tiistai 27. huhtikuuta 2010

Hippulat vinkumaan

ja tossuihin vipinää.
Eilen oli ansaittu lepopäivä, tosin pyöräilin pikkumatkan verryttelyksi, myös sunnuntai-iltana pyöräilin hiukan.
Olen jatkanut sitä kuntoplussan treeniä hiukan muunneltuna, joten tänään päätin juosta 8x 400m. Nämä vauhtijuoksuille lähtemiset ottavat minulla koville; paljon helpompi olisi lähteä jölkkäseen sitä normivauhtista peruslenkkiä. Tänäänkin kiemurtelin ja laiskotti ihan kamalasti, kunnes räntäsade vaihtui auringonpaisteeksi: lähdettävä oli!
Päätin kokeilla nyt sitä urheilukenttää, kun arvelin, ettei siellä vielä tähän aikaan keväästä muita treenaajia ole. Arvioni oli oikea. Ihan yksikseni sain pistellä menemään. Alkulämmin tuli juostessa Tuiskulaan. Ja siellä sitten vaan vauhtia kinttuihin. Kenttä oli toisaalta mukava paikka tähän treeniin, kun oli tasainen alusta ja matkan mittaus helppoa. Toisaalta treeni tuntui kovemmalta, kun kellossa oli viimeksi vain tietty aika (1min30 sek) mitä juoksin, ja siitä ei varmaankaan tullut ihan 400 metriä.
Kyllä neljättä spurttia irvistäessä tuntui, etten saa vauhdista kiinni ollenkaan. Niin kuitenkin sain kaikki kahdeksan vetoa itsestäni irti.
Harjoitus on sellainen tympeän kova, mutta kun sen on saanut tehtyä on oikein hyvä olo. Uupunut, mutta tyytyväinen!
Kun moni on halunnut tykkäys nappia tänne, niin päätin kokeilla rastia ruutuun.
Jos nyt sen verran auttaisitte, että mitä noihin rastitettaviin kohtiin kirjoitan: kolme kohtaa olisi mahdollista rasteille. Ehdotuksia, kiitos!

3 kommenttia:

  1. Sen verran minäkin olen spurteistasi ottanut oppia, että vesijuostessa otan aina välillä vähän reippaampia spurtteja. Jos vaikka kehitystä tapahtuisi täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla täällä, kiva blogi sulla!

    Uuh, vetoharjoitukset on kyllä jäänyt multa tekemättä.. Sitten keväämällä..

    VastaaPoista
  3. Mikäpä etteivät rastitukset voi olla vaikka juuri noin kun ovat.

    VastaaPoista