tiistai 28. syyskuuta 2010

Sopivan tiukka

punttitreeni eilen silleesti, että joka lihasta kivisti aamulla.
Ja tää nyt on vaan sellaista kotipunttitreenailua, kun oon niin armottoman laiska lähtemään salille. No nyt on ollut vähän tylsä lähteäkään, kun Vilijonkka on kovassa kuumeessa. Hirmuista kuumetautia liikenteessä. Ja hirvittävän huonolla omallatunnolla pitää lähteä töihin, kun tyttö on yksitoista v. ja lain mukaan pystyy sairastamaan yksin :(

Tänään sitten juoksukoulussa joku entinen juoksija täräytti 25 min pover pointin juoksuharjoittelusta. Luulenpa, että minun terveystiedon tunnitkin olisivat päihittäneet asiasisällöltään tuon esitelmän. Minusta on kummallista, että ajatetaan asiantuntija jostakin toistasadan kilometrin päästä puoleksitunniksi luennoimaan ja asiasisältö on sanahelinää. Tiedän, että henkilö on perehtynyt asioihin ja tietää harjoittelusta, mutta luennon valmisteluun hän ei ollut käyttänyt aikaa.
Toivottavasti jatkossa luennot ovat laadukkaampia. Jaa -toisaalta yhteislenkki pelasti illan. 5.8 km lenkki 40 min. Kukin lähti lenkkeilemään tasonsa mukaan.
Nyt pitäisi täytellä kyselylomake harjoitusohjelmaa varten. Lomakkeessa ensimmäinen kysymys on mitkä ovat tavoitteesi/odotukset juoksukoulusta. Mitähän tuohon nyt skriivailisi? Kerron sen sitten kun siihen jonkinlaisen selvän lauseen saan runoiltua.
Ensiviikon tiistaina coopperin testi. KÄÄK! Kertokaas miten siitä voi selvitä hengissä näin vanhana?

6 kommenttia:

  1. Jos selvisit 5h:n juoksusta, selviät kyllä 12 minuutista;) Pikaista paranemista Vilijonkalle!

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista Vilijonkalle. Kysyn vaan kuka on vanha?? Nyt heti lopetat tommosen haihattelun, ennenkuin alotatkaan. Sun tahdonvoimalla coopperi ei tunnu missään:) t:nimim "en ole ikäloppu, vaikka monta vuotta vanhempi" Sirpa

    VastaaPoista
  3. Minäkin hinkuisin cooperia kokeilemaan. No, siis sitten, kun taas juoksut onnistuu, mutta ehdottomasti viimeistään keväällä.

    Pitkäveteiset luennot on kyllä tappavaa...

    VastaaPoista
  4. Kuulkaapas Pirkko ja Sirpa, Cooperin testi on kyllä asia AIVAN erikseen... ensinnäkään mulla ei löydy siihen vauhtia ja toiseksi mennään varmaan maksimisykkeillä. Että tulee olemaan aika kova 12 min. En puhuisi samana päivänäkään maratonista ja coopperista. Ja tosi on, että coopperin testissä ikä painaa.

    Outi sun ei varmaan kannata hinkua cooperiin vielä!

    VastaaPoista
  5. En oo ikinä cooperia juossut joten ei vinkkiäkään tuu.
    Varmaan tosi vaikee tietää, että miten lujaa sitä voi lähteä juoksemaan.
    Ei se varmaan hyvältä tunnu. =)

    Kai munkin se tarttee joskus juosta.

    VastaaPoista
  6. Voi ei Jaanaba! minä niin luotin sinnuun...

    VastaaPoista