tänä aamuna ajatukseen, jotta hitsi vieköön, miten nautin taas liikkumisesta.
Ei vaivaa kantapää, eikä selkä, ei si-nivel eikä polvi. Rennosti niuhottamatta voin aamulla katsella säätä ja sen mukaan lähteä pyöräilemään tai tehdä pikku lenkin ja jumpan. Ei stressiä mistään pakosta. Viime kesän muistan vaan kauheasta stressistä, vaivoja oli vaikka muille jakaa... en edes jaksanut kaikesta kirjoitella ja mieli sen myötä maassa. Kun liikkuminen oli rajallista, alkoi stressata syöminenkin ja muutaman stressikilonkin sain kertymään kroppaani... Eikä talvi tuonut stressikäyriin laskua, päin vastoin.
Nyt koen olevani eri lähtöviivalla. Olen innostunut, vaikkei mitään tavoitteita kalenterissa olekkaan.
Mahdottoman iloinen olin toissapäivänä, kun yksi tyttäristäni tuumasi, että nyt äiti aletaan treenaamaan kymppiä! Luottoa löytyi siihen, että äitillä on tämä homma hanskassa. Eilen aamulla käytiin Viljan kanssa 3,5 km hipsuttelemassa. Tänään olimme sitten jo lenkillä neljän naisen voimin: minä ja kolme tytärtäni. Voi että, kun minusta tuntui hienolta: Katsokaa nyt koko maailma kuinka reipasta sakkia :D Valitettavasti nämä yhteiset lenkin harvenevat pian, kun Venla muuttaa Kajaaniin. Nooh, mutta meillä on tässä elokuu aikaa nautiskella yhdessä liikkumisen ilosta.
Eilen tein pitkästä aikaa kahvakuulajumpan, kun miniä tilasi mulle uuden jumppa dvd:n. Harmitti, kun vanhalle digiboksille jäi paljon just hyviä jumppatallenteita, mutta nyt niitä on hankittuna sopiva määrä dvd-levyinä.
Tänään sitten aamusta hiliputeltiin tyttöjen kanssa reilu neljä kilometriä.
Illalla odotettavissa viikon kohokohta: kirkkoveneellä Rajalta-rajalle soudussa. Pidetään peukkuja, ettei myrsky tuhoa meidän suunnitelmia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti