sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Reilu kymppi

takana tälle aamulle. Jarkon kanssa käytiin koivikon lenkki juoksemassa... ja puhuttiin; mistäs muusta kuin cooperin testistä. Eräs tuttu terveydenhoitaja tuumasi silloin viime tiistaina, että kaksi kilometriä on hyvänkunnon raja. Se varmaankin pitänee paikkaansa ja siihen mun pitäisi pystyä, mutta kun vauhtikestävyyttä en ole treenannut, niin tiukkaa tulee olemaan. Se vauhti on mulle vähän niinkuin akileen kantapää: kestävyyttä riittää vaikka toisille jakaa.
Niin sen vauhtikestävyyden aion laittaa tuohon juoksukoulun tavoitteisiin. Ja ehkä myös puolikkaalla lähden tavoittelemaan 2.10 aikaa. Siinäpä sitä tavoittelemista.
Niinkuin huomaatte on suuria keskittymisvaikeuksia tähän kirjoittamiseen, kun koko ajan pitää miettiä, että kauanko pumppu kestää juosta maksimisykkeellä... kestääkö 12 min. Oi-voi! Tai sitten pitää juosta niinkuin Jarkko tuumaa eli 6 min täysillä ja loput niin lujaa kuin jaksaa.

Tämän aamuisen lenkin päätteeksi tuli kuin tilauksesta kakkosella venyttelyä joogaamalla. Ja kylläpä oli tiukkuutta joka lihaksessa. Aurinkotervehdys on viimeaikoina vähän unohtunut ja sen kyllä huomaa. No nyt on nauhalla tuokin venyttely, niin voipi vähän verestää muistoja. Nuo joogan staattiset venytykset ovat kyllä tehokkaita. Suosittelen kokeilemaan!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se pumppu kestää, älä liikaa jännitä ja pidättele, annat mennä vaan!

    VastaaPoista
  2. Näinhän sitä pitää rennosti vaan, mutta tahtoo silti olla mielen päällä...

    VastaaPoista
  3. Jooga on ihanaa vastapainoa muulle liikkumiselle. :)

    VastaaPoista
  4. Ihan totta Outi! Mutta nyt kun jäin pois säännöllisestä joogapiiristä, niin tahtoo unohtua:(

    VastaaPoista