Puhuvat

että levossa se kunto nousee.

Mulla alkaa olla sitten kunto huipussaan, kun olen täällä maannut sängynpohjalla monta päivää.

Ilmeisesti saimme perheeseemme noroviruksen kyläilylle ja virus on kampannut meistä jokaisen petiin vuoronperään. Suolen ja mahalaukun tyhjennys on tullut tehtyä niin perusteellisesti, ettei kai tässä enää mitään kevätpaastojakaan tarvitse.

Kaurapuuroa monimutkaisempaa ruokaa ei uskalla edes kuvitella syövänsä.
Ja jatkuvasti tulee hupelo olo... jotta se siitä kuntohuipusta.

 

 Eihän tuon pakkasen puolestakaan ole kovasti ladulle lähtö himottanut. Tänään jo päätin orientoitua ulkoilmaan ja käväisin pienellä kävelyllä joella. Pakkasta oli vain 14 astetta ja olisi ollut jo mitä mainioin hiihtokeli. Järvellä muutamia hiihtelijöitä olikin ja heitä joenpenkereeltä salaa kuvasin. Yläkuvassa kahden koivun  vasemmalla puolen on maisemassa kohouma, siellä näkyy Pyssymäki, johon tästä on matkaa n. 6 km loivaa nousua. Tämä on se maisema joka on sytyttänyt minuun hiihtokipinän.
Joellahiihto on se jonka mielikuvalla pimeimmän sydäntalven jaksaa Hiitolan pikkuympyrää kiertää.
Joka talvi tulee pakkasviikkoja jolloin ei vain kertakaikkiaan pääse ja siihen on sopeuduttava.

Uskon, että kohta taas pääsee

ja sitten pääsee jo pitkälle Vinnurvaan (+3 km) ja kohta Rimpinevalle(+14 km),

 juu-u, kotipihasta.

Onnistuin kuvaamaan  Krista Keltasen sävyisiä kuvia, olen pohtinut miten hän sävyn kuviinsa saa;

 valotuksella ilmeisesti... aina opii uutta.

Toiveikkaana hyvistä hiihtokeleistä ja kuntoutumisesta haaveillen;

hyvää viikonloppua!