kuulemma pitäisi opetella?
Aiks...Yritän tulkuttaa, etten ole edes liikkunut tänä talvena, kuin kerran pari viikossa... JUU, JUU ne kolmenkympin lenkit ei sitten oo kohtuullisia raihnaselle :(
Viime torstaina maailma meinas romahtaa, kun vihdoin maltilla hoideltu vasen kantapää alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, niin salama iski oikeaan kantapäähän. Paniikki, paniikki!
Hädissäni aloin heti tunnustella sääriluun sisäpuolella olevia lihasten kiinnityskohtia ja sieltähän se löytyi; nuppiluun takaa lähtevä lihas oli niin kiriällä, että vinkuna kuului kun sitä peukalolla soittelin. Möyhensin lihasta niin paljon kuin omat voimat riitti ja Jarkko jatkoi vielä irroittelemalla kiinikkeitä sääriluun sisäpuolelta koko matkalta. Hyvä ensiapu, sillä lauantaina kipu ei enää tuntunut.
Tässä sitä taas jauhetaan tätä kantapääasiaa, mutta haluan nämä asiat tarkkaan muistiin, mikä kohta ja missä kipu, millä irtoaa.
Tänään olin taas Kirsin möyhennyksessä ja jalat alkavat olla aika pehmoiset.Viimeksi sain reseptin laittaa etikkaa kantapäähän, joka poistaisi kalkkikertymiä. Viikonverran pidin etikkalappua kantapäässä öisin, kunnes kantapää kuoriutui nahoistaan. Piti lopettaa se homma. Mutta tänään kantapäässä ei enää ollut yhtä kovia möykyröitä, kuin aiemmin. Koko ajan homma menee parempaan suuntaan.
Olen nyt päättänyt olla maltillinen. Nuo jäiset pyörätiet eivät houkuttele "kokeilemaan" kantapään kestävyyttä. Joten nyt ollaan hissun kissun.
Anteeksi äksyilyni, mutta olemme elämänvaiheessa, jolloin meistä alkaa tulla omien vanhempiemme kaitsijoita ja se tahtoo ottaa voimille molemmin puolin.
Vaikka haluaisi näistä purkaa mieltään kirjoittamalla, ei tosiaankaan voi.
Patti tilanne.
Tänä aamuna luin Kalevasta talvisesta telttaretkeilijästä, joka kertoi retkeilyn olevan joskus meditaatiotakin syvempää pään nollausta. Jotakin sellaista tarvisin juuri nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti