Vuoristoradalla

täällä hyristellään.
Välillä ylämäkiä ja alamäkiä, hurmiota ja harmistusta.
Viimeviikko oli kyllä hurmiota ja hämmästystä; sunnuntai-iltana aloin jynssätä itse koipeani kuntoon. Oikean polven sisäsyrjässä, pohkeen yläpuolelta alkoi tiukkuus, joka yltää polven yläpuolelle kiinnikkeisiin asti. Sellaisella pienellä piikkipallola aloitin jynssäämisen. Hämmästys oli melkoinen, kun rusikoinnin jälkeen pystyin pitkästä aikaa kävelemään avojaloin lattialla ilman kipua, ilmeisesti oikea tiukkapaikka löytyi. Viikko meni ihmetellessä kivuttomuutta.
Ei edes torstain pyssis-sauvattelu jäisellä pururadalla ärsyttänyt.
Lauantaina piti lähtiä kokeilemaan mitä jalka sanoo juoksulenkistä: Viis kilsaa ja kipiä kantapää :(
Voe kehvatsu!
Sunnantaina märehdin ja murehdin, mutta myös jynssäsin taas tiukkoja paikkoja.
Ja kas, maanantai-aamuna kärsin jo kävellä.
Oli niin kova tuska lähteä Heidin jumppaan, että päätin ottaa riskin. Puolitoista tuntia röykkyytystä.
Lintsasin hiukan hyppelyissä, mutta hyvän hien sain irti silti ;)  Voi jumppanen sitä tunnetta, kun sai rääkätä ihtiään. Nautin!
Nyt olen täällä pohdiskellut, ettei kipu ole samanlaista, kuin juoksun jälkeen. Kärsin jopa käveleskellä taas avojaloin. Olen siis tosi toiveikkaana, jospa tämäkin vaiva vielä selätetään?
Luultavasti oon keskiviikkona niin maitohappokipiä, ettei kantapäävaiva tunnu missään.