tiistai 5. lokakuuta 2010

2190 m

Tarviiko tuosta nyt muuta sanoa.
Oikeastaan se nyt kertoo, että tämän hetkinen kunto 43 vuotiaalle on hyvä :(
Pääsin yli tavoitteenkin, enkä laskennallisesti uskaltanut edes toivoa paljon yli kahtatuhatta, kun vauhtini realiteetit tiedän. Kuntoilu on vaan kumma laji, äkkiä lähteen käyrä laskuun, kun tööväilee. Ja maratonin jälkeen kuntoilu on ollut vähän niin ja näin.
(Pohdiskelen nyt erityisesti noita vauhtijuoksuja, jotka jo alkukesästä jäivät tuon pakarajumituksen vuoksi. Testijuoksun jälkeenkin pakaraa vihloi aika ilkeästi. No sen kanssa varmaan on vaan elettävä ja edettävä sillä vaudilla mitä pääsee.)
Siis juoksenneltiin tästä Tuiskulan urheilukentälle lämmittelyksi. Meiltä Tuiskulaan tulee matkaa n. 800m. Siellä saimme numerolaput rintaan ja määräyksen lämmitellä hiukan. Meitä taisi olla yli kolmekymmentä juoksijaa testissä mukana.

Sitten vaan lähtölaukauksesta juoksemaan. Olin laskeskellut, että kahden minuutin kierroksilla pääsis kuus kierrosta ja alkuun vauhti näytti sopivalta, mutta kahdeksan minuutin jälkeen vauhti alkoi hiipua. Sykettä en joutanut vilkuilla, mutta maksimi oli 183, mikä ihmetytti, kun en saanut korkeammalle nousemaan ja keskisyke 173. Yleensä porukassa  juokseminen saa vauhtiin parannusta, mutta tälläkertaa ei iskenyt.
Jarkko mennä paukutti yli 2800, aika hurja.

No mitäs tässä, kunto on hyvä. Treenauksella sen vois tieten saada paremmaksi.

6 kommenttia:

  1. Hyvä tulos, hyvä kunto - onnittelut! Mulla on kokemusta Cooperista vain kolmenkymmenen vuoden takaa. Muistaakseni oli aika brutaalia menoa...

    VastaaPoista
  2. Hienostihan se meni, hyvähyvä! Toi pakarakipu ei oo kiva.

    VastaaPoista
  3. Niin kiitosta vaan Pia ja Henna, luulin tosin, että kuntoni olisi parempi kuin hyvä... kaikkea sitä luulee!
    Pakarakipu oikein yltyy tällaisesta vauhdikkaammasta juoksusta, enkä oikein ymmärrä miksi:

    VastaaPoista
  4. Ai niin Pia! Minä oon juossut cooperin testin viimeksi lukiossa 25 vuotta sitten. silloin meni paremmin, muistaakseni ;D

    VastaaPoista
  5. Hienostihan se meni! Niin se vauhti aina hiipuu alun jälkeen :) Ens kerralla sitten jo paremmin, vai mitä!

    VastaaPoista
  6. Minä kyllä ihmettelen tuota toisen lauseen jälkeen olevaa :( hymiötä.
    Hieno suoritushan tuo on! Täytyy kyllä tunnustaa, että kun itse muutama vuosi sitten suoritin Paavo Nurmi kävelytestin ja kunto todettiin myös vähän keskivertosarakkeeseen tai sen alle, ei ainakaan erinomaisen puolelle, niin kyllä se harmitti. Itse kun kuvittelee, että minähän kuntoilen paljon ikäisekseni. Tuntuu siltä, että joku sohvaperuna saisi varmasti tuosta vaan ihan yhtä hyvän tuloksen.
    Onnea teille molemmille hienosta juoksusta!

    VastaaPoista