Jatketaanko taas

niinkuin ei poissa olisi oltukkaan?

Kevät oli kova psyykkeelle ja vössähdin vähän fyysisestikin. Maailima meinasi kaatua päälle, kurjinta oli tieten silloin, kun olkapää meni sijoiltaan Pyssymäessä pyöräillessä... noin jos fysiikkaa aatellaan. Henkistä masennustilaa en viitsi enää ajatella. Mutta täytyypi sanoa, että jos liikunnallisia vuosia ei olisi kymmenkuntaa takana, niin syvemmässä suossa olisin nyt olemukseni kanssa.

Alkukesän reissailujen ja juhlajärjestelyjen jälkeen päätin aloittaa kadonneen kunnon metsästyksen ja vyötärölle kertyneen pienen pelastusrenkaan hävittämisen.
Viisi kertaa viikossa; se oli ensimmäinen asia, jonka päätin. Toinen oli sitten herkkujen kitkeminen päivittäisestä evästyksestä.

Viisi kertaa viikossa tarkoittaa vähintään kerran viikossa jumppaa (yleensä tunti), pari juoksulenkkiä ja pari pyöräilyä.
Keväällä aloittelimme Jarkon kanssa uuden lajin: suunnistuksen opettelun kuntorasteilla. Niilläpä sitä on tullut sitten viikoittain käytyä rasteja etsimässä... Suunnistuksesta ei voi vielä oikein puhua ;)
Mutta hiki tullee ja onpa taas haastetta.

Nyt, kun olen ollut lähes viis viikkoa liikkeellä, niin alkaa hommat sujua. Pyöräkilsoja on kertynyt viitisensataa ja jumpasta ei oo laistettu... oon jopa ylimääräisenä intoutunut venyttelemään joinain iltoina. Juoksukin sujuu melkeinstä mutkattomasti. Tähän väliin kai täytyy kertoa, että keväällä juoksua alkoi hankaloittaa polvivaiva, joka oli samassa oikiassa koivessa, kun se kantapäävaivakin.
Satuin sitten pyssymäkeen lenkille juoksijalegendan Pasi Koskisen kanssa, joka tuumasi, että mun pitäisi sijoittaa niihin pohjallisiin. Mies oli juuri juossut Nuorgamista Hankoon, joten arvelin, että hänen syvää rintaääntään on paras kuunnella. Hankin footbalancen pohjalliset ja ne ovat nyt neljä viikkoa olleet käytössä. Siis niinkuin kappaleen alkuun kirjoitin, juoksukin alkaa sujua. Viimeisin tiellä juostu lenkki on Kiekko-Niskakankaan lenkki 9 km sunnuntaina, ilman mainittavia vaivoja: JEES!
Eilettäin loikin metsässä viitisen kilsaa, mukanani hirmuinen lauma kaikensorttisia inisiötä ja pörisijöitä ja yhdellä rastilla vielä ylläriksi KYY... Säikähdettiin toisiamma molemmat aika kovasti ja kyy kerkesi piiloon ensin.

Kesään on mahtunut paljon mukavaa liikunnallista menoa: Pari viikkoa takaperin Jarkko juoksi Paavo Nurmi maratonin ja seuraavalla viikolla pyöräiltiin Helsingistä Porvooseen. Mukavaisin pyöräretki on viime perjantailta, kun pyöräiltiin Kalajoelle viettämään 22-vuotis hääpäivää.
Noin 80 kilometrin jälkeen oli ihanaa pulahtaa Sanifanin altaisiin ja uinnin jälkeen Pihvituvalle syömään.

Täytyy sanoa, että kovan talven jälkeen lomailu on tehnyt tehtävänsä ja alan olla pian ihmiskunnossa. (Kysykää vaan mitä tarkoittaa...) Täällä tuohutaan asuntoa Rovaniemelle opiskelemaan muuttavalle Villelle ja ehkä asuntoa Kajaanista tarvii myös Venla, sopimus-sotilaana.
Ehkä tästä kirjoittelusta taas innostun, kun sain tämän pään auki!
Kertokaa vaan jos innostutte taas tässä blogissa käymään, se voipi innostaa minuakin kirjoittelemaan.

Perheemme iloisissa rippijuhla tunnelmissa 15.6.2014

Treenin makuun

Hiihtohommat menivät tältä talvelta ohi. Normaalisti näihin aikoihin on ahnehdittu kilometrejä Rimpinevaa kiertäen keväthangista nauttien, mutta tänä vuonna ei.

Rimpinevalla maaliskuussa 2013.

Helmikuun puolivälissä suuntasin katseeni kesän juoksutapahtumiin ja aloin etsiä sopivaa treenihoukutinta itselleni. Terwamaraton toukokuun lopulla sattui silmiini ja sitä kohti on nyt aloitettu treenaaminen. Flunssan ja muiden ikävien tapahtumien vuoksi treenaaminen pääsi käyntiin vasta reilu viikko sitten ja ohjelmaksi valikoitui tuttu Juoksufoorumin neljän tunnin ohjelma. Sen verran insinööriä asuu minussakin, että treenaaminen pitää olla hyvin suunniteltu ja harkittu.
Aikataulu ei enää salli yhtään sairastumista tai vaivoja, mutta jos sellainen eteen tulee, sitten etsitään uusi juoksutavoite alkukesältä. Alkukesällä maratonin haluaisin juosta, että lämpimät kuukaudet voisi keskittyä maantiepyöräilyyn.
Juoksufoorumin ohjelma alkaa todella terävästi: jo ensimmäisellä viikolla on ohjelmassa maravauhtisia vetoja ja kahden tunnin pitkis. Pääseepä heti treenin makuun, tykkään.
Lenkkien järjestystä joudun jonkin verran soveltamaan muiden menojen vuoksi, mutta treenimääristä ja pitkistä lenkeistä on tarkoitus pitää kiinni.
Ensimmäiselle treeniviikolle sattui hiihtoloma ja lepopäivälle laskettelua lasten kanssa Vuokatissa. Kolme tuntia rinteessä ja reilu kilometri uintia tekivät kyllä siitäkin päivästä treenipäivän. Illalla Kajaanin sotilaskodissa rouva alikersanttia tervehtiessä munkkikahvit maistuivat reippailun päälle.
Jalat olivat melkoisen kipeät treeninaloituksen ja laskettelun jälkeen, mutta hölkkäilyllä ja venyttelyllä aukesivat. Uintikin tuntui käsissä vielä monta päivää myöhemmin. Lihaskuntotreeni on taas pyhistä lupauksistani huolimatta jäänyt tekemättä. Naamakirjassa kiertävään lankutushaasteeseen olen toki tarttunut, soveltaen tälläkin kertaa. En kiirehdi eteenpäin, vaan jokainen porras pitää saada suoritettua kunnolla ennen seuraavaan siirtymistä.
Loppuviikoksi matkasimme Päivikin luo Hämeenlinnaan, sainpa lenkkiseuraakin. Ensimmäisen pitkiksen tein Hämeenlinnan kaupunkia kierrellen. Koska juoksutuntumaa on vähänlaisesti, kevensin rasitusta tekemällä kahden tunnin lenkin juoksu-kävelyrytmityksellä: 8 minuuttia juoksua ja 2 minuuttia kävelyä. Samaa aioin jatkaa vielä yhden tai kahden pitkiksen ajan.
Ensimmäisten lenkkien aikana on tullut taas huomattua, kuinka kummallinen kokonaisuus ihmisen kroppa onkaan. Ensimmäisellä lenkillä sykkeet eivät meinanneet pysyä kontrollissa lainkaan: vauhti oli todella hidasta. Takana oli erittäin huonosti  nukuttu viikko ja kaksi erittäin kirvelevään tasapeliä naisjoukkueellemme, jotka todellakin valmentajan mielialaa nakersivat. Vajaa viikko myöhemmin samantyyppinen lenkki kulki alemmilla sykkeillä 45 sekuntia/kilometri reippaammin. Takana oli virkistävä lomaviikko: kyllä hyvät unet ja hyvä mieli parantavat suorituskykyä.

Surua

Ja murhetta on elämä ollut viime viikot.
Hiihtolomaviikko ei mennyt ollenkaan hiihdellen tai liikkuen, vaan rakkaan isäni kuolinvuoteella oyssissa valvoen. Niin raskas ja kova viikko, että voimat ehtyivät täysin. Ahdistavan sairaalajakson jälkeen jumpat ja lenkkeilyt ovat olleet kadonneen kunnon etsimistä. Varsinkin jumpassa tuntui siltä, että viime viikko oli vienyt käsivarsista kaiken voiman, tosin ajatuskaan ei tahtonut askelsarjoissa pysyä mukana. Nyt pikkuhiljaa olen heräillyt siihen, että elämä jatkuu. Koulutyö on kai sellainen tekijä, joka siirtää ajatukset muuhun, vähän helpottaa.
Jarkko suunnitteli maratontreenin aloittamista viimeviikolla, mutta se siirtyi sitten tälle viikolle. Yhdessä ollaan lenkkeilty nyt täällä Hämeessä pari lenkkiä: torstai- illan lenkillä huomasin, että hengitys alkaa taas kulkea.
Tänä aamuna kierreltiin Vanajaveen lenkki vajaa 9 km pk-vauhtia.
Elämässä on välillä eri kausia. Tällähetkellä on luopumisen opettelun kausi.
Silloin täytyy käpertyä vähäksi aikaa kuoreensa ja antaa ajan parantaa.

Aivot solmussa

M@gdan steppijumpassa tänään.
Tää steppi ja pumppi maanantaisin on kyllä helpottavia juttuja koti-ikävään, mikä meinaa välillä olla ylitsepääsemätöntä. Steppiä en vaan ole koskaan ennen harrastanut ja laudalle hyppelyllä kyllä saan hien otsaan, mutta kun se askellus pitää tehdä nii himskatin monimutkasesti vasemmalle ja pyörähtäen ja oikealle ja maapallon ympäri. Vanhus mennee askelissa ihan sekaisin.
Toisaalta niin hyvää aivojumppaa, eikä tarvi ajatella muuta kuin just niitä kamalia askelsarjoja.
Lihaskunto-osuus ja venyttely ovat myös jumpissa tosi hyvät. On ollut mukava huomata, ettei vatsalihakset ole kadonneet vaikka jumppataukoa onkin jonkin aikaa ollut.

Maanantain kunto powerissa olen saanut jo ihan treenistä kiinni, kun askelsarjat alkoivat sujua, niin pystyy syvempään kyykkäykseen ja niin saa lihaksiin ihan kunnon tuntumaa.

Tiistaina opiskelukavereiden kanssa lenkillä. Kun typykkäisten kanssa ollaan lenkillä, juostaan aina pikkupätkiä... tiiä vaikka niistä vielä saisin juoksukavereita keväämmällä ;)

Luovutin

verta maanantaina, tein viikon hyvän työn heti alkuviikosta. Edelliskerrasta olikin aivan liikaa aikaa, kohta kuusi vuotta. Miten lie aika vierähtänytkin noin - polvioperaation jälkeen jotenkin jäänyt luovuttamtta. Ihan paikallaan oli luovuttaminen tälläkin kertaa. Hemoglobiini oli 163. Kohtahan tässä jäisi starttilupa saamatta hiihtokilpailuihin ja maakuntaviestitkin on vasta tulossa....: )
Sikäli ajankohta oli otollinen, että mitään kovaa treenirutistusta ei ole menossa. Joskus takavuosina luovutuksen jälkeen olo meni niin vetämättömäksi, ettei treeni maistunut. Syy tosin taisi olla siinä, että liian äkisti luovutuksen jälkeen tein "kovaa" treeniä ja lipsahti jonkinlaisen ylirasituksen puolelle ja kroppa sekosi sairastamaan.

Viikonloppu oli liikunnan ja jälleen kerran myös jääkiekon täyteinen. Lauantaiaamuna sain kerättyä itseni sängyn pohjalta kohtuu aikasin ja läksin lenkille. Hölkkäilin matalalla sykkeellä kympin pikkaisen reiluun tuntiin, kyllä tuntui hyvältä. Pajusuvannolla en ole aiemmin talvikeleillä lenkkeillytkään. Iltapäivällä pukeuduin raitapaitaan ja vihelsin kaksi kiekko-ottelua jäähallissa. Luistimien päällä hitusen reilu neljä tuntia. Tällä kertaa säästyin raitapaidassa suuremmitta moitteitta. Yksi nuori herra päätti vaihtaa lajia kesken kiekko-ottelun siirtyen nyrkkeilyyn. Hänethän piti ohjialla sievästi suihkun puolelle ennen aikojaan ja sehän tiesi raitapaidallekin vielä kirjallisiakin töitä. Tuomarihommista, tuntemuksista kaukalossa ja saadusta palautteesta kirjoittelisi helposti kyllä yhden blogikirjoituksen.
Hiukan alkoi luistelussa tuntua pitkä päivä liikunnan parissa ja yöllä uni maittoikin makoisasti.

Sunnuntaina laiskottelin omien liikkumisien osalta, mutta valmennushommissa ahersin. Tai oikeammin sain tällä kertaa nautiskelle NiceHockeyn hyvästä esityksestä hyvää vastustajaa vastaan. Voitimme 4-1. Aina on mukavampi voittaa! Iltasella vielä hetken ehdin seurailla Villenkin peliä. Poika oli pari maalia pistänyt vastustajan verkkoon ennen kuin minä ehdin hallille...hiukan harmitti, kun jäi näkemättä.

Tiistaina - päivä verenluovutuksen jälkeen - en malttanut olla lähtemättä lenkille. Olinkohan hölmö? Vaan minkäpä sitä itselleen voi. Alunperin olin suunnitellut hölkkäävänä maanantaina parituntisen pitkikisen, mutta verenluovutus muutti suunnitelmaa. Hipsuttelin rauhallisen 7,5 kilometriä korkaten omalta osaltani uuden alikulun ja Hourupuhdon tien.
Juoksu ei ollut kovinkaan kevyttä, vaikka vauhti oli hiljainen. Syke huiteli  5-10 pykälää normalia korkeammalla. Onko seuraajilla kokemuksia verenluovutuksen vaikutuksista treeniin? Maltoin kuitenkin pitää vauhdin ja sykkeet matalalla enkä urakoinut kilometrejäkään.

Tänä iltana taidan käydä hiukan kiekkoilemassa hyvässä äijäseurassa. Ainakin tuntemukset on sen oliset, ettei verenluoivutus vaikuta juurikaan. Loppuviikon treenien osalta kuulostellaan kroppaa...

Viikonloppuna liikut jää kotimaan bussimatkailun jalkoihin. Lauantaina 5.30 startataan NiceHockeyn Etelä-Suomen kiertueelle kohti Loimaata ja Espoota. Kotiin palataan vajaa kaksi vuorokautta myöhemmin maanantaiaamuyönä. Espoossa ei paljon säälitty pitkänmatkalaisia ja peli alkaa sunnuntaina vasta klo 17.10. Harrastukset on mukavia!

Onneksi Päivikki kotiutuu jo tänään! Ehditään pari päivää taas asua saman katon alla ennen tuota reissua ja Päivikin uutta opiskeluviikkoa.

Reissaaminen

Kyllä syö naista, vaikka on vaan noin viis tuntia tätä junassa istumista suuntaansa. Mietittiin Jarkon kanssa, että semmoisen pitkän työpäivän verran  eli noin 10 tuntia viikottain istun junassa. Käsityöt ja lukeminen ovat ne ainoat järkevät jutut, joita täällä voi harrastella... Niin ja päivittää blogia tietenkin, jos sattuu sellainen iloinen asia, että junanetti jollain lailla toimii.

Pohjustusta sille, että en aseta itselleni kummallisempia liikunnallisia tavoitteita. Tavoitteet ovat nyt opintopisteiden keräilemisessä. Yhden sortin urheilusuoritus sekin, varsinkin kun opintopisteet eivät kerry jämäkästi 5 pisteen kuukausitahdilla, mitä opintojeni rahoittaja vaatisi. Minkäs teet...

No, tavoitteena kuitenkin pysyä juoksukunnossa ja kyllä ensi kesänä olisi mukava joku puolikkainen käydä ravaamassa, mutta siitä en ota stressiä. Päänvaivaa on niin paljon muusta viikottaisesta selviämisestä.

Keskiviikon stepin jälkeen oikea pohkeeni oli hiukan jäykkis. Kuitenkin kävin illalla sen 8km Vanajaveen kiertämässä. Pakkasta oli reilu 20 ja mulla ei ollut Hämeenlinnassa ehkä niin hyvin vaatetta mukana, lenkillä meinasi tulla kylmä. 

Perjantaina en tahtonut pystyä kolmanteen kerrokseen kavuta, pohje oli niin arka, en ymmärrä mistä niin äityi juonittelemaan.

Lauantaille oli sovittu niceKipinäläisten lenkki ja mietin, että kannattaako pohjetta lähteä kiusaamaan.  Noo, vitonen vaan oli ohjelmassa ja Relaksantti sai pohkeen pehmenemään, niinpä päätin lähteä lenkkeilemään mukavassa seurassa.

Mervi ja Leila olivat pohdiskelleet, että alettaisiin kuukausittain niceporukalla lenkkeilemään tai liikkumaan muuten yhdessä. Jos joku lukee tämän ja haluaa mukaan, niin helmikuussa viikon kahdeksan lauantaina treffataan seuraavan kerran ja lenkki lähtee meiltä. Voisin infota tästä sitten lähempänä.

Porukalla liikkuminenkin on niin kivvaa ja mukavvaa!

Vaikka hämäryys hiukan haittasi kuvanottoa, niin kyllä niistä sellainen porukkalenkin riemu erottuu, eikö vaan? ;)
Tänään aamusella kävin Hiitolassa kympin hiihtelemässä, mutta mistään hiihdosta nauttimisesta ei voi puhua. Toivoisin edes hiukkasen lunta, edes pikkiriikkisen, sen verran, että 2,5 km:n latua pystyisi mukavasti kiertään. Enempää en toivo!

Tällä pädillä kirjoittaminen on niin vaikiaa, että antaa olla....sori vaan!

Jumppakärpänen

iski minuun tällä viikolla.
Oikeastaan jo syksyllä olin lähdössä monta kertaa hamkon tarjoamiin ilmaisiin jumppiin, mutta kun tyttöjen kanssa sovittiin lenkkipäiväksi keskiviikko, niin jumpat sitten jäi.

Maanantaina yksi opiskelukavereista kyseli lähtisinkö pumppiin kaveriksi ja kipakkana pakkaspäivänä olin kyllä heti valmis sisäliikuntaan. Jumppa oli viralliselta nimeltään kunto power ja ohjaajana reipas M@gda. Olkapääni, joka on viimeaikoina ollut vähän juonikko, sai aivan tosi mahtavan lempeitä liikkeitä. Noo, kun on viimesimmäksi Heidin rääkeissä ollut, niin tää M@gdan kunto poweri tuntui tosi lempeältä kokonaisuudessaankin. Mutta sellainen sopiva alku pitkästä aikaa jumppaan eksyneelle. Innostuin kyllä heti niin, että päätin lähteä uudelleen tänään keskiviikkona.

Tiistaina käväisin iltasella tuon Vanajaveen lenkin kiertelemässä sillä matalan sykkeen taktiikalla, alun kävellen ja lopun hissutellen.

Tänään oli sitten M@gdalla vuorossa steppi ja tsumpa ;)
Zumbaahan kokeilin jokunen vuosi sitten, mutta kyllästyin siihen vaatteilla koreiluun ja, no, tökki vaan, kun olisin toivonyt kovempaaa hien irrotusta, rajumpaa treeniä. Tänään ajattelin katsella mites täällä treenataan.Steppi oli ihan tosi treeniä ja hikikin alkoi irrota. Mutta se tsumpa tuotti mulle taas pettymyksen, en päässyt askelkuvioista kärryille, eikä niitä ollenkaan opetettu. Vähän sellaiseksi toikkaroijaksi tunsin siellä itseni. Tsumpaajat saavat vast edes tsumpata ilman minua, mutta maanantaisin ja keskiviikkoisin saattaa jatkossa olla ohjemassa jumppaa. Mukavaa piristystä ja rytmiä näihin minunkin liikkumisiin, jotka ovat jo menneet kovin epäsäännöllisiksi.
Toisaalta, vaikka nautinkin tästä opiskelusta, en tykkää yhtään paikasta toiseen vaeltamisesta, enkä tästä niiiin epäsäännöllisestä elämästä!

Tässäpä maisemaa mun koulutien varrelta, reilun kolme kilsaa kävelen päivittäin kouluun ja takaisin kämpille on yhtä pitkästi ;)

Jälkikäteen

on hyvä viisastella.

Harmittaa vain tuossa pitkässä plantaris faskia-vaivassa, etten ottanut kuuleviin korviini, mitä Lasse tai Esa yrittivät jutella mulle neutraalien juoksukenkien merkityksestä. Lenkkarimerkkini oli Asics ja tuetuilla kengillä juoksu oli hyvin sujunut... miten se nyt voisi "yhtäkkiä" kantapäävaivaksi muuttua. Oon jääräpäinen joskus näissä jutuissa, ei voi mittään. Vielä kesällä, kun sovittelin Intersportissa Brookseja, mietin, että tämmöiset pönkyrät... ei näillä voi juosta.
Totuin kuitenkin Glycerin 11 malliin ja nämä neutraalit pönkyrät alkoivat pikkuhiljaa istua jalkaan. Syksyllä Onnin 24 harjoituksen aikoihin Brooksit jäivät Hämeenlinnaan, ajattelin, että voin täällä kotona juosta Asicsilla. Lauantai-iltana käväistiin lenkkeilemässä muutama kilsa Onnin kaverina ja kas, sainpa koipeni kunnolla kipeiksi. Silloin ensimmäisen kerran huomasin OIKEASTI, että nyt oli vääränlaiset kengät jalassa. Sen jälkeen Brooksit ovat olleet ainoat juoksukenkäni. Kuitenkin nastalenkkarini ovat Asicset, neutraalit sellaiset. Joulun aikaan ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun juosta niillä. Lyhyttä lenkkiä kun juoksenneltiin, niin jalat eivät juuri valittaneet. Viimeviikolla Hämeenlinnassa juoksin kuitenkin kympin juuri niillä nastalenkkareilla ja kantapää tuumasi, että sanotaan yhteistyösopimus Asics-merkin kanssa irti kokonaan. Minun on tyytyminen siihen!

Tällä viikolla olen surffaillut nettikauppoja ja etsinyt itselleni uusia Brooks Glycerin 11. Juoksufoorumin avunpyynnön kautta sain pari hyvääkin linkkiä edullisista kaupoista muualta maailmasta. Brookseja myyvät vain Intersportit ja tämän hetkinen kenkätilanne näyttää Suomessa ei oota. Pitäisi rohkaistua tilamaan. Liekö kellään tilauskokemuksia?

Pakkaslenkkiä on juostu ilman sykkeenmittauksia. Iluuri ei kestä pakkasessa puoltatuntiakaan. Mikäpä siinä, ihan mukava juoksennella, ettei tarvi ajatella aikaa ja sykkeitä.

Täysikuu, mittarissa -20, tähtikirkas taivas.

Lähteäkö vai ollako lähtemättä? Sohvalle takan lämpöön vai hölkälle talvikeliin? Villainen alusasu, tuulenpitävät pikkuhousut miehuuden suojaksi, villasekoitteiset vaellussukat, fleecehousut ja -paita, säärystimet, kypärälakki, tuubihuivi, hiihtohousut, -takki, -pipo ja -sormikkaat. Lähteminen on kesällä vaivattomamapaa. Sykevyö, -mittari ja gps. PK-säädöt mittariin. Oi romppeen määrää! Päällimmäiseksi heijastinliivi. Jalkoihin Brooks Glycerin 11 ja tien päälle.

Pakkaslumi narskuu kengän alla. Mittari huutaa, syke nousee nopeasti, mittari hiljenee. Pimeästä vastaa tulee koiranulkoiluttaja, puhuu puhelimeen. Juoksun rytmi löytyy, matka taittuu.

Pyörätieltä Malisjoen uusille silloille. Sillan kansi narisee ja paukkuu, puu valittaa. Epätasainen polku lämmittää ja haastaa jalkateriä ja nilkkoja. Pyörätielle takaisin, juoksu helpottuu. Kauppojen ja huoltoasemien mainosliput nuolevat tankojaan. Kauempana ja korkeammalla lämpövoimalan savu purjehtii hitaasti etelään. Tuulen vire ei maan pinnalla tunnu. Pakkanen hiipii sormiin. Sormijumppa lämmittää. Hengityksen höyry tiivistyy ripsiin.

Muutama rekka jylistelee kohti Savoa, henkilöautoja harvakseltaan, pyörätiellä vain minä. Kinevalla jännitetään bingossa, jäähallilla talviurheillaan. Huurteisten ikkunoiden takana taisi vilahtaa poikakin. Uikossa kesä talvellakin, iloisia uimareita altailla.

Kalliosaarentien pihoilla jäisiä autoja, jouluvalojakin vielä. Pyöräilijäkin liikenteessä, ohittaa minut ja kääntyy kai kotiinsa. Kiristäsinkö loppua kohden? Ei sentään. Joku juoksee vastaan, heijastinliivi vilkkuu. En tunne, vain silmät pilkistivät kypärälakin ja pipon välistä. Sykemittari piippaa, kiristin sittenkin. Rauhoitan vauhtia, vaikka loppusuora häämöttää.

Kotipiha. Mittari seis: 43 minuuttia ja 6,6 kilometriä. Ovi auki ja sisälle. 

“Tuliko iskä?” kuuluu yläkerrasta.

Hyvä, että lähdin. Ei palellut. Takkakin on vielä lämmin.

WP: Matalilla sykkeillä

olen yrittänyt liikkua alkuvuoden. Onnin LUV-projekti ja henkilävaakalukemat patistivat vuoden ensimmäisellä viikolla liikkumaan varsin innokkaasti. Hyvä tuuri, että tänä vuonna Nivalassa koulut alkoivat vasta loppiaisen jälkeen - eipä päässyt palkkatyö häiritsemään harrastusta. Juoksulenkkeilyn lisäksi tuli käytyä päivittäin kävelylenkeilläkin. Hienosti sai Onni innostettua (tulokset) väkeä liikkeelle, vaikka hiihtokelien puute varmasti vähensi osallistujia

Loppiaisaatolle liikuntasarakkeeseen tuli ikävä nolla. Valmennusharrastus vei koko päiväksi bussiin: NiceHockeyn pelireissu Tampereelle alkoi aamupäivällä yhdentoista aikaan ja päättyi maanantaiaamuna puoli neljän aikaan. Tappion karvas kalkki kitkeröitti kotimatkaa ja heikensi unen laatua linja-auton penkissä.

Loppiaispäivä menikin sitten luistimien päällä talkoillessa tuomarina junnuturnauksessa.

LUV-projektin rykäisy, huonosti nukuttu yö ja pitkä tuomarointipäivä imivätkin miehestä mehut tehokkaasti ja pidinkin muutaman lepopäivän loppiaisen jälkeen.

13.1.2014 Talvi tekee vihdoin tuloaan: -18 astetta. Malisjoki jäätyy.

Juoksulenkeillä olen pitänyt sykehälytystä päällä ja ylärajana 142-lukemaa: vaikeaa on rauhallinen hölkkä. Pidemmillä lenkeillä olen käyttänyt Onnin suosittamaa 8/2-rytmitystä: kahdeksan minuuttia juoksua ja kaksi kävelyä. Hyväksi olen systeemin havainnut. Voihan se ohikulkijoita naurattaa, kun ukko aina välillä pyrähtelee juoksuun ja kohta pistää kävelyksi. 

- Eipä jaksa tuokaan juosta, saattavat ajatella. 

Siinäpä ihmettelevät, itsepä tiedän kuitenkin mitä teen.

Pari lenkuraa olen juossut ihan oman tuntemuksen mukaan. Tänään juoksinkin töistä kotiin “urku auki”. Seitsemäntoista asteen pakkaseen piti pukeutua aika vahvasti. Alkumatkasta tunne oli kuin Michelin-ukolla. Mittariin ja kelloon en vilkuillut, yritin ylläpitää reipasta tahtia. Kuutisen kilometriä kulki aika kivasti. Lopussa hiukan jo ahistikin. Tuiskulan kohdilla ajattelin, että kyllä km-vauhdin pitäisi olla lähempänä kuutta kuin kuutta ja puolta minuuttia, muuten on ukko kyllä ihan rapakunnossa. Kotona mittaria tutkiessani sain kerrankin riemastua: km-vauhti 5.37, eikä keskisykekkään ollut kuin 150, matkaakin 7,7 kilometriä. Ei ukko ihan rapakunnossa ollutkaan!

Tästä eteenpäinkin tarkoitukseni on talven aikana juoksennella (jollei hiihtokelit parane) lähinnä alle 140-sykkeillä ja pitempiä huikosia 8/2-rytmillä. Kerran viikossa tai parissa voi rykäistä lyhyemmän lenkin hiukan vauhdikkaammin. Tuota juoksu-kävelyrytmitystä aion jatkaa pitkillä lenkeillä myös kevään maratreenien alkaessa. Teen pitkät lenkit alusta lähtien yli kaksituntisina, mutta kevennän kokonaisrasitusta kävelypätkillä.

Hiihtämäänkin päästiin. Päivikki-armastukseni sai sunnuntaiaamuna houkuteltua minut Hiitolaan katsastamaan, löytyisikö ladulta lunta. Kymppi tuli hiihdeltyä yllättävän hyvällä ladulla: vain parin sadan metrin pätkä oli vaikeasti hiihdettävää. On se vaan kumman hankalaa pitää hiihdossa tuo syke tasaisen matalana, vaikkei Hiitolassa nousumetrejä juurikaan tule. Pienessäkin töppyrässä syke nousee, sen verran yläkropalla töitä joutuu kuitenkin tekemään.

Joulukuussa kertomani punnerrusohjelma on nyt ollut viikon tauolla. Yläselkä, hartiat ja niska menivät niin jumiin, että iski päänsärky. Nyt on viikko lepäilty ja lepäilen vielä toisen viikon (jollen tänä iltana innostu taas aloittamaan) superkompansaatiota odotellen.

Uuden vuoden lupaukseni työmatkapyöräilystä ei ole vielä ottanut tulta alleen, mutta onhan tässä vuotta vielä jäljellä – ja työpäiviä.

Niin ja NiceHockeykin katkaisi orastavan tappioputkensa eilen voittamalla TPS:n. Saapi taas valmentajakin yöt nukuttua.