Nenä punaisena

ei pelkästään viinin juonnista, vaan reilusta kolmentunnin hiihtolenkistä.
Tuli hiihdettyä perinteinen talven nelikymppinenkin tänään aika upeissa olosuhteissa. Paikkapaikoin aurinko kerkesi sulattaa ladun nihkeäksi, joten vauhti ei ollut kummoista. Hiihtotonni on paria lenkkiä vailla, jees!

Kirjoittelin juttua Nicehockeystä lehteen viikolla, joka ei sitten Lämäriin kokonaan mahtunutkaan, joten ettei sanat mee hukkaan, julkaisen jutun kokonaisena täällä.

Venla avaa

Naishoki sytyttää

Syksyllä harmitti, kun nimekkäitä pelinaisia ympäri maakuntaa oli tulossa meille pelaamaan, mutta valmentajia ei naiskiekko tuntunut sytyttävän ollenkaan. Meidän perheenpään panos on jo vuosia ollut tuomaritoiminnassa ja tuntui, että viikonloput niissä hommissa on ihan riittävä määrä menoa. Kuitenkin olen kuullut mieheni mainitsevan, että olisi mukava vielä joskus valmentaa ”hyvää joukkuetta”. En halunnut olla jarruna toisen mielihaluille, ihmisen pitää saada tehdä sitä mikä tuntuu mukavalta.

Aloin rohkaista Jarkkoa valmennushommiin jälleen; Joukkueen kokoonpano kiinnosti miestä ihan selvästi. Ajattelimme yhdessä, että vanhimmalle tyttärellemme Venlalle olisi iso asia, että isä suostuisi valmentajaksi. Päätös ei ollut helppo, oma vapaa-aika tulisi olemaan kortilla ja hiihtokilometrit vähissä. Naisjoukkue ei sinällään arveluttanut miestä, onhan tuo neljän naisen ”kotikasvatukseen” tottunut.

Kokeilutreeneissä taisi olla jäällä kaikki kynnelle kykenevät. Sopimustakaan ei keretty ihan heti sorvata, hommat vain lähtivät pyörimään omalla painollaan. Ensimmäisessä pelissä porukka ei ollut vielä tuttua, taisi mennä ”Lennut  ja Lällit” käskyissä sekaisin.  Mikäli asioita oikein tulkitsin, niin joukkue oli tyytyväinen uuteen valmentajaan ja valmentaja joukkueeseen.

Joukkueen pelaajamateriaali on ollut laaja ja joukkue on kestänyt hyvin muutamat loukkaantumiset, joita valitettavasti kaudella on sattunut. Pelinaisillla on tänä talvena tullut lisää potkua luisteluun ja vauhtia tilanteisiin, niin, että vaaramomentit ovat pelissä jatkuvasti läsnä, vaikka taklauksia ei naiskiekossa sallitakaan.

Ennen joulua mietitytti omien nivalalaistyttöjen peliajan saaminen, kun tasoerot näkyivät niin luistelussa kuin kiekon käsittelyssäkin. Vieraspelaajista osalla oli haaveena jopa mestis.  Mestikseen ei onneksi kuitenkaan ylletty. Mielestäni Suomi-sarja on ollut hyvää aikaa kasvaa joukkueena.

Olisiko Jarkkoon tarttunut hiukan Maralta perittyä luistelutusta, kun naisten luistelussa ja liikkumisessa näkyy huimat kehityksen potkut. Rohkeutta ja varmuutta pakkipeliesityksiin on tullut erityisesti Ritva Junnolle, Venla Turuselle ja Noora Pirnekselle, jotka ovat saaneet kehittyä turvallisten ja järkähtämättömien Hanna Arvolan, Mari Pääkön ja Sikke Kamusen siipien suojassa. Krista Palolan monipuolinen osaaminen on vienyt naista aina tarvittavaan pelipaikkaan, mikä ei suinkaan aina ole pelaajalle otollisinta. Puolustuspelin muuri on ollut maalivahti Sari Pipinen.  Valmentajan luotto ykkösveskariin lopputurnauksessa oli kova.  ”Sari ottaa tänään kaikki kiekot kiinni”, tuumailtiin pelien alla. Pipinen teki työtä käskettyä raudanlujalla  varmuudella. Hienoa asennetta joukkueessa on osoittanut kakkosmaalivahti Virve Anttila.

Selkeästi tehokkain maalitykki kaudella oli Susanna Järvenpää, joka on nopeudellaan ihastuttanut kaikkia katsomossa istuvia. Tehoja löytyy myös ketjukavereilta Hanna Vaaralta ja Jenna Tähtiseltä. Loppukaudesta kolmikon syöttöpeli alkoi tuoda tulosta. Tässä kentässä ovat myös vuorollaan päässeet maalintekotaitojaan väläyttelemään Kirsi Peräaho ja Heli Saarimaa.

Kakkoskentän hyökkäyskolmikossa tehotilastoihin ovat päässeet Elina Haikolan lisäksi Maria Saari ja Iida Loukkola.  Iidan loukkaannuttua oikean laiturin paikan otti Anne Sillanpää. Pelaajamateriaalin laajuuden ansiosta pelit on voitu pelata lähes poikkeuksetta kolmella hyökkäyskentällisellä. Kolmannen hyökkäyskolmikon tehokkain on ollut Krista Palola, laitureinaan Annika Harjula ja Hildaliina Mattila. Myös Jenni Helander on saanut peliaikaa kakkos ja kolmoskentän laiturina.

Naisjunnuja on pyritty ottamaan peleihin mahdollisuuksien mukaan. Tasaisen varmoja peliesityksiä nähtiinkin Marjaana Kinnuselta ja Emilia Pääköltä pitkin kautta.

 Naishoki on siis nousussa Nivalassa, tyttökiekkoilijoita alkaa olla joka poikajoukkueen mukana.  Muutoksia kausittain tulee, sehän on selvää. Osa lähtee opiskelemaan, toisilla on määränpäänä suorittaa asepalvelus ja töiden perään on lähdettävä, jos muualla työt kutsuvat. Mutta onhan meillä parhaista parhain manageri Teppo Pirnes, joka värvää uutta verta kaukaloon. Tepon ahkera naiskiekkotyö alkaa kantaa hedelmää. Cowboys on saanut puuhamiehen, josta kannattaa pitää lujasti kiinni.

Organisaatio ei pyörisi, jos pelien taustalla ei häärisi laaja joukko vapaaehtoisia talkootyöntekijöitä. Varmaankin saan luvan kiittää kaikkia kahviossa ja aitiossa peleissä aikaansa viettäneitä naisjoukkueen puolesta. Mutta suuri kiitos kuuluu myös Nicehockeylle. Olette tarjonneet meille mitä elämyksellisintä kiekkoa!

Rise niittaa