Ostin syksyllä itselleni Kaisa Jaakkolan Hormoonitasapaino-kirjan. Viikko toisen jälkeen palaan lukemaan kappaleita siitä. Viimepäivinä pääkopassani olen käsitellyt kortisolitasapainoa ja kehoitusta lenkkeilemään/liikkumaan rauhallisesti, meditoiden.
Stressaavan ja aikataulutetun talven liikkuminen on ollut sitä, että kun kerran pääsee lähtemään, niin mennään maximitehoilla; urku auki. Pään tyhjennystä sekin on ollut, mutta rehkiminen ei ehkä ole palvellut kehoni tarpeita.
Kantapääni tarvitsisi lepoa, en vain tiedä kuinka monta viikkoa levossa pitäisi pötkötellä, että kantakalvon tulehdus häipyisi. Periaatteessa tilanne ei ole niin paha kuin syksyllä, jolloin en kärsinyt kävellä avojalon lattialla ollenkaan. Nyt kantapään sisäsyrjällä tuntuu vielä kireys, joka höllää silloin kun Jarkko rusikoi rystysellä tuota kyseistä kohtaa.
Jumppailun oon ottanut taas ohjelmaan ja venyttely on ohjelmassa ollut jatkuvasti.
Merrelin Barefoot/avojalakalenkkareilta odotin ihmeparantajan kykyjä. Mielenkiintoista onkin, että kun niillä pieniä lenkkejä oon hipsutellut, niin juoksutekniikka muuttuu automaattisesti päkiällä askeltavaksi. Ensimmäisillä lenkeillä sainkin pohkeet makiasti tukkoon, mutta nyt kestää jo pari kilometriä hipsutella. Kuitenkin lenkin jälkeen kantapäässä on voimakkaampaa tuntemusta -ei niinkään kipua.
Himskutti, kun haluaisin niin olla juoksukunnossa, kun tiet alkavat sulaa :/
Juup! Tänään sitten se meditointilenkki: toppapuku päälle ja järvelle hiihtelemään.
Sellaista kävelyvauhtia hiihtelin, nautin kevätauringosta ja maisemista. Työkaveri opetti käyttämään sport trackerin kameraa, joten trackerissä nyt muutamia kuviakin latujen varsilta... tosin tänään en hiihtänyt ladulla, vaan kestohangella.
 |
| Menkää muutkin, järvellä on nyt meditointimahdollisuus! |
