Luovutin

verta maanantaina, tein viikon hyvän työn heti alkuviikosta. Edelliskerrasta olikin aivan liikaa aikaa, kohta kuusi vuotta. Miten lie aika vierähtänytkin noin - polvioperaation jälkeen jotenkin jäänyt luovuttamtta. Ihan paikallaan oli luovuttaminen tälläkin kertaa. Hemoglobiini oli 163. Kohtahan tässä jäisi starttilupa saamatta hiihtokilpailuihin ja maakuntaviestitkin on vasta tulossa....: )
Sikäli ajankohta oli otollinen, että mitään kovaa treenirutistusta ei ole menossa. Joskus takavuosina luovutuksen jälkeen olo meni niin vetämättömäksi, ettei treeni maistunut. Syy tosin taisi olla siinä, että liian äkisti luovutuksen jälkeen tein "kovaa" treeniä ja lipsahti jonkinlaisen ylirasituksen puolelle ja kroppa sekosi sairastamaan.

Viikonloppu oli liikunnan ja jälleen kerran myös jääkiekon täyteinen. Lauantaiaamuna sain kerättyä itseni sängyn pohjalta kohtuu aikasin ja läksin lenkille. Hölkkäilin matalalla sykkeellä kympin pikkaisen reiluun tuntiin, kyllä tuntui hyvältä. Pajusuvannolla en ole aiemmin talvikeleillä lenkkeillytkään. Iltapäivällä pukeuduin raitapaitaan ja vihelsin kaksi kiekko-ottelua jäähallissa. Luistimien päällä hitusen reilu neljä tuntia. Tällä kertaa säästyin raitapaidassa suuremmitta moitteitta. Yksi nuori herra päätti vaihtaa lajia kesken kiekko-ottelun siirtyen nyrkkeilyyn. Hänethän piti ohjialla sievästi suihkun puolelle ennen aikojaan ja sehän tiesi raitapaidallekin vielä kirjallisiakin töitä. Tuomarihommista, tuntemuksista kaukalossa ja saadusta palautteesta kirjoittelisi helposti kyllä yhden blogikirjoituksen.
Hiukan alkoi luistelussa tuntua pitkä päivä liikunnan parissa ja yöllä uni maittoikin makoisasti.

Sunnuntaina laiskottelin omien liikkumisien osalta, mutta valmennushommissa ahersin. Tai oikeammin sain tällä kertaa nautiskelle NiceHockeyn hyvästä esityksestä hyvää vastustajaa vastaan. Voitimme 4-1. Aina on mukavampi voittaa! Iltasella vielä hetken ehdin seurailla Villenkin peliä. Poika oli pari maalia pistänyt vastustajan verkkoon ennen kuin minä ehdin hallille...hiukan harmitti, kun jäi näkemättä.

Tiistaina - päivä verenluovutuksen jälkeen - en malttanut olla lähtemättä lenkille. Olinkohan hölmö? Vaan minkäpä sitä itselleen voi. Alunperin olin suunnitellut hölkkäävänä maanantaina parituntisen pitkikisen, mutta verenluovutus muutti suunnitelmaa. Hipsuttelin rauhallisen 7,5 kilometriä korkaten omalta osaltani uuden alikulun ja Hourupuhdon tien.
Juoksu ei ollut kovinkaan kevyttä, vaikka vauhti oli hiljainen. Syke huiteli  5-10 pykälää normalia korkeammalla. Onko seuraajilla kokemuksia verenluovutuksen vaikutuksista treeniin? Maltoin kuitenkin pitää vauhdin ja sykkeet matalalla enkä urakoinut kilometrejäkään.

Tänä iltana taidan käydä hiukan kiekkoilemassa hyvässä äijäseurassa. Ainakin tuntemukset on sen oliset, ettei verenluoivutus vaikuta juurikaan. Loppuviikon treenien osalta kuulostellaan kroppaa...

Viikonloppuna liikut jää kotimaan bussimatkailun jalkoihin. Lauantaina 5.30 startataan NiceHockeyn Etelä-Suomen kiertueelle kohti Loimaata ja Espoota. Kotiin palataan vajaa kaksi vuorokautta myöhemmin maanantaiaamuyönä. Espoossa ei paljon säälitty pitkänmatkalaisia ja peli alkaa sunnuntaina vasta klo 17.10. Harrastukset on mukavia!

Onneksi Päivikki kotiutuu jo tänään! Ehditään pari päivää taas asua saman katon alla ennen tuota reissua ja Päivikin uutta opiskeluviikkoa.

Reissaaminen

Kyllä syö naista, vaikka on vaan noin viis tuntia tätä junassa istumista suuntaansa. Mietittiin Jarkon kanssa, että semmoisen pitkän työpäivän verran  eli noin 10 tuntia viikottain istun junassa. Käsityöt ja lukeminen ovat ne ainoat järkevät jutut, joita täällä voi harrastella... Niin ja päivittää blogia tietenkin, jos sattuu sellainen iloinen asia, että junanetti jollain lailla toimii.

Pohjustusta sille, että en aseta itselleni kummallisempia liikunnallisia tavoitteita. Tavoitteet ovat nyt opintopisteiden keräilemisessä. Yhden sortin urheilusuoritus sekin, varsinkin kun opintopisteet eivät kerry jämäkästi 5 pisteen kuukausitahdilla, mitä opintojeni rahoittaja vaatisi. Minkäs teet...

No, tavoitteena kuitenkin pysyä juoksukunnossa ja kyllä ensi kesänä olisi mukava joku puolikkainen käydä ravaamassa, mutta siitä en ota stressiä. Päänvaivaa on niin paljon muusta viikottaisesta selviämisestä.

Keskiviikon stepin jälkeen oikea pohkeeni oli hiukan jäykkis. Kuitenkin kävin illalla sen 8km Vanajaveen kiertämässä. Pakkasta oli reilu 20 ja mulla ei ollut Hämeenlinnassa ehkä niin hyvin vaatetta mukana, lenkillä meinasi tulla kylmä. 

Perjantaina en tahtonut pystyä kolmanteen kerrokseen kavuta, pohje oli niin arka, en ymmärrä mistä niin äityi juonittelemaan.

Lauantaille oli sovittu niceKipinäläisten lenkki ja mietin, että kannattaako pohjetta lähteä kiusaamaan.  Noo, vitonen vaan oli ohjelmassa ja Relaksantti sai pohkeen pehmenemään, niinpä päätin lähteä lenkkeilemään mukavassa seurassa.

Mervi ja Leila olivat pohdiskelleet, että alettaisiin kuukausittain niceporukalla lenkkeilemään tai liikkumaan muuten yhdessä. Jos joku lukee tämän ja haluaa mukaan, niin helmikuussa viikon kahdeksan lauantaina treffataan seuraavan kerran ja lenkki lähtee meiltä. Voisin infota tästä sitten lähempänä.

Porukalla liikkuminenkin on niin kivvaa ja mukavvaa!

Vaikka hämäryys hiukan haittasi kuvanottoa, niin kyllä niistä sellainen porukkalenkin riemu erottuu, eikö vaan? ;)
Tänään aamusella kävin Hiitolassa kympin hiihtelemässä, mutta mistään hiihdosta nauttimisesta ei voi puhua. Toivoisin edes hiukkasen lunta, edes pikkiriikkisen, sen verran, että 2,5 km:n latua pystyisi mukavasti kiertään. Enempää en toivo!

Tällä pädillä kirjoittaminen on niin vaikiaa, että antaa olla....sori vaan!

Jumppakärpänen

iski minuun tällä viikolla.
Oikeastaan jo syksyllä olin lähdössä monta kertaa hamkon tarjoamiin ilmaisiin jumppiin, mutta kun tyttöjen kanssa sovittiin lenkkipäiväksi keskiviikko, niin jumpat sitten jäi.

Maanantaina yksi opiskelukavereista kyseli lähtisinkö pumppiin kaveriksi ja kipakkana pakkaspäivänä olin kyllä heti valmis sisäliikuntaan. Jumppa oli viralliselta nimeltään kunto power ja ohjaajana reipas M@gda. Olkapääni, joka on viimeaikoina ollut vähän juonikko, sai aivan tosi mahtavan lempeitä liikkeitä. Noo, kun on viimesimmäksi Heidin rääkeissä ollut, niin tää M@gdan kunto poweri tuntui tosi lempeältä kokonaisuudessaankin. Mutta sellainen sopiva alku pitkästä aikaa jumppaan eksyneelle. Innostuin kyllä heti niin, että päätin lähteä uudelleen tänään keskiviikkona.

Tiistaina käväisin iltasella tuon Vanajaveen lenkin kiertelemässä sillä matalan sykkeen taktiikalla, alun kävellen ja lopun hissutellen.

Tänään oli sitten M@gdalla vuorossa steppi ja tsumpa ;)
Zumbaahan kokeilin jokunen vuosi sitten, mutta kyllästyin siihen vaatteilla koreiluun ja, no, tökki vaan, kun olisin toivonyt kovempaaa hien irrotusta, rajumpaa treeniä. Tänään ajattelin katsella mites täällä treenataan.Steppi oli ihan tosi treeniä ja hikikin alkoi irrota. Mutta se tsumpa tuotti mulle taas pettymyksen, en päässyt askelkuvioista kärryille, eikä niitä ollenkaan opetettu. Vähän sellaiseksi toikkaroijaksi tunsin siellä itseni. Tsumpaajat saavat vast edes tsumpata ilman minua, mutta maanantaisin ja keskiviikkoisin saattaa jatkossa olla ohjemassa jumppaa. Mukavaa piristystä ja rytmiä näihin minunkin liikkumisiin, jotka ovat jo menneet kovin epäsäännöllisiksi.
Toisaalta, vaikka nautinkin tästä opiskelusta, en tykkää yhtään paikasta toiseen vaeltamisesta, enkä tästä niiiin epäsäännöllisestä elämästä!

Tässäpä maisemaa mun koulutien varrelta, reilun kolme kilsaa kävelen päivittäin kouluun ja takaisin kämpille on yhtä pitkästi ;)

Jälkikäteen

on hyvä viisastella.

Harmittaa vain tuossa pitkässä plantaris faskia-vaivassa, etten ottanut kuuleviin korviini, mitä Lasse tai Esa yrittivät jutella mulle neutraalien juoksukenkien merkityksestä. Lenkkarimerkkini oli Asics ja tuetuilla kengillä juoksu oli hyvin sujunut... miten se nyt voisi "yhtäkkiä" kantapäävaivaksi muuttua. Oon jääräpäinen joskus näissä jutuissa, ei voi mittään. Vielä kesällä, kun sovittelin Intersportissa Brookseja, mietin, että tämmöiset pönkyrät... ei näillä voi juosta.
Totuin kuitenkin Glycerin 11 malliin ja nämä neutraalit pönkyrät alkoivat pikkuhiljaa istua jalkaan. Syksyllä Onnin 24 harjoituksen aikoihin Brooksit jäivät Hämeenlinnaan, ajattelin, että voin täällä kotona juosta Asicsilla. Lauantai-iltana käväistiin lenkkeilemässä muutama kilsa Onnin kaverina ja kas, sainpa koipeni kunnolla kipeiksi. Silloin ensimmäisen kerran huomasin OIKEASTI, että nyt oli vääränlaiset kengät jalassa. Sen jälkeen Brooksit ovat olleet ainoat juoksukenkäni. Kuitenkin nastalenkkarini ovat Asicset, neutraalit sellaiset. Joulun aikaan ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun juosta niillä. Lyhyttä lenkkiä kun juoksenneltiin, niin jalat eivät juuri valittaneet. Viimeviikolla Hämeenlinnassa juoksin kuitenkin kympin juuri niillä nastalenkkareilla ja kantapää tuumasi, että sanotaan yhteistyösopimus Asics-merkin kanssa irti kokonaan. Minun on tyytyminen siihen!

Tällä viikolla olen surffaillut nettikauppoja ja etsinyt itselleni uusia Brooks Glycerin 11. Juoksufoorumin avunpyynnön kautta sain pari hyvääkin linkkiä edullisista kaupoista muualta maailmasta. Brookseja myyvät vain Intersportit ja tämän hetkinen kenkätilanne näyttää Suomessa ei oota. Pitäisi rohkaistua tilamaan. Liekö kellään tilauskokemuksia?

Pakkaslenkkiä on juostu ilman sykkeenmittauksia. Iluuri ei kestä pakkasessa puoltatuntiakaan. Mikäpä siinä, ihan mukava juoksennella, ettei tarvi ajatella aikaa ja sykkeitä.

Täysikuu, mittarissa -20, tähtikirkas taivas.

Lähteäkö vai ollako lähtemättä? Sohvalle takan lämpöön vai hölkälle talvikeliin? Villainen alusasu, tuulenpitävät pikkuhousut miehuuden suojaksi, villasekoitteiset vaellussukat, fleecehousut ja -paita, säärystimet, kypärälakki, tuubihuivi, hiihtohousut, -takki, -pipo ja -sormikkaat. Lähteminen on kesällä vaivattomamapaa. Sykevyö, -mittari ja gps. PK-säädöt mittariin. Oi romppeen määrää! Päällimmäiseksi heijastinliivi. Jalkoihin Brooks Glycerin 11 ja tien päälle.

Pakkaslumi narskuu kengän alla. Mittari huutaa, syke nousee nopeasti, mittari hiljenee. Pimeästä vastaa tulee koiranulkoiluttaja, puhuu puhelimeen. Juoksun rytmi löytyy, matka taittuu.

Pyörätieltä Malisjoen uusille silloille. Sillan kansi narisee ja paukkuu, puu valittaa. Epätasainen polku lämmittää ja haastaa jalkateriä ja nilkkoja. Pyörätielle takaisin, juoksu helpottuu. Kauppojen ja huoltoasemien mainosliput nuolevat tankojaan. Kauempana ja korkeammalla lämpövoimalan savu purjehtii hitaasti etelään. Tuulen vire ei maan pinnalla tunnu. Pakkanen hiipii sormiin. Sormijumppa lämmittää. Hengityksen höyry tiivistyy ripsiin.

Muutama rekka jylistelee kohti Savoa, henkilöautoja harvakseltaan, pyörätiellä vain minä. Kinevalla jännitetään bingossa, jäähallilla talviurheillaan. Huurteisten ikkunoiden takana taisi vilahtaa poikakin. Uikossa kesä talvellakin, iloisia uimareita altailla.

Kalliosaarentien pihoilla jäisiä autoja, jouluvalojakin vielä. Pyöräilijäkin liikenteessä, ohittaa minut ja kääntyy kai kotiinsa. Kiristäsinkö loppua kohden? Ei sentään. Joku juoksee vastaan, heijastinliivi vilkkuu. En tunne, vain silmät pilkistivät kypärälakin ja pipon välistä. Sykemittari piippaa, kiristin sittenkin. Rauhoitan vauhtia, vaikka loppusuora häämöttää.

Kotipiha. Mittari seis: 43 minuuttia ja 6,6 kilometriä. Ovi auki ja sisälle. 

“Tuliko iskä?” kuuluu yläkerrasta.

Hyvä, että lähdin. Ei palellut. Takkakin on vielä lämmin.

WP: Matalilla sykkeillä

olen yrittänyt liikkua alkuvuoden. Onnin LUV-projekti ja henkilävaakalukemat patistivat vuoden ensimmäisellä viikolla liikkumaan varsin innokkaasti. Hyvä tuuri, että tänä vuonna Nivalassa koulut alkoivat vasta loppiaisen jälkeen - eipä päässyt palkkatyö häiritsemään harrastusta. Juoksulenkkeilyn lisäksi tuli käytyä päivittäin kävelylenkeilläkin. Hienosti sai Onni innostettua (tulokset) väkeä liikkeelle, vaikka hiihtokelien puute varmasti vähensi osallistujia

Loppiaisaatolle liikuntasarakkeeseen tuli ikävä nolla. Valmennusharrastus vei koko päiväksi bussiin: NiceHockeyn pelireissu Tampereelle alkoi aamupäivällä yhdentoista aikaan ja päättyi maanantaiaamuna puoli neljän aikaan. Tappion karvas kalkki kitkeröitti kotimatkaa ja heikensi unen laatua linja-auton penkissä.

Loppiaispäivä menikin sitten luistimien päällä talkoillessa tuomarina junnuturnauksessa.

LUV-projektin rykäisy, huonosti nukuttu yö ja pitkä tuomarointipäivä imivätkin miehestä mehut tehokkaasti ja pidinkin muutaman lepopäivän loppiaisen jälkeen.

13.1.2014 Talvi tekee vihdoin tuloaan: -18 astetta. Malisjoki jäätyy.

Juoksulenkeillä olen pitänyt sykehälytystä päällä ja ylärajana 142-lukemaa: vaikeaa on rauhallinen hölkkä. Pidemmillä lenkeillä olen käyttänyt Onnin suosittamaa 8/2-rytmitystä: kahdeksan minuuttia juoksua ja kaksi kävelyä. Hyväksi olen systeemin havainnut. Voihan se ohikulkijoita naurattaa, kun ukko aina välillä pyrähtelee juoksuun ja kohta pistää kävelyksi. 

- Eipä jaksa tuokaan juosta, saattavat ajatella. 

Siinäpä ihmettelevät, itsepä tiedän kuitenkin mitä teen.

Pari lenkuraa olen juossut ihan oman tuntemuksen mukaan. Tänään juoksinkin töistä kotiin “urku auki”. Seitsemäntoista asteen pakkaseen piti pukeutua aika vahvasti. Alkumatkasta tunne oli kuin Michelin-ukolla. Mittariin ja kelloon en vilkuillut, yritin ylläpitää reipasta tahtia. Kuutisen kilometriä kulki aika kivasti. Lopussa hiukan jo ahistikin. Tuiskulan kohdilla ajattelin, että kyllä km-vauhdin pitäisi olla lähempänä kuutta kuin kuutta ja puolta minuuttia, muuten on ukko kyllä ihan rapakunnossa. Kotona mittaria tutkiessani sain kerrankin riemastua: km-vauhti 5.37, eikä keskisykekkään ollut kuin 150, matkaakin 7,7 kilometriä. Ei ukko ihan rapakunnossa ollutkaan!

Tästä eteenpäinkin tarkoitukseni on talven aikana juoksennella (jollei hiihtokelit parane) lähinnä alle 140-sykkeillä ja pitempiä huikosia 8/2-rytmillä. Kerran viikossa tai parissa voi rykäistä lyhyemmän lenkin hiukan vauhdikkaammin. Tuota juoksu-kävelyrytmitystä aion jatkaa pitkillä lenkeillä myös kevään maratreenien alkaessa. Teen pitkät lenkit alusta lähtien yli kaksituntisina, mutta kevennän kokonaisrasitusta kävelypätkillä.

Hiihtämäänkin päästiin. Päivikki-armastukseni sai sunnuntaiaamuna houkuteltua minut Hiitolaan katsastamaan, löytyisikö ladulta lunta. Kymppi tuli hiihdeltyä yllättävän hyvällä ladulla: vain parin sadan metrin pätkä oli vaikeasti hiihdettävää. On se vaan kumman hankalaa pitää hiihdossa tuo syke tasaisen matalana, vaikkei Hiitolassa nousumetrejä juurikaan tule. Pienessäkin töppyrässä syke nousee, sen verran yläkropalla töitä joutuu kuitenkin tekemään.

Joulukuussa kertomani punnerrusohjelma on nyt ollut viikon tauolla. Yläselkä, hartiat ja niska menivät niin jumiin, että iski päänsärky. Nyt on viikko lepäilty ja lepäilen vielä toisen viikon (jollen tänä iltana innostu taas aloittamaan) superkompansaatiota odotellen.

Uuden vuoden lupaukseni työmatkapyöräilystä ei ole vielä ottanut tulta alleen, mutta onhan tässä vuotta vielä jäljellä – ja työpäiviä.

Niin ja NiceHockeykin katkaisi orastavan tappioputkensa eilen voittamalla TPS:n. Saapi taas valmentajakin yöt nukuttua.

Lunkisti

liikkumalla uuteen vuoteen.
Oon täällä harrastellut sellaista matalasykkeistä pitkäkestoista liikkumista.
Torstaina köpöttelin Uikkoon ja olipa sinne eksynyt muutama muukin polskija, taisin viimeisen avaimen saada kassalta. Vesijuoksua puolisen tuntia ja rinulia saman, hankaluuksia oli oman tilan löytämisessä kyllä.
Perjantaina yritin taas sitä sykerajan pitämista hälärin kanssa, ja VOE ETTÄ oli vaikiaa. Sykeraja oli siis 150 ja lenkin alkukilsat meni suurinpiirtein näin: 10 metriä juoksua ja 15 metriä kävelyä. Jos olis halvmpi puhelin ollut hälyyttäjänä, niin ois lentänyt kaaressa lepikkoon. Sportstrackerin sykekäyräkin on vitsikästä katottavaa ylös-alas-ylös-alas. Jonkun kilsan jälkeen huutaminen loppui ja sain juostahipsutella kottiin rauhassa. Mietittiin sitten Jarkon kanssa, että pitäisi varmaan aloittaa nuo lenkit kävellen, niin sydän sais aikaa valmistautua lenkkiin?
Eilen otin hiukan rauhallisemmin ja tein vain reippaan tunnin kävelylenkin.
Tänäänkin meinas tuo harmaus masentaa. Sitten päätin pistää kameran reppuun, vaelluskengat jalkaan ja järvelle patikoimaan.

Normitalvena tästä syhkittäisiin parin viikon päästä Pyssymäkeen. Saapa nähdä miten nyt käy?

Tämmöisiä tammikuun sääkuvia sieltä tuli otettua, kyllähän ne ovat kovin harmaita, mutta eipä niitä viitsi kuvankäsittelyllä kovin kirkastaakaan. Harmaudesta huolimatta tuli oikein sellainen hyvänmielen parituntinen tallaus.

Täällä on urheiluhulluus huipussaan, kun telkkarista katson nuorten MM-jääkiekkoa, päivitän blogia, seuraan tulospalvelusta Nicehockeyn peliä Tampereella Tapparaa vastaan ja tietysti kommentoin toisille seuraajille siitä facebookissa... Enkä ees oikeesti oo mikään urheiluhullu :D
Saapas nähdä mihinkä aikaan reissulta ukko viereen könköilee, toivottavasti jo aamu neljältä ovat kotona, sillä Jarkolla on monta turnauspeliä huomenna tuomaroitavana. Minä lähdenkin huomenna Viivin kanssa tyttökiekkoturnaukseen, että kiekkoilessa menee loppiainen tällä perheellä.
Sitten tiistaina istahdankin junaan ja hyristelen kohti Hämeenlinnaa.

WP:n liikut vuonna 2013

On vuoden 2013 liikunnallisen tilinpäätöksen aika. Polar ProTrainer- harjotuspäiväkirja kertoo omaa kieltään liikunallisesta aktiivisuudestani. Jotain edellisvuotta parempaa, jotain heikompaa. Selityksiäkin löytyy. 

Juoksukilometrejä kertyi 881 kilometriä, viitisensataa enemmän kuin edellisvuonna pf-vaivan kynsissä. Tonni jäi haaveeksi lähinnä omaa laiskuuttani. Kuten aiemminkin niin nytkin motivaation kipinä sammui totaalisesti syksyllä iltojen pimetessä ja kelien viiletessä. Kovin hirveitä ei olisi tonni vaatinut, mutta minkäs teet, kun ei saa itseään liikkeelle. Kesän treenailin mielekkäällä ja vaihtelevalla ohjelmalla, joka löytyi Matt Robertsin Juoksemaan-kirjasta. Juoksuvuoden kohokohtina mieleeni jäi Onnin organisoima Yön kutsu -juoksuvaellus (50 km) ja kramppien sävyttämä Kärkimaraton sekä pari lyhyttä lenkkiä Onnin ja Pasin kanssa Onnin omalla 24 tunnin taipaleella lokakuussa. Tulevaisuuden maratontreeniä ajatellen ajatuksiakin heräsi: pitkiä lenkkejä pitää tehdä enemmän, nimenomaan ajallisesti pitää lenkkien pituutta kasvattaa, vaikkapa juoksu-kävelyrytmityksellä.

  

 

Keväällä hiihtokausi jatkui kiitettävän pitkään, viimeinen rutistus huhtikuun kahdeksantena päivänä Rimpinevan ympäri ja samalla tonni täyteen viime talvelle. Alkuvuosi olikin melkoista hiihtelijän unelmaa: ei pitkiä pakkasjaksoja ja lunta riittävästi. Joulukuun alussa näytti tämäkin talvi hyvältä: itsenäisyyspäivän tienoilla pääsi jo kivasti hiihdon makuun lyhykäisillä lenkeillä, mutta sitten ilmojen haltija päätti sen ilon lopettaa. Niinpä jäi vuoden 2013 hiihtokilometrit nekin harmittavasti parin lenkin päähän tonnista. Loppulukemat 980 km, kuitenkin kolmisen sataa edellisvuotta enemmän. Hiihdossa en suorita mitään ohjelmaa, vaan hiihtelen päivän tuntemuksien mukaan sopivan kovaa sopivan pitkästi. Parhaat hiihtofiilikset löytyvät kevättalven auringosta Rimpinevalta. Saapa nähdä miten tämän talven hiihtojen käy?

 

Maantiepyöräily jäi viime vuonna turhan vähälle. Kilometrejä mittariin pyörähti Herrasen Pekan sanoin hävettävän vähän 828, edellisvuonna kiersin kampea kuitenkin yli 2000 km. Botniapyöräilyssä kävin kuitekin ajamassa taas vauhdikkaan lenkin: kolmen tunnin “haamuraja” ylittyi parilla kymmenellä sekunnilla: olo oli kuin oravalla jäistä käpyä pureskellessa.... Työmatkapyöräilyäkin kertyi hämmentävän vähän, vain 18 kertaa. Olisikohan uuden vuoden lupauksen paikka?. Vuonna 2014 pyöräilen töihin ja takaisin ainakin 30 kertaa!

Noiden kilometrien lisäksi olen tehnyt muutamia kuntopiirityyppisiä jumppia kotosalla, kiekkoillut Wanhojan Pierujen kanssa 29 kertaa ja tuomaroinut kolmisen kymmentä kiekko-ottelua.

Omia liikkumisiani hitusen viime vuonna verotti uudelleen henkiin herännyt valmennusharrastus. Syksyllä 2012 minulle tehtiin ehdotus, josta en osannut kieltäytyä. Valmentaminen oli jo jonkin aikaa mieltäni kutkutellut. Laiton pilliin kaulaani, luistimet jalkaani ja ryhdyin Cowboys NiceHockeyn valmentajaksi. Valmentamisen -voittojen, tappioiden, mutta myös sen arkisen harjoitusten suunnitelun ja vetämisen – mukanaan tuoma tunneskaala on ääretön. Nuorempana mielessäni vannoin, etten koskaan ala naisia valmentamaan, mutta onneksi aloin. Kokemus on ollut hieno ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kevättalvinen Suomi-sarjan lopputurnauksen finaali ja voitto kotihallissa oli ehdottomasti yksi liikuntavuoteni kohokohtia. Vuoden aikana harjoitus- ja ottelutapahtumia on ollut noin 80.

 

Muutaman kerran on siis kotoa saanut lähteä liikunnallisen toiminnan pariin. Paljon se ottaa, enemmän se antaa!

Ajatuksia, suunnitelmia ja haaveita tälle vuodelle seuraavassa kirjoituksessani...sitten joskus.

 

Ruikutus sikseen

kun olosuhteet ovat nämät, niiden kanssa on elettävä.
Ruikutuksen sijaan ajattelin opetella juoksemaan ;)

Ennen joulua kouluhommat pistivät istumaan ja urakoimaan tentit ja poikkileikkauskuvat valmiiksi, joten yksi viikko meni totaalisesti reppuselässä käveleskelyksi. Nyt sitten kun aatosta aloitettiin juoksu, niin sääret tykkäsivät kyttyrää kovilla teillä tallaamisesta. Kuitenkin oon nyt marraskuulta juossut ilman teippejä ja kantapäässä ei oo enää minkäänlaisia kireyden merkkejä. En vain tiedä, että pitäisikö teippiä laittaa sitten kun vetotreeniä yritellään?

No aloitin nyt kuitenkin tämän juoksun opettelun siitä mitä jo syksyllä yrittelin: 8 min juoksua ja 2 min kävelyä. Lenkkisykkeet pitäisi saada alemmas! Hiukan takerrellen tämäkin homma lähti käyntiin, nimittäin sykemittari ei suostunut ääneen hälyyttämään, milloin pitää pistää kävelyksi. Ja sportstracker beesasi sykemittaria, eikä suostunut huutamaan 150 ylitse menevistä sykkeistä... tämän huomasin vasta lenkin lopulla, kun puhelimesta loppui akku OU-JEE!

Kullaanlenkin kuiteennii hölkyttelin, tosin Kullaantie piti liukastella enemmän kävellen, kun tykkäsin lähteä matkaan ilman nastoja. 11 km tuli matkaa. Sportstracker pysyi mukana noin 8 kilometriin asti ja siihen mennessä keskisykkeet oli pysyneet 138, joten ihan hyväsesti meni.

Ja kehveli se Onni aloittaa LUVinsa vasta huomenna!
Eikös sitä aloiteta heti, kun kerran liikkumalla uuteen vuoteen lähetään? ;)