sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Toipumistilassa

täällä kituutetaan.
Keskiviikkona kävin hierojalla ja koska oli vain tunti aikaa, keskityttiin jalkoihin, jotka olivat "hiukan" jumissa. En vain taaskaan muistanut, että hieronnan jälkeen olis äärimmäisen tärkeää LEPO. No töihin on mentävä, kun tuntilistassa niin lukkee, mutta pakkoko on lähteä illalla myrskyyn veuhtomaan kirjastoon, HÄH?
Seuraukset: torstaina viluinen olo, kurkussa kutkutusta ja päässä tukkoisuutta. Mikä lie "vatsaflunssa" liikkeellä, kun mahakin tuli karmaisevan kipiäksi. Vilja alkoikin oksentaa torstai-iltana. Tuntui kyllä, että minäkin olisin mielelläni oksentanut, että olisi saanut sen kamalan kivun pois. Perjantai-iltapäivästä helpotti, kun sai otettua pikku unoset töiden jälkeen ja kävinkin järven kiertämässä pyörällä.
Lauantain työpäivästä ei kuitenkaan oikein tullut mitään, kipu kouristukset ovat aaltomaisia, tulevat ja menevät mielensä mukaan. Viivikin alkoi oksentaa lauantai-iltana ja yötä valvottiin pitkään. Tänään oli sitten pyjamapäivä pitkälle puoleenpäivään saakka. Vatsa kouristuksia tulee aika-ajoin.
Pyöräily on siitä mukavaa, että hiukan puolikuntoisenakin pystyy käymään ja se jopa virkistää.
Nyt illasta kiertelin kolmisen kymppiä sellaista toipilasvauhtia.
Nii, että kilometrikisa on kohdaltani alkanut kehnonlaisesti, mutta vieläpä tässä kerkiää kilometrejä kerätä. Juoksusta on enää outo muisto vain... Ossaankohan etes ennää? :(

4 kommenttia:

  1. Mahatautia on ollu liikkeellä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Täällä myös tuntuu juoksu kuin muistolta:( Onneksi on Uikko ja hyvä jumppa tiistaisin:) Ja se HEPPA.

    Kurkkutautia ja nuhaa, kun niistää, niin silmistäkin tulee, maha kipeä samoin. Kun tuon juoksun on joutunut lopettelemaan, ovat kaikenmoiset sairaudet iskeneet piiitkien välivuosien jälkeen, näin se näyttää olevan...Ennen oli teräskunnossa, eikä ollut tauteja.

    Mutta jospa pientä lenkkiä joskus....Ainakin sitten, kun puvut tulevat!

    VastaaPoista
  3. Tosiaan Cosmos, aika ankaraa tautia. Tänään on päätään pönttöön vuorotellen työtäneet loput perheen kotona asuvat, eli Jarkko, Viivi ja Venla :(
    Kehvatsu vieköön!

    Hei vaan anonyymi ;) Havaitsitko minut siellä ovenpielessä kuikuilemassa. Oli niin monta kevätvouhotusta tänään, että kelloajat meni sekaisin ja sitten harmitti raakasti, suorastaan ketutti! Pyöräily on ollut mulle pelastus: on onnea tuntea tuuli nenässään...

    VastaaPoista
  4. Jaa sinäkö se kyselit alkamisaikaa:) Siinä vaiheessa jumppaa oli jo aivotkin niin hiessä, että ei tuntenut- eikä ehtinyt tarkistaa, kenestä on kyse. Ens kerralla sitten!

    VastaaPoista