perjantai 24. kesäkuuta 2011

Kiihtyvä kymppi


ei mennyt putkeen juhannusaattoaamuna.
Vesisade ja vettä hölskyvät lenkkarit toivat mieleen maratonin. Tosin maratonilla kastelin itseni viilentyäkseni, nyt sade kasteli minut aivan läpikotaisin.
Kai välillä pitää olla kehnoja lenkkejäkin.

Sykemittariin ohjelmoitiin kahdenkilometrin välein aikarajat missä olisi pitänyt pysyä. Se oli minusta täyttä kulijailua; alkulenkistä oli mahdotonta pysyä  7.10-7.30 m/km vauhdissa.
Mittari piipitti koko ajan. Alkulenkistä liian lujaa vauhtia ja lopussa liian hiljaa.
Ehkä ajastettiin lenkkin turhan hitaaksi kun keskisyke lenkillä oli 144. Noh, semmoinen kokeilu... ei miellyttänyt. Toisaalta tein aamulla ensimmäiseksi aika pitkät venyttelysarjat  aktiivista kohdevenyttelyä, joten oliko syynsä siinäkin, ettei kulkenut. Sen kyllä huomaan, että hanakka venyttely on saanut pinhuusin laukeamaan.  Tänä iltana vielä vihtalla kun pieksää pakaraa saunassa ja sitten istahtaa jääpalikan päälle, niin on kohdehoitoa kerrakseen.

10,07 km ajassa 1:10,7 keskisyke 144 keskivauhti 6.58

Hee, juhannuksen iloksi tähän testikäyräni. Harmikseni tulkitsin tuota niin, että se viimeinen kilometri, jota yritin rutistaa alle viiden minuutin, meni lähes niin lujaa, kuin yleensä pääsen. Tulkitsinkohan oikein?
Mukavaista juhannusta kaikille!
Me taidamme laittaa takkaan tulet ja siinä ääressä lueskellaan ensimmäinen kesädekkari.

2 kommenttia:

  1. Siis ei tuo voi millään pitää paikkaansa. Siis jos katon sun tämän päivän lenkkiä, vauhti 6:25 min/km ja keskisyke 148. Jos sun aerobinen kynnys on 165, niin sä saat nainen lisätä vauhtia. :)

    VastaaPoista
  2. Voi onneton, kun näin pieni pää ja pienet aivot meinaa mennä aivan sekaisin noista käyristä ja vauhdeista ja laktaateista. Nyt kun sanoit, niin tosiaan hippulat pitäisi pistää vinkumaan. Ja niinkuin testaajakin sanoi ensimmäisen testin sykkeet voivat nousta normaalia korkeammalle.
    Positiivista tässä on se, että vauhdit ovat paranneet, enkä olekkaan vielä niin VANHA etten kehittyisi ;D

    VastaaPoista