaapissa.
Uusi maku oli tänään mustaseljanmarjamehu ja se oli maukasta. Kun mehuissa ei saisi olla sokeria, niin tuossa seljanmarjamehussa oli vähän sokeria ja mukava sellainen mustikkainen maku. Maistelimme sitä hieronnan jälkeen Kirsin kanssa, joka myös on aloittelemassa paastoamista. Kirsi jynssäsi minusta kuona-aineet liikkeelle ja olo on ollut mukavainen, nälkää en ole tuntenut, mutta kaupassa oli tylsä käydä, kun piti miettiä mitä ruokaa sitä laittaisi. Perheen ei kuitenkaan tarvitse elää ravinnotta, leipasin iltapäivästä puolukkapiirakan ja ette usko miten ihanalta se tuoksui!
Aina välillä meinaa tulla ajatuksiin, että onko tämä nyt ihan järkevää, mutta itsekuria on hämmästyttävästi löytynyt... jokin mukava palkkio pitäisi miettiä... No toivottavasti paras palkkio tästä on terveempi iho.
Huomenna tieten odotettavissa hankalampi päivä, sepä jää nähtäväksi.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Poijjaat
naureskelivat mulle tänään, kun windows seiskaa opeteltiin asentamaan, että lopeta se hiihtovouhotus ja kutominen ja alat istua tietokoneella illat... noin niinkuin oppiakseni tämän tietsikan saloja. Hyviä tyyppejä nuo luokkakaverit kyllä, mutta hiihtämään mennään nyt kun vielä pääsee.
Tänään oli vuorossa 20km:n lenkki. Mietin, että mitenkä riittää paukkuja, kun olen jo ollut hiukan vähemmällä ravinnolla tämän päivän. Mutta nou problem! Lenkki meni normaaliin tahtiin; keli oli pikkusen liukkaampi kuin eilen ja sykkeetkin pysyivät sopivina.
Salaatti päivällinen odotti kotona ja se riitti aivan mainiosti, ei ole nälän tunnetta.
Huomis aamuksi pöydälle on varattu glaubersuolaa Yöök! Mutta tyhjennys on kaiken aa ja oo. Sitten se alkaa, nesteravinnolla eläminen 5-7 päivää, katsotaan miten alkaa sujua.
Aamulla menen tyhjennyksen jälkeen Kirsin rusikoitavaksi ja sen homman jälkeen yleensä tulee pari päivää vouhotus kieltoa. Ajattelin kuitenkin päivittää teille paastofiiliksiä jos kiinnostaa?

tiistai 16. maaliskuuta 2010
Myönnettäköön
nyt, että ehkä tämä hiihtely vähän hulluuden puolelle menee... mutta menköön. Sitä vain tuntee itsensä vähän niinkuin Ulvovaksi Mylläriksi, kun aurinko paistaa ja rimpineva alkaa kutsua.
Eilen pidin ihan totaalisen lepopäivän, mutta tänään jo suo kutsui. Tietokonetekniikan tentin jälkeen mikä parempaa, kun aivot narikkaan ja hiihtämään. Sama 31km lenkki ja oli pakkasta ja nihkiää ja syke korkialla ja paukut meinas loppua, mutta ei haittaa. Olo on taivaallinen ( vielä kun olis kehdannut ulvoa siellä suolla )
Aikaa meni tieten 2.18 eli nihkeys näkyy siinä ja keskisykkeessä.
Olen muuten viimeviikosta lähtien ollut juomatta kahvia, vähän sitä silmälläpitäen, että torstai-aamusta "kumarretaan mekkaan" eli tehdään peräruiskeet ja alkaa paasto. Atoopikkona olen aika ajoin vähähiilihydraattinen, mutta nyt kädet ovat niin kurjan näköiset, että paasto tekisi terää. Ja tähän hommaan tarvitsen nyt sitten taustatukea! Viime paastosta on tosi tosi monta vuotta. Viikonlopusta olen jo muutenkin jättänyt vehnää ja sokeria pois ruokavaliosta, joten laskeutuminen on alkanut.
Mites kaverit innostaako? Nythän olis paaston aika!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)