torstai 18. elokuuta 2011

Fiilikset

tässä maratonin aatonaattona on melkein seesteiset, mutta kutkutusta vatsanpohjalla aika paljon ja hirmuisen paljon epävarmuutta.
Työjuttujen kanssa piti hiukan stressata ja tuon selän, joka vihmoo millon mistäkin kohdasta.
Maanantaina Kirsi vielä hiukan selkää kopeloi ja sanoi sitten jättävänsä asian herran haltuun :D
Hermostutti niin paljon, että valvoin tiistain ja keskiviikonvälisen yön ja mietin juoksemista. Eilissä iltana kävin sitten vitosen lenkin hipsuttelemassa ja viime yön maltoin nukkua. Tänäänkin mietin, että jos kävisin maravauhtia kokeilemassa, mutta Jarkko jutteli tuossa järkiä päähän... Miksipä se tästä enää kummenee.
Kaikki on tehty minkä voi.

Se kai tässä on pahinta, että tietää jo mitä tuleman pitää.
Vuosi sitten lähti vähän soitellen sotaan.
Nyt kun treenikesä on ollut ihan hyvä, kova halu olisi parantaa aikaa... MUTTA se kun on niin monen asian summa. En edes enää tiedä noista kivuista, että ovatko ne jotain haamukipuja vai mitä. Sen vain tiedän, että juoksemaan lähdetään vaikka pää kainalossa.
Dexalin heavy:ä ollaan lipitetty muutama päivä ja hiilihydraattivarastoja on yritetty täyttää.
Huomenna käväisen aamulla pitämässä vielä pari kuvistuntia. Sitten puolenpäivän jälkeen nokka kohti Helsinkiä. OUUUUU JEEE!
Ihania tsemppauksia olen saanut ja ihan paras huutosakki tulee kannustamaan.
Eihän tässä muuta voi, kuin tehdä parhaansa.
Lauantai-iltana ollaan viisaampia siitä, mikä se juoksukunto oli.
Toivoisin niiiin, että se kunto olisi alle viiden tunnin!

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä tsemppiä tsemppiä! Täällä ollaan hengessä mukana :)

    VastaaPoista
  2. Peesaan Lauraa: paljon tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  3. Taas on itsensä kanssa kamppailtu ja hyvä on olla kun tavoite on saavutettu. Jännitystä on ollut ilmassa, mutta ilman haasteita ei tavoiteta paljon mitään!
    Onnittelut sitkeälle sissille iskältä ja äiti mummulilta

    VastaaPoista