perjantai 14. tammikuuta 2011

Tuskaiseksi

meni elämä tiistain treenaamisen ja keskiviikon hieronnan jälkeen. Työmatkakävely on ehkä vähän aukaissut maitohappoisia reisiäni. Matka töihin on noin kaksi kilometriä ja kaikista mukavinta näin talvella on taittaa se jalan.
Tänään oli sitten lupa jo käydä hiukan verryttelemässä ja kävin kympin pertsaa kiertämässä.
Perinteinen tyyli passasi paremmin nyt, kun olen saanut luistelulla paikat turhan tukkoon.
Miksiköhän en nyt saa millään itsestäni irti jumppaa? Se tuo latu vetää niin puoleensa, mutta olisihan tässä ollut aika jumpatakkin. Pysyisi paikat paremmin kunnossa... Hierojakin vihjaili, että tyhymästä päästä kärsii koko ruumis.
Pitäisi saada itsenä ruotuun taas.

3 kommenttia:

  1. Mun kokemus on, että jumppaamallakin saa paikat tukkoon, jos ei jaksa kunnolla venytellä lopuksi. Eihän sille venyttelylle tahdo koskaan löytyä aikaa.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi saada itsensä ruotuun... niinpä niin, kun täällä saisi edes jotain liikuttua...ajattelin, että aloittaisin päivittäisen minijumpan, mikä voisi sitten rutiiniksi tultuaan kasvaa suuremmaksi, toimisiko?

    Tsemppiä sulle, laduille ja jumpalle!

    VastaaPoista
  3. Niin, niin... monipuolisuutta tarvitaan tähän liikkumiseen tietenii.
    Jokaisella omat juminsa, eikö niin Pirkko!

    Voi Satu! Minijumppa olisi hirmu hyvä, esim. aurinkotervehdys aamuisin on tosi kova juttu. Eikä vie varmasti kuin 3 min. Ja huomaa heti jos siitä lusmuilee ;)

    VastaaPoista