sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tuntuu siltä

että edellisviikon tauti vei voimat, enkä oikein ole palautunut.
Eilen kävin kympin ähräämässä Hiitolassa ja hiihto oli hirvittävän takkuista.
Tänään läksin sitten retkimielessä pitkälle lenkille. Otin pari pikkupulloa herukkamehua mukaan (viimeiset mehut pakasteesta :( ) Ajettiin Pyssymäkeen autolla ja minun oli tarkoitus selvitä Rimpinevan kautta kotia asti. Liukkaus oli hyvä ja läksin hissukseen hiihtelemään. Kymppiin asti sain hiihdellä ihan yksisseni rauhassa, sitten aloin sauttaa muita hiihtäjiä ja ohitellessa tahtoo aina syke nousta ja vauhti kiihtyä.
Tälläkertaa kuitenkin onnistuin voimien jakamisessa ja jaksoin hyvin Pyssymäestä kotiin asti, vaikka latua ei oltu taaskaan ajettu (grrrr).
24 km ajassa 2:05,49, keskisyke 154

Telkussa menee just kakkosen jumppa toiminnallista venyttelyä ja kunhan vähän tässä palaudun teen sen sitten päälle. Näyttää olevan juuri niitä lyhytkestoisia venytyksiä, joista oli juoksijalehdessä juttua vähän aikaa sitten ja josta Hennakin kirjoitteli. Olen opetellut "juutuupin" kautta näitä venytyksiä tekemään ja tuntuvat sopivan mulle paremmin, kuin pitkäkestoiset.
Ei kai tässä sen kummempaa, näyttä siltä että kilometrien kahmimiskelit alkaa taas!

3 kommenttia:

  1. Sinulle olisi tunnustus tuolla blogissani :-)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin ihana hiihtokeli: -3 ja aurinkoa taivaan täydeltä. Juhan kanssa käytiin hiihtelemässä, kun tänään sain perheen kotiin. Hyviä kelejä sinne edelleen! t.Sirpa

    VastaaPoista
  3. Kiitos Katja!
    Vastailen tähän ajan kanssa varmaan keskiviikkona.

    Kiitos Sirpa! aurinkoladulla ei ole vielä tällekeväälle aurinkoa näkynyt, mutta ehtiipä vielä.

    VastaaPoista