Kärkimaratonaamuvalkeni Nivalassa aurinkoisena.Huonosti
nukutusta yöstä huolimatta mieli oli rauhallinen ja kohtuullisen luottavainen.
Aikaisena aamupalana puuroa, kananmunaa, jogurttimysliä ja kahvia. Aiemmin en
ole puolilta päivin starttaavaa maratonia juossutkaan, vaan olen voinut
hotelliaamiaisella syödä mielin määrin. Nyt piti olla varovaisempi tässäkin
asiassa.
Kisapaikalle saavuttiin reilu tunti ennen starttia osanoton
varmistamiseksi. Tunti kului kevyesti käveleskellen, ruohikolla makoillen,
reittikarttaa tutkien ja varusteita valmistellen. Lähtöviivalle kerääntyi
hiukan ennen kahtatoista vain kolmisenkymmentä urheaa koko matkan taivaltajaa.
Kaikki näyttivät pelottavan kovakuntoisilta
ja ajattelin, että yksinjuoksuksi menee.
Starttipistoolin paukahdettua matkanteko alkoi kevein
koivin. Ensimmäinen kymmenminuuttinen oli suunnitelmissa juosta tuntemuksen
mukaan konetta käynnistellen ja sen jälkeen tasata syke tunnin ajaksi lukemiin
145. Parin kilometrin juoksun jälkeen sykemittari alkoi varoitella liian korkeista
sykkeistä, olin kymmenisen lyöntiä yli tavoitteen. Tässä vaiheessa piti tehdä kipeä
päätös: jättäydyn ryhmästä ja yritän tasata sykkeen. Lohduttelin itseäni
ajatuksella, että joku noista vielä tulee selkä edellä vastaan toisella
kierroksella. Neljän kilometrin tienoilla takaa tuli ohi Katri Hautakangas ,
joka kertoi olevansa ensikertalainen ja juoksevansa tuntemuksen mukaan –
kevyttä tuntui olevan ja pian jäinkin hänestä. Sykkeet eivät laskeneet
tavoitteeseen, mutta en halunnut enempää hiljentääkään, koska omilla lenkeillä olin pystynyt reilun
tunnin juoksemaan neljän tunnin maravauhtia alle 145-sykkeillä. Alkukilometrien
myötätuuliosuudella aurinko lämmintä kovasti ja hiki tippui lipan päästä jo
alkumatkasta. Ensimmäinen juomapiste 4,5 kilometrin kohdalla tuli tarpeeseen.
Vielä ennen ensimmäistä omaa väliaikapaikkaani (7 km) yksi
naisjuoksija (Mari Sipola?) ohitti minut, hänen kannassaan taivalsin toiselle
juomapaikalle saakka, jossa hän pysähtyi juomaan ja jäi taakseni. Seitsemän kilometrin pylvään ohitin ajassa
40.12, suunnittelemassani vauhdissa, sykkeet tosin liian korkealla, keskiarvo
152. Tunne oli virkeä ja hyvä, juoksu rullasi kivasti.
Pakolantien päässä odotti Päivikki kickbiken kanssa ja
avusti vetoavulla vastatuuliosuudella. Visalantiellä oli lisää kannustusjoukkoja: appiukko Paavo ja tytär Vilja. Paavolta sain myös vetoapua sivuvastaisella
osuudella. Kanssamatkaajat todellakin jouduttavat askelta ja parantavat
fiilistä, etenkin kun matkan varrella ei muuta kannustusta juurikaan ollut.
Niemelänkylän sillalla puhalsi koko reissun kovin
vastatuuli, mutta onneksi vain noin 400 metrin matkalla. Joen eteläpuolella
juoksijan vauhtia siivitti sivumyötäinen tuuli, jonka ansioista pystyi
laskettelemaan aika rennosti eteenpäin. 14 kilometrin paalulla oli jälleen
väliajan paikka. Toinen seiska vei aikaa 39.46, edelleen aivan
ennakkosuunnitelmien mukainen vauhti. Keskisyke oli toisella seiskalla 155, melkein kymmenen
lyöntiä liikaa.
Ensimmäisen kierroksen loppukolmanneksella Katrin selkä
alkoi lähestyä ja oma juoksuni kulki edelleen hyvin. Lisävoimia antoi Ruusan ja
muiden tienvarteen kokoontuneiden kannustus Männistön kaupunginosassa. Kierroksen lopulla juoksu oli edelleen
vaivatonta, mutta ajatus ilmeisesti alkoi pätkiä, sillä väliajan napsautin 42
kilometrin kohdalla, satakunta metriä ennen oikeaa kohtaa. Väliajaksi tuli
38.37, johon pitää lisätä reilu puoli minuuttia, kuitenkin kisan nopein seiska.
Keskisyke oli nyt 159, reilusti liikaa! Puolikkaan väliajaksi tuli 1.59.41,
alle neljän tunnin vauhdissa tasaisen vauhdin taulukon mukaan siis.
Toisen kierroksen alussa Ylivieskan oma Västerbron silta eli
Savontien rautatiesilta piti ottaa varovasti, mutta alamäessä annoin rullata
rennosti. Pian mäen jälkeen reisissä alkoi tuntua ensimmäiset jäykistymisen
tunteet ja tässä vaiheessa suolakiteet olisivat voineet tehdä terää.
Huoltojoukkojen kanssa olin kuitenkin sopinut suolasta ja geelistä vasta
Kiviojan koulun tienoilla. Lievistä tuntemuksista huolimatta juoksu kulki ja ohitin
Katrin samoilla seuduilla, joilla hän edellisellä kierroksella hyvästeli minut.
Katri valitteli huonoa oloa. Lohduttelin sen kuuluvan asiaan ja hyvän/pahan olon
tuntemuksien menevän ja tulevan. Katrin askellus näytti edelleen hyvältä.
Hamarin padolla alkoi ensimmäisen kerran olla pientä kramppituntemusta etureisissä ja muutenkin ilmaantumaan yleistä pahaa oloa. Kuitenkin Kiviojan pyörätiellä sain näkyviin edellä menevän valkopaitaisen juoksijan. Kummasti piristi mieltä, kun näin että jollakin muullakin vauhti hidastuu. Kiviojan pyörätieosuudesta tuli muuten mieleen Terwamaratonin pyörätieosuus Värtön suunnalta keskustaa kohti. Neljäs seiska vei aikaa 39.52, josta voi siis ottaa sen puolisen minuuttia pois eli lähes samaa tahtia edelisen kanssa ja suunnitelman mukaan. Sykkeet vain huitelivat tällä seiskalla jo keskilukemissa 163 – aivan liikaa. Kiviojalla sain Viljalta taas geeliä, jonka toivoin antavan lisäpotkua juoksuun. Suoran lopussa otin myös suolaa ja tässä vaiheessa alkoi oma pinna kiristyä ja tuli turhaan ärjäistyä Viljallekin, joka ei ihan metrilleen sovitussa paikassa ollut – anteeksi.
Hamarin padolla alkoi ensimmäisen kerran olla pientä kramppituntemusta etureisissä ja muutenkin ilmaantumaan yleistä pahaa oloa. Kuitenkin Kiviojan pyörätiellä sain näkyviin edellä menevän valkopaitaisen juoksijan. Kummasti piristi mieltä, kun näin että jollakin muullakin vauhti hidastuu. Kiviojan pyörätieosuudesta tuli muuten mieleen Terwamaratonin pyörätieosuus Värtön suunnalta keskustaa kohti. Neljäs seiska vei aikaa 39.52, josta voi siis ottaa sen puolisen minuuttia pois eli lähes samaa tahtia edelisen kanssa ja suunnitelman mukaan. Sykkeet vain huitelivat tällä seiskalla jo keskilukemissa 163 – aivan liikaa. Kiviojalla sain Viljalta taas geeliä, jonka toivoin antavan lisäpotkua juoksuun. Suoran lopussa otin myös suolaa ja tässä vaiheessa alkoi oma pinna kiristyä ja tuli turhaan ärjäistyä Viljallekin, joka ei ihan metrilleen sovitussa paikassa ollut – anteeksi.
Kaisaniemessä olo ja jalat heikkenivät entisestään: päässäni
kävin koko ajan taistelua juoksemisen ja kävelemisen välillä. Tein kuitenkin
päätöksen etten kävelemään ala ja keskeyttämään ei ole tultu. Juoksu jatkui: juomapaikalla nestettä ja
rusinoita. Päivikki potkutteli urheasti äksyilevän ukkonsa rinnalla. Juuri
ennen Pakolantietä sain edelläni kramppien kanssa taistelleen kanssajuoksijan
kiinni. Hän taivalsi hetken matkaa mukanani, mutta joutui pistämään kävelyksi.
Päivikki tarjosi myös hänelle suolaa – toivottavasti oli apua. Visalantiellä apunani oli jälleen appiukkoni,
joka oli saatellut vastatuuliosuudella myös muita juoksijoita, vetoavusta oli
saanut nauttia myös kansalainen Kune – Ismo Kunelius, tuo armoton pakinoitsija ja alle 3.40
maratoonari (hopeaa M50 sarjassa). Anoppilan pihalta kannustusjoukkoon liittyi
myös aliupseerioppilastyttäreni Venla, joka ehti matkaan vasta nyt omien
jalkapallokiireidensä jälkeen. Venlan vetoapu oli oivan tasaista ja siinä oli
väsyneen juoksijan hyvä taivaltaa. Niemelänkylän huoltopisteeltä taas juomaa,
banaania ja rusinoita. Tässä vaiheessa yllätti outo tunne: piti pisätytyä
pusikossa pissat lirauttamassa, en kyllä mennyt tieltä mihinkään, nopeasti ojan
penkalle pieni liraus ja matka jatkui. Ongelmat eivät siis johtuneet ainakaan
nestehukasta. Tässä vaiheessa edelläni
taivalsi kaksi tuskaisen näköistä mustapaitaista miestä vuoroin juosten,
vuoroin kävellen. Edelleen päässäni takoi: älä kävele.
Niemelänkylän sillan ylitys sujui Venlan avulla vastatuuleen ja eteläpuolella selän takaa puhalsi myötätuuli. Tuuli ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut askeleen rentouttamisessa, vaan reidet olivat lyijyä. Viides seiskan väliaika tuli taas napsautettua ennen aikojaan mutta väliaika oli jo 43.07, ja keskisykekin hidastuneesta vauhdista huolimatta 163. Tavoite neljän tunnin alituksesta oli hyvästelty ja nyt tavoiteltiin alla 4.15 aikaa. Saavutin edellä menijöitä, mutta aika pian jouduin itsekin kyykähtämään hetkeksi venyttämään reisiä. Kuitenkin pystyin sinnittelemään pidempiä juoksupätkiä kun edellä menijät, joten ohitin heidät: tuskaista oli meno meillä kaikilla. Päivikki yritti tarjoilla suolaa heillekin: itsekin otin suolaa ja vettä, lisäksi lihaksiin suihkutettiin Perskindol-suihketta, joka pientä apua tuntuikin tuovan. Tässä vaiheessa Katri tuli kepeällä askeleella takaa ja ohitti meidät miehet hymyssä suin.
Niemelänkylän sillan ylitys sujui Venlan avulla vastatuuleen ja eteläpuolella selän takaa puhalsi myötätuuli. Tuuli ei kuitenkaan tällä kertaa auttanut askeleen rentouttamisessa, vaan reidet olivat lyijyä. Viides seiskan väliaika tuli taas napsautettua ennen aikojaan mutta väliaika oli jo 43.07, ja keskisykekin hidastuneesta vauhdista huolimatta 163. Tavoite neljän tunnin alituksesta oli hyvästelty ja nyt tavoiteltiin alla 4.15 aikaa. Saavutin edellä menijöitä, mutta aika pian jouduin itsekin kyykähtämään hetkeksi venyttämään reisiä. Kuitenkin pystyin sinnittelemään pidempiä juoksupätkiä kun edellä menijät, joten ohitin heidät: tuskaista oli meno meillä kaikilla. Päivikki yritti tarjoilla suolaa heillekin: itsekin otin suolaa ja vettä, lisäksi lihaksiin suihkutettiin Perskindol-suihketta, joka pientä apua tuntuikin tuovan. Tässä vaiheessa Katri tuli kepeällä askeleella takaa ja ohitti meidät miehet hymyssä suin.
Männistöä
toistamiseen lähestyessä Venla palasi mummulaan, mutta Päivikin kaveriksi
tukijoukkoihin liittyi mukaan Harri, joka jaksoi kehua raahustajaa vielä
urheilijaksi. Tässä vaiheessa reisikivut unohtuivat – tilalle tuli erittäin
kiusalliset pohjekrampit, jotka iskivät salakavalasti varoittamatta aina hiukan
ennen kuin jalka kosketti maata. Koko ajan oli pelko persuuksissa, että jalka
linttaa niin, että juoksija on kohta nokallaan. Perskindol helpotti hiutusen
tätäkin vaivaa.
Viimeisen juomapaikan jälkeen Ouluntien alikulussa en
tohtinut ottaa juoksuaskelia vaan kävelin. Kävelyosuuden lopuksi venytin hieman
pohkeitani ja yritin jatkaa juoksua. Juoksu sujuikin kehnosti, mutta oli
kuitenkin juoksua! Aika ajoin kramppi iski jompaankumpaan pohkeeseen ja välillä
oli oman turvallisuuden vuoksi pakko kävellä. Ruusakin liittyi hetkeksi
pyöräilemään, mutta lähti sitten hakemaan kivennäisvettä maalissa juotavaksi. Maali
todellakin lähestyi, olin jo 40 kilometrin kyltillä.
Viimeiselle pitkälle suoralle kääntyessä yritin kehitellä
loppukiriä rennolla askeleella- Irtosihan se - 50 metriä. Sitten lihakset vetivät oikeaa nilkkaa aivan
yllättävään asentoon ja pohkeeseen iski taas kramppi, oli heitettävä kävelyksi
ja unohdettava loppukiri. Krampin laannuttua kevyttä hölkkää ja pieni pätkä
kävelyä, niin sain hölkätä urheilukentän portista maalia kohtia. Perheen naisväen,
appivanhempien sekä Ruusan ja Harrin kannustaessa ylitin maaliviivan ajassa 4.13.53, M40 sarjan viides eli viimeinen. Viimeinen reilu seiska vei aikaa 52.15 ja sykekeskiarvo laski lukemiin 149. Koko reissun sykekeskiarvo oli 156, maksimisykkeen ollessa 167.
Reitistä pidin, vanhalla Kärkimaratonin reitillä en ole
koskaan edes puolikasta juossut, mutta 80-90 –lukujen taitteessa sen verran
Niemelänkylän lenkkiä kiertänyt, etten haluaisi juosta sitä 4 kertaa
peräjälkeen. Tiukat mutkat eivät tässä vauhdissa paljoa haittaa. Yhtä
huoltopistettä lisää kaipailisin lenkille. Etenkin, jos ilma on yhtään
kuumempi, juomaa pitäsi saada tiuhemmin. Yllättävän vähän matkassa oli
juoksijoita, tosin tänä viikonloppuna juoksuja
oli paljon: Kuopio, Vaasa, Levi…. Toinen
yllätys oli yleisön vähyys: vaikka reitti kierteli asuinalueita, ei seuraajia
ja kannustajia juurikaan ollut. Onneksi omat kannustusjoukot tsemppasivat
hetkittään ärtyisääkin juoksijaa, toivottavasti heistä oli apua ja iloa myös
muille juoksijoille.
Uutta matoa koukkuun ja ensi vuonna juostaan taas jossain
päin Suomea täysmaraton. Ennen viittäkymppiä kymmenen maratonia täyteen! Ei
kuitenkaan koskaan samalla tahdilla kuin pukuhuoneessa jututtamani Harri Toivonen,
jolla oli takanaan tänä vuonna jo 26 kisaa ja seuraava startti ensi viikonloppuna
Jyväskylän Finlandia-maratonilla.
Tässäpä maratonraportti Jarkolta
Oon tuota ukkokultaani kovasti houkutellut kirjoitushommiin; yhteinen blogi olis kiva, kun se kuitenkin niin paljon meistä molemmista kertoo. Jospa tästä saatais kirjoituspuhtia ;)
Hyvä kirjoitus, sai oikein eläytyä mukaan ja haaveilla, että ehkäpä taas ensi vuonna, tämä vuosi jää täydeltä väliin kuin myös edellinen. Mutta vielä se pienenpieni maratoonari minussakin asustelee. Hyvä Jarkko, hyvä hultojoukot!
VastaaPoistaKiitos anonyymi-Päivi!
VastaaPoistaMeissä jokaisessa asuu pienenpieni maratoonari. Viime vuodelta muistan, kuinka tuskallista oli, kun tavoitteena ollut juoksu piti pikkuvaivan vuoksi siirtää hamaan tulevaisuuteen. No...minulla se tulevaisuus koitti eilen. Kyllä sinullakin vielä.
t. Jarkko
Hienoa, hyvin taisteltu juoksu. Kokemuksesta tiedän millaista on noiden kramppien kanssa. Se on niin kurja, ku vähän yrität kiristää vauhtia, niin sillon tempasee lihakseen ja vauhti loppuu siihen paikkaan. Montako maraa sulla vielä siitä kympistä uupuu? Riittääkö yksi per vuosi tahti?
VastaaPoistaSinnikkäästi olet taistellut. Hattua pitää nostaa! Mukava lukea myös kirjoitustasi. Ehdottomasti haluamme lisää myös Jarkon kirjoituksia Päivikin lisäksi.
VastaaPoistaHieman erikoinen tuo sykekäytös, jos olit alle 145 sykkeillä varman 60min alotusvauhin kokeillu..monesti? Sehän ei ole outoa, että sykkeet karkaavat alun latauksen ja innostuksen myötä, mutta kyllä ne yleensä rauhoittuvat matkan aikana vauhtia vastaaviksi.
Anyway, hieno taistelu. Oikein hyviä palautuksia ja sitten vaan reenaamaan pohjaa koneeseen.
Maradonna: kolme puuttuu, joten yksi vuodessa riittää hyvin.
VastaaPoistaCosmos: Useita tunnin lenkkejä olin tehnyt alle 5.40-vauhdeilla, joten hiukan ihmetytti minuakin tuo kova syke alussa. Liekö ollut kisajännitystä?
Ensi vuodeksi lihaskuntoa, lihashuoltoa ja pitkää hidasta enemmän.
t. Jarkko
On se aina mielenkiintoista koittaa löytää noihin yllättäviin kokemuksiin vastauksia. Voi olla ns."huono päivä". Onhan se joskus niin, ettei lenkilläkään kulje, ja yhtä hyvin se voi osua kisapäivälle. Puhtaasti datareaktiona syy voisi olla myös rasitustila elimistössä. Siihen voi taas olla monta syytä, kuten esim. palautumattomuus <-siihenkin voi olla monta syytä, ei pelkästään harjoittelu <-uni, ruoka, mieli... rasitustila voi johtua myös elmistön monista epäviretiloista, kuten esim. jokin pieni virus tms. jne, jne.
PoistaPääasia on kuitenkin, että teit raportin perusteella maksimisuorituksen. Sinulla näytti olevan myös selkeä psykologinen 7km syklillä etenevä polku päässäsi. Pyrit juoksemaan viisaasti. Sykkeillä voi maratonilla yrittää säädelllä juoksua tiettyyn pisteeseen, mutta ratkaisut joita teit, olivat varmasti oikeita. Vedoten tuohon, että olit tehnyt useita tunnin lenkkejä @5:40 vauhdilla noilla sykkeillä.
Joo, reenillä sitä pääsee tässä pelissä eteenpäin. :=) Tsemppiä!!! Ps.Tuuhan syssymällä yhteislenkeille, jos sattuu kalenterit yksiin. Hitaat, verenkiertoa kehittävät lenkit menevät paremmin sopivassa porukassa.
Mukava lukea tarinasi Kärkimaratonilta. Ohitin sinut matkan alussa (olen se Mari, josta tekstissä mainitsetkin), mutta jäin vauhdistasi sitten jo seuraavalla juottopaikalla. Mielestäni myös kiristit vauhtia, en uskaltanut yrittää pysyä perässäsi. Maalissa eroa oli kuitenkin alle minuutti ja pitkillä suorilla oli lopussa näköyhteyskin. Matkan loppu näytti olevan monelle muullekin tuskaa, kolme miestä ohitin muutama kilometrin ennen maalia. Matkan raskaaksi teki itselleni tuuli, viileämpi ilma olisi antanut varmasti paremman ajan. Yksi juomapaikka reitillä saisi mielestänikin olla enemmän. Naisten sijoitukset jaettiin jo alussa, itselleni maraton oli tämän vuoden 10. ja matkalla ajattelin säästellä jo voimia seuraavaan maratoniin, joka on kahden viikon päästä. Kiitos kannustusjoukoillesi, kannustivat myös minua ja kepeitä kilometrejä tuleville maratoneillesi!
PoistaKiitos kommentista Mari!
VastaaPoistaSaattaa olla, että ohituksesi yllytti minut hiutsen vahutia kiristämään, mutta ei se noissa väliajoissa erityisemmin näy. Niillä seuduilla missä ohitit minut yrittelin tasata veiä sykkeitä ,mutta kun se ei onnistunut hain rennon juosuvauhdin takaisin, siinä voi olla sleitys hienoiselle vauhdin lisäykselle.
Hurjia määriä juokset.
t. Jarkko
Olipa mielenkiintoista lukea koko maratonin kulku, vaikka en mitään ko lajista ymmärräkkään. Rankkaa hommaa tuntuu olevan. Nostan hattua, kun vaikeuksista huolimatta pystyit jaksamaan juosten. Kotikonnuilla juoksemisessa on tietysti se hyvä puoli, että kannustajia riittää :) Terveiset myös kaikille mukana olleille. t;Sirpa
VastaaPoistaMoi Sirpa!
VastaaPoistaKivasti on kannustust alöytynyt Helsingin kaduiltakin - sekä tutuilta että tuntemattomilta. Sitä katsojamäärää ikävöin Kiviojan ja Niemelänkylän suorilla. Onneksi oli perhe ja appivanhemmat mukana, Ruusaa ja Harria siis unohtamatta.
t. Jarkko
Onnea Jarkko, että vastoinkäymisistä huolimatta jaksoit maaliin saakka! Oli mukava lukea juoksusi kulku, mahtava muisti sinulla, että pystyt noin yksityiskohtaisesti käymään juoksun vaiheet läpi. Tämä kirjaaminen auttaa sinua varmasti jatkossa juoksun vaiheiden suunnittelussa. Tsemppiä treeniin jatkossakin! Kannustamaan tullaan paikanpäälle, mikäli juoksut osuvat hiukan lähemmäs meitä Turkulaisia kannustusjoukkolaisia.
VastaaPoistaMoi!
PoistaHelppo ottaa kirjoittaessa kirjallisia vapauksia, kun muut eivät tiedä tarkoista ajatuksistani retin varrella...ei vaiteskaan, vaan kyllä ne tuntemukset aika elävinä säilyvät parin päivän ajan mielessäkin. On se sellaista tunteiden ja tuntemuksien vuoristorataa.
Alustavasti olen ensi kesäksi ajatellut maratonia kesäkuulle Forssaan tai sitten kesä-heinäkuun vaihteen Paavo Nurmi -maratonille. Nepä olisivat likempänä teitä.
Noita tpaahtumiasilämlläl pitäen ohjelmallien juoksutreeni pitäisi vaan aloittaa maaliskuun puolivälissä ja silloin on hiihtokelit parhaimmillaan...katsotaan, millainen talvi tulee ja miten saa liikuttua talven ja kevään aikana.
Jos alukesästä saisi maratonin pois alta, loppukesän aikana voisi keskittyä toiseen kestävyyslajiin, maantiepyöräilyyn.