Lepoa ja lumienkeleitä

Lentsun jälkeen intouduin tekemään yhdeksän päivän treeniputken, jossa liikuntaa tuli 12 tuntia: lajeina sisäpyöräilyä, spinningiä, kävelyä, uintia, luistelua tuomaroinnin parissa ja hiihtoa parina vähän lauhempana päivänä. Kroppa tuntui kaipaavan keventelyä.

Perjantaina lepäilin kokonaan, ei mitään liikunta-aktiviteettia, vain penkkiurheilua. Iltasella ohjelmassa pihasauna ja HPK-Kärpät -peli Telia-tv:ssä.
Lauantaina tuomaroin pari d-junnupeliä: luistimilla siis kaksi ja puoli tuntia, mutta keskisyke vain hitusen yli 100, todella kevyttä. Iltasella taas penkkiurheilua ja pihasauna.
Lauantaina ja perjantaina ladulle lähtö kävi pariin kertaan mielessä, mutta maltoinpas. Sunnuntain pakkaslukemat eivät ulkoilemaan houkutelleet. Niinpä suuntasin aamusta kiekkohöntsyihin. Päivän mittaan nautiskelin myös penkkiurheilusta kotisohvalla.
Kolmelle lepopäivälle liikuntaakin kuitenkin lähes neljä tuntia, penkkiurheilua vielä enemmän.

- Missä se lepo sitten on? joku voisi kysyä.
Vastaan:
-Pihasaunassa.
Ihastumme pihasaunaamme uudelleen ja uudelleen. Uuden vuoden jälkeen olemme saunoneet remontoidussa sähkösaunassamme, mutta tälle viikonlopulla päätimme ottaa taas pihasaunan käyttöön.
Onhan se...rentouttavaa.
Kun tuon reilun kymmenen metriä pihan poikki hipsii ja astuu hirsisaunaamme, pääsee kokonaan uuteen maailmaan.
Hirsien tuoksu, talvi-illan hämäryys, lyhdyn valo, pehmeä lämpö.
Kiukaan kihahdus, hitaasti katosta lauteille laskeutuva lämpö.
Hikikarpalot, palavien puiden paukahdukset.
Syvä huokaus, aika pysähtyy, kiire kaikkoaa.
Emmepä arvanneet mitä vaille olimme jääneet, ennen kuin saunan hankimme.

Perjantaina vielä pakkanen pelotti sen verran, että jäähyttelyn aikana en terassia pidemmälle tohtinut, vaikka Päivikki kuinka houkutteli. Lauantaina sauna-, seinä-  ja yllytyshulluus otti vallan, ja talven ensimmäinen lumienkeli syntyi hankeen yli 20 asteen pakkasessa.

Sunnuntaina saimme myös viettää hienoa juhlapäivää perhepiirissä. Kokoonnuimme Mattilan palvelutalolle juhlimaan isän 90-vuotispäiviä. Virkeä ysikymppinen jaksoi komeasti parituntiseksi venyneen kahvitteluhetken vaimonsa, lastensa, miniöidensä, vävynsä, kahden lapsenlapsensa, veljensä, siskonsa, tämän aviomiehen ja kummityttönsä kanssa. Juhlantuntua lisäsi sattumalta kahvihetken aikana paikalle tullut tullut seurakunnan syntymäpäiväonnittelija.

Lopuksi päivitys keräystilanteeseen:
Sylva-tilille on kertynyt 1315 euroa ja kauttani yrityssponsoreilta Aamu Säätiölle ja Sylva ry:lle on tukea tullut 900 euroa.
Lupaukseni lunastamiseksi Sylva-tilille pitäisi siis tulla vielä 185 euroa ja yrityksiltä 600 euroa. Vielä ehtii hyvin mukaan. Takaraja on toukokuun loppu.

Lapsi yllytti

joululoman alkajaisiksi uimaan. Ja kyllähän iskän on lähdettävä, kun 25-vuotias tytär houkuttelee. Nöyrtymäänkin joutui, kun matkauinnin lomassa  keskustelimme vapaauintitekniikasta. Annon vääriä neuvoja. Nöyrästi neuvot hallilla otettiin kyllä vastaan, mutta iltasella tuli noottia todistusaineiston kera vääristä vinkeistä. Pakko oli myöntyä. Ei taida yli neljännesvuosisadan vanhat tekniikkavinkit enää olla päteviä.

Taas sen huomasi, että uintikin olisi mainio laji kestävyyskuntoiluun. Kolme varttia uintiin ja matkaakin kertyi 1,3 kilometriä. Vauhti ei hirmuinen ollut, mutta keskisyke oli 115, hyvä lyhyt pk-lenkki siis. Lihaskuntoakin samalla tuli yläkropalle treenattua. Vielä kun oppisi vapaata uimaan kunnolla ja rauhallisesti: tällä hetkellä 25 metriä menee OK, mutta jo 50 metriä nostattaa sykkeet liian korkealle ja hapot alkavat jyllätä - ei hyvä. Kannattanee kuunnella jäkikasvun tekniikkavinkit.

Niin... on se muuten tuo Nivalan Liikuntakeskuksen ylläpitämä Uikko oikein oiva kuntoilupaikka: vilskettä riitti uimahallin lisäksi niin kuntosalilla, keilaradoilla kuin jäähallissakin.


Joulukuulla treenitunteja on kertynyt kivasti huolimatta kodin remonttihulinoista ja perinteisestä jouluhässäkästä koululla arviointikeskusteluineen, väliarviointineen ja joulujuhlineen. Tähän mennessä joulukuulle on tullut lähes 29 tuntia treeniä. Sykkeet olen pitänyt  matalalla, spinningtunteja lukuunottamatta. Spinningissä on löytynyt pyörästä maksimivastus, saavat reidet kunnolla huutia. Jospa kevään aikana saisi kammen kiertymään istualtaankin maksimivastuksilla...

Remontti on tältä erää onnellisesti ohi. Helmikuulla jatketaan alakerran toisen puoliskon kimpussa: olohuone, keittiö ja alakerran makuuhuone laitetaan silloin uusiksi. Kyllä on näin jälkikäteenkin isommallakin porukalla ihasteltu taitavien Raksatekin poikien -Mikon ja Juhon- hienoa työn jälkeä.

Rynkeby-tiimillemme olen onnistunut hankkimaan uusia sponsoreita. Niistä tiedotetaan tammikuulla  tarkemmin ensin joukkueen yhteisellä infolla, sen jälkeen kerron niistä myös täällä ja muilla somekanavilla. Vieläkin ehtii isojakin sponsoreita mukaan ja hopea- ja pronssisponsorisopimuksia ehditään tekemään vielä koko kevään ajan. Tässäpä kiinnostuneille yhteenveto yhteistyömuodoista.

Oma Sylva-keräystilini on kerännyt lahjoittajia hienosti. Nyt joulun alla monet ystävät ja tuttavat ovat osoittaneet hienoa joulumieltä ja tehneet lahjoituksia, niin että tuhannen euron rajapyykki lähestyy
kovaa kyytiä.

SUURET KIITOKSET KAIKILLE LAHJOITTAJILLE!

LOPUKSI TOIVOTAN KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE RAUHALLISTA JA RIEMULLISTA JOULUN AIKAA! 

PS: Tulispa lunta, että pääsisi hiihtämään...

Himskatti

kahvakuula se on kamala laji... varsinkin jos et muista tehdä sitä viikottain. Minä erehdyin pitkästä aikaa kuulaileen keskiviikkona, tortaina vähän tuntui joka paikassa, mutta perjantaina ei meinannut sängystä ylös päästä.. Jännä että selän lihaksissa tuntui ens alkuun, että jotain on tehty. Kahvakuulassa liike lähtee lantiosta ja se on kyllä hirmuisen hyvää heilutusta koko kropalle. Perjantaina yritin lieventää lihaskipua vesijuoksulla ja uinnilla.
Viikoloppu on sitten hiihdelty Huhumarissa. Eilen oli oikein pöperöinen ja tuskainen hiihto, eikä meinattu Jarkon kanssa päästä yksmielisyyteen kierrosmääristä, ei luistanu suksi ei :(
Tänään oli sitten hyvä luisto ja meitsikin uskalsi jo lähtiä Madshuseilla ladulle. Ainut asia, mikä meinasi masentaa, kun taisi olla tällainen huippuhiihtäjä, kun Maija Löytynoja samaan aikaan ladulla. Siinä sai meitsi lyllertää ylämäkeen, kun Maija yhden sauvan työnnöllä huitaisin nyppylän ylös kuin tyhjään vaan (ISO huokaus!). Pitäisikö tässä hiukan lihaksiin saada poweria? Painoja niskaan ja kyykkäämään! Noop onneksi voi puolustautua sillä, ettei tekniikkakaan oo kummonen... tärkeintä kai, että naatiskellaan siitä, että pääsee hiihtämään.

Nyt on käyty

hiihtämässä, jep!
Huhmarissa käytiin ensilumenlavulla. Olipa kuulan porukka saanut mukavan lenkin säilötystä lumesta. Pituutta lenkuralla oli noin 800 metriä, mutta sellainen mukava nousupätkäkin rinkulaan oli mahdutettu. Pahus, kyllä se on hankala laji tuo hiihtely, viis kilsaa meni alkuun urku auki huhkiessa ja sitten loppu kunto. Mikähän siinä on, että hiihdossa ei osaa lähteä maltilla matkaan? Vajaan 11 km kiersin mittarin mukaan ja ihan hirveillä keskisykkeillä... Sykemittarikin tuumi hiihon jälkeen, että nyt saa levätä monta päivää :D No en sitä uskonut vaan menin sen tien uikkoon kynttiläpulikointiin (antees väärä ilimasu, siis naisteniltaan).

Tämä viikko näytti jo ihan reippaalta tuolla polar flowssa. En pidä kelloa päivärytmien tarkkailuun vaan lähinnä liikuissa, joten prosentit tai askelmäärät jää multa huomiotta. Lauantain pidin lepoa, kun kantapäässä oli pientä kirrauksen tuntua, mutta venyttelin hyvin ja se olis näköjään aika oleellista tälle liikkujalle nykyisin. Tänään kävin reilun 25 kilsaa pyöräilemässä Pyssymäessä ja olipa kyllä aivan loisto pyöräilykeli! Tässä kirjoitellessa on pitänyt hermona seurata meidän naisten ekaa mestispeliä otteluseurannasta Vaasan Sporttia vastaan, mutta Nicehockey hoiteli homman kotiin 3-6, hienoota!

Uskaltaisiko

tänne näkyville kirjoittaa, että tuntuu siltä kuin juoksu alkaisi kulkea?

Sunnuntain pitkiksen jälkeen oli kyllä hiukan työlästä istua junassa, mutta silti hyvä mieli kun viikkokilometritkin alkaa kympeillä eli viimeviikon juoksukilsat 37,7.
Pikkuhilijaa on silti tarkoitus edetä ja tuo 4+1 rytmi on kyllä aika mainio sykkeiden tasoittaja.

Eilen mulla oli palautuspäivä ja kävin uima-hallilla juoksentelemassa. Vesijuoksua vajaa 50 min ja olisinko uinut kymmenisen minuuttia.

Tänään tuntui tosiaan siltä, että tämä juoksu alkaa olla rutiinia. Semmoista mukavaa ja helpontuntuista kun on, niin on vaivatonta lähtiä lenkille.
Harmittaa vaan nyt, kun puhelimen ja kellon synkronointi tökkii, enkä saa käppyröitä näkyviin :( samperi tuon tekniikan kanssa.
No ajassa 1.02.08 8.61km
Keskisyke 144 ja maksimi 161... lopun kovat nousut nostaa sykettä... seli-seli.
Running index 46
Ja olinpa oikein tyytyväinen näihin lukemiin, hjyvä fiilis!

Ja silimän iloa blogin lukijoille viimeiseltä elävänmallin maalauskerralta

Tunnustan

että en tätäkään aiemmin uskonut, siis että kunto kasvaa kävelemällä. Tieten se tuo Onnikin jo jotakin harjoittelusta tietää ;)
Harjoitusmääräräni ovat pysyneet 10 tunnin tienoilla viikoittain ja siihen olen kovasti tyytyväinen. Ollaan Jarkon kanssa sunnuntaiaamuisin noita metsäpolkuja hipsuteltu 4+1 rytmillä. Ja opeteltu juoksemaan matalammilla sykkeillä.
Viimeviikon ohjelma meni näin:

Ma  Juoksu 8 km Vanajaveen ympäri
Ti Reilu tunti kävelyä (koulumatkat) ja illalla 45 min vesijuoksua (ensimmäistä kertaa Hämptonissa uimahallissa) ja noin vartti uintia

Keskiviikkona lähdettiin 4+1 rytmillä luokkakaverin kanssa hölkkäämään, ensimmäisen kierroksen (noin 7 km) jälkeen Emma sai lenkistä tarpeekseen, mutta mulla pukuhistorian esseen hyvä palaute siivitti juoksemaan lisää: yht. 15 km, kaks tuntia meni, mutta 139 keskisyke lämmitti mieltä.

Torstaina taas käveleskelin puolitoista tuntia, koska sykemittari vaati lepopäivää.

Perjantai oli junassa kököttämispäivä, joten koululta asemalle (n. 4.5 km) 8 kilon rinkka selässä kävellen. Reissaaminen junalla 10 tuntia viikossa vie oman veronsa, yleensä oon seuraavana päivänäkin vielä vähän tollisko.
Koska sunnuntaille suunniteltiin pitkää lenkkiä niin lauantaina pakastin puolukoita ja tein syyshommia pihalla. Lehtien haravointikin on aika hikistä hommaa.

Ja viikon kohokohta TÄNÄÄN:
16.83 km Miksiköhön tuota reittiä kutsuisin? Rimpinevan laitamilla juoksenteluksi, vai?
Lähdettiin Lehmilammenlaavun parkkikselta ja kartasta näkyy reitti. 4+1 rytmillä mentiin ja keskisyke TA-DAA 132 !!!! Kun juoksu kulki ja näin sykemittarista koko ajan, että sykkeet pysyy matalalla, ihmettelin vain kun ei oo tätäkään hommaa aiemmin ymmärtänyt kokeilla. Juoksuindeksi oli kovin mitä tämän mittarin olemassaolo aikana oon saanut: 53.
Fiilikset on on nyt just niin hyvät, kuin ne kuuluukin olla... kunto on noususuuntainen, sen kertoi torstai-iltana mitattu leposyke 49.

Huomenna varmaankin joko palauttava jumppa tai vesihommeli.
Sitten olis vähän rutistusta viikolle tiedossa... on nimittäin viikko kotona, yritän keräillä AHOT-pinnoja kokoon ja kai sitä pitää käydä pyssymäessä vähän sykkeitä nostamassa.

Arki on alkanut

ei auta pyristely, kesästä on enää lämmin mukava muisto.
Kouluhommiin tahtoo katse kääntyä väen vängällä; tietsikalla istuskellaan pukuhistorian powerpointteja tutkien ja muistiinpanoja tehden.
Aika tuntuu menevän turhan joutuusti, pitäisi jostain keksiä päiviin enemmän mittaa. Herukkapensaat on nyt tyhjennetty ja mehustettu, vadelmasato alkaa ehtyä, mutta omput kypsyvät vielä puussa, niissä on urakkaa ehkä ensviikon loppupuolelle.

Sääret vihoittelivat mulle viimeviikon vetotreeneistä, joten niitä piti yrittää lepytellä maanantaina. Ajattelin, että tykkäisivät vesijuoksusta ja uinnista. Yhteensä varmaan tunteroinen meni vedessä, pyöräilyä sitten siihen puolituntinen lisäksi. Kävin myös kylmäaltaassa sääriä viilentämässä... vanha avantouimari ei meinannut muistaa miten kylymää se vesi oikiasti on.

Tiistaille suunnittelin pyöräilyä, mutta sadepäivä muutti suunnitelman pullanleipomuspäiväksi. Sitten, kun aurinko alkoi pilkottaa pilvenraosta, pitikin jo olla pesiskentän kioskilla kahvin keitossa. Sinne kävelin ja hölkkäsin Katvalasta kottiin pelin jälkeen. Sääret eivät vieläkään olleet pehmenneet vaikka niitä pilatesrullalla olin aamusella möyhentänyt. Illalla sitten hieroin sääriin relaxanttia ja tein Kirsiltä oppimaani Kalevalaista lihaksen avaamista eli tavallaan puristin säärilihasta ja liikutin jalkaterää koukistaen ja ojentaen. Tämä liike on varmaan ihan parhaita lihaksen avaamisliikeitä mitä tiedän, ei tunnu yhtään mukavalle, mutta on hyvä avaava liike.

Keskiviikkona jalat sai lepoa, tönötin vain marjapensailla ja kävelin ystävän luo syömään kermaisia kääretorttu leivoksia :)
Niin vain tuntui tänäaamuna, että jalat vosivat olla lenkkikunnossa, joten Kiekon lenkin kävin hölkkäämässä. Koska olen päättänyt opetella uusia juoksurutiineja, niin sykkeet pidin alhaalla. Tarkoittaa siis, että en juossut vaan hipsuttelin. Keskisyke reilun seitsämän kilsan lenkillä 138, maksimi 147, on muutes mulle kehitystä tää!

Juoksun jälkeen nostatin sitten sykettä kahvakuulajumpan verran puoli tuntia ja pystyi jo tekemään jumpan 8 kg:n kuulalla kokonaan eli ylävartalon lihaksetkin alkaa olla taas kondiksessa. Täytyy varmaan ostaa Hämptoniin sitten myös kahvakuula, ettei lihakset pääse löystymään... vai löytyisköhän tuolta joku kahvakuulajumppa/ryhmä johon vois osallistua?

Viikon liikut

Ma juoksulenkki + kyykkäys 56 min
Ti jumppa + uinti 1 h 34 min
Ke lepopäivä pesiksen parissa Seinäjoella
To pyöräily eränkävijöiden majalle ja suunnistus 1 h 47 min
Pe hölkkä 1 h 12 min
La Pyöräily+maratoonarin lihaskuntojumppa+ venyttely 3 h 15 min
Su Pyöräily Tiitonrannalle 2 h 21 min

Yhteensä 10 tuntia 47 min ja kaks aktiivisuusmuistutustakin mahtui sitten keskiviikolle, kehveli. Kauheasti se tuo kello patistaa heilumaan koko ajan, ei hetken rauhaa!

Olen ajatellut näin, että nyt kun pohjakuntoa tässä yritän itselleni luoda, niin opettelisin myös juoksemaan matalemmilla sykkeillä. Siksi perjantaina juoksin tosi hitaasti Kiekko-Niskakankaan lenkin 9.37 km keskisykkeellä 137. Suunnitelmassa jotakuinkin onnistuikin, mutta lopuksi piti yrittää olla juoksijan näköinen, kun Tuiskulan ohi erehdyin huhkimaan ja nuoriso oli tullut Justimusta kuulemaan.

Lauantaina tein hiukan testiluontoisesti maratoonarin lihaskuntojumpan... Testinä siinä mielessä, josko reidet ja takamus kestää koko jumpan ilman itkuja ;) Ja kestihän tuo. Lihaskuntoakin alkaa siis pikkuhiljaa löytymään. Lankuttaminen on vielä olkapäälle pahasta, huomasin sen, kun Tiitonrannalla tänään soratietä jyristeltiin pikkupätkä, olkapää oli arka ja ärtyi tärryytyksestä entisestään.

Tämä kymmenisen tuntia viikossa yritetään pitää ohjemassa elokuun loppuun asti.
Nais-liikkujilla olis coopperi ens perjantaina, mutta ei taida mulla siihen vielä löytyä juoksukuntoa. Silloin olis myös rajalta rajalle melonta... jos soutuporukan sais kasaan, niin voisin lähteä sinne, mutta melomaan ei taida olkapäästä vielä niin pitkälle matkalle olla.

Ketutus

kai sopii yhdeksi suunnistuksen termistöön. Tämäniltaisista kuntorasteista ei jäänyt oikein muuta käteen kuin hirvittävä ketutus.
Lähdettiin Jarkon kanssa yhdessä matkaan eränkävijöiden majalta taas suhteellisen tuttuun maastoon; viime syksynä juoksimme täällä latupohjia. Kaksi ensimmäistä rastia meillä oli samoja, mutta toisella rastilla oli väärä tunniste. Paikka oli kuitenkin niin selkeä, että päätettiin leimata ja ajateltiin ratamestarin erheeksi. Kolmos rasti meillä olikin jo eri reiteillä. Neljättä rastia etsin ja etsin, rämmin suossa ja löysin lakkojakin... pakkohan niitä oli maistella... enkä löytänyt nelosta. Vitonen oli selkeämmän näköisessä paikassa ja suuntasin sitä kohti, kun en vitostakaan löytänyt vaan löysin rastin, jonka tunniste oli kakkosrastissa, niin meni hermot. Sillon ajattelin, että mun suunnistukset on nyt suunnistettu, mulla ei oo rastivainua PISTE
Juoksin latupohjia pitkin lenkkinä loppureitin ja kirosin mielessäni typerät rastit ja metsät ja rämeiköt. Minussako tempperamenttia... e-hei, kai!
Ehkä alan keskittyä polkujuoksuun tai mihin lie.
Ei lenkki hukkaan mennyt: yli 4 km metsässä rämpimistä ja reilun tunnin viitsin siellä olla sääskien syötävänä. Kotona suihkussa löytyi niskasta vielä yksi hirvikärpänenkin, noin niinkun kaiken hyvän päälle. Ja nyt kutittaa hiuspohjaa koko ajan, niinkuin siellä mönkisi jotain ylimääräistä.

Pyöräiltiin sinne majalle ja takas, auto kun on Seinäjoella pesisleirillä. Eilen tehtiin reissu sinne ja sain sykemittariin aktiivisuusmuistutuksia: olet istunut liikaa :D no autossa ei juuri muuta voi.
Jarkko oli mailapoikana alkuleirin, vietiin Venla tilalle ja tuotiin iskä kotiin.

Vilja lyöntivuorossa

Tämän viikon kai voisi muutenkin unohtaa, niin surkuhupaista on ollut omien liikkumisten osalta. Nimittäin tein tiistaina jumpan; voimaa ylävärtaloon ja päätin sen jälkeen käväistä uimassa. Uimahallilla huomasin, että uimalasit olivat jääneet kotiin... nooh pärjään ilman niitäkin. Kunnes pesuhuoneessa aloin pukea uimapukua päälle: kas ei hassumpaa, olin tempassut Viivin uimapuvun mukaan. Päätin yrittää mahtua siihen ja hyvin mahduinkin muuten paitsi tissien kohdalta. Eiku altaaseen vaan kokeilemaan pysyykö kaikki tarpeellinen uimapuvun sisässä, hyvin pysyi, paitsi että tarkistelin asian aina kroolialtaanmitan jälkeen. Noin 50 min uintia, pienessä jännityksessä.

Jos huomenna keskittyis mustikan poimintaan ja tarkistelis, että milloin biorytmien käyrät kaartuu nousujohteisiksi.

Treenin makuun

Hiihtohommat menivät tältä talvelta ohi. Normaalisti näihin aikoihin on ahnehdittu kilometrejä Rimpinevaa kiertäen keväthangista nauttien, mutta tänä vuonna ei.

Rimpinevalla maaliskuussa 2013.

Helmikuun puolivälissä suuntasin katseeni kesän juoksutapahtumiin ja aloin etsiä sopivaa treenihoukutinta itselleni. Terwamaraton toukokuun lopulla sattui silmiini ja sitä kohti on nyt aloitettu treenaaminen. Flunssan ja muiden ikävien tapahtumien vuoksi treenaaminen pääsi käyntiin vasta reilu viikko sitten ja ohjelmaksi valikoitui tuttu Juoksufoorumin neljän tunnin ohjelma. Sen verran insinööriä asuu minussakin, että treenaaminen pitää olla hyvin suunniteltu ja harkittu.
Aikataulu ei enää salli yhtään sairastumista tai vaivoja, mutta jos sellainen eteen tulee, sitten etsitään uusi juoksutavoite alkukesältä. Alkukesällä maratonin haluaisin juosta, että lämpimät kuukaudet voisi keskittyä maantiepyöräilyyn.
Juoksufoorumin ohjelma alkaa todella terävästi: jo ensimmäisellä viikolla on ohjelmassa maravauhtisia vetoja ja kahden tunnin pitkis. Pääseepä heti treenin makuun, tykkään.
Lenkkien järjestystä joudun jonkin verran soveltamaan muiden menojen vuoksi, mutta treenimääristä ja pitkistä lenkeistä on tarkoitus pitää kiinni.
Ensimmäiselle treeniviikolle sattui hiihtoloma ja lepopäivälle laskettelua lasten kanssa Vuokatissa. Kolme tuntia rinteessä ja reilu kilometri uintia tekivät kyllä siitäkin päivästä treenipäivän. Illalla Kajaanin sotilaskodissa rouva alikersanttia tervehtiessä munkkikahvit maistuivat reippailun päälle.
Jalat olivat melkoisen kipeät treeninaloituksen ja laskettelun jälkeen, mutta hölkkäilyllä ja venyttelyllä aukesivat. Uintikin tuntui käsissä vielä monta päivää myöhemmin. Lihaskuntotreeni on taas pyhistä lupauksistani huolimatta jäänyt tekemättä. Naamakirjassa kiertävään lankutushaasteeseen olen toki tarttunut, soveltaen tälläkin kertaa. En kiirehdi eteenpäin, vaan jokainen porras pitää saada suoritettua kunnolla ennen seuraavaan siirtymistä.
Loppuviikoksi matkasimme Päivikin luo Hämeenlinnaan, sainpa lenkkiseuraakin. Ensimmäisen pitkiksen tein Hämeenlinnan kaupunkia kierrellen. Koska juoksutuntumaa on vähänlaisesti, kevensin rasitusta tekemällä kahden tunnin lenkin juoksu-kävelyrytmityksellä: 8 minuuttia juoksua ja 2 minuuttia kävelyä. Samaa aioin jatkaa vielä yhden tai kahden pitkiksen ajan.
Ensimmäisten lenkkien aikana on tullut taas huomattua, kuinka kummallinen kokonaisuus ihmisen kroppa onkaan. Ensimmäisellä lenkillä sykkeet eivät meinanneet pysyä kontrollissa lainkaan: vauhti oli todella hidasta. Takana oli erittäin huonosti  nukuttu viikko ja kaksi erittäin kirvelevään tasapeliä naisjoukkueellemme, jotka todellakin valmentajan mielialaa nakersivat. Vajaa viikko myöhemmin samantyyppinen lenkki kulki alemmilla sykkeillä 45 sekuntia/kilometri reippaammin. Takana oli virkistävä lomaviikko: kyllä hyvät unet ja hyvä mieli parantavat suorituskykyä.

Lunkisti

liikkumalla uuteen vuoteen.
Oon täällä harrastellut sellaista matalasykkeistä pitkäkestoista liikkumista.
Torstaina köpöttelin Uikkoon ja olipa sinne eksynyt muutama muukin polskija, taisin viimeisen avaimen saada kassalta. Vesijuoksua puolisen tuntia ja rinulia saman, hankaluuksia oli oman tilan löytämisessä kyllä.
Perjantaina yritin taas sitä sykerajan pitämista hälärin kanssa, ja VOE ETTÄ oli vaikiaa. Sykeraja oli siis 150 ja lenkin alkukilsat meni suurinpiirtein näin: 10 metriä juoksua ja 15 metriä kävelyä. Jos olis halvmpi puhelin ollut hälyyttäjänä, niin ois lentänyt kaaressa lepikkoon. Sportstrackerin sykekäyräkin on vitsikästä katottavaa ylös-alas-ylös-alas. Jonkun kilsan jälkeen huutaminen loppui ja sain juostahipsutella kottiin rauhassa. Mietittiin sitten Jarkon kanssa, että pitäisi varmaan aloittaa nuo lenkit kävellen, niin sydän sais aikaa valmistautua lenkkiin?
Eilen otin hiukan rauhallisemmin ja tein vain reippaan tunnin kävelylenkin.
Tänäänkin meinas tuo harmaus masentaa. Sitten päätin pistää kameran reppuun, vaelluskengat jalkaan ja järvelle patikoimaan.

Normitalvena tästä syhkittäisiin parin viikon päästä Pyssymäkeen. Saapa nähdä miten nyt käy?

Tämmöisiä tammikuun sääkuvia sieltä tuli otettua, kyllähän ne ovat kovin harmaita, mutta eipä niitä viitsi kuvankäsittelyllä kovin kirkastaakaan. Harmaudesta huolimatta tuli oikein sellainen hyvänmielen parituntinen tallaus.

Täällä on urheiluhulluus huipussaan, kun telkkarista katson nuorten MM-jääkiekkoa, päivitän blogia, seuraan tulospalvelusta Nicehockeyn peliä Tampereella Tapparaa vastaan ja tietysti kommentoin toisille seuraajille siitä facebookissa... Enkä ees oikeesti oo mikään urheiluhullu :D
Saapas nähdä mihinkä aikaan reissulta ukko viereen könköilee, toivottavasti jo aamu neljältä ovat kotona, sillä Jarkolla on monta turnauspeliä huomenna tuomaroitavana. Minä lähdenkin huomenna Viivin kanssa tyttökiekkoturnaukseen, että kiekkoilessa menee loppiainen tällä perheellä.
Sitten tiistaina istahdankin junaan ja hyristelen kohti Hämeenlinnaa.

Olo keveni

kummasti, kun kävin tänään luovuttamassa verta.
Hemoglobiini 148, joten olipahan kovasti vara luovuttaakkin.
Näin loppuvuodesta huomaa, että työ (lähinnä iso tuntimäärä) alkaa viedä mehut naisesta. Kun liikkuminen ei ole hikiräähkäsemistä, niin tuntuu, ettei paristot lataudu. Ei ole liiennyt energiaa oikein edes blogipäivityksiin. Viikonloput ovat menneet ihan töllistellessä ja välillä harmittaa kun ei saa mitään aikaiseksi. Muutaman taakse jäänyt viikko tuntuu nyt jälkikäteen synkistä synkimmiltä... Syyt ovat niin taas moninaisia, ettei voi tähän niitä ruotia.

Viikko sitten vietin taas päivän Kipinätalkoissa INBODY-punnitsijana. Tietysti hyppäsin puntarille itsekkin. Ilokseni inbody kertoi sen mitä ounastelin aiemmin, reisien lihasmassa on kasvanut reippaanpuoleisesti. Lihasta oli tullut myös ylävartaloon, joten sen puoleen ei tarvitsisi synkistellä.
Jotenkin vaan, kun alakulo valtaa mielen niin pieni valopilkkukaan ei ole päässyt ajatuksia valaisemaan.

Viime viikonvaihteessa NiceHockey kävi pelaamassa Rovaniemellä ja suunnittelin hiihtelykeikkaa sinne mielen virkistykseksi. Turhaan suunnittelin, Rovaniemelläkään ei ollut lunta laduiksi asti :(
Eilen Jarkko innostui mulle uintiseuraksi - rasti seinään - uitiin reilu kilsa ja juoksenneltiin 20 min vesijuoksua lisäksi.
Tänään hyppäreillä kattelin pakkasilimaa ja tuumailin, että nyt lähden ottaan pyöräilyhien irti. Niinpä hurautin Madisonilla reippaasti järven ympäri. Pylly ja varpaat meinasivat kohmettua kylmässä, mutta lenkin jälkeen olo oli autuaista autuain. Tuntui kunnon lenkiltä!
Sen jälkeen kun menin verenluovutukseen, niin olo on ollut ihan hurmosta. Voin kyllä myöntää, että tuo märkyyden muuttuminen pakkaskeliksikin vaikuttaa.

Vähän oon miettinyt myös, että pitäiskö sittenkin hankkia tuohon olohuoneeseen soutulaite?
Vois siinä illat veuhtoa menemään. Käyttäjäkokemuksia?
Oisko kellään ylimääräistä?

Lihashuoltoon

on panostettu nyt ihan tosissaan.

Aktiivivenyttely on ohjelmassa, aina ja jatkuvasti.

Kesän kuuminta hottia taisi olla tämä foam rolleri, jonka minäkin ostin ja sehän jäi tuonne nurkkaan lojumaan, kun kaikki mitä sillä teki, kävi niin kipiää. Kun viikkositten kantapää alkoi oikein häijyksi, päätin, että lihaskalvot saa kyytiä... Ne nuo sivut hieronnoissa ovat osoittautuneet kamalan tiukoiksi ja niihin on vaikea kohdentaa venytykset.

Polttaa, polttaa, mutta kun höylää parina iltana sisulla, niin kolmantena iltana ei polttele niin pahasti.

 

Ja vielä yksi apuväline kehiin: Säästettiin 80 euroa (nettikauppahinta) kun Jarkko värkkäsi itse meille pohkeenvenytyslaudan ja siinä minä oon pyrkinyt tönöttämään aamua iltaa. On muuten aika ehoton juttu koko meidän liikkuvalle perheelle. Tosin kun yritän tyttösiä kehoittaa venyttelemään, niin ei kuulemma voi kun käy niin kipiää... köh!

Ilmeisesti jatkan nyt uinti-kahvakuula-kävelylinjalla tässä vielä... Uskaltaisikohan sitä keskiviikkona kokeilla Heidin hyppelyhommia?

Huikeita patikkamaiseimia

löytyy myös meiltä kotosuomesta.
 

Syysloman irtiottona päätimme suunnata tyttösien kanssa Pikkukarhunkierrokselle Kuusamoon.
Ennen syyslomaa töissä oli melkoisen kiireistä. Perittyjä puheenjohtajuus/kirjoitustehtäviä oli päänvaivaksi asti ja ylimääräinen koneella istuminen alkoi ahdistaa.
Stressi laukesi huuliherppeksenä viime torstaina, kun sain Henkilökunnan lehden julkaistua.

Sunnuntaiaamuna viimein lähdettiin hyristelemään kohti Kuusamoa:

Menomatkalla pysähdyttiin ihastelemaan hiljaista kansaa Suomussalmella

Ennen Kuusamoa oli vielä toinenkin mielenkiintoinen pysäkki, nimittäin Kuusamon suurpetokeskus, jossa karhuihin, ilveksiin ym pääsi tuttustumaan melkein kosketus etäisyydeltä. Enpä toivoisi lenkkipolulla sellaiseen 470 kg:n painoiseen Juusoon törmääväni. Mutta tutustumisen arvoinen paikka ihan kaikille!

Maanantain olimme varanneet patikkapäiväksi ja sään osalta meitä kyllä onni suosi.
Aamu valkeni aurinkoisena ja pakkasta noin 5 astetta. Hotelliaamiaisen jälkeen läksimme pikkukarhunkierroksen alkua etsimään.
Reitti (12 km) kulkee Kitkajokivartta pitkin. Maasto on tehty helppokulkuiseksi soralla, pitkospuilla, portailla ja riippusilloin ;)
Maisemat olivat välillä henkeäsalpaavia:

Aallokkokoskea (900m) lasketaan mm. kajakeilla. Kuulopuheiden mukaan koski loppuu juuri siinävaiheessa, kun pelko muuttuu hurmioksi. Kosken pauhu oli mahtava.

Kahdeksan kilometria patikoituamme pysähdyimme laavulle makkaranpaistoon. Lapin linnut,
Kuukkelit tekivät leiripaikalla tuttavuutta kanssamme, olivat selvästi tottuneen turisteihin.
Paljon oli muitakin vaeltajia liikenteessä.
Pakkasessa oli tietysti se huono puoli, että kun liike pysäh
tyi, niin tuli nopeasti kylmä, vaikka varustus  meillä oli sopiva. Siis kiire tuli jatkaa matkaa. Pysähdyksen jälkeen olikin edessä reitin jyrkin nousu: 260 askelmaa, jonka jälkeen ei enää ollut ollenkaan kylmä.

Kiersimme reitin suosituksesta vastakarvaan... varmaan sellainen makuasia, josta ei voi kiistellä.
Kaikenkaikkiaan hieno syyslomaelämys. Mukava oli Kuusamon tropiikissa patikan jälkeen kipeytyneitä koipia rentouttaa.
Huomenna sitten näillä valmiiksi happoisilla pohkeilla Heidin pumppiin :/

Videonpätkässä Myllykosken pauhua

Kiirusta piisaa

ja siksi tälläistä hiljaiseloa blogirintamalla. Ollaan menty ja tultu milloin mistäkin.
Eilen tultiin Maailman opettajien päiviltä Oulusta. Liikkuminen on ollut sitä perus junnaamista pumpista uintiin, tosin viime viikonloppuna poikkeuksellisesti sain kiivetä hiukan korkiampaa mäkiä ylöspäin Kasurilassa.
Kantapäätä oon vetänyt vaivalloisesti perässä. Kun oon innostunut liikaa esimerkiksi välkällä höyryämään kossien kanssa jalkapalloa, niin sitten oon ollut kipiänä.
Perjantaina kantapäähän pistettiin kortisoonipiikki ja kipu on ollut nyt poissa... hassua kyllä, ootan koko ajan kivun palaavan :/
Ens viikon yritän olla enemmän hissukseen ja annan parantumiselle paremman mahdollisuuden.

Tänään koko perheen voimin Nice Hockeyn pelissä:

 Jarkko nimittäin otti valmennuspestin vastaan ja goutsaa nyt joukkuetta jossa Venla pelaa.

Kyllä on mies elementissään, kun on päässyt mielipuuhaansa.

Me Viljan ja Viivin kanssa pyöritimme kahvilaa

 

Ja Ville hoiteli tuomaroinnin.
Pakkohan tässä on jäähallilla minunkin taas ruveta käymään, että nään perhettäni säännöllisesti.
Niin Nice Hockey - RoKi päättyi 6-5
Vauhdikasta kiekkoa kannattaa tulla katsomaan!

Ei huono

tulos lopulta coopperissa, jos kesän juoksukilsoja katsellaan... Oliskohan niitä peräti 20 :D
Testijuoksussa siis tulos 2263 m on vain vajaa 70 metriä parhaastani. Juoksukoulun keväällä kipittelin siis 2330m.
Vaikka tiesin ettei kunto ole "kova" halusin lähteä kokeilemaan millaista vauhtia pystyn raahustamaan. Ajatus oli käydä viikonloppuna pyssymäessä juoksentelemassa, mutta meni sauvakävelyksi. Kantapäävaiva on ärtynyt hankalammaksi hiljokseen.
Viimeviikolla kävin hieronnassa Palolan Lassella ja Lasse meinasi, että jos hänellä olis valtuuksia, niin kieltäisi juoksemasta coopperia. Minä nyt vain halusin kokeilla.

Keskiviikkona olin pumpissa tai siis naisten lihaskunto jumpassa.
Torstaina kävin uimassa vajaan tunnin.
Perjantai olikin sitten laser-akupunktiopäivä ja se veti kyllä naisen aika hyytelöksi.

Yhtenä päivänä kantapää on oireeton, toisena kivulias. Pöh, oliskos tähän syssyyn nyt muita mukavia vaivoja lissää, menis kaikki tässä vuoden mittaan sopevasti voivottelemalla.
Että samapa tuo oli testi käydä kipaisemassa. Maksimi sykkeet huiteli 186:ssa, että sykkeet nousee vielä tällä muorilla suhteellisen korkialle.

Yksi oppilaani oli ollut jo "hiitoputki"-leirillä ;) ja nyt minusta tuntuu, että saisi tulla lumi!!!
Muistelimma vanhoja Jarkon kanssa, kun vuonna -92 syksyllä 10 päivä lokakuuta tuli pysyvä lumi.

Etsivä löytää

kenties sen rentoudenkin.

Tänään pohdiskelin, että on ollut kyllä oikein vaivojen vuosi.
Talvella piti nyyhkiä, kun luisteluhiihto julistettiin pannaan. Sitten juoksin piriformikseni juntturaan.
Nyt kai voin tunnustaa vielä senkin, että pumpin ankara hyppely on aiheuttanut mullekkin kantapäävaivan, ilmeisesti juuri plantarisfaskian alueelle. VOI VOI vaivastus ja ätsii, ätsii aivastus...
koputan puuta, sillä muut perheessämme jo hyväisesti nuuskuttavat.

Tiistain pumpin jälkeen koipi oli aivan helkkarin kipiä. Hypeltiin kyllä niin hirviästi ympäri salia, että ihmekkös tuo.
Samaisena tiistai-iltana minut kaapattiin sähköiseen käsittelyyn, nimittäin laserakupunktioon. Esa Laakkonen halusi tehdä näytösluontoisen hoidon ja minä olin heti valmis kokeilemaan.
Kun hän oli saanut kytkettyä minut "verkkovirtaan" ja painoi laser"neulan" korvalehdelleni sanoen: "tämä on sitten se stressipiste" en tiedä olisinko itkenyt vai nauranut. Pisteen ärhäkkä reaktio tuntui siltä, että rouva on kuuraketissa ja lähtölaskenta avaruuteen on alkanut.  Muitakin tukospisteitä löytyi ja kantapäälle annettiin rauhoittavaa sinistä valoa. Tätä hoitoa kokeilen uudestaan!

Eipä aikaakaan, kun seuraava kutsu hoitoon tuli kalevalalaista jäsenkorjausta opiskelevalta tuttavaltani. Kaikki mahdollinen hoito otetaan mielihyvin vastaan ;) Täytyy sanoa, että kokemus oli kaikinpuolin hyvin terapeuttinen ;) Vaikka kropassani ihmettelyä riittää, olenhan niin oudosti mutkalla ja kierossa kuin korkkiruuvi. Jäsenkorjaajaopiskelijalle terveisiä, että polvessa on tuntemuksia käsittelystä, vain tuntemuksia, ei negatiivisia.

Perjantaina reipastuin sen verran, että kävin uimassa. Uiminen tuntui mukavalle, kun sai yksin rauhassa radalla pärskiä menemään. 50 minuuttia rintauintia ja lopuksi vartti vesijuoksua.

Tänään olemme olleet puolukassa ja sienessä. Puolukat eivät ole vielä kypsiä näillää meidän leveysasteilla, joten hyytelön keittoon vielä pitäisi viitsiä. Sieniä olen ryöpännyt ja suolannut jonkun litran. Tateista ja kehnäsienistä tein risottoa, joka maultaan veti vertoja jopa italialaiselle risotolle, jams! Nyt mieli on hirmuisen rentoutunut. Metsässä sienien perässä konttaaminen saa ihmismielen niin hyvälle tuulelle. Toivoisin tällaisia kauniita sienestyspäiviä vielä tälle syksylle.

Huomaattekos, kun stressiä alkaa purkaa "ääneen", niin ystävät rientävät hätiin ja negatiivisten asioiden rinnalle löytyy paljon positiivista. Vielä minä treenistäkin kiinni saan!

Oravanpyörässä

on kipitetty.
Nyt kuitenkin, kun asioita on alkanut tiedostaa, voi yrittää hypätä kierteestä pois.
Oikeastaan Villen yliopppilasjuhlista lähtien olen joutunut vartioimaan painoani, vaikka en ylipainoinen olekkaan. Painoindeksi on lähennellyt kahtakymmentä kolmea ja vain kaksi kiloa kevyempänä on ollut helpompaa elää normaalisti, eikä sen kummemmin kevyempää eloa ole tarvinnut tavoitella.
Kun Outi kirjoitteli taannoin Kaisa Jaakkolan kirjasta Hormonidieetti. Mietin, että tuo kirja pitäisi saada käsiin. Asia kuitenkin unohtui, kunnes viimekeväänä tuli iho-ongelmia. Kirjaa en vieläkään hankkinut, mutta mietin kyllä, että vanhuus tulee ja hormoonit alkavat keppostella.

Kesä meni pyöräillessä ympäri pitäjää ja muistaakseni olen liikuskellut jumpaamallakin, mutta mahankohdalla oleva läski on möllöttänyt paikoillaan ja sekös on alkanut ottaa pattiin. Koska en halua pistellä hormooneita poskeeni, etsin luonnomukaisia menetelmiä.
Aloin hoitaa itseäni homeopaattisesti ärkympillä ja iho-ongelmat alkoivat häipyä, mutta vyötärö-ongelma painoi edelleen.
Viime keskiviikkona marssin kirjastoon kyselemään Hormoonidieetti-kirjaa. Tiskin takana todettiin, ettet sinä sellaista tarvitse ;) suostuivat kuitenkin sen mulle lainaamaan.
Luin illan kirjaa ahkerasti, kunnes pääsin kahdeksanteen osioon: Kortisoli-otsikon alle. Siinä kerrotaan kuinka stressaantuneena ihmisen kortisolin tuotto on liiallista, eikä rasva pala.
Pitkäaikainen kortisoliepätasapaino kerää rasvaa vyötärölle, erityisesti navan ympärille.
Kun tätä kaikkea luin, aloin kyllä oivaltaa miten pitkään olen elänyt paineiden alla... Näitä pieniä ja SUUREMPIA paineita en voi tässä alkaa yksilöimään, mutta elämä on ollut stressaavaa. Kun silmäni aukenivat, aloin stressata vielä enemmän sitä kuinka stressantunut olen AH-HA-HA-HAA!
Tätä kaikkea seurasi uneton yö. Pohdin, että stressin aiheet ovat niin vaikeita, ettei niitä voi vaan "poispyyhkäistä" tiedostamalla. Pipo on tiukalla ja otsakurttu niin syvä, ettei siloittumiseen ole enään mitään saumaa :(
Päätin yrittää alkaa "hölläämisen" heti torstaina tai periaatteessa viikonloppuna. 1. Ei huonoa omaatuntoa syömisistä, napa täyteen herkkuja vaan. Siihen vielä oli niin hyvä syy kuin Viivin syntymäpäivät. Sipsiä, karkkia, kakkua, limpparia, kaikkia mahollista niin paljon kuin napa vetää. Kehveli vieköön ku tuntu mukavalle.
Kirjassa myös juteltiin näin: Lopeta liiallinen aerobinen liikunta; Pitkäkestoinen, tasasykkeinen aerobinen harjoittelu lisää kortisolin eritystä. Ongelmia syntyy, jos elimistö on jo muutenkin stressaantunut...jne. 2. En edes ajattele treenaamista, teen jos hyvältä tuntuu.
3. Yritän löytää joka ilta kolme hyvää asiaa elämässäni: Olkoon, tunnustan nyt stresseistä suurimman; haluaisin niin tulla toimeen omien kätteni töillä. Juu, tiedän, että te sen tiesittekin.
Paineita välillä myös näiden blogien kanssa... siitäpä kevväällä tuli hiukan mainittuakin. 4. Tämä on mulle purkukanava, niin hyvässä kuin pahassa. Olen luonteeltani auttamaton hölöppänä. Jos kaiken pitää kannen alla, minusta tulee vaarallinen painekattila.
Nop! Tässäpä on tullut nyt paineita purkastua kirjoittelemalla ja viikon liikut menevät näin:

MA -melonta, puolentunnin toiminnallinen venyttely
TI-pumppi
KE-vesijuoksu 40 min., rintauinti 25 min.
TO- kulijailu
PE- kakunsyönti
LA-kahvakuulatreeni
SU- viiden ja puolen kilsan juoksulenkki Jarkon kanssa

Nyt olo on tyytyväinen. Herukkapensaat on tyhjennetty ja melkein mehustettu...
niin niitä pensaita ei oo mehustettu.
Olisiko kellään mukavia lääkeitä tämän muorin stressien hälventämiseksi?
Kiitokset jo etukäteen!

Helteinen työviikko

tuntui hiukan tylsältä, kun sitä lämpöä on kesä odotettu ja sitten se ryökäle tulee töiden alkaessa :(

Maanantaina lämmin ilma innosti kuitenkin pitkään ja suhteellisen reippaaseen pyörälenkiin: Autiorannankautta n. 49 km ajassa 1.47 eli keskivauhti oli reippaasti yli 26. Vaikka juttelin pitkän pätkän karvoskylällä puhelimeenkin. Lenkin jälkeen tein tanko niskassa pari 50 kyykkysarjaa ja pystypunnerruksia. Ja tämä kyllä verotti sitten tiistain pumpissa. Tuntui nimittäin melko tuskalta pumpin kyykyt ja punnerrukset.

Nyt ehkä pitäisi miettiä jonkunlaista rytmitystä tähän viikottaiseen treeniin. Pitäisi olla kovempia viikkoja ja sitten välillä hiukan löysempiä. Lepopäivä ei välttämättä tunnu levolta, kun on töissä kahdeksasta kahdeksaan :(

Torstaina vesijuoksua 40 min.
Lisäksi reilu 20 min rintauintia, joka alkoi sekin jo sujumaan ja rytmi löytymään.

Perjantaina, kun lämmintä ilmaa vielä vaan piisasi, käytiin Jarkon kanssa Maliskylänlenkki 34 km.
Lauantaina olinkin sitten aivan tollisko. Olin kyllä suunnitellut joko juoksua ja jumppaa tai pyssymäki pyöräily-juoksua, mutta töiden aloitus vei omat veronsa, en jaksanut innostua juoksusta. Niimpä pyöräilin melko löysän Raudaskylänlenkin 30 km.

Tänäaamuna kuitenkin uusi elämä, joten pyöräilin pyssymäkeen ja siellä juoksentelin kaksi kierrosta eli kahdeksan kilometriä. Ja KRRRRR! Arvatkaapas toimiko se saamarin sykevyö? Lähtiessä pelasi ihan moitteetta, mutta kun pääsin kiipiämään kohti pyssymäen huippua, niin tämä näyttää 00
Meinas päästä rumia sanoja, kun oikeen reippaasti ähräsin ensin menemään ja ajattelin kattoa, kuinka korkealle saan sykkeet nousemaan. Lenkissä meni aikaa 1:03,10. Ennen nousuja kävelin pätkänmatkaa ja tasasin sykettä, sama nousujen jälkeen, piti vähän puuskutella.

Viikkoon reilu kahdeksan tuntia liikkumista, joista lauantain pyöräily ei ollut teholtaan mitään treenausta. Muuten tehot kohillaan.

Jarkko ryökäle meni tänä aamuna pyöräringin lenkille ja tekivät sen verran pitkän lenkin, että pääsi nyt mun ohi kilometrillä kilometrikisassa PÖH! Noh, minusta on mukavaista juoksennellakkin ;)

Eilen oli hiukan haikea olo, kun netistä seurattiin HCM:n etenemistä. Vieläköhän tästä joskus maratonille pystyisi?
Urheiluruudussa oli aika erikoinen juttu HCM:stä keskiluokan elitistisenä "näytön paikkana". Taannoin kuulin myös tuttavan toteavan, että se maratonjuoksu on nyt niin muodikasta. Muodikasta tai ei, koukuttavaa se on. Ja onkos se nyt suuri vääryys olla treenauksen myötä pikkuisen paremmassa kunnossa, kuulostaa nuo jutut taasen katkerien ihmisten panettelulta, vai mitä?!

Ilon päiviä

meidän koko sakilla.
Vilja onnistui pesispelissä eilen lyömällä elämänsä ensimmäisen kunnarin. Voi sitä riemun määrää! Pelista tuli harvinainen voittokin, joten ilo tuplaantui. Isolle veljelle terveisiä, että ilman karkkipussia nyt ei oo kottiin tulemista ;)
Minä kävin verryttämässä pumpista kankeita jäseniäni vesijuoksussa; kolme varttia juoksin ja sitten vähän uiskentelin. HUH uiminen oli kovvaa hommaa. Ei ollut uintikunto ennää kohallaan...
No ei ollut juoksukuntokaan :D ....
SIIS tänä aamuna oli aika kokeilla miten takamus kestää.
Pyöräilin Pyssymäkeen ja siellä kierroksen varovasti ja tunnustellen hipsuttelin.
JA NYT HUUDETAAN! IHANAA LEIJONAT, IHANAA... ei tehnyt kipeäää, eikä haittaa :D
ei edes se, että tunsin olevani rapakuntoinen raahustaja. Sykkeet paukutti korkialla ja jalat oli lyijyä.
Reilun 4 km raahustin, mutta tästä tie on toivottavasti ylöspäin.
Vesijuoksussa piriformiksessa oli "tuntemuksia", ei kipua, mutta jotain tuntemusta. Venytin puolentunnin vesijuoksun jälkeen vedessä lihaksiani ja jatkoin... siitä rohkaistuin miettimään juoksua. Illalla vielä Viljan pesismatsin jälkeen kokeilin tuttavan "varvastossuja" l. vibrameja. Niillä juoksentelin kentän ympäri. Pohkeet menivät aivan tukkoon, mutta ei kivun tuntemusta piriformiksessa. Meinasin haljeta riemusta! Päätin kuitenkin pitää mölyt mahassa ja kokeilla, että vieläkö tänään kestää. Nyt tuntuu siltä, että operaation piriformis on selätetty.
Venyttely on A JA O kaikessa, välillä tahtoo vain hanskat joutua hukkaan näissä hommissa.
Jarkollakin oli teippausten ansiosta kantapää aika hyvänä, mutta pumpin hypyistä ärtyi jälleen. Luulen kuitenkin, että siinäkin asiassa ollaan voiton puolella.
Tänään haettiin sitten Viivi-vauvakin leiriltä kotiin. Neljä päivää telttamajoituksessa ja vauhdikkaassa menossa veisi voimat isommiltakin. Nyt on peitot ja patjat kuivumassa ja
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN!