Miten

tuo lie olis elämä ykstotista ilman tätä harrastavaa mukulakatrasta.
Täällä ollaan taas lauantaista oltu syän sykkyrällä, kun Vilja sai polvilumpioonsa melkoisen tällin: pesäpallon. Treeneissä harmiton heittotilanne, joka sitten nasahti suoraan polvilumpioon.
Seurailtiin viikonloppu, mutta kun ei jalka alkanut pelata, piti maanantaina käydä päivystyksessä.
Ei murtumaa ja huokaistiin helpotuksesta, kunnes eilen illalla jalkaterä turposi ja meni ihan kylmäksi.
Hätäännyin kyllä hiukan, että mitäkäs nyt.
Aamulla taas päivystykseen ja meidät passitettiin Oyssiin epäilynä valtimotukos. Ääks!

Yhteispäivystys toimi tällekertaa suhteellisen mutkattomasti ja kirurgille päästiin jo 40 min jonotuksen jälkeen. Ihmettelihän tuo kirurgi moista ilmiötä ja totesi, että jos olisi kyseessä tukos, niin kipu olisi todella kova.
Neste on päässyt jalkaan kertymään, mutta vähäisen liikkeen takia se ei pääse jalasta pois... Näin pohdiskeltiin asiaa ja meidät laitettiin kotiin... Jospa jalka alkaisi pikkuhiljaa liikkua.
Meinasi lääkäriäkin hymyilyttää, kun luki Viljan sairaskertomuksia... Tuskin edes näkee kaikkia, niinkuin syksyllistä varpaitten "murskaantumista". Hoh-hoijaa ja huh-huijaa!

Pidin maanantaina lepoa hiihdosta, kun sunnuntain kolmikymppinen veti ihan maitohapoille ja rakotkaan ei oikeen olleet ystävällisenä  :(
Tiistaina kävinkin rusikoitavana taas.
Ja jokohan kertoisin muutamista pienen pienistä hipsutteluista... Jos kerron niin kaikki menee pian mönkään. Kyseessä on oikiastaan uus laji: Stepping into the barefoot world :D 

 Jätän teidät vielä jännitykseen siltä osin!