sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Maakuntamatkailua




Liikunta jäi taas mennä viikolla vähiin. Punnerrusohjelmaa olen saanut ylläpidettyä ja työmatkan pyöräiltyä kolmena päivänä. Keskiviikkona ohjelmassa oli tuttuun tapaan kiekkohöntsät jäähallilla. Kauhukseni huomasin nyt viikonloppuna painon nousseen lukemiin, joissa se ei ole ollut vuosikausiin. Jää pohdittavaksi, johtuvatko ylimääräiset kilot movember-viiksistä vai punnerrusohjelman kasvattamasta lihasmassasta. Muita vaihtoehtojahan ei ole, eihän?

Tuo punnerrusohjelma on mielenkiintoinen viikoittain kiristyvine setteineen. Kehityksen huomaa parempana jaksamisena. Jos joku innostuu ohjelmaa tekemään, suosittelen aloittamaan maltilliselta tasolta. Itseään ei kannata alkutestissä huijata. Itse aloitin alimmalta tasolta, vaikka alkutestissä olisi puoliväkisin saanut enemmänkin punnerruksia runtattua. Yritän pitää suoritukset puhtaina ja kunnollisina. Jos joku viikko ei kerta yrittämällä luonnistu, sitä toistetaan kunnes luonnistuu.

 
Viikonlopuksi ajelimme tyttöjen kanssa Päivikin luo Hämeenlinnaan: sattui sekä minulle että Viiville kiekkovapaa viikonloppu. Menomatka oli pienoista ekstriimiä: synkkä syksyinen ajokeli, pimeää, märkää ja mahatautipotilas takapenkillä. Takaraivossa takoi ajatus reissun hölmöydestä ja pelko siitä, että koko poppoo makaa viikonlopun vatsataudissa, mutta ikävä oman kullan luo voitti. Vatsapotilaan tauti saatiin lääkittyä kuntoon ja viikonlopusta tuli onnistunut.

 
Päivikin hehkuttama Vanajaveden lenkki katsastettiin lauantaiaamuna. Pikkaisen erilaisia oli hämäläiset lenkkimaisemat kuin lakeudet peltoaavat. Hämeen linna, kaupunginpuisto, Varikonniemi ja Vaakunan ranta tulivat tutuiksi. Polarin GPS mittasi matkaksi 7,9 km, Päivikin Sports Tracker 8,4 km. Ihmeellisiä ovat mittareiden aivoitukset. 

Iltapäivällä kaupunkilomailu jatkui shoppaillen, kahvitellen, elokuvissa (tytöt) ja glögillä (vanhemmat). Vaan eipä löytynyt Hämeenlinnan urheilukaupoista vaativalle tyttökiekkoilijalle pinkkejä hokkarinnauhoja. 



 Sunnuntaina menimme tutustumaan upeaan Hämeen linnaan. Oli restauroijat tehneet hienoa työtä. Ihme ja kumma jos vierailijalla ei syty edes pientä kipinää Suomen historiaan linnassa liikkuessa.





Linnavierailun jälkeen kaappasimme Päivikin matkaamme ja ajelimme Tampereelle herkuttelemaan ravintolaruualla. Pizzat ja pihvit nautittuamme oli haikeiden hyvästien aika. 

Lastauduimme tyttöjen kanssa autoon ja matka kohti talvista Pohjanmaata alkoi. Ajomatka sujuikin kotiin päin paljon jouhevammin: ainoa murhe oli kolmeen kertaan kahden tunnin sisään kuultu Cheekin ja Samuli Edelmanin karmea räp- ja laulukyhäelmä. Ihan tuli kulttuuriministeri Arhinmäen sanat Cheekistä mieleen. Palautetta voisi kyllä antaa Novan soittolistallekin. Novaa kuunnellaan automatkalla kompromissinä: isä ei tykkää YLeX:stä ja lapset ei tykkää Yle Puheesta.

Elämäjärven tielle kääntyessä löysimme talven ihmemaan: lumipeitteinen tie ja tien varren puiden lumiset oksat muistuttivat lähestyvästä joulukuusta.
Jokohan tulevalla viikolla pääsee hiihtämään?

2 kommenttia:

  1. Ja hiihtämään et kyllä saa mennä, ennenku mää täältä pääsen kans! Kauniita kuvia oot liittänyt, mielelläni oisin täällä vielä nähnyt movemberviiksivilauksenkin ;)

    VastaaPoista
  2. Aamutuimaan tässä heti mietiskelin, että mitenhän saisi sukset Taistolle huoltoon. Ei kyllä haittais, vaikka lisääkin lunta tulisi.

    VastaaPoista