Näytetään tekstit, joissa on tunniste patikointia ja pilatesta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patikointia ja pilatesta. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. kesäkuuta 2012

Matkamuistelot jatkuvat

sunnuntain ohjelmalla jolloin retkeilimme Santa Margherita Liguren kaupunkiin ja sieltä laivalla tarunomaiseen Portofinoon.

aamupäivästä oli jo viisaanpaa hakeutua varjopaikkoihin
Portofinon tarunomaisuuden ovat huomanneet meitä hiukan rahakkaammatkin turistit, jotka tuollaisilla yksityisillä pikkupaateilla rantautuivat Portofinon satamaan. Jet-set-paikan maineisessa Portofinossa yritimme hanakasti kiikaroida julkkiksia, mutta ei onni suosinut. Tuostakin kerrostalon korkuisesta paatista könköili lähes kahdeksankymppinen tunnistamaton pariskunta. Ei oikein meikäläisen laskupää osaa kuvitella sellaisia rahoja, joilla tuollaisia aluksia ostellaan, saati sitten ylläpidetään.
Taisi olla yksi edesmenneen kreivittären huvila kaupan jossain tuolla rinteessä n. 13 miljoonalla... löytyisikö ostohalukkaita?


Maineestaan huolimatta teimme täältä edullisimman Limocino (sitruuna likööri) ostoksen ja tuliasiksi kappa-paitoja. Pikkukylä jäi mieleeni maineestaan huolimatta oikein mukavana ja viehättävänä.

Retkipäivän päätteeksi pilates sujui nurtsilla mukavan dynaamisesti, pääsin jo ihan treenaamisen makuun. Sen jälkeen meressä rentouttava uinti ja päätteeksi tietenkin ihana illallinen. Antipasti salaateista täytyy mainita sen verran, että ne vaihtelivat joka ilta ja maultaan yllätyksellisin majoneesisalaatti oli sellainen, joka sisälsi papuja ja rusinoita. Suosikki antipastejani olivat myös valkosipulissa ja oliiviöljyssä haudutetut pienet kesäkurpitsaviipaleet.
Sunnuntai-iltana Jarkko söi alkuruuaksi cannelonit ricotta-ja pinaattitäytteellä ja minä spelttikeiton, joka oli kyllä oikein hyvää... Mutta jäi harmittamaan, etten viitsinyt ottaa katkarapurisottoa, kun luulin, että katkaravut tulevat taas kuorimattomina. Höö, ja tulivatkin sitten kuorittuina :( epistä!
Pääruuan kanssa kävi myös samantapainen kömmähdys, kun listalla luki friteerattuja mustekalarenkaita... mitä tulee mieleen? Rehellisesti, ne korppujauhotetut kumirenkaat, mitä meilläpäin saa. Ei, en uskaltanut riskeerata ja otin vasikanpaistia. Kaisa sitten halusi minun maistavan miltä maistuu italiassa laitetut mustekalarenkaat, paitsi etteivät ne olleet edes renkaita vaan ihan kokonaisia mustekalojakin. Herkullistahan se oli, tietenkin, kuinkas muuten!
Jälkkärinä omenatorttu.

Manarolassa ei ole satamaa, joten paatit odottivat vesillelaskua kaduilla
Viimeisenä patikkapäivänä ohjelma oli seuraavanlainen: Varhainen lähtö junalla Manarolaan, yli kolmenkymmenen asteen patikointilämpöä oli odotettavissa, joten liikkeelle lähdettiin mahdollisimman hyvissä ajoin. Manarolasta kiipesimme Volastraan. Kahdenkilometrin matkalla nousimme 350 metrin korkeuteen. Ja siinä kuumuudessa kiipeämisen jälkeen olimme liekomärkiä hiestä.



Volastrasta patikointi helppokulkuista (ja ihanan varjoista) tietä pitkin kymmenkunta km Madonna di Moteneroon. Tien varrella oli paimenpoika-aita villisikoja varten ja luulemme yhden villisian teutarointia kuulleemme, onneksi ei nähty! Edelläkulkija näki myös paljon monenkirjavia, viehättäviä sisiliskoja, jotka häntä pystyssä luikkivat patikoijia piiloon.
Tien varrella törmäsimme myös ensimmäiseen ja ainoaan käärmeeseen, joka ei jäänyt tekemään tuttavuutta kanssamme.

Madonna di Monteneron pyhäköltä aloimme laskeutua Riomaggioreen.
Pitkä kuuma päivä hyydytti retkeilijöitä, niin myös minut. Vatsaani alkoi kerääntyä kaasuja ja taapersin niinkuin viimeisillään raskaana oleva.



Riomaggioressa saimme valita lähtisimmekö sieltä suoraan Monterossoon vai tutustuisimmeko vielä käymättömään Cinque Terren kylään Cornigliaan. Osa porukasta halusi jo hotellille. Vaikka oloni ei ollut kovin auvoisa, halusin kiivetä Corniglian 382 porrasta.
Tämä on kylistä ainoa joka sijaitsi kukkulalla, eikä laaksossa, niinkuin muut kylät.
Tottapuhuttuna portaiden kiipeäminen ei ollut enää homma eikä mikään niihin kaikkiin patikkapolkuihin verrattuna mitä olimme ylöspäin kavunneet.

Olin iloinen, että jaksoin kavuta vielä Cornigliaan, viehättävään pikkukylään. Voinpa nyt elvistellä patikoineeni kaikki Cinque Terren kylät läpensä.

Vaikka tämä maailman perintökohde on maineeltaan turistirysä, ilmeisesti sinne matkustavien amerikkalaisten ansiosta, väitän nähneeni Liguirian toisenlaisesta näkökulmasta, patikoijan silmin. Niillä silmillä näkee henkeäsalpaavan kauniita maisemia, joita ei tavallinen rantaturisti näe.

Maanantai-iltana retkeltä saavuttuamme Pia veti meille vielä venyttelyn.
Minä olin sen verran huonovointinen, että katsoin parhaaksi lepäillä viimeisenä iltana, elimistö ei halunnut ihanaa illallista.


Tässä matkassa riittää makustelemista pitkään. Huomasimme taas kuinka tärkeää on olla välillä ihan kaksistaan.

Kiitokset kanssamatkustajille siellä Cinque Terressä, että täällä koneen äärellä.

Patikointikipinä puraisi meitä, toivottavasti ei seuraavaa reissua tarvitse kahtakymmentä vuotta odottaa.

tosi ryytyneeltä patikoijattarelta irtoaa vielä hymy tässävaiheessa

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Toiselle patikalle


pe 15.6. Kaisa kyseli mielipidettä lähdön aikaistamisesta, koska salaiset toiveemme sään lämpenemisestä alkoivat toteutua. Kokemuksesta Kaisa tiesi, että patikointi keskipäivän paahteessa on rankkaa. Mitä aiemmin ollaan matkalla, sitä huolettomanpaa matkantekoa.
Toisen patikan kohteena oli naapurikylä Vernazza, jonne suuntasimme Madonna di Sovioren kautta. Madonna di Soviore oli aiemmin ollut luostari, nykyisin toimi jonkinmoisena kirkollisena majoitus- ja kokouspaikkana.
Tämä patikka alkoi suhteellisen jyrkällä kiipeämisosuudella. Viiden kilometrin aikana nousimme noin viidensadan metrin korkeuteen sportstrackerin mukaan. Edellisen päivän patikointi oli ollut sen verran hidasvauhtista ja varovaista menoa, että Kaisa päästi  meitä muutamia etenemään omaan tahtiin. Jopa tuntui makialta, kun sai reidet ja pohkeet kunnolla töihin ja alkoi paitakin kastua.

Pariskunta hikimärkinä reippaan nousun jälkeen

Kappelilla taisin juoda reissun parhaalta maistuvan cappuccinon.
Kahveja maistelimme reissun aikana tietysti monenlaisia. Cappucino maistui minun suuhuni mukavimmalta italialaiselta kahvilta. Paitsi La Speziassa juotu, missä kahvikuppi oli täynnänsä maitovaahtoa, eikä kahvia nimeksikään.

Kappelilta lähdettiin jatkamaan ensin pätkä maantietä pitkin, jonka jälkeen laskeutuminen Vernazzaan alkoi.
Tämä laskeutuminen oli paikkapaikoin hyvinkin haastavaa, vaikka kuvat eivät kaikkea kerro, laitan silti niistä koosteen muistuttamaan polkujen monimuotoisuudesta.


Olin mahdottoman iloinen näistä haasteellisista maastoista, joissa aivan uudet lihasryhmät pääsivät työskentelemään. Kävely haasteellisissa olosuhteissa teki takalistolleni oikein hyvää, liikettä muillekkin lihaksille, kuin kiristävälle piriformikselle. Vaikkei piriformikseni patikoiden aikana ollenkaan muistuttanut olemassaolostaan, pyysin silti täyden palvelun hotellistamme iltaisin jääpussin, jolla jäähdytin pakaraa.

tämä kuva jo ehkä kertoo jotain haasteellisuudesta?


Tauolla maistui banaanit ja omput. Tankkaushommat eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin. Emme älynneet tankata tarpeeksi suoloja: lämmin ilma herutteli hikeä iholle siihen malliin, että suolatasapaino sekosi. Patikkaa seuraavan päivän iltana Jarkon elimistö ilmoittikin olevansa lopen kyllästynyt:  ruuat ja juomat tulivat sulamattomina ja imeytymättöminä ylös. Osmosalilla terästetty juoma ja suolaiset sipsit saivat äijan kuitenkin taas tolpilleen. Minulle kävi hiukan samanlainen kommellus viimeisen patikan iltana. Ruoka ei maistunut ja päätä kivisti, pitkä noin 10 tuntinen patikka auringon paahteessa teki olon kehnoksi.
Vernazza on kuvatuin viidestä kylästä
Perjantain illallis menussa maistui Minestrone alla genovese (=Ligurialainen kasviskeitto) Jarkolle lasagne lihakastikkeella. Pääruokana hammasahventa minulla ja Jarkolla pinaattimunakas. Jälkkärinä crostata di fragole eli mansikka torttu.

Lauantaipäivä oli vapaapäivä patikasta ja menimme kaksistaan läheiseen suurempaan satamakaupunkiin La Speziaan toiveissa jokunen tuliaisostos. Aikamoinen helle (reipas 30 astetta) sai kuitenkin ostosintomme hiipumaan ja pyyhälsimme kahden aikaan junalla takaisin viilentymään merenrannalle. Ilmeisesti Jarkko kuitenkin oli tässä vaiheessa saanut aurinkoa liikaa, kun aiemmin mainittu huono olo alkoi koputella nurkan takana.
Illastin siis ilman Jarkkoa, toki muu ryhmä seuranani.
Kesäkurpitsakeitto oli ihanan pehmeää ja maistuvaa, mutta pääruoka munakoisopaistos oli minun makuuni liian rasvaista lasagnetyyppistä. Jälkkärinä päärynä jäätelöllä ja suklaalla.

Juu, nyt taas töövään tästä hommasta ja jatkan viimeiset pilatekset ja patikat toisena ajankohtana.

Lämpimät muistot

jäivät Cingue Terrestä, Ligurian maakunnasta Italiasta.

Matkaa on täytynyt hiukan makustella ja reissuväsymystä levähdellä juhannuksenaika ihan kotosalla värjötellen.

Tiistaina 12.6. lensimme Milanoon josta patikkaryhmämme jatkoi matkaa pikkubussilla kohti Genovaa ja Monterossoa. Alkumatka hyristeltiin laakeissa riisinviljelymaisemissa.
Huoltsikkapysähdyksellä heti alkuun ällistytti kaikenkattava herkullinen ruoka- ja viinitarjoilu. Herkuttelimme risotolla, jossa makuina olivat rucola ja maito, tuoreella salaatilla ja oliivileipäsillä. Tässä vaiheessa on ihan pakko hämmästellä miten maukasta ja tuoretta ruokaa voi saada huoltoasemalla.
Meidän abc-eines-rasvaupotettu-keittiömme voisi käydä Italiassa tutustumisvierailulla!
Matka jatkui Ligurian Apenniineja pitkin ja kun vuoristosta on kyse, tälle lakeuden lapselle oli paljon katselemista ja ihmettelemistä. Kännykamera raksui ahkerasti ja otokset matkasta ovat lähinnä naurettavia autonikkunaheijastumia ja matkakumppaneiden hiustupsuja. Mutta kun kaikki näytti niin uudelta ja ihmeelliseltä.
Matkaa tehtiin noin 300-400 metriä merenpinnan korkeudella ja silti meri siintyi toisella puolen auton ikkunoista. Moottoritien jälkeen jatkoimme maantielle, joka meistä vaikutti kapoiselta kärrypolulta, jossa oli kaiteet. Jyrkkää ylämäkeä ja alamäkeä tiemme Monterosso al mareen.
Muistiin jäi jarrujen kitkerä käry autosta noustuamme. Lujilla ovat autot niissä maisemissa.
Kuva hotellihuoneen ikkunasta
Taksi haki matkalaukkumme ja me jatkoimme kävellen hotelliimme Villa Adriaanaan, koska kujat olivat liian kapeita bussin kulkea.
Kuitenkin huomasimme liikenteen sujuvan mutkattomasti. Aina annettiin tilaa leveämmälle kuljetukselle.
Perille saavuttuamme Monterosson sää oli pilvinen ja tuulinen, noin parikymmentä astettä lämmintä. Ehkä siinä vaiheessa salaa toivoimme sään lämpenemistä ;)
Hotellista sai heti siistin ja viihtyisän ensivaikutelman.

Koska mielestäni matka oli myös erityisen mieleenpainuva makumatka, haluan kirjata muistiin illallisten koostumukset, niiltä osin mitkä menuut ovat minulla tallessa ja muistissa. Nimittäin joka aamiaisella saimme valita, mitä ruokia kolmen ruokalajin illallinen tulisi sisältämään. Ensimmäisenä iltana runsaiden antipastien jälkeen söin luultavasti jonkin alkukeiton ja pääruokana kalafileen perunaviipaleilla kuorrutettuna. Jälkiruoka oli vaniljajäätelö kahvissa.

Hiukan mietteissämme kävimme iltapuulle ensimmäisenä iltana: "millaista patikointia on luvassa?" Emme osanneet kuvitella mitä tuleman pitäisi, vaikka meille oli tutustumiskierroksella osoiteltu vuorten huipuille, että tuonne sitten suuntaamme.
Olimme kyllä Jarkon kanssa varautuneet siihen, etteivät muut retkeläiset ole juoksijoita ;)

Monterosso
Keskiviikon (13.6.) ohjelma sisälsi tutustumista Moenterosso al mareen, vanhaan kylään, sekä Feginaan, uuteen osaan. Iltapäivällä meillä oli ensimmäinen pilatestunti, jonka ohjasi Piia Mäkinen.

Pilates tuntui parin lentokoneessa istumispäivän (meillä ensin Oulu-Helsinki) jälkeen haastavalta, keskivartalolihaksia alkoi kuitenkin löytyä etsimisoperaation jälkeen.
Heitin heti alkuun Piialle haasteen saada piriformikseni hölläämään ja hän kiltisti otti haasteen vastaan. Kerroin kyllä senkin, ettei pakaralihakseni kestä venytystä, joten apu piti löytyä lähinnä muita lihaksia vahvistamalla ja venyttämällä.
Illallisemme menuun valikoitui  Ricotta ja pinaattitäytteinen pasta saksanpähkinäkastikkeella (Pansotti al sugo di noci) alkuruoaksi. Pääruoka minulla meriahventa ja Jarkolla oliivitäytteinen porsaanliha. Jälkiruokana sitruunatorttu.

Apua! Tästä jutusta tullee muuten aika pitkä... Haluan kuitenkin itselleni reissupäiväkirjan muistoksi, joten tarina jatkuu huomenna ja silloin pääsemme jo ainakin ensimmäiselle patikallekin ;)

Jatkoa tarinaan su 24.6.
Tarkoituksemme oli patikoimalla valloittaa koko Cinque Terre (suom. viisi kylää)  Monterosso, Vernazza, Corniglia, Manarola, Riomaggiore.
Ensimmäinen patikka kuitenkin kohdistui Monterossosta seuraavaan Levantoon, kylä joka sijaitsee samalla rannikolla.
Kun meille ilmoitettiin, että aamulla että kokonnumme yhdeksältä aamulla lähteäksemme takseilla paikkaan, josta aloitamme vaelluksen... meillä molemmilla kääntyi suupielet alaspäin. Vai niin, tällaista vaellusta!
Aamu oli pilvinen ja tuulinen, joten upouusilla juoksutakeilla läksimme matkaan.
Eräs Italiassa matkaillut tuttavamme epäili, että vaelluskengät ovat tälle reissulle turhaa hifistelyä. Seuraavat kuvat osoittavat nilkkaa tukevien kenkien tarpellisuuden:


Kivikkoa, juuria, irtosoraa, sortumia, poluilla oli hyvin monenmoista pohjaa. Vaellus kengät olivat tosiaan tarpeen. Vaikka taksilla lähtö oli hiukan saanut alahuulen rullalle, matkaa tehdessä alkoi ilo kuplia sisälläni, "tätä on odotettu".

Oppaamme Kaisa Jokinen vetää joukkoa

Polut polveilivat vuoren rinteitä pitkin ja olivat haastavia kulkea, vaikka tahti oli rauhallinen. Maisemat alusta lähtien olivat henkeä salpaavia.
Matkaoppaamme Kaisan paikallistietämys ja tuntemus olivat aivan omaa luokkaansa. Kiusasimme häntä jatkuvasti kysymyksillä esimerkiksi kasveista ja Kaisa kärsivällisesti kertoi kaiken minkä tiesi. Kaisa kertoi myös, että suomalaisten kiinnostus luontoa kohtaan on omaa luokkaansa: Tiedusteltuaan kasveista Italialaistuttavaltaan, häntä oli kehoitettu "väität vaan pokkana joksikin kasviksi..." Noo Kaisa kyllä tietää, että suomalaisten kohdalla homma ei toimi "vähän sinne päin".

Ensimmäisen patikan arvioitu kesto oli noin 5 tuntia. Eväitä oli suositeltu mukaan otettaviksi ja vettä janojuomaksi. Siinä rinnettä ylöspäin kavutessa pilviverho alkoi rakoilla ja päälikerrosta vaatetuksesta saattoi heittää pois.
Evästaukopaikalle pysähdyttiin Sant Antonioon, jonka korkeus on kartalla 319. 
 Maisemissa riitti kiikaroimista

Polut olivat välillä kapeita, ihan liian kapeita tällaiselle korkeanpaikan kammoiselle. Välillä hirvitti kurkistaa jalan vierestä kohtisuoraa alaspäin hupsahtavaa vuorenrinnettä. Tiukasti pidin katseen polussa... ja niin joutuivat muutkin pitämään.
Tällä reitillä tuli muutamia suomalaisiakin vastaan, muuten suomalaisturisteja näkyi aika vähän.
Levantoon päästyämme saimme aikaa tutustua kylään ja saada hiukopalaa suuhumme. Jarkon kanssa etsimme käsiimme mukavimmalta näyttävän foccaccerian. Sieltä mozzarella-tomaatti-foccaccioleipää ja iso birra Moretti ;)  Pitkän päivän päätteeksi ei tarvinnut patikoida takaisin vaan hurautettiin takaisin junalla... junamatka takaisn Monterossoon kesti muutaman minuutin.
Patikan jälkeen Piia veti venyttelyn.
Illalla minä söin risotto ai frutti di mare, ymmärrätte varmaan, äyriäisrisottoa ( työlästä ruokaa kun kaikki merenelävät olivat risotossa kokonaisina, simpukankuoret, katkaravut ym.) Jarkko söi pastaa tulisessa kastikkeessa. Pääruuaksi valitsimme kania ligurialaisittain. Kania kasvatetaan siellä samaan tapaan kuin meillä broileria. Maistui hyvin paljon broilerille, vaaleaa, pehmeää, miedon makuista lihaa. Jälkiruokana tiramisu oli unelmaista.
Luulenpa, että seuraavasta patikkapäivästä kirjottelen myöhemmin kokonaan uudessa päivityksessä, toivottavasti edes jonkun lukijan mielenkiinto säilyy.

Alhaalla kuvassa tukikohtamme Moenterosso al mare

Tuntien patikan päässä tuolla odottaa Levanto