lauantai 18. tammikuuta 2014

Jälkikäteen

on hyvä viisastella.

Harmittaa vain tuossa pitkässä plantaris faskia-vaivassa, etten ottanut kuuleviin korviini, mitä Lasse tai Esa yrittivät jutella mulle neutraalien juoksukenkien merkityksestä. Lenkkarimerkkini oli Asics ja tuetuilla kengillä juoksu oli hyvin sujunut... miten se nyt voisi "yhtäkkiä" kantapäävaivaksi muuttua. Oon jääräpäinen joskus näissä jutuissa, ei voi mittään. Vielä kesällä, kun sovittelin Intersportissa Brookseja, mietin, että tämmöiset pönkyrät... ei näillä voi juosta.
Totuin kuitenkin Glycerin 11 malliin ja nämä neutraalit pönkyrät alkoivat pikkuhiljaa istua jalkaan. Syksyllä Onnin 24 harjoituksen aikoihin Brooksit jäivät Hämeenlinnaan, ajattelin, että voin täällä kotona juosta Asicsilla. Lauantai-iltana käväistiin lenkkeilemässä muutama kilsa Onnin kaverina ja kas, sainpa koipeni kunnolla kipeiksi. Silloin ensimmäisen kerran huomasin OIKEASTI, että nyt oli vääränlaiset kengät jalassa. Sen jälkeen Brooksit ovat olleet ainoat juoksukenkäni. Kuitenkin nastalenkkarini ovat Asicset, neutraalit sellaiset. Joulun aikaan ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun juosta niillä. Lyhyttä lenkkiä kun juoksenneltiin, niin jalat eivät juuri valittaneet. Viimeviikolla Hämeenlinnassa juoksin kuitenkin kympin juuri niillä nastalenkkareilla ja kantapää tuumasi, että sanotaan yhteistyösopimus Asics-merkin kanssa irti kokonaan. Minun on tyytyminen siihen!

Tällä viikolla olen surffaillut nettikauppoja ja etsinyt itselleni uusia Brooks Glycerin 11. Juoksufoorumin avunpyynnön kautta sain pari hyvääkin linkkiä edullisista kaupoista muualta maailmasta. Brookseja myyvät vain Intersportit ja tämän hetkinen kenkätilanne näyttää Suomessa ei oota. Pitäisi rohkaistua tilamaan. Liekö kellään tilauskokemuksia?

Pakkaslenkkiä on juostu ilman sykkeenmittauksia. Iluuri ei kestä pakkasessa puoltatuntiakaan. Mikäpä siinä, ihan mukava juoksennella, ettei tarvi ajatella aikaa ja sykkeitä.



12 kommenttia:

  1. Päivikki, ootkos kokeillut Salomonin maastonastalenkkareita? Minun jalkaani istuvat kuin unelma. Kengät on kyllä hankalia, pitäisi saada testata ennen ostoa, että edes jonkinmoisen tuntuman saisi :)

    Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole Salomoneista kokemusta ollenkaan, täytyy varmaan käydä kokeilemassa.
      Ja tuo kenkä homma, mulla oli kyllä hiukan pääkopassa hankaluutta tämän asian käsittelyssä. Asics on tuntunut aina istuvan mun jalkaan unelmaisesti ja en ole pystynyt unissanikaan juoksemaan muilla kengillä. Pakko on tätä asennevammaa vähän alkaa kääntään erimerkkiseksi :)

      Poista
  2. Briteistä löytyy juurikin tuota mainitsemaasi Brooksia. Itse olen tuolta kerran tilannut ja kaikki eni hienosti, tisi kestää noin, seitsemän päivää ja kengät oli postilaatikossa.
    http://www.sportsshoes.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, kiitos Seppo! Kurkkaamani sivuilta tais löytyä tähän mennessä evukkaimmat Brooksin Glycerinit. Kai tässä pitää tilausta pistää sisään. Kiitos kovasti!

      Poista
  3. Minäkin luulin, että muita kenkiä ei olekaan kuin Asicsia. Toisin kävi- onneksi :-) Onneksi kenkiä on olemassa monensorttisia....


    Pirjo

    VastaaPoista
  4. Lisäksi paketin mukana tuli valmiit paperit, jos haluaa palauttaa lähetyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma, vaikka koko mulla on kyllä hyvin tiedossa.

      Poista
  5. Kokeileppa myös Adidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä selevä... yritän olla vastaanottavaisempi näille jutuille ;)

      Poista
  6. Saitko kengät hankittua briteistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten kuitenkaan löytynyt sinun vinkkaamastasi linkistä kokoja, joten tilasin 21runista. Kaupat onnistui oikein hyvin; sain sopivat lenkkarit käyttöön edullisesti noin viikossa.

      Poista