PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 2

29.6. - 2.7. Hämärtyvä ilta ja kolme päivää saksalaista maaseutua

Travemünde-Wegberg: 583 kilometriä ja noin 26 tuntia ajoa.

On muuten Saksanmaallakin maaseutua, ainakin kolmanteen potenssiin Pohjanmaan lakeuksiin verrattuna, eikä korkeuserot päätä huimaa. Oli mahtavaa ajella laajojen viljelmien keskellä päällystettyjä vähäliikenteisiä maaseututeitä. Peltomaisemaa koristivat tai rikkoivat -näkökulmasta riippuen- kymmenet ja taas kymmenet tuulimyllyt, jotka hiljalleen jauhoivat sähköä saksalaisille.

Siellä täällä moitteettomat ajojonomme suhahtivat pienten kylien läpi. Jyrkät harjakattoiset tiilitalot ja  hoidetut pihat vilahtelivat ohi. Arkkitehtuurista päätellen tiilitehtailijat ovat pärjänneet Saksassa mainiosti sotien jälkeen.

Yhdessä kylässä osuimme keskelle Schützefest-paraatia ja ajomme pysäytettiin. Neuvokkaat navigoijamme löysivät nopeasti vaihtoehtoisen reitin ja onnistuimme kiilaamaan kulkueen etupuolelle keskelle hurraavia kyläläisiä.

Ensimmäisenä Saksan-päivänä jouduimme myös eurooppalaisen käristyskupolin kynsiin. Melkoinen kontrasti muutaman päivänä takaiseen Vääksyn koleaan vesisateeseen. Lämpötila nousi päivän aikana yli +35 asteeseen. Kyllä meni nestettä. Sai siinä etuautokuskimme Jäykkä Partanen vesi- ja urheilujuomakanistereita tauoilla kiikutella juomapullojen täydennykseen.  Tähän helteeseen osui myös omalla kohdallani reissun vaikeimmat hetket: jossain reippaan sadan kilometrin kohdalla pidetyn pikkuhuollon aikana tankkasin liian rajusti ja eväs ei lähtenytkään imeytymään kunnolla. Reilun tunnin verran röyhtäilin ja nieleskelin kertaalleen pureskeltuja energiapatukiota ja banaania. kaukonäköinen Kapteenisto oli onneksi sijoittanut minut tälle päivää peesimieheksi, ei tarvinnut vetoryhmässä urakoida. Kävipä mielessäkin jo, että noinkohan joutuu ensimmäisenä päivänä autoon kyytimieheksi. Onneksi olo alkoi parantumaan ja viimeiset parikymppiä kulkivat hienosti.

Hellepäivän iltana oli tarvetta pyykinpesulle ja -kuivaukselle hotel Luisenhöhessä Walsroden Vogelparkin kupeessa.

Ajoittain peltomaisemat vaihtuivat satumetsiin, jossa lehtipuut kaartuivat hienosti tien ylle muodostaen varjostavan ja viilentävän luolan pyöräilijöille.

Erityisen upea tunnelma metsäluolassa oli satamaan saapumisen jälkeen hämärtyvässä illassa, kun metsässä ajovalot leikkasivat pimeyttä ja puitten välistä sieltä täältä pilkotti laskevan auringon värjäämä taivas. Yöajo satamasta Lyypekkiin oli muutenkin yksi reissun kohokohdista. Metsäosuuksilla mm. Osnabrückin luonnonpuistossa saimme myös pientä esimakua mäkisemmästä maastosta.
Saksan päivinä ylitimme myös kaksi mahtavaa eurooppalaista jokea: Elben ja Reinin. Reinin rantaa ajaessamme näkyi oppikirjoista tuttua teollisuus-Saksaa: olimme aivan Ruhrin alueen liepeillä. Näillä seuduilla saimme myös maistella hieman kaupunkiajoa: hyvää oppia tuleville päiville ja varsinkin Pariisiin päätöspäivään

Saksalaisia pidetään järjestelmällisyyden perikuvina ja tekniikan hallitsijoina. Illallis- ja aamiaispöydissä sitä ei kyllä huomannut. Ruuat meille oli onneksi etukäteen tilattu ja maksettu. Olisivat varmaan yöunet jääneet melko lyhyiksi, jos ruuan tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen olisi toiminut yhtä hitaasti kuin juomien tilaaminen, tarjoilu ja maksaminen. Pahimmassa tapauksessa toimenpiteisiin tarvittiin neljä tarjoilijaa ja kolme erilaista paperilappua, toivottavasti suomalainen metsäteollisuus pääsi osille. Ensimmäinen tarjoilija selvitti, mitä juomaa kukin haluaa ja kirjoitti tilauksen A5-kokoiselle paperille, joka jätettiin asiakkaalle. Toinen tarjoilija toi juomat. Kolmannelle työntekijälle kiikutettiin edellä mainittu lappu, josta hän luki neljännelle henkilölle, mitä asiakas oli juonut. Tämä neljäs henkilö vihdoin viimein rahasti, mieluusti käteisellä eikä ainakaan lähimaksulla. 

Pahimmillaan aamupalalla 70 hengelle oli leikkelelautasella tarjolla kahdeksan kinkkusiivua, kahdeksan meetwurstisiivua ja kahdeksan juustosiivua ja juomatarjottimella kaksi pulloa mehua ja pullo vettä. Tuotiinhan ruokaa toki lisää, kun tarjottimet tyhjentyivät, mutta seuraavalla tarjottimella oli saman verran tarjolla. Aika hidasta ja tehotonta, minusta.

Kuitenkin Saksa on ihan kelpo maa, fb-päivityksissänikin Saksa voitti Seppo Rädyn.

Tästä ei sentään ajettu, kunhan pidettiin pieni biotekninen tauko.

Pyörän tekniikan kanssa alkoi olla pieniä ongelmia. Juhan jo ennen Jyväskylään diagnosoima liian pitkä ketju alkoi tuottaa haasteita vaihtamisessa, niinpä mekaanikkotiimimme päättikin hellepäivän iltana lyhentää pyörän ketjua. Samana iltana huomasin myös takarenkaan tyhjenneen. Nopea sisurin vaihto, ja tarkka päällysrenkaan tutkiminen paljasti syyllisen: pienenpieni lasinpalanen oli renkaan rikkonut.

Kunto oli kesti nämä päivät hyvin lukuunottamatta hetkellistä heikkoa pätkää hellepäivänä. Kahtena muuna päivänä ajoin vetoryhmässä ja jaksaminen oli hyvää, ajaminen tuntui jopa helpolta. Keskisykkeet kolmena pitkänä päivänä asettuivat välille 96-109, kevyttä pk-vauhtia siis. Pientä mittavirhettä noissa sykkeissä on, sillä ihan joka tauolla en mittaria muistanut sammuttaa ja toisaalta joinakin päivinä mittari kadotti sykkeen pikkutoveiksi.

Hiertymän alkua alkoi hiljalleen pakaroissa tuntua, mutta päätin palata "ammattilaisten" neuvoista omien tuntemuksien mukaiseen ajovarustukseen: saumattomat tekniset alushousut jalkaan eikä mitään rasvoja pakaroihin. Loppureissu menikin sitten ilman ongelmia takaliston osalta.

Ajokilometrejä kotipihalta Düsseldorfin länsipuolelle Wegbergiin kertyi 1198.

JATKUU LÄHIPÄIVINÄ!