perjantai 1. lokakuuta 2010

Ma tahtoo

veivaa, veivaa! Ma tahtoo veivaa, veivaa.... Ja nyt ma oon ihan boikki.
Sitä perjantai-illan huumaa, zumbaa.
Eräs tuttavistani sanoi, että ensimmäisellä kerralla ei välttämättä saa vielä kaikkea irti... edes kunnolla hikeä.
Eikä hän ollenkaan narrannut. Tänään osasin (ja kehtasin) heittäytyä jo mukaan reippaammin ja rennommin. Eikä niin tarvinut tiirailla sitäkään, mihin suuntaan ollaan vatkaamassa.
Viimeksi hartiat olivat zumban jäljiltä hiukan kireät, joten nyt yritin pistää rennosti kädet heilumaan. Ainoa lihaskivistyskin löytyi viime sunnuntaina juuri käsistä. Terävät ojennukset olivat tehonneet.
Tänään sain hyvää tuntumaa myös vatsalihaksiin, josta olen oikein ilonen, koska vatsaani toivoisin ryhtiliikettä.

Zumbaohjaaja Marianne on kyllä varsinainen ilopilleri, joka saa tanssijoista mehut irti.
Nyt alkaa jo tuntua siltä, että pitäisi hankkiutua zumbaan kaksi kertaa viikossa.
Ranka sai taas niin hyvää ravistelua. Ja ravistelua sai myös pylly, joka ei vieläkää osannut olla rennosti, mutta annetaan jäykkispyllylle aikaa ;)
Tuossa nyt oon makoillut sohvalla ja yrittänyt saada itseni kasaan. Mehut meni, hyvä juttu!

Eilen muutes kipaisin taas tuon tutun Pirttirannanlenkin (6.7km) ja juostessa mieleen kumpusi vain se cooperi :(

3 kommenttia:

  1. Jotenkin osaan kuvitella, miten hyvältä onnistunut tsumpa kehossa tuntuu.

    Mun kaveri lupas lähteä kaveriksi kertaalleen kokeilemaan tätä lajia ja nyt mietin, että uskallanko sittenkään lähteä kun olen aika tönkkö ihminen.

    VastaaPoista
  2. Voi kuule Jaanaba, tää tekee tönköille hirmuisen hyvää. Mutta eka kerralla ei saa vielä kaikkea irti... eikä varmaan tokallakaan.

    VastaaPoista
  3. Tönkköinähän sinne kaikki alussa mennään. :D

    VastaaPoista