Jouluaatonaattona olin kiriä kuin viulunkieli; päätä kivisti ja hartiat olivat tukossa, paleli ja elelin ihan muissa svääreissä. Jos joku olis tuikannut peräpäähän sytytyslangan, olisin poksahtanut taivaan tuuliin.
Hartioitten kireys jatkui aattonakin, ja päätin silloin, että liikkumaan pitää päästä, muuten on joulumieli hukassa.
Niin sitten käpäisin viidenkilometrin pakkashölökän.... voi että helepotti. Räkä virtas nokasta ja happi oli hiukan kylymää (n-22 asteista), mutta sinne jäi kiristykset Pirttirannalle.
Joulupäivän sittenn söin suklaatia ja olla köllöttelin hyvillä mielin.
Joulupäivän sittenn söin suklaatia ja olla köllöttelin hyvillä mielin.
Tänä aamuna huomasin, että jalat olivat hiukan kankiana lenkistä ja tuntui, että pitää päästä ladulle verryttelemään.
Hiitolassa käytiin neljä kiekkaa ähräämässä. Luisto ei ollut kummonen ja tuntui, että kunto ei oo kohallaan; mutta tästäpä ei ole kuin yksi suunta; etteenpäin!
Noi salmiakkisuklaat on ihan parhaita.
VastaaPoistaNäin on Jaanaba! Muita suklaita pystyn syömään kohtuudella rasiasta muutaman kerrallaan, mutta tämä sortti on sellaista jota pitää vedellä menemään niin kauan kuin niitä riittää. Uuh!
VastaaPoistaAah, salmiakkisuklaata.. Vielä ehtis ostaan ja syömään vaikka koko laatikon ennen herkutonta tammkuuta.. Mulla tulee toi fiilis toisinpäin muuten, suksiessa tekee mieli juokseen!
VastaaPoista"Jos joku olis tuikannut peräpäähän sytytyslangan, olisin poksahtanut taivaan tuuliin." HAH HAH, aika paha : )
VastaaPoistaMusta tuntuu monesti kanssa siltä. Lenkki, jooga tms. auttaa välittömästi ja varmasti. Joskus sitä ei itse vaan tajua lähteä?!
Laura, tuo herkuton tammikuu ois ihan hyva ajatus! Toisaalta paaston ajankohtaakin pitäisi alkaa mietiskelemään ja sekin on syömingeiltään melkein kuukauden projekti.
VastaaPoistaHei Riepunukke, sinä oletkin uusi tuttavuus. Minä tänne kirjoittelen sellaisia fiiliksiä, miltä nyt just tuntuu... Usein kyllä pitää vähän suodattaa ja keksiä kiertoilmaisuja. Mutta moni jo minut suorapuheisuudestani tuntee.