sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Poikaseni

on nyt 18-vuotias nuorimies. Yllätysjoululahja, jonka silloinen laskettuaika oli tammikuulla.
Välistä tuntuu, että mihinkäs nämä vuodet humpsahtivat vai onko minulla jäänyt muutama vuosi välistä.
Näin se vain menee. Omaa vanhenemista ei kyllä huomaa... mutta uskaltaisinkin (melkein) väittää, että fyysinen kunto on parempi kuin koskaan... Tai no, silloin nuoruuskunto on erikseen; mutta ei mulla silloinkaan tällaista juoksu- tai hiihtokuntoa ollut.

Tämä viikko on ollut kyllä aika hektinen; pikkujoulun järjestäminen perjantaina ja lauantaina tohisin synttärileipomusten kanssa. Oikeastaan hyvä, että aika on mennyt niihin, ettei ole tarvinut hötkyillä ladulle verenluovutuksen jälkeen.
Olen jopa käynyt reippailla kävelylenkeillä ja osannut nautiskella niistä.

Eilen illalla tein venyttelyjumpan, joka olikin yllättävän kivulias.
Taisi vielä lautailulihakset olla pinhuusissa.

Tänään teki kovasti mieli lähteä ladulle, mutta nenä on tirissyt siihen malliin, että päätin katsoa onko flunssa tulossa vai menossa. Kävinpä siis taas pakkaskävelyllä.

Ensi viikolla hektisyys jatkuu numeronantoineen ja joulujuhlineen.
Keskiviikoksi forega näytti -35 astetta Nivalaan, pliiiiis ei!
Kunhan tää kouluviikko saadaan päätökseen, niin sitten relataan ja on aikaa kuntoiluun... kai!

1 kommentti:

  1. Kyllä Sinulla on liikkuvainen mieli ollut aina. Liikunnallisuus ja kulttuuriharrastukset ovat mukavasti perheenne elämänkuvioissa
    mukana. Menomono on kovassa kurssissa, mutta parempi näin kun nököttää jatkuvasti tietsikan ääressä. Pakkaset kuuluvat Suomen talveen ja silloin on hyvä mennä viltin mutkaan ja rentoutua. Toki joulun läheisyys tuo kiireen teille työikäisille. t. mummuli

    VastaaPoista