Pisamia ja tunnustuksia

Aurinkoladulle suuntasin tänään heti töiden jälkeen. Tai oikeastaan ensin Pyssymäkeen, sillä yritin ehtiä katsomaan tyttöjen selviytymistä koulujenvälisissä hiihtokisoissa. En ehtinyt ja sen aavistinkin. Vilja oli selvinnyt sijalle 11 ja Viivi sijalle 18. Olemme kovin ylpeitä hiihtäjäneidoistamme ja juuri siitä, että ovat niin innokkaita lähtemään kisoihin.

Pyssymäkeen päästyäni huomasin, että tuli taas liikaa vaatetusta ja olin hiestä märkä jo siellä, mutta en oikein uskaltanut alkaa vaatetta vähentämäänkään kesken lenkin. Sain lisätankkausta mehutetran verran ja läksin sen voimin rimpinevan kiertoon. Tosi lämmin auringonpaiste ja plussakeli oli hiukan pehmentänyt latua ja voitelu ei nyt ollut kohillaan, mutta hissukseen hiihtelemällä  reissu eteni ihan mukavasti. Herukkamehua oli eväänä, mutta jano oli niin kova, että olisin kaivannut välillä ihan vettä.

Tosi mukavaa kevätpäivetystä näkyy jo pisamaisilla poskillani eilisen Vuokattilaskettelun ja tämänpäiväisen hiihtoreissun jäljiltä. Mukavalta tuntui vähän pitempikin lenkki, eikä loppunut paukut, vaikka vähän kunnon kestämistä pelkäsin.
31 km  noin 2 tuntia 30 min (pyssymäkipyssäys vähän sotkee). Toivottavasti viikonlopulla pystyn uusimaan tuon lenkin yhtäjaksoisena.

Ja sitten tunnustuksiin; Katjalle kiitokset!

Milloin aloitit blogisi?

Tämä Ekstriimiä elämään alkaa olla näinä päivinä vuoden vanha blogi.

Tarkalleen ottaen olen aloittanut 12.3.2010

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Näitä kuntoiluprojektejani lähinnä

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tavoitteenani ei ole kummemmin olla erityinen

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Olin haaveillut maratonin juoksemisesta jo muutaman vuoden, mutta viimeinen rutistus puuttui. Päätin tehdä projektista julkisen, jotta saisin potkua toteutukseen. Ja tosiaan sainkin tosi loistavat tukijoukot taakseni, niiden merkitys on ihan hämmentävä.

Kun tällainen neljänlapsen äitimuori alkaa reuhkasta ja saa kannustusta nuorilta kivikovilta naismaratonareilta, ei voi olla kuin kiitollinen kannustajille. Nöyrä kiitokseni taas kerran!

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Olen tyytyväinen tähän tällaisenaan.

Toisaalta pohdin ajankäyttöä ja kahden blogin kirjoittamisen mielekkyyttä, mutta en oikein raaski luopuakkaan näistä kamuista, joihin olen täällä virtuaalimaailmassa tutustunut. Tässä alkaa nyt kaikki jutut vähän pyöriä samaa ympyrää; muutaman viikon päästä paasto ja sitä rataa. Tietysti on mielenkiintoista nähdä voinko vielä kehittyä jollain saralla... esim. juoksijana. Tosin minusta ei oikein löydy sellaista suurta kilpailuhenkisyyttä, jota ehkä tarvittaisiin uusiin ennätyksiin???

Näin, jos joku haluaa tästä tunnustuksen napata niin ollappa hyvä vaan.

Tunnustuksen kyllä ansaitsisivat tukijoukoista esim. Jaanaba, Laura, Pia ja Outi.

Lentokeli

tänään Hiitolassa.
20km ajassa 1:26,35 keskisyke 164 ;D
Tuli vähän vouhkastua, mutta minkäs teet kun meni niin liukkaasti.
Pari juomataukoakaan ei kerennyt juuri laskea sykettä. 15 kilometriä meni melkein tunnissa, sitten piti viimeisellä vitosella hiukan löysätä.
Aika paljon jäi hiihtämistä maaliskuulle tonnin saavuttamiseksi :(
Viimevuonna hiihdettiin maaliskuun viimeisinä päivinä viimeiset kerrat, toissavuonna kun sen tonnin sain täyteen oli viimeinen hiihtomerkintä huhtikuun 10. päivä... siispä elämme jännittäviä aikoja, kuinka käyp?

Huomenna ei tuu kilometrejä, kun lähemmä kuudella linja-autolastillisella valtaamaan Vuokatin rinteet; mutkamäkeen siis!

Tuntuu siltä

että edellisviikon tauti vei voimat, enkä oikein ole palautunut.
Eilen kävin kympin ähräämässä Hiitolassa ja hiihto oli hirvittävän takkuista.
Tänään läksin sitten retkimielessä pitkälle lenkille. Otin pari pikkupulloa herukkamehua mukaan (viimeiset mehut pakasteesta :( ) Ajettiin Pyssymäkeen autolla ja minun oli tarkoitus selvitä Rimpinevan kautta kotia asti. Liukkaus oli hyvä ja läksin hissukseen hiihtelemään. Kymppiin asti sain hiihdellä ihan yksisseni rauhassa, sitten aloin sauttaa muita hiihtäjiä ja ohitellessa tahtoo aina syke nousta ja vauhti kiihtyä.
Tälläkertaa kuitenkin onnistuin voimien jakamisessa ja jaksoin hyvin Pyssymäestä kotiin asti, vaikka latua ei oltu taaskaan ajettu (grrrr).
24 km ajassa 2:05,49, keskisyke 154

Telkussa menee just kakkosen jumppa toiminnallista venyttelyä ja kunhan vähän tässä palaudun teen sen sitten päälle. Näyttää olevan juuri niitä lyhytkestoisia venytyksiä, joista oli juoksijalehdessä juttua vähän aikaa sitten ja josta Hennakin kirjoitteli. Olen opetellut "juutuupin" kautta näitä venytyksiä tekemään ja tuntuvat sopivan mulle paremmin, kuin pitkäkestoiset.
Ei kai tässä sen kummempaa, näyttä siltä että kilometrien kahmimiskelit alkaa taas!

Mukavvaa

oli käydä pitkästä aikaa juoksulenkillä.
Juoksukoulun ohjelmassa oli tänään umpihankijuoksu. Koska pakkasta oli -22 astetta, läksin mielummin juoksemaan kuin hiihtämään. Meitä reippaita oli kourallinen ja porukassa juokseminen on niin mutkatonta.
Hilipastiin golf-kentälle ja katseltiin sieltä sopeva lämpäre umpihangessa tarpomiseen.
Meillä lyhkäisemmillä naisilla oli pieniä hankaluuksia juoksun kanssa hangessa, kun sitä hankea riitti haaruksiin asti. Kattelin sykemittaria ja mietin, että kunto on kehno, kun syke ei nouse ollenkaan. Mutta kotona huomasin, että olihan se maksimi noussut 184 asti. Nyt huomasi, että hiihto on pitkän aikaa ollut turhan tasaista. Pitäsi välillä viitsiä rasittaa itseään kovemmin. Taas tämä PITÄISI :(
Muutamien tarpomisrypistyksien jälkeen hipsuteltiin samaa reittiä takaisin... no hipsuteltiin ja hipsuteltiin yllytyshulluna läksin pistelemään aiemmin lähtenyttä porukkaa kiinni ja tuli sitten vauhtia loppulenkkiinkin.
Ei ainakaan palellut, tuntui että oli vähän liikaa vaatetusta.
Kuutisen kilometriä miesten kepsit näytti matkaksi. Aika 48 min. Ja keskisyke 163
Tosi hyvä mieli oli kun tuli lähdettyä!

Paukut vähissä

Vinnurvaan asti riitti hyvin, mutta kottiin tuleminen kävin lopulta työstä.
Meinasin jäädä järvelle parkumaan, että isi tuu hakkeen mut kottiin... mutta ei se ois kuullut.
Mehu jäi kipiäksi möykyksi mahaan ja hanskat jäätyivät tönköiksi.
Ei vielä oikein kulkenut... ehkä vähempikin matka olis riittänyt...
No sain kuus'sataa rikki.

Puhuvat

että levossa se kunto nousee.

Mulla alkaa olla sitten kunto huipussaan, kun olen täällä maannut sängynpohjalla monta päivää.

Ilmeisesti saimme perheeseemme noroviruksen kyläilylle ja virus on kampannut meistä jokaisen petiin vuoronperään. Suolen ja mahalaukun tyhjennys on tullut tehtyä niin perusteellisesti, ettei kai tässä enää mitään kevätpaastojakaan tarvitse.

Kaurapuuroa monimutkaisempaa ruokaa ei uskalla edes kuvitella syövänsä.
Ja jatkuvasti tulee hupelo olo... jotta se siitä kuntohuipusta.

 

 Eihän tuon pakkasen puolestakaan ole kovasti ladulle lähtö himottanut. Tänään jo päätin orientoitua ulkoilmaan ja käväisin pienellä kävelyllä joella. Pakkasta oli vain 14 astetta ja olisi ollut jo mitä mainioin hiihtokeli. Järvellä muutamia hiihtelijöitä olikin ja heitä joenpenkereeltä salaa kuvasin. Yläkuvassa kahden koivun  vasemmalla puolen on maisemassa kohouma, siellä näkyy Pyssymäki, johon tästä on matkaa n. 6 km loivaa nousua. Tämä on se maisema joka on sytyttänyt minuun hiihtokipinän.
Joellahiihto on se jonka mielikuvalla pimeimmän sydäntalven jaksaa Hiitolan pikkuympyrää kiertää.
Joka talvi tulee pakkasviikkoja jolloin ei vain kertakaikkiaan pääse ja siihen on sopeuduttava.

Uskon, että kohta taas pääsee

ja sitten pääsee jo pitkälle Vinnurvaan (+3 km) ja kohta Rimpinevalle(+14 km),

 juu-u, kotipihasta.

Onnistuin kuvaamaan  Krista Keltasen sävyisiä kuvia, olen pohtinut miten hän sävyn kuviinsa saa;

 valotuksella ilmeisesti... aina opii uutta.

Toiveikkaana hyvistä hiihtokeleistä ja kuntoutumisesta haaveillen;

hyvää viikonloppua!

Mikä vouhottaja

sinusta on tullut? -kysyttiin jo ihan suoraan.
Huumorilla opettelen suhtautumaan tähän uuteen lempinimeeni, vaikka jotenkin se minusta korvaan kalskahtaan hiukan negatiiviselta.
Enhän minä edes kovasti vouhota, yritän vain pitää itseni hiukan kunnossa.
Nytkin olen joutunut toistaviikkoa lepäämään hiihdosta, ihan vain varmistaakseni hiihtelyt jatkossa keväthangilla. Olkapää on vihoitellut, siispä olen jumpannut, vesijuossut ja uinut.

Viimeviikolla minua houkuteltiin umpihankihiihdon mm-kisoihin. Ihan mahdottomasti kyllä kiinnosti, mutta kisat tulivat vähän turhan äkkiä, en uskaltanut lähteä rähjäisellä olkapäälläni reuhkasemaan. Miten lie pojat reittinsä selvittäneet, vielä en tiedä tuloksia.
Ensivuoden kisoja silmälläpitäen päätin tänään lähteä hiukan treenaamaan umpihankihiihtoa ja kävin tästä kotoa Pyssymäessä. Ilma oli aika raitis (-20 astetta) ja järvellä tuuli, mutta metsässä tuli hiki, vaikka yritin hiihdellä rauhallista tahtia.
Umpihankihiihdossa tahti on hitaampi ja sääntöihin kuuluu  vähintään 8 kg painava rinkka selkään. Kestävyyttäni en epäillyt, kun matkaa on päivän aikana n. 50 km , mutta tuo rinkan paino on kyllä aika kova... pitäisi siis treenailla vielä... Juu, olen kyllä saanut lupauksen, että pääsen kokeiluretkelle! Yö hangessa paljaan taivaan alla, se on varmasti huippuelämys... Vuoden päästä, pitäisikö tosissaan ottaa tavoitteeksi?!
Jaa, onkohan tämä sitä vouhottamista taas.
Jos en julkisesti kirjoittelisi näistä, niin vähemmän olisi ihmisillä ihmettelyn aiheita...

Pronssia!

Kova turnaus päättyi hienoon tulokseen

Näissä merkeissä

on vietetty viikonloppua ja vihlova olkapää on saanut lepoa.

Viivi n:o 16 futaa viikolopun ja Venla valmentaa.

Äiskä ja iskä kuljetus ja huoltohommissa. 

Typyillä oli kovia vastuksia, mutta tuleepa hyvää pelikokemusta ja opitaan ottamaan kontaktia.

Vaikka kuinka

lähtee sillä mielellä, että hiihtelen rauhallisesti menemään. Kun on vauhtikeli, niin mopo karkaa käsistä.
Sillon mennään, eikä meinata. Ja tänään oli juuri loisto liukkaus.
(Nyt Jaanaba kauhistuu tästä...) Mulla oli tänään ekku kertaa juomistakin mukana; termospullossa mehua.
En oo viitsinyt kuljettaa mehuja kun pikkupullossa ne jäätyvät ja selkäsysteemissä letku jäätyy. Tänään lähdettiin hiihtään kahtakymppia ja päätin, että juon kympin jälkeen.... kun olin kympin hiihtänyt, mietin että tarviiko tässä nyt pysähdellä, mutta sain kun sainkin topattua. Ärsyttää vaan se autolle toikkaroiminen välillä, vaikkei siitä isoa mutkaa tuu.
Tuli sitten muutenkin pysähtymisiä, kun piti onkia yksi pikkuhiihtäjä ojasta; oli ressukka niin mutkalla siellä suksiensa kanssa, ettei olisi ilman apua päässyt pois. Äitikin oli kuulemma hiihtelemässä...
Näin siis kaikkien pysähtymisten kanssa 20 km ajassa 1,29 keskisyke 153
En tarkoittanut mitään kommentteja ruikuttaa tuolla eilisellä, oli vain sellaiset fiilikset, että onko näissä nyt mitään lukemista etes. Mutta kunhan pääsen tuolta Hiitolan ympyränkiertämisestä "autuaammille" laduille, niin jospa olis mukavampi päivitelläkkin.