tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2019


alkoi tuttuakin tutummalla Iso-Sydänmaan perhereitillä. Päivikin kanssa kävelimme hyväkuntoisen polun reippaalla tahdilla ympäri. Kyllä oli perjantaisen ulkoroihukävelyn yli 250 kävelijää tampanneet polun komeaan kuntoon.


Reitti on tullut koluttua läpi kerran jos toisenkin. Joka kerta se on kuitenkin erilainen. Vuodenajan ja sään vaihtelut muuttavat reitin luonnetta joka kerta. Vuoden 2018 aikana maastossa tehdyt hakkuut muuttivat myös reittä. Mielestäni reitin aiempi hienoin kohta on nyt tylsä hakkuuaukio, mutta aika parantaneen tämänkin "haavan". Talvikelillä myöskään upea riidenliekopolku ei pääse oikeuksiinsa, mutta kesällä sitten taas. Mahtavan työn on Onni ja kumppanit tehneet, kun ovat meille hienon reitin raivanneet, merkinneet ja kosteimmat kohdat pitkostaneetkin. Kolmisen vuotta sitten perhereittikin oli vielä todellista ekstriimiä, nyt leppoisa vaellusreitti.



Vuoden vaihteessa on tapana tehdä myös yhteenvetoa menneestä. Polar V800 antaa mainiosti tietoa tehdyistä treeneistä. Vuonna 2018 tein 244 harjoitusta, joihin käytin aikaa 293 tuntia ja etenin 2400 kilometriä. Ihan jokaisessa lajissa ei matkaa tietenkään mitata. Polven vihoittelun vähennettyä juoksua murto-osaan menneistä vuosista on liikkumiseni monipuolistunut. Näiltä pohjilta uskaltanee lähteä nostamaan kuntoa kohti kesän pyöräilyponnistusta - täältä tullaan Pariisi.

Ensi vuodesta uskallan luvata, että kilometrejä tulee merkittävästi enemmän. Yksistään pyöräilykilometrejä pitäisi juhannukseen mennessä olla jo 2500 kilometriä.  Eiköhän tuntimääräkin kasva suuremmaksi.  Tarkempia tilastotietoja  menneestä vuodesta blogipäivityksen lopussa.


Usein ihmetellään tätä tilastointia ja mittarin kanssa treenaamista. Minussa kai asuu pieni insinööri, sillä itselleni mittaaminen ja vertailu edellisvuosiin tuo motivaatiota ja mielenkiintoa treeniin. Joskus jopa uskon mittaria sen varoitellessa liiallisesta treenaamisesta tai oikeammin vajaasta palautumisesta.

Joulun alla Sylva-tililleni kertyi hienosti lahjoituksia. Kohta rikkoutuu tuhannen euron raja. Hienoa! Puolisen vuotta on vielä aikaa ja tavoitteeseen matkaa 500 euroa. Uskon ja toivon tavoitteen täyttyvän. Suuret kiitokset kaikille lahjoituksia tehneille, vinkatkaa kavereitannekin mahdollisuudesta osallistua keräykseen.

Ulkona satelee hiljakselleen lunta ja sääennusteet lupailivat, että huomiseen mennessä lunta saattaisi kertyä likemmäs 20 senttiä. Toivotaan ennustuksien osuvan nappiin. Sellaisen lumentulon jälkeen pääsisi jo kotikunnan laduillekin, eikä tarvitsisi enää ajella Ylivieskan Huhmarkalliolle saakka. Saattaisinpa joutua jopa suksikaupoille. Skinien osto houkuttelee!

Hyvää ja liikunnallista vuotta 2019 kaikille!


Vuoden 2018 liikut:
harjoituksia 244 kpl, harjoitusaika 292.58, edetty matka 2404,9 km
hiihtoa 31 kertaa, harjoitusaika 32.14, edetty matka 383 km (liian vähän!!!)
juoksua 10 kertaa, harjoitusaika 8.44, edetty matka 63,3 km (joskus on juostu yli 1000 km, polvi ei kestä enää)
kävelyä/vaellusta 28 kertaa, harjoitusaika 34.26, edetty matka 198,2 km
suunnistusta 6 kertaa, harjoitusaika 6.43, edetty matka 33,7 km
pyöräilyä 56 kertaa, 74 h 21 min, 1721,4 km (sisältää myös sisäpyöräilyn)
spinning 15 kertaa, harjoitusaika 14.59
kuntosali 34 kertaa, harjoitusaika 29.54 (eikä kyllä näy missään...)
jääkiekkoa 25 kertaa, harjoitusaika 35.14
jääkiekkotuomarointia 37 kertaa, aika 59.41
lisäksi yksittäiset kerrat uintia ja ulkoliikuntaa








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti