sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Sata lasissa

paiskittiin töitä viimeviikko, jotta nyt vois viettää rentoa LOMAAA!
Mahtikelit olisi ollut hiihtoon, mutta joki oli veden vallassa ja auto illat menossa, etten sitten päässyt hiihdolla itseäni rassaamaan.
Työhommista taisi kertyä oikein kunnollinen univelkakin, kun eilen illalla menin kahdeksalta nukkumaan ja heräsin aamulla puoli kahdeksalta :D tulipa maksettua velat pois oikein kunnolla.

Viikkoon tuli muutama juoksulenkkikin, kun en siis päässyt ladulle. Juoksu on alkanut jo sujua ihan mukavasti. Perjantaina piti juosta nastalenkkareilla, kun oli suhteellisen liukkaat kelit.

Viikon liikut meni kutakuinkin näin:

Ma lepo
Ti   selkä kuntoon 1, pilates yhteensä tunti
Ke  Hölkkä 6.51 km ajassa 49.46 keskisyke 144
To  lepo (edellis yön valvomiset verotti)
Pe  Reisi-peppu treeni ja lenkki 6.37 km ajassa 45:16 keskisyke 147
      ja illan satavuotis pippalot taas verottivat lauantain urheiluja
La  nuokkumispäivä ;)
Su  Aurinkolatu kotoota luistellen 30 km

Tänään ihan mahti keli ja luisto sen mukainen.
Eniten hämmästystä herätti se, ettei hiihtolomalaisille ollut ajettu edes järven toiseltapuolen latua pyssymäkeen :( Meinas lievästi nyppiä! Oon joskus kehuskellut tämän paikkakunnan latujen kunnolla, mutta pari viimeistä talvea ei enää ole antanut aihetta kehuskeluun MUR! Liikaa hiihtopaikkoja, olis syytä tehdä jonkunmoista karsintaa.
Noo, ens viikko hiihdellään ja lasketellaan ja otetaan rennosti!

1 kommentti:

  1. Hyvää aurinkolomaa koko populalle! On jo kevättä ilmassa ja mielessäkin. T. mummuli

    VastaaPoista