maanantai 16. elokuuta 2010

Voi tätä tunnetta

en tiedä miten kuvailisin! Ehkä vähän pakahtumisen ja hämmennyksen rajamailla. Selvitin siis ihan täyden maratoni juosten! Fiilikset ennen maratonia olivat vähän alakuloisia sääennusteiden takia, kun se hellejuoksu on tuottanut minulle tuskaa, jalat ovat olleet lyijyä ja syke korkea. Ajattelin vain, että lähdetään nyt katsomaan, josko puoliväliin asti jaksaisi.
Perjantaina arvelutti vielä enemmän, kun ajelimme Helsinkiä kohti, eikä kropassa ollut mitään kipuja; ei lantion tiukkuutta, eikä penikoissa kipuja... Huonoja merkkejä ajattelin itsekseni :(
Maratonaamu valkeni ukkosen jylinällä ja ilma oli kahteen asti aika mukavan oloinen: pilvistä, sateista ja lämpötila 21 astetta. Hotellikuolemaa välttääksemme kyläilimme serkkuni luona, mikä sai ajatukset pois päivän koitoksesta.
En oikein missään vaiheessa kai uskonut selviäväni maaliin asti, kun olo oli rento, eikä kiristyksiä vieläkään tuntunut. Vapina ja hermostus alkoivat vasta, kun läksimme hotelliin vaihtamaan juoksukamppeita niskaan. Mikään ei oikein maistunut, mutta vähän vielä piti saada murua rinnan alle: veljeni eiliset eväsleivät sitten tuntuivat sopivalle eväälle. Nesteitä olin tankannut ahkerasti ja pissalla piti hypätä puolentunnin välein.

Ratikka oli täynnä juoksijoita ja meininki oli kovin kansainvälistä. Kisafiilis alkoi kohota.
Vielä stadionilla alkoi masentaa, kun pilvet taivaalta kaikkosivat ja kuumuus oli ahdistavaa. Silloin taas mietin, että katsotaan mihin asti jaksaa.
Lähdössä sijoituin viiden ja puolentunnin jänisten eteen, arvelin vauhdin olevan siinä paikkeilla sopiva. Ja hyvin arvelinkin: tahti oli sopivan rauhallista ja sykkeet 170! Rinnalla juokseva kaveri päivitteli samaa, kun sykkeet hipoivat pilviä- joita ei kyllä siis taivaalla näkynyt ;)
Huoltopisteillä kaadoin mukillisen vettä niskaani ja se kyllä mukavasti viilensi.
Alun 15 km oli takkuista ja kavereilla kramppaili jalat jo muutamien juoksukilometrien jälkeen. Tiesin kuitenkin, että puolivälin paikkeilla ovat omat tsemppijoukot odottamassa, se antoi voimia jatkaa. Tsemppajien ohittamisen jälkeen huuteli kohta oma mieheni vastaantulijoiden kaistalla. Silloin juoksu sujui ja ajattelin, että jos näin sujuu kolmeenkymppiin, niin mulla on saumat selvitä koko maratonista.
Espalla kääntymiskohdassa tunsin, että lenkkareiden märkyys oli hangannut rakot päkiöihini, vettä oli silti pakko roiskia joka huoltopisteellä, kun se viilensi. Juoksu kuitenkin sujui ihan kepoisasti olosuhteista huolimatta. Ja taas jaksamista auttoi se, että tiesin tsemppijoukkojen odottavan minua samassa kohdassa. Silloin olisin päässyt noin kolmeenkymppiin ja se tuntui jo huikealta saavutukselta! 
Voimahalien jälkeen jatkaminen sujui taas mukavasti noin 35 kilometriin asti. Silloin aloin tuntea, että ukkovarpaankynnet eivät ole enää yhteistyössä kanssani, matka siinävaiheessa vain tuntui niin vähäiseltä (vain 7 km), että vaikka kontaten maaliin, ajasta viis. Kovissa ylämäissä oli pakko säästellä ja kävellä, niin totesivat muutkin kanssa juoksijat. Olin noin 25 km viidentunnin jänisten vanavedessä, mutta vauhtini hidastui vaivojen myötä. Verta ei kuitenkaan lenkkareista tursunnut, joten ajattelin vain kutakuinkin ehjänä maaliin taktiikkaa. Niin se vain ilmestyi tuskaisten viimeisien kilometrien jälkeen stadionin torni näkyviin, 40 km takana. Ajatukseni siinä vaiheessa olivat lähinnä, että ompa nyt tämäkin hulluus koettu. Ja juuri silloin alkoi yksi nuori nainen yökätä rajusti edelläni, toivoin että hänkin pystyisi vielä maaliin.
Kyyneleitä nieleskelin maalilinjaa ylittäessäni; Olisitteko uskoneet? Vaikeuksien kautta voittoon.
Fiilikset ovat ihan huikeat!




Kiitän nyt vielä erityisesti paikalla olleita Pirkkoa, Tarmoa, Sirpaa, Leenaa ja Joonasta. Ihan mahdottoman tärkeitä olitte! Sitten kiitän kotitaustajoukkoja; hienointa oli lukea naamakirjasta, että "ajattele, että puoli Nivalaa on mukana tässä" ja niin kyllä ajattelinkin! Kiitos myös Helenalle, että jaoit vastuumme vanhemmuudesta! Kirsi, oot jaksanut pitää minut kuosissa kesälomallakin! Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä; ilman blogia ja sen kommentoijia tämä leikki olisi loppunut kesken noin juhannuksen tienoilla, kun kivut ja vaivat olivat äärimmäisen hankalia.
 Silloin ajatusten jakaminen tuntui mahdottoman tärkeältä.

 Mieheni minut tähän elämäntapaan on opettanut, nämä muistot on upeita jakaa yhdessä!

Kuvia sitten kun maratonkuvaukset valmistuvat.

18 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea! Ihana kuvaus koko uskomattomasta suorituksesta. :D

    VastaaPoista
  2. Hienoa Päivikki, mahtava suoritus
    -tarja-

    VastaaPoista
  3. Kiitos mahtavasta kertomuksestasi, melkein kun olisi ollut itse mukana.
    -kaija
    ps. Oikeasti en osaa kuvitella, miten joku jaksaa juosta NIIIIIN pitkästi......... :o

    VastaaPoista
  4. Et voi uskoa, kuinka hiena oli seurata onnistumistasi! Tunteet kuohuivat ilosta ja jännityksestä itkuun ja nauruun. Lisää tällaista tarinaa, niin uskaltautuu varmaan moni maratonijuoksusta haaveileva totetuuaa unelmiaan. Kiitos, että kerroit tapahtumat meille ja vielä kerran ONNEA!
    Terveisin isonsiskon suorituksesta ylpeä pikkusisko

    VastaaPoista
  5. Hurja rojekti, mutta saat olla oikiasti ylypiä! Niin minäkin oon, ihan vilipittömästi puolestasi. Minusta ei kuunaan olisi moiseen rojektiin! Mutta nää teit sen, ihan ite!

    T. Jaana P.

    VastaaPoista
  6. Hieno juttu! Onnea! En kyllä epäillyt hetkeäkään ettet selviytyisi loppuun saakka, niin hyvin oot valmistellut! =) Joko seuraava etappi siintää mielessä?

    VastaaPoista
  7. Arvaa kuka täällä luki suoritustasi tippa linssissä...HURJASTI ONNEA, MARATOONARI! Olet vaan aika mimmi! Ajattelin sua pitkin lauantaipäivää, ihana juttu että onnistuit! Olen ihan fiiliksissä puolestasi! Halaus!!

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea maratoonarille, hieno suoritus!

    VastaaPoista
  9. ja venlan tsemppaukset kanski !!

    VastaaPoista
  10. Hienoa Päivikki!!!

    Olin Lontoossa viikonloppuna ja kävelyllä Kensingtonin puistossa mietin jokaisen lenkkeilijän kohdalla juoksu-urakkaasi. Kiitos, että jaoit kokemuksesi. Ehkä minäkin nyt uskallan lähteä samaan savottaan.

    Susanna

    VastaaPoista
  11. Kiitos Outi! Olokin on aika uskomaton ;D

    Kiitos Tarja, ajattele omistat nyt maratoonari kamun ;D Millon tuut kaffille?!

    Niin Kaija, kyllä minäkin joka kerta pitkän lenkin jälkeen mietin, että tähän nyt samanmoinen lisää. Enkä kyllä millään sitä jaksanut edes ajatella, mutta niin se vaan meni! Ihana, että sinäkin ajattelit mua!

    Pirkko! olitte tosi tärkeitä, kiitos!

    Jaana! Joku sanoi, että jos Päivikistä on siihen, niin sitten kenestä vaan... jotta näin. Muistatko vielä ne marraskuiset murheet, pelkäsin, ettei kroppani kestä juoksua. ne murheet on mennyttä, mutta on ihana, että meillä säilyy yhteys! Voi kun päästäisiin kaffikupin ääreen yhhessä...

    Kiitos Riikka, täytyy nyt tästä saada nämä jalat toimimaan, ennenkuin seuraavi etappeja mietitään: suurin seuraava ponnistus varmasti on kiipeäminen portaita yläkertaan tapetoimaan Venlan huone ;D... nooh! kyllähän olisi halu kehittyä kuntoilijana!

    Kyllä Satu vähän odotin, että joku muukin kyyneliä tiristelee! Mulla on videokuvaa systeristä, joka itkee ja oottaa mua maaliin. Silloin jaetaan tunteita tosi sydämellä! Kiitos mukana olosta!

    Kiitos Pia!

    Ja Venla! Sitten kun itse juokset tämän matkan ymmärrät, että kyllä äiskä on kova jätkä...

    Vai Sussu Lontoossa vain minnuu aattelit, Ihana!Kyllä tämä kaikille mahdollista on, pitää vain tehdä päätös.

    VastaaPoista
  12. Sattui olemaan se kävelypäivä Kensingtonissa kyseinen maratonpäivä ja useampi tuttu oli silloin Helsingissä juoksemassa... Ehkä alan tässä syksyn aikana kokeilemaan omaa kestävyyttä ja kärsivällisyyttä.

    Susanna

    VastaaPoista
  13. Niin arvelinkin, mutta on niin mukava ajatella kuinka monen mielessä olen ollut!!! Kestävyyttä ja kärsivällisyyttä, ne ovat hienoja ominaisuuksia ja tämä juoksu on opettanut minlle sellaiset asiat aivan uudestaan!

    VastaaPoista
  14. Hei jee. Isot onnittelut maratoonin juoksemisesta ja kiitos hienosta raportista.

    Olin kyllä hengessä mukana maratoonipäivänä.

    VastaaPoista
  15. Niin ajattelinkin, ettet sinä mua siellä kaukana kokonaan unhoita!
    Kaikki ei mennyt silti ihan niinku sovittiin, sillä ei tullu mulle sun sykkeet, eikä vauhtikaan, mutta ajatus tärkein ;D Ja Jaanaba oot ollut tosi tärkiä tsemppaaja, suur kiitos siitä!!!

    VastaaPoista
  16. Nyt vasta luin tän tekstin ihan kunnolla ja ryökäle meinaa tosiaan silimät liristä :) Se on niin kova juttu tuo kaiken sen jälkeen mitä on ollut että ihan siis mahtavan ihana juttu :)ei nyt oikeen osaa ees järkevästi kommentoida :) Ihan tulee voittajafiilis itsellekin! Jess; kiitos sinulle! T: Elisa

    VastaaPoista
  17. Tippa tulee linssiin täälläkin! Ihan mahtava kertomus ja suoritus vielä mahtavampi!!!

    VastaaPoista
  18. Saura ja Elisa! Kiitokset teille, nyt myöhemmin on ollut mukava lueskella ja muistella tuota hienoa kokemusta ja katsella videoita fiilistellen... Röyhistellä Rintaansa!

    VastaaPoista