PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 2

29.6. - 2.7. Hämärtyvä ilta ja kolme päivää saksalaista maaseutua

Travemünde-Wegberg: 583 kilometriä ja noin 26 tuntia ajoa.

On muuten Saksanmaallakin maaseutua, ainakin kolmanteen potenssiin Pohjanmaan lakeuksiin verrattuna, eikä korkeuserot päätä huimaa. Oli mahtavaa ajella laajojen viljelmien keskellä päällystettyjä vähäliikenteisiä maaseututeitä. Peltomaisemaa koristivat tai rikkoivat -näkökulmasta riippuen- kymmenet ja taas kymmenet tuulimyllyt, jotka hiljalleen jauhoivat sähköä saksalaisille.

Siellä täällä moitteettomat ajojonomme suhahtivat pienten kylien läpi. Jyrkät harjakattoiset tiilitalot ja  hoidetut pihat vilahtelivat ohi. Arkkitehtuurista päätellen tiilitehtailijat ovat pärjänneet Saksassa mainiosti sotien jälkeen.

Yhdessä kylässä osuimme keskelle Schützefest-paraatia ja ajomme pysäytettiin. Neuvokkaat navigoijamme löysivät nopeasti vaihtoehtoisen reitin ja onnistuimme kiilaamaan kulkueen etupuolelle keskelle hurraavia kyläläisiä.

Ensimmäisenä Saksan-päivänä jouduimme myös eurooppalaisen käristyskupolin kynsiin. Melkoinen kontrasti muutaman päivänä takaiseen Vääksyn koleaan vesisateeseen. Lämpötila nousi päivän aikana yli +35 asteeseen. Kyllä meni nestettä. Sai siinä etuautokuskimme Jäykkä Partanen vesi- ja urheilujuomakanistereita tauoilla kiikutella juomapullojen täydennykseen.  Tähän helteeseen osui myös omalla kohdallani reissun vaikeimmat hetket: jossain reippaan sadan kilometrin kohdalla pidetyn pikkuhuollon aikana tankkasin liian rajusti ja eväs ei lähtenytkään imeytymään kunnolla. Reilun tunnin verran röyhtäilin ja nieleskelin kertaalleen pureskeltuja energiapatukiota ja banaania. kaukonäköinen Kapteenisto oli onneksi sijoittanut minut tälle päivää peesimieheksi, ei tarvinnut vetoryhmässä urakoida. Kävipä mielessäkin jo, että noinkohan joutuu ensimmäisenä päivänä autoon kyytimieheksi. Onneksi olo alkoi parantumaan ja viimeiset parikymppiä kulkivat hienosti.

Hellepäivän iltana oli tarvetta pyykinpesulle ja -kuivaukselle hotel Luisenhöhessä Walsroden Vogelparkin kupeessa.

Ajoittain peltomaisemat vaihtuivat satumetsiin, jossa lehtipuut kaartuivat hienosti tien ylle muodostaen varjostavan ja viilentävän luolan pyöräilijöille.

Erityisen upea tunnelma metsäluolassa oli satamaan saapumisen jälkeen hämärtyvässä illassa, kun metsässä ajovalot leikkasivat pimeyttä ja puitten välistä sieltä täältä pilkotti laskevan auringon värjäämä taivas. Yöajo satamasta Lyypekkiin oli muutenkin yksi reissun kohokohdista. Metsäosuuksilla mm. Osnabrückin luonnonpuistossa saimme myös pientä esimakua mäkisemmästä maastosta.
Saksan päivinä ylitimme myös kaksi mahtavaa eurooppalaista jokea: Elben ja Reinin. Reinin rantaa ajaessamme näkyi oppikirjoista tuttua teollisuus-Saksaa: olimme aivan Ruhrin alueen liepeillä. Näillä seuduilla saimme myös maistella hieman kaupunkiajoa: hyvää oppia tuleville päiville ja varsinkin Pariisiin päätöspäivään

Saksalaisia pidetään järjestelmällisyyden perikuvina ja tekniikan hallitsijoina. Illallis- ja aamiaispöydissä sitä ei kyllä huomannut. Ruuat meille oli onneksi etukäteen tilattu ja maksettu. Olisivat varmaan yöunet jääneet melko lyhyiksi, jos ruuan tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen olisi toiminut yhtä hitaasti kuin juomien tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen. Pahimmassa tapauksessa toimenpiteisiin tarvittiin neljä tarjoilijaa ja kolme erilaista paperilappua, toivottavasti suomalainen metsäteollisuus pääsi osille. Ensimmäinen tarjoilija selvitti, mitä juomaa kukin haluaa ja kirjoitti tilauksen A5-kokoiselle paperille, joka jätettiin asiakkaalle. Toinen tarjoilija toi juomat. Kolmannelle työntekijälle kiikutettiin edellä mainittu lappu, josta hän luki neljännelle henkilölle, mitä asiakas oli juonut. Tämä neljäs henkilö vihdoin viimein rahasti, mieluusti käteisellä eikä ainakaan lähimaksulla. 

Pahimmillaan aamupalalla 70 hengelle oli leikkelelautasella tarjolla kahdeksan kinkkusiivua, kahdeksan meetwurstisiivua ja kahdeksan juustosiivua ja juomatarjottimella kaksi pulloa mehua ja pullo vettä. Tuotiinhan ruokaa toki lisää, kun tarjottimet tyhjentyivät, mutta seuraavalla tarjottimella oli saman verran tarjolla. Aika hidasta ja tehotonta, minusta.

Kuitenkin Saksa on ihan kelpo maa, fb-päivityksissänikin Saksa voitti Seppo Rädyn.

Tästä ei sentään ajettu, kunhan pidettiin pieni biotekninen tauko.

Pyörän tekniikan kanssa alkoi olla pieniä ongelmia. Juhan jo ennen Jyväskylään diagnosoima liian pitkä ketju alkoi tuottaa haasteita vaihtamisessa, niinpä mekaanikkotiimimme päättikin hellepäivän iltana lyhentää pyörän ketjua. Samana iltana huomasin myös takarenkaan tyhjenneen. Nopea sisurin vaihto, ja tarkka päällysrenkaan tutkiminen paljasti syyllisen: pienenpieni lasinpalanen oli renkaan rikkonut.

Kunto oli kesti nämä päivät hyvin lukuunottamatta hetkellistä heikkoa pätkää hellepäivänä. Kahtena muuna päivänä ajoin vetoryhmässä ja jaksaminen oli hyvää, ajaminen tuntui jopa helpolta. Keskisykkeet kolmena pitkänä päivänä asettuivat välille 96-109, kevyttä pk-vauhtia siis. Pientä mittavirhettä noissa sykkeissä on, sillä ihan joka tauolla en mittaria muistanut sammuttaa ja toisaalta joinakin päivinä mittari kadotti sykkeen pikkutoveiksi.

Hiertymän alkua alkoi hiljalleen pakaroissa tuntua, mutta päätin palata "ammattilaisten" neuvoista omien tuntemuksien mukaiseen ajovarustukseen: saumattomat tekniset alushousut jalkaan eikä mitään rasvoja pakaroihin. Loppureissu menikin sitten ilman ongelmia takaliston osalta.

Ajokilometrejä kotipihalta Düsseldorfin länsipuolelle Wegbergiin kertyi 1198.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 1

24.6. - 29.6. Halki puolen Suomen

Maanantai ja matkaan lähdön aika. Jännitystä ja haikeutta ilmassa. Paikallismedian kynsistä maantielle. Onneksi sain Pekan ja Juhan saattajiksi, saattaisi tuntua 160 kilometrin päivätaival pitkältä yksin polkiessa. Porukassa maltoimme pitää rauhallista matkavauhtia yllä, kepeä keskustelu siivitti matkaa. Ensimmäiseksi etapiksi päätettiin Maasydänjärven leinintäalue noin 40 kilometrin kohdalla, pehmeä lasku pitkälle matkalle. Myötäinen tuuli työnsi pyöräilijöita eikä matka painanut menijöitä. 

Reisjärvellä Pekka erkani kohti Haapajärveä ja jatkoimme Juhan kanssa Lestijärven suuntaan. Matka joutui edelleen myötäisen tuulen avittamana. Kinnulassa pääsimme huoltotauolle. Päivikki ja Viivi olivat loihtineet järven rantaa monipulisen lounaan. Vatsa täyteen ja menoksi. 

Tässä vaiheessa tuuli puhalteli niin kylmästi, että vaatetta oli lisättävä. Myös sateenharmaita pilviä kerääntyi taivaalle, onni oli kuitekin tuulen tavoin myötä eikä sade pyöräilijöita kastellut. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin Keski-Suomenkin puolella. Tasamaat olivat vaihtuneet mäkimaastoon. Paljon on keskisessä Suomessa asumattomina seutuja. Reilun kuuden tunnin pyöräilyn jälkeen saavumme Kannonkoskelle Nuorisokeskus Piispalaan, joka tarjosi nelihenkiselle poppoollemme majoituksen ja aterian sopuhintaan. Ensimmänen ajopäivä (n. 165 km) oli takana, vauhti oli ollut suunniteltua eikä ongelmia ilmaantunut, itseluottamus ei ainakaan heikentynyt.

Toisena ajopäivänä matkaa oli vain reilu sata kilometriä. Nousumetrejä kertyi kuitenkin edellispäivää enemmän. Piispalasta ajelimme Juhan kanssa kaksin Saarijärvelle, jossa yksin innoittajani Teemu Leivoaro oli järjestänyt paikalliselle huoltamolle pienimuotoisen mediatapahtuman hullun nivalalaisen ohittaessa kaupungin matkallaan Pariisiin. Saarijärvi hyvästeltiin pienen sadekuuron tahdittamana. 

Teemu liittyi joukkoomme paikallisoppaaksi ja lähti opastamaan kohti Jyväskylää. Matka jatkui rauhalliseen tahtiin, vaikka Teemulla olisi ollut menohaluja kovempaankin vauhtiin. Maltoin mieleni ajatellessani tulevia päiviä, hyvä niin. Teemun erehtymättömllä navigontitaidolla saavutimme Jyväskylän kävelykadun Kompassin reilun neljän tunnin ja 105 kilometrin ajon jälkeen. Kompassilta Teemu vielä opasti meidät uutukaiseen GreenStar Hotel Jyväskylään, jossa huoltojoukot, Päivikki ja Viivi, olivatkin jo odottelemassa. Loppupäivä kului tankatessa ja levätessä ja odotellen torstaista koko joukkueen starttia.

Keskiviikkoaamuna -Jarkon päivänä- oli haikeiden hyvästien aika. Starttitapahtumaamme uhkasi vesisade, joten kotijoukot ja Juha lähtivät heti aamusta ajelemaan Nivalaa kohti. Itse suuntasin jännittynein tuntein Kompassia ja muuta joukkuetta kohti. Jännittyneeltä vaikutti tunnelma koko joukkueessa viime hetken huoltotoimenpiteitä tehtäessä. 

Lähtötapahtumassa jokainen joukkueemme jäsen esiteltiin ja haastateltiin erikseen, joten varsinasta starttia saimme tovin odotella. Vihdoin oli lähdön aika ja polkaisimme poliisisaattuessa keskustasta kohti Vaajakoskea, josta jatkoimme suunniteltuun tapaan kahdessa ajoryhmässä kohti etelää. Oma paikkani oli toisen ajoryhmän vetoryhmässä. Vääksyyn oli matkaa noin 170 kilometriä ja nousumetrejäkin yli kilometrin verran. Ryhmäajo sujui varsin mallikkaasti jo näin alkumatkasta. Saimme pidettyä yllä hyvää matkavauhtia vaihtelevasta maastosta huolimatta. 

Reitti oli todellakin kappale kauneinta Suomea: varsinkin Vääksyä lähestyttäessä Päijännettä halkova harjumaisema oli upeaa ajaa, alkaneesta vesisateesta huolimatta. 

Huoltoporukkamme näytti kyntensä heti ensimmäisenä päivänä: jokaisella huoltopaikalla tarjolla oli mahan täytettä monipuolisesti. Helppo oli pyöräilijän polkea, kun tankki oli täynnä. 

Vajaa seitsemän tuntia ajoa ja saimme kivuta viimeisen mäen hotelli Tallukan pihaan. Edessä matkan aikana tutuksi tulevat iltarutiinit: pyörän pesu, henkilökohtainen huolto, illallinen ja nukkumaan. 

Torstai oli koko reissun ikävin ajopäivä. Vika ei ollut maastossa, seurassa eikä miehessä, vaan säässä. Vajaa kymmenen astetta lämmintä ja vesisade. Villa-alusasu oli tietenkin laukussa, eipä paljon lämmittänyt. Ryhmäajon tyyliin vettä tuli paitsi taivaalta, myös tieltä. Näkyvyys jyrkimmissä alamäissä veden roiskuessa oli parin metrin luokkaa. Ajolasit rapaantuivat, ajovaatteet kastuivat, hiekka kirskui hampaissa ja pyörien vaihteistot alkoivat temppuilla. Ei ollut kivaa! Itsellänikin ketju putosi ylämäessä kertaalleen eturattaalta ja samassa rytäkässä tein klossipannut: vasen jalka irti klossista, mutta painopiste päättikin liikkua oikealle ojan piennarta kohti, selälleen jyrkälle pientareelle ja reilun metrin liuku kohti ojan pohjaa ennen kuin sain vasemmankin jalan irti ja pääsin ylös. Ketju paikalleen ja menoksi, ei suurempia murheita. 

Puolen päivän huoltotauolla oli kylmä: tärisin kylmyydestä. Onneksi sade loppui ja reipas meno alkoi lämmittää. Aurinkokin suostui paistamaan. Ajo maittoi taas. Helsinkiä kohti tullessamme maasto helpottui, mutta lisääntyvä liikenne piti vauhdin kohtuullisena. 

Porukalla polkaisimme Helsingin keskustaan, ajelimme Sturenkatua autojen joukossa Alppilan Shellille, joka oli maniosti järjestänyt todellakin tarpeeseen tulleen pesupisteen pyörillemme. Ajoa kertyi yli 7 tuntia ja vajaa 160 kilometriä. 

Perjantai oli kuin päivä armeijassa: kiire odottamaan.  Aamusta ajoimme Olympiastadionnin eteen Mäntymäen kentälle, jonne saapuivat kaikki Suomen joukkueet. Oli sometteluaikaa, kahvitteluaikaa, jätskittelyaikaa, yhteiskuva-aikaa....

Stadionin tornin varjosta ajoimme viisi minuuttia yhtenäisenä lähes 250 pyöräilijän kulkueena läheiseen Töölönlahden puistoon Finlandia-talon, Oodi-kirjaston ja Musiikkitalon kupeeseen yhteiseen lähtötapahtumaan. 

Parin tunnin jutustelun, odottelun ja ystävien tapaamisen (Juha oli ehtinyt jo kotikonnuilleen.) jälkeen lähdimme poliisisaattuessa kohti Vuosaarta ja Saksan-laivaa. Helsingin poliisi teki hartiavoimin töitä ja järjesti meille lähes kuninkaalliset kyydit ajellessamme joukkueittain pitkin Itäväylän keskimmäistä kaistaa satamaa kohti. Teiden varsille ja silloille oli kokoontunut yllättävän paljon kannustajia.  Lämpimässä säässä oli hieno polkea ihmisten huutaessa kannustuksia. Satamassa taas odoteltiin laivaan pääsyä huoltojoukkojemme jälleen tarjoilllessa pientä välipalaa. Lopulta koitti laivaan ajon aika. 

Pyörät pakattiin tiiviisti autokannelle ja polkijat melkein yhtä tiiviisti neljän hengen pikkuhytteihin. Sopu sijaa antoi ja matka taittui sopuisasti kolmen savolaisen kanssa. Kiitos Pekka, Jukka ja Tapani. Vai oliko se niin, että kyllä kolme pohjoispohjalaista yhden savolaisen kanssa pärjää? 

Kolmekymmenen tunnin laivamatkan aikana ehti latautua neljän päivän pyöräilystä saunan, hyvän ruuan, pitkän yöunen ja leppoisan oleilun merkeissä.

Ajokilometrejä kotipihalta Vuosaaren satamaan kertyi 615.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!

Tuhannen ja yhden kilometrin tarinoita

Äitienpäivänaaton lenkki päättyi pettymykseen kotikoneen ääressä yhteenvetoa tehdessä: tuhannen kilometrin rajapyykki jäi viitisen kilometriä vajaaksi. En sentään lähtenyt enää Kuoppalan risteykseen polkemaan tavoitteen täyttämiseksi.

Maanantaina Korpirannalla työmatkalla tuo maaginen rajapyykki sitten paukahti rikki. Pyöräilin koululle Järvikylän ja Aittoperän kautta. Kotimatkalla kiersin Autiorannalta Töllinperän ja Korpirannan kautta kotiin: työmatkaa kertyi yli 55 kilometriä.

Tätä kirjoitellessa palaudun vaihteeksi Kirsin käsittelystä eli  hieronnasta. Kirsin suureksi ihmeeksi takareiteni ei ollut perinteiseen tapaan viulunkielenä. Olen muuten salaa venytellyt viimeisen kuukauden aikana enemmän kuin vuosiin. Uusia kireyksiä sen sijaan löytyi: koskaan ei niskan ja kaulan lihakset ole olleet niin tiukkana kuin nyt. Osansa lienee ajoasennolla, mutta myös koleahkoilla ja tuulisilla keleillä. Nyt huilaillaan tämä ilta ja huominen. Sitten taas kilometrejä keräämään. Juhannukseen mennessä pitäisi vielä lähes 1500 kilometriä kertyä.

Juhannuksen jälkeen maanantaina 24.6. on aikomus startata kotipihalta kohti Pariisia. Jos suunnitelmani toteutuu, ajelen Reisjärven, Lestijärven ja Kinnulan kautta Kannonkoskelle, josta jatkan tiistaina Jyväskylään. Jyväskylästä starttaamme joukkueen kanssa keskiviikkona 26.6. (Jarkon päivänä!) kohti Helsinkiä.

Tähän Nivalasta starttaavaan prologiin minut innostivat kaikki ne lahjoittajat, jotka ovat Sylva-tililleni lahjoittaneet jo yli 1700 euroa, ja joukkuettamme tukevat pronssisponsorit, jotka olen saanut houkuteltua mukaan kampanjaamme:

     

Mukaan Sylva ry:tä ja Aamusäätiötä tukemaan ehtii vielä, niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin. Yksittäisiä lahjoituksia voi tehdä Sylva-tililleni (oma.sylva.fi/1009) ja yritykset voivat lähteä vielä hopea-, pronssi- tai tiimisponsoreiksi. Tervetuloa mukaan! 

Toukokuun alussa Nivalasta osallistui yhdeksän alakoulua noin 900 oppilaan voimalla Team Rynkeby - God Morgon Koulujuoksuun, jonka avulla kerätään varoja Aamusäätiölle syöpätutkimuksen rahoittamiseksi. Oppilaat juoksivat tunnin aikana yhteensä lähes 2700 kilometriä. Lopullinen lahjoitussumma, jonka oppilaat juoksullaan sponsoreiltaan keräsivät, selviää toukokuun lopulla. Lahjoittajilla on aikaa maksaa sponsorointisummansa toukokuun 24. päivään saakka.

On ollut hienoa valmistautua kesän koitokseen, kun mukanaeläjiä ja hankkeesta kiinnostuineita tulee päivittäin vastaan.

Helmikuulta hiihtolomalle

Helmikuu on takana, talven selkä on taittunut ja päivä pitenee kovaa kyytiä. Viime viikollahan kevätkin näytti jo tulevan ja maantien reunatkin sulivat siihen malliin, että pyöräilyn himokin pääsi mielessä pilkahtelemaan. Viikonloppu kuitenkin kaiken muutti - talvi pitää edelleen pintansa.

Loma starttasi lauantaina Flowfitin maratonspinningillä, joka muodostui tälläkin kertaa kolmesta kolmen vartin tunnista. Kammenkiertoa omaan tahtiin hieman alkuun ja tuntien välissä niin, että polkemista kertyi kaikkiaan kaksi ja puoli tuntia. Oli aika hapokkaat tunnit! Jospa jerkku taas hieman reisissä kasvoi.

Spinningin jälkeen suuntasimme auton nokan koti Oulua pienelle viikonloppulomaselle. Kannustimme Kärpät rutiinivoittoon lappeenrantalaisvieraasta. Kärppien faniryhmä piti ottelun jälkipuoliskolla oikein mainiota metekkaa. Alkupuoli ottelusta meni mielenilmauksen vuoksi varsin hartaan hiljaisissa merkeissä.

Pidempään matkaan ei tällä lomalla ole aikaa. Loppuloma menee remontin viimeistelyä odotellessa, paikkoja siivotessa ja toivottavasti tavaroita paikoilleen asetellessa.Yritän toki pysyä pois Raksatekin Mikon ja Juhon jaloista. Sitten opetellaankin loppukevät löytämään tavaroita kovasti uudistuneesta keittiöstä. Keittiön ja remontin tiimoilta sain myös mukavia sponsoriuutisia, kun Aina-keittiöt lähti joukkueemme pronssisponsoriksi tukemaan Sylva ry:tä ja Aamusäätiötä.

Henkilökohtainen Sylva-tilini on saavuttanut keräystavoitteen: 1500 euroa on ylittynyt!. Suurkiitos kaikille lahjoittajille! Keräys on toki vielä auki, vielä ehtii maniosti mukaan. Yrityssponsoreita kaivataan vielä, että Bianchi aloittaa matkansa Pariisiin Nivalasta saakka.

Lomalla on tarkoitus toki myös ulkoilla. Säät näyttävät talvisilta, joten latu kutsuu. Tarkotus on pertsailla hyviä pk-lenkkejä. Oulun-matkalta mukaan tarttui myös uudet pertsasauvat. Siirryin sauvojenkin osalta Atomicin talliin.

Tätä kirjoittelen jäähallin pihalla. Vanha harrastus, naisjääkiekko, toi minut Haapavedelle. Ei toki enää valmentamaan vaan kuskaamaan. Viivin ja Viljan vakikuski lähti lomailemaan ja lentsu kaatoi Viljan petiin, niin isukin oli lähdettävä kuopusta kuskaamaan.

Yhteenvetoa helmikuun liikkumisista: 

23 liikkumiskertaa, 27 tuntia 29 minuuttia, 154,90 km, josta 

hiihtoa 12 kertaa, 13 tuntia 13 minuuttia, 152,90 kilometriä (pertsaa 1h 25min, 21,1 km), jääkiekkotuomarointia 7 kertaa, 10 tuntia 52 minuuttia,

sisäpyöräilyä 4 kertaa, 4 tuntia 46 minuuttia,

spinningiä 3 kertaa, 2 tuntia 24 minuuttia,

uintia 1 kerta, 59 minuuttia, 2 kilometriä, 

lepopäiviä 8

Maaliskuulle pitää tuntimäärään saada lisäystä selvästi, lepopäiviäkin toki kannattaa pitää. Työmatkapyöräily pitäisi myös aloittaa.

Lämpimät muistot

jäivät Cingue Terrestä, Ligurian maakunnasta Italiasta.

Matkaa on täytynyt hiukan makustella ja reissuväsymystä levähdellä juhannuksenaika ihan kotosalla värjötellen.

Tiistaina 12.6. lensimme Milanoon josta patikkaryhmämme jatkoi matkaa pikkubussilla kohti Genovaa ja Monterossoa. Alkumatka hyristeltiin laakeissa riisinviljelymaisemissa.
Huoltsikkapysähdyksellä heti alkuun ällistytti kaikenkattava herkullinen ruoka- ja viinitarjoilu. Herkuttelimme risotolla, jossa makuina olivat rucola ja maito, tuoreella salaatilla ja oliivileipäsillä. Tässä vaiheessa on ihan pakko hämmästellä miten maukasta ja tuoretta ruokaa voi saada huoltoasemalla.
Meidän abc-eines-rasvaupotettu-keittiömme voisi käydä Italiassa tutustumisvierailulla!
Matka jatkui Ligurian Apenniineja pitkin ja kun vuoristosta on kyse, tälle lakeuden lapselle oli paljon katselemista ja ihmettelemistä. Kännykamera raksui ahkerasti ja otokset matkasta ovat lähinnä naurettavia autonikkunaheijastumia ja matkakumppaneiden hiustupsuja. Mutta kun kaikki näytti niin uudelta ja ihmeelliseltä.
Matkaa tehtiin noin 300-400 metriä merenpinnan korkeudella ja silti meri siintyi toisella puolen auton ikkunoista. Moottoritien jälkeen jatkoimme maantielle, joka meistä vaikutti kapoiselta kärrypolulta, jossa oli kaiteet. Jyrkkää ylämäkeä ja alamäkeä tiemme Monterosso al mareen.
Muistiin jäi jarrujen kitkerä käry autosta noustuamme. Lujilla ovat autot niissä maisemissa.

Kuva hotellihuoneen ikkunasta

Taksi haki matkalaukkumme ja me jatkoimme kävellen hotelliimme Villa Adriaanaan, koska kujat olivat liian kapeita bussin kulkea.
Kuitenkin huomasimme liikenteen sujuvan mutkattomasti. Aina annettiin tilaa leveämmälle kuljetukselle.
Perille saavuttuamme Monterosson sää oli pilvinen ja tuulinen, noin parikymmentä astettä lämmintä. Ehkä siinä vaiheessa salaa toivoimme sään lämpenemistä ;)
Hotellista sai heti siistin ja viihtyisän ensivaikutelman.

Koska mielestäni matka oli myös erityisen mieleenpainuva makumatka, haluan kirjata muistiin illallisten koostumukset, niiltä osin mitkä menuut ovat minulla tallessa ja muistissa. Nimittäin joka aamiaisella saimme valita, mitä ruokia kolmen ruokalajin illallinen tulisi sisältämään. Ensimmäisenä iltana runsaiden antipastien jälkeen söin luultavasti jonkin alkukeiton ja pääruokana kalafileen perunaviipaleilla kuorrutettuna. Jälkiruoka oli vaniljajäätelö kahvissa.

Hiukan mietteissämme kävimme iltapuulle ensimmäisenä iltana: "millaista patikointia on luvassa?" Emme osanneet kuvitella mitä tuleman pitäisi, vaikka meille oli tutustumiskierroksella osoiteltu vuorten huipuille, että tuonne sitten suuntaamme.
Olimme kyllä Jarkon kanssa varautuneet siihen, etteivät muut retkeläiset ole juoksijoita ;)

Monterosso

Keskiviikon (13.6.) ohjelma sisälsi tutustumista Moenterosso al mareen, vanhaan kylään, sekä Feginaan, uuteen osaan. Iltapäivällä meillä oli ensimmäinen pilatestunti, jonka ohjasi Piia Mäkinen.

Pilates tuntui parin lentokoneessa istumispäivän (meillä ensin Oulu-Helsinki) jälkeen haastavalta, keskivartalolihaksia alkoi kuitenkin löytyä etsimisoperaation jälkeen.
Heitin heti alkuun Piialle haasteen saada piriformikseni hölläämään ja hän kiltisti otti haasteen vastaan. Kerroin kyllä senkin, ettei pakaralihakseni kestä venytystä, joten apu piti löytyä lähinnä muita lihaksia vahvistamalla ja venyttämällä.
Illallisemme menuun valikoitui  Ricotta ja pinaattitäytteinen pasta saksanpähkinäkastikkeella (Pansotti al sugo di noci) alkuruoaksi. Pääruoka minulla meriahventa ja Jarkolla oliivitäytteinen porsaanliha. Jälkiruokana sitruunatorttu.

Apua! Tästä jutusta tullee muuten aika pitkä... Haluan kuitenkin itselleni reissupäiväkirjan muistoksi, joten tarina jatkuu huomenna ja silloin pääsemme jo ainakin ensimmäiselle patikallekin ;)

Jatkoa tarinaan su 24.6.
Tarkoituksemme oli patikoimalla valloittaa koko Cinque Terre (suom. viisi kylää)  Monterosso, Vernazza, Corniglia, Manarola, Riomaggiore.
Ensimmäinen patikka kuitenkin kohdistui Monterossosta seuraavaan Levantoon, kylä joka sijaitsee samalla rannikolla.
Kun meille ilmoitettiin, että aamulla että kokonnumme yhdeksältä aamulla lähteäksemme takseilla paikkaan, josta aloitamme vaelluksen... meillä molemmilla kääntyi suupielet alaspäin. Vai niin, tällaista vaellusta!
Aamu oli pilvinen ja tuulinen, joten upouusilla juoksutakeilla läksimme matkaan.
Eräs Italiassa matkaillut tuttavamme epäili, että vaelluskengät ovat tälle reissulle turhaa hifistelyä. Seuraavat kuvat osoittavat nilkkaa tukevien kenkien tarpellisuuden:

Kivikkoa, juuria, irtosoraa, sortumia, poluilla oli hyvin monenmoista pohjaa. Vaellus kengät olivat tosiaan tarpeen. Vaikka taksilla lähtö oli hiukan saanut alahuulen rullalle, matkaa tehdessä alkoi ilo kuplia sisälläni, "tätä on odotettu".

Oppaamme Kaisa Jokinen vetää joukkoa

Polut polveilivat vuoren rinteitä pitkin ja olivat haastavia kulkea, vaikka tahti oli rauhallinen. Maisemat alusta lähtien olivat henkeä salpaavia.
Matkaoppaamme Kaisan paikallistietämys ja tuntemus olivat aivan omaa luokkaansa. Kiusasimme häntä jatkuvasti kysymyksillä esimerkiksi kasveista ja Kaisa kärsivällisesti kertoi kaiken minkä tiesi. Kaisa kertoi myös, että suomalaisten kiinnostus luontoa kohtaan on omaa luokkaansa: Tiedusteltuaan kasveista Italialaistuttavaltaan, häntä oli kehoitettu "väität vaan pokkana joksikin kasviksi..." Noo Kaisa kyllä tietää, että suomalaisten kohdalla homma ei toimi "vähän sinne päin".

Ensimmäisen patikan arvioitu kesto oli noin 5 tuntia. Eväitä oli suositeltu mukaan otettaviksi ja vettä janojuomaksi. Siinä rinnettä ylöspäin kavutessa pilviverho alkoi rakoilla ja päälikerrosta vaatetuksesta saattoi heittää pois.
Evästaukopaikalle pysähdyttiin Sant Antonioon, jonka korkeus on kartalla 319. 

 Maisemissa riitti kiikaroimista

Polut olivat välillä kapeita, ihan liian kapeita tällaiselle korkeanpaikan kammoiselle. Välillä hirvitti kurkistaa jalan vierestä kohtisuoraa alaspäin hupsahtavaa vuorenrinnettä. Tiukasti pidin katseen polussa... ja niin joutuivat muutkin pitämään.
Tällä reitillä tuli muutamia suomalaisiakin vastaan, muuten suomalaisturisteja näkyi aika vähän.
Levantoon päästyämme saimme aikaa tutustua kylään ja saada hiukopalaa suuhumme. Jarkon kanssa etsimme käsiimme mukavimmalta näyttävän foccaccerian. Sieltä mozzarella-tomaatti-foccaccioleipää ja iso birra Moretti ;)  Pitkän päivän päätteeksi ei tarvinnut patikoida takaisin vaan hurautettiin takaisin junalla... junamatka takaisn Monterossoon kesti muutaman minuutin.
Patikan jälkeen Piia veti venyttelyn.
Illalla minä söin risotto ai frutti di mare, ymmärrätte varmaan, äyriäisrisottoa ( työlästä ruokaa kun kaikki merenelävät olivat risotossa kokonaisina, simpukankuoret, katkaravut ym.) Jarkko söi pastaa tulisessa kastikkeessa. Pääruuaksi valitsimme kania ligurialaisittain. Kania kasvatetaan siellä samaan tapaan kuin meillä broileria. Maistui hyvin paljon broilerille, vaaleaa, pehmeää, miedon makuista lihaa. Jälkiruokana tiramisu oli unelmaista.
Luulenpa, että seuraavasta patikkapäivästä kirjottelen myöhemmin kokonaan uudessa päivityksessä, toivottavasti edes jonkun lukijan mielenkiinto säilyy.

Alhaalla kuvassa tukikohtamme Moenterosso al mare

Tuntien patikan päässä tuolla odottaa Levanto