lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kahvakuula kokeilua

Tuo kahvakuula on ollut niin monessa blogissa hehkutettuna, että piti minunkin kokeilla.
En tiedä onko meilläpäin mitään ohjausta kahvakuulailuun, mutta nauhoitin tässä jokuviikko takaperin taas kakkosen jumpan, jossa oli kahvakuulat mukana. Tänään oli sitten se päivä kun läksin kuula ostoksille.

Ilmeisesti muutkin ovat lajista innostuneet, kun Kärkkäisellä myytiin eioota ja sanottiin; että kun kuulakuorma tulee se myydään saman tien. Uuden uutukaisesta Prismasta kuitenkin kahdeksan kilon kuulan löysin ja kun sen punnersin kärryyn, niin meinasi naurattaa, että mites tämän kanssa uskallan kotona alkaa heilumaan.
Minun puntti- ja jumppasali kun on meidän olkkari.

Yllättävän hyvin sain jujusta kiinni ja kuulan heilumaan. Osa liikkeistä vaatii enemmän harjoittelua, mutta en uskaltanut alkuun tehdä kolmea varttia pidempää treeniä, kun huomenna meinasin pidentää hiukan juoksulenkkiä. Sen nyt huomasin, että vasenta kättä pitää alkaa treenata ihan tosisaan. Sen voimattomuuden huomasi selkeästi. Olen vasuri, mutta hyvin paljon molempi kätinen. Talven aikana vasen olkapää on vihoitellut hiihdosta tai neulomisesta, en tiedä, mutta nyt hartianleveydestä viis, pakko alkaa treenata yläkroppaa. Jääpä nähtäväksi mitkä on tuntemukset huomenna.
Sulais nuo lumet, että pääsisi tuohon nurmikolle heilumaan.

4 kommenttia:

  1. Kahvakuulailu kiinnostaa muakin. Millä perusteella valitsit kuulan painon?

    VastaaPoista
  2. Kun olen näiden Katja Laaksosen ja Anne soinin kanssa jo pitkän aikaa jumppaillut, niin heidän suositukseensa päädyin eli siihen kahdeksaan kiloon. Tuntui, että se oli aika hyvä. Tosin osa jutuista jäi vähän huonolle työlle voiman vähyyden takia, mutta uskon pikkuhiljaa kehittyväni.

    VastaaPoista
  3. Hei mahtavaa! 8 kg on varmasti hyvä paino aloittaa. :)

    VastaaPoista
  4. Huh... huh... kovin on paljon painoa pienessä kahvakuulassa...
    Prisman valikoimista kuuluukin sellaista, että sieltä löytyy kaikkea. Tuli jopa myyjä avuksi kun maaliosastolla pähkäilimme. Se onkin jo luksusta kun jossain kaupoisssa ei myyjää löydä hakemallakaan! Halliten ja harkiten tuo kahvakuula varmaan saa sen aikaan mitä sillä tavoitellaan. Tsemmppiä t. mummuli

    VastaaPoista