Mahdottoman mukava

metsälenkki takana.
Olen liikkunut viimeaikoina paljon Pyssymäessä sienessä ja mustikassa yksin, kun sinne on niin helppo pyrähtää tästä kotoa vaikka pyörällä. Eränkävijöiden majalta lähtee hirvenhiihtolatu ja sitä on ollut mukava kulkea. Tänään otin Jarkon mörön syötiksi, että uskaltaisin vähän poiketa polulta. Yhdessä sitten tuumittiin, että tänne tullaan lenkkeilemään.

Latupohjat ovat ihan loistavia lenkkipolkuja.
Vajaa seitsämän kilsaa juostiin: lähdettiin ensin hirvenhiihtolatua pitkin Vinnurvantielle ja sieltä Lehmilammen laavulle. Laavulta eteenpäin juoksu oli haastavampaa kivikkoisella ja mutkaisella patikkapolulla. Piti mun vähän tutustua turpeeseenkin, kun jalka ei enää yhden pienen juurakon yli noussutkaan. Kehveli ;)

Loppulenkistä vaan yhteen ääneen pohdiskeltiin, että eipä oo hoksattu aiemmin näitä metsäpolkuja lähteä tutkimaan. Todennäköisesti jatkossa mennään metsään, jäi niin mukavat viilikset.

Alkuviikosta etsin Hämeenlinnassa uusia lenkkipolkuja ja niitähän kyllä löytyy: Ahvenistolla tiistaina reippailulla vuokraemäntäni kanssa. Voi hitsi, siellähän oli niin hianot kuntoiluvälineet etelänmiehillä, ettei me maaseuvun ihimiset koskaan olla sellasiin törmätty :O

Torstaiksi tulinkin kotiin, kun oli Kirsiltä varattuna parin tunnit hieronta.
Oon myös vielä kerännyt pyöräkilsoja kilometrikisaan, että sain 1200 km rikki--- juu, tosi vähän se on siihen viime kesän 2500 km verrattuna :(
Nyt oon kamalan onnellinen siitä, että tiistaina vasta täytyy lähteä opinahjoon!
Koville ottaa mulla tää reissunaisen elämä, mutta jospa jollainlailla alkais tottua... Toivottavasti.

 Jarkko jatkaa omia mietteitään:

Viikko on mennyt vötkistellessä ja jalkoja parannellessa. Perjantaina sain päättää työviikon Kirsin kynsissä. Yllättävän hyvin olivat jalat palautuneet Kärkimaratonista. Vasen pohje ja molemmat reidet olivat hitusen tiukkoina kuitenkin. Kirsi jostain syystä totesi, että juoksijan olisi hyvä toisinaan venytelläkn. Mitä lie tarkoittanut?

Aamupäivän marjaretken ja NiceHockeyn harjoitushöntsän jälkeen olikin sopiva aika lähteä kokeilemaan, miltä juoksu viikon tauon päästä tuntuu. Mennessä oli oudon epävarma tunne: ihan kuin ei olisi ikinä juossut. Mutta jo ensi askeleilla tuntui kepoisalta ja hyvältä: liekö johtunut hyvästä lenkkiseurasta ja mukavasta maastosta.

Vuosikausia jo on tullut hölkkäiltyä, mutta vasta nyt on tullut huomattua metsäpolkujuoksun autuus. Ei väliä vauhdilla tai matkalla, juoksuun käytetty aika on tärkeitä. Pehmeä maasto hellii jalkoja, mutta alustan haastavuus tuo juoksuun ihan omanlaisensa mielenkiinnon ja varmasti kehittää nilkan ja jalkaterän lihaksistoakin eri tavalla kuin yksitoikkoinen päällystetien hinkaaminen.

Jospa tässä taas pääsisi treenamisen alkuun. Ítselleni olen luvannut,e ttä tänä syksynä ennen hiihtokeljä ottaisin kunnon salikuurin, että saa lihaskuntoakin kehitettyä. Jos vaikka sasi näihinkin siimoihin hiukan patesta tarttuman, kun meinaa nuo talon naiset alkaa pullistelemaan hauiksiaan sen näköisenä, että kohtaa jää isäntä kakkoseksi tai kolmoseksi... Oman haasteensa treenaamiseen tuo nuo aikuisopiskelijan Hämeenlinna-viikot ja omat kiekkokiireet, huushollin ylläpitoakin pitäisi ehtiä opetella. Koville meinaa ottaa välillä isännällekin, mutta jospa jollain alkais tottua....toivottavasti.