tänään ja 20 km hiihtelyä.
Tänään yksi työkaveri jutteli, että hän päätti olla laskematta kilometrejä tänä talvena. Hiihtelee vaan fiiliksen mukaan ja jumppailee sitten kun ei oo fiilistä hiihdellä.
Just eilen kun oli mahdottoman kylmä tuuli ja lumituisku, tuntui järkevämmältä jäädä tyttöjen kans kotiin tekemään työjuttuja.
Näinhän se pitäisi olla, hyvän fiiliksen pohjalla tämä liikkuminen. Ei väkisin rypistämistä. Elämään pitää mahtua niin monenmonta muutakin juttua.
Tosin, jos meinaa juosta tavoitteellisesti, niin kuntoilun pitää täyttää viikosta useampia päiviä.
No jaa, jos meinaisi päästä jonkinmoisiin tuloksiin pitäisi juostakkin jonkunkerran viikossa. Että jospa sitten menisin fiilispohjalta. Tärkeintä minusta on nautinto ja tänään 20 km hiihtely tuntui isolta nautinnolta! Voitte sitten kesällä muistutella minua, ettei simmosilla naatiskelukuntoiluilla juosta alle 2h puolikkaita...
Itse useasti myös pohdiskelen fiiliksen pohjalta ja tavoitteellisesti liikkumisen välillä. Toisaalta olen aloittanut liikkumisen myöhään eli mitään ammattilaista minusta ei tule ja kovia aikoja tuskin enää syntyy missään lajissa. Erilaiset tavoitteet antavat kuitenkin potkua ja mielenkiintoa omaan harjoitteluun. Fiiliksen pohjalta liikkuessa saattaisin jumiutua tekemään vaan junnaavaa peruslenkkiä. Johonkin tapahtumaan tähdätessä tulee vähän edes mietittyä, että harjoittelu olisi vaihtelevaa ja monipuolista. Olen päätynyt siihen tulokseen, että tavoittellisesta harjoittelusta minä nimenomaan saan sitä fiilistä, vaikka lopputulokset ei mairittelevia olisikaan. Siitä kuitenkin nautin, että saan koittaa mitä sitä osaa ja mihin pystyy. Samalla kun muistaa sen, että huippu-urheilijaa minusta ei tule, niin hommassa voi säilyttää sen rennon fiiliksen. Rentoja hiihtokilometrejä!
VastaaPoistaVoi Henna! Puit sanoiksi juuri sen mitä itse mietin, mutta en oikein osannut "lausua". Kun on aloittanut vouhottamisen vasta näin keski-iässä, tietää, ettei huipputuloksia voi enää saavuttaa. Kuitenkin mielenkiinnolla asettaa tavoitteita, jotka voisivat olla saavutettavissa. Tähän astiset saavutukseni tuntuvat työvoitoilta joka ikinen. Ilman kesäisiä maratontreenauksia junnaisin just vaan niitä peruslenkkejä. Toisaalta nämä talvet ovat ehkä sitä rennompaa treenausta , kun ei ole ohjelmaa, vain kilometrejä haalitaan kasaan. Siitä en osaa oikein luopua, kun on joku aina kysymässä, että paljonkos? Juuri näin minäkin ajattelen!
VastaaPoista