Luovutin

verta maanantaina, tein viikon hyvän työn heti alkuviikosta. Edelliskerrasta olikin aivan liikaa aikaa, kohta kuusi vuotta. Miten lie aika vierähtänytkin noin - polvioperaation jälkeen jotenkin jäänyt luovuttamtta. Ihan paikallaan oli luovuttaminen tälläkin kertaa. Hemoglobiini oli 163. Kohtahan tässä jäisi starttilupa saamatta hiihtokilpailuihin ja maakuntaviestitkin on vasta tulossa....: )
Sikäli ajankohta oli otollinen, että mitään kovaa treenirutistusta ei ole menossa. Joskus takavuosina luovutuksen jälkeen olo meni niin vetämättömäksi, ettei treeni maistunut. Syy tosin taisi olla siinä, että liian äkisti luovutuksen jälkeen tein "kovaa" treeniä ja lipsahti jonkinlaisen ylirasituksen puolelle ja kroppa sekosi sairastamaan.

Viikonloppu oli liikunnan ja jälleen kerran myös jääkiekon täyteinen. Lauantaiaamuna sain kerättyä itseni sängyn pohjalta kohtuu aikasin ja läksin lenkille. Hölkkäilin matalalla sykkeellä kympin pikkaisen reiluun tuntiin, kyllä tuntui hyvältä. Pajusuvannolla en ole aiemmin talvikeleillä lenkkeillytkään. Iltapäivällä pukeuduin raitapaitaan ja vihelsin kaksi kiekko-ottelua jäähallissa. Luistimien päällä hitusen reilu neljä tuntia. Tällä kertaa säästyin raitapaidassa suuremmitta moitteitta. Yksi nuori herra päätti vaihtaa lajia kesken kiekko-ottelun siirtyen nyrkkeilyyn. Hänethän piti ohjialla sievästi suihkun puolelle ennen aikojaan ja sehän tiesi raitapaidallekin vielä kirjallisiakin töitä. Tuomarihommista, tuntemuksista kaukalossa ja saadusta palautteesta kirjoittelisi helposti kyllä yhden blogikirjoituksen.
Hiukan alkoi luistelussa tuntua pitkä päivä liikunnan parissa ja yöllä uni maittoikin makoisasti.

Sunnuntaina laiskottelin omien liikkumisien osalta, mutta valmennushommissa ahersin. Tai oikeammin sain tällä kertaa nautiskelle NiceHockeyn hyvästä esityksestä hyvää vastustajaa vastaan. Voitimme 4-1. Aina on mukavampi voittaa! Iltasella vielä hetken ehdin seurailla Villenkin peliä. Poika oli pari maalia pistänyt vastustajan verkkoon ennen kuin minä ehdin hallille...hiukan harmitti, kun jäi näkemättä.

Tiistaina - päivä verenluovutuksen jälkeen - en malttanut olla lähtemättä lenkille. Olinkohan hölmö? Vaan minkäpä sitä itselleen voi. Alunperin olin suunnitellut hölkkäävänä maanantaina parituntisen pitkikisen, mutta verenluovutus muutti suunnitelmaa. Hipsuttelin rauhallisen 7,5 kilometriä korkaten omalta osaltani uuden alikulun ja Hourupuhdon tien.
Juoksu ei ollut kovinkaan kevyttä, vaikka vauhti oli hiljainen. Syke huiteli  5-10 pykälää normalia korkeammalla. Onko seuraajilla kokemuksia verenluovutuksen vaikutuksista treeniin? Maltoin kuitenkin pitää vauhdin ja sykkeet matalalla enkä urakoinut kilometrejäkään.

Tänä iltana taidan käydä hiukan kiekkoilemassa hyvässä äijäseurassa. Ainakin tuntemukset on sen oliset, ettei verenluoivutus vaikuta juurikaan. Loppuviikon treenien osalta kuulostellaan kroppaa...

Viikonloppuna liikut jää kotimaan bussimatkailun jalkoihin. Lauantaina 5.30 startataan NiceHockeyn Etelä-Suomen kiertueelle kohti Loimaata ja Espoota. Kotiin palataan vajaa kaksi vuorokautta myöhemmin maanantaiaamuyönä. Espoossa ei paljon säälitty pitkänmatkalaisia ja peli alkaa sunnuntaina vasta klo 17.10. Harrastukset on mukavia!

Onneksi Päivikki kotiutuu jo tänään! Ehditään pari päivää taas asua saman katon alla ennen tuota reissua ja Päivikin uutta opiskeluviikkoa.