keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kummallista

kyllä, kun vaivojani tänne valittelin, niin päättivät sitten häippästä vähäksi aikaa ilmeisesti.

Maanantaina kyllä kiusasin itseäni vielä illalla pilates-rullalla. Reiden sivuja en kärsinyt pyöritellä kuin pariin otteeseen, mutta oliskos siitä ollut apua Höh! Nimittäin tiistaina jo tuntui, että täytyy lähtiä lenkille ja Pirttirannan seiskan jälkeen keskiviikkoaamuna ei kireyksiä ollutkaan. Havaitsin sen vasta, kun tänään iltapäivällä mietin, millaista liikkumista tänään olisi hyvä harrastella. Oli niin hieno auringonpaiste, että tuntui hyvältä pyöräilykeliltä. Tästä kun lähtee kiipeämään Pyssymäkeen, siellä pyörähtää Kärpänlenkin ja palaa nousujohteisesti takaisin Pyssymäkeen, niin saa aika mukavaista sykkeen nostatusta pyörälläkin kahdenkympin verran. Nyt on sitten vaan tullut vouhotettua viimeisimmät liikkumiset aika kovilla sykkeillä, joten ilmeisti pitäisi pikkasen ottaa rauhallisemmin pari treeniä.
Punttisalia Jarkko ehdotteli huomiseksi. ÄH, miten oppisin tulemaan sinuksi sen punttiksen kanssa? Haluaisin oman salin, semmoisen kuin Mervillä ;)




Kouluhommissa aloittelen pisteidenkeräilyä Kärsämäen suunnilla. Siellä urheilualusasuja valmistavan Finnsvalan kanssa viritellään tuotteen testauskuvioita ja hiukan muotoiluhommiakin. Mielenkiintoista projektia taas vireillä.
Senkin takia tuntuu, että näistä omista liikkumisen iloista voisi kuitenkin kirjoitella, jos se jonkun muunkin saa sohvalta ylös, niin silloinhan ollaan jo jotakin voitettu.

4 kommenttia:

  1. Puuhakas meininki! Hyvä, Hyvä! :=)

    VastaaPoista
  2. Finnsvala on siis yhä olemassa. Jotenkin oon luullut sen loppuneen, mutta tuolla sivuillahan oli tosi hyvän oloisia alusasuja. Ja vuodesta 1955 toiminut. Muistankin minulla nuoruudessa olleen ainakin kaulurin ja urheilussa käyttämäni alusasun, jotka olivat tuolta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Mervi, elossa ja hengittää nyt uuden omistajan voimin. Ovat keskittyneet nykyisin tuonne motoristien puolelle, kelkkailutuotteisiin ym. mutta löytyy myös todella hienoja urheilualusasuja! Täysin kotimaista!

      Poista