sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tunnustan

että en tätäkään aiemmin uskonut, siis että kunto kasvaa kävelemällä. Tieten se tuo Onnikin jo jotakin harjoittelusta tietää ;)
Harjoitusmääräräni ovat pysyneet 10 tunnin tienoilla viikoittain ja siihen olen kovasti tyytyväinen. Ollaan Jarkon kanssa sunnuntaiaamuisin noita metsäpolkuja hipsuteltu 4+1 rytmillä. Ja opeteltu juoksemaan matalammilla sykkeillä.
Viimeviikon ohjelma meni näin:

Ma  Juoksu 8 km Vanajaveen ympäri
Ti Reilu tunti kävelyä (koulumatkat) ja illalla 45 min vesijuoksua (ensimmäistä kertaa Hämptonissa uimahallissa) ja noin vartti uintia

Keskiviikkona lähdettiin 4+1 rytmillä luokkakaverin kanssa hölkkäämään, ensimmäisen kierroksen (noin 7 km) jälkeen Emma sai lenkistä tarpeekseen, mutta mulla pukuhistorian esseen hyvä palaute siivitti juoksemaan lisää: yht. 15 km, kaks tuntia meni, mutta 139 keskisyke lämmitti mieltä.

Torstaina taas käveleskelin puolitoista tuntia, koska sykemittari vaati lepopäivää.

Perjantai oli junassa kököttämispäivä, joten koululta asemalle (n. 4.5 km) 8 kilon rinkka selässä kävellen. Reissaaminen junalla 10 tuntia viikossa vie oman veronsa, yleensä oon seuraavana päivänäkin vielä vähän tollisko.
Koska sunnuntaille suunniteltiin pitkää lenkkiä niin lauantaina pakastin puolukoita ja tein syyshommia pihalla. Lehtien haravointikin on aika hikistä hommaa.

Ja viikon kohokohta TÄNÄÄN:
16.83 km Miksiköhön tuota reittiä kutsuisin? Rimpinevan laitamilla juoksenteluksi, vai?
Lähdettiin Lehmilammenlaavun parkkikselta ja kartasta näkyy reitti. 4+1 rytmillä mentiin ja keskisyke TA-DAA 132 !!!! Kun juoksu kulki ja näin sykemittarista koko ajan, että sykkeet pysyy matalalla, ihmettelin vain kun ei oo tätäkään hommaa aiemmin ymmärtänyt kokeilla. Juoksuindeksi oli kovin mitä tämän mittarin olemassaolo aikana oon saanut: 53.
Fiilikset on on nyt just niin hyvät, kuin ne kuuluukin olla... kunto on noususuuntainen, sen kertoi torstai-iltana mitattu leposyke 49.


Huomenna varmaankin joko palauttava jumppa tai vesihommeli.
Sitten olis vähän rutistusta viikolle tiedossa... on nimittäin viikko kotona, yritän keräillä AHOT-pinnoja kokoon ja kai sitä pitää käydä pyssymäessä vähän sykkeitä nostamassa.


4 kommenttia: