sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Jarkon jorinoita: Nastat jalkaan ja menoksi!


Aikainen ensilumi yllätti hitaan haravoijan ja peitti suuren osan maahanvarisseista lehdistä valkoisen hunnun alle jo ennen syyslomaa. Viikonlopuksi suunniteltu haravointiurakka siis siirtyi tuonnemmaksi ja viikonlopun saattoikin käyttää lepäämiseen ja pienimuotoiseen kuntoiluun.

Sunnuntaiaamuna kirkas auringonpaiste houkutteli lenkille. Lumipeite ja pelko liukkaasta tiestä laitatti jalkaan jo useamman vuoden vanhat Icebug-nastalenkkarit. Kilometrejä noille kengille ei ole juurikaan kertynyt, kun en ole kovinkaan innokas talvihölkkäilijä. Nastalenkkarit ovat kuitenkin oiva apu tavallisilla talvisilla kävelylenkeilläkin. Nykytalvina kun tiet saattavat olla jäisiä muulloinkin kuin Kaisan kaljamilla ja Liisan liukkailla.

Yhdessä Päivikin kanssa suuntasimme hölkkämme kohti Kiekon peltoaavaa. Lännen puoleine tuuli meinasi sormia kylmettää, mutta kantoi kuuluviin myös joutsenten huudot Kalajoki-varresta. Lienevätkö keräilleet joukkoja kokoon seuraava siirtymätaivalta varten pois talven tieltä?


Kymmenen lenkkeilyvuoteni aikana nuo Kiekon peltotiet ovat tulleet tutuiksi, mutta aina veri vetää sinne peltoaukealle: siellä on hienoa seurata vuodenkiertoa alkukeväästä alkutalveen eikä muu liikenne häiritse taivaltajaa, lukuunottamatta kevätkylvöjen ja rehunten aikaa, jollin leveät traktorit jyristelevät samoilla teillä. Vaikka joskus pitkät suorat tiet ja näkymä kauas jopa kilometiren päähän on masentanut väsynyttä hölkkääjää, nykyisin on oppinut kenties kääntämään ajatuksia pois jäljellä olevasta matkasta ja oppinut nauttimaan etenemisestä (hitaastakin) ja avoimesta maisemasta. Seitsemän ja puolen kilometrin lenkki sujui leppoisasti auringon paisteesta ja alkutalven maisemista nauttien. Ilman nastalenkkareitakin lenkki tuntui sujuvan ilman liukasteluja, Päivikki näet luotti kesäisiin Brookseihinsa.

Lauantaina pukeuduin pitkästä aikaa seepra-asuun eli kiekkotuomarin sotisopaan. Edessä oli ankara paikallistaisto Nivala Cowboys-HaU Huskit, Haapavesi. Vauhdikkaassa pelissä tuomarikin sai sopivasti hien pintaan ja "fanikatsomon tuen" taakseen. Kaikesta huolimatta pelistä palasin kotiin ihan hyvillä fiiliksillä ja ennen saunaa tein vielä tabata-jumpan. Parin tunnin tuomarointi kävi oivasta lämmittelystä ja tabata-jumppa tuntui taas aivan erinomaiselta. Jollain tapaa tuo tiivistahtinen kuntopiiri tuntuu sopivan minun mielenlaadulle. Kahdeksalla 20 sekunnin toistolla kymmenen sekunnin palautuksin saa sykkeen korkealle, lihakset hapoille ja hengityksen huohottamaan. Kahdeksan toiston jälkeen minuutin huilailu ja uuden liikkeen kimppuun. Nyt olen puolenkymmentä kertaa tuon jumpan tehnyt kutakuinkin samoilla liikkeillä: jalkakyykky, rinnalleveto, pystypunnerrus ja vatsaliike. Tavallinen istumaannousu ei tuolla rytmillä oikein tunnu, vaan vaatii puntit vastukseksi. Olenkin tehnyt venäläistä kiertoa kahvakuula sylissä ja hyvältä (pahalta) tuntuu kyljissä. Aikaa tuohon neljän liikkeen jumppaan menee 20 minuuttia. Liikkeiden määrää vaihtelemalla voi jumpan tehokkuutta säädellä. TYKKÄÄN!


 



3 kommenttia:

  1. Vauhdikas vkl. Tuomarointi on varmasti haastavaa. Varsinkin, kun toisena osapuolena ottelussa on Cowboys. Vaatii tunteiden hallintaa.

    Jumpat on kyllä hyviä. Itse olen liian laiska (siinäkin) tekeen jumppia, mutta aina välistä täytyy yrittää.

    Hienoa kuulla, että lenkkeily jatkuu. Kannattaa pitää ainakin pienissä määrin liekkiä yllä talvenkin yli. Talvi on oivaa juoksuaikaa, kun sen oikein ottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Onni!
    Tämä viikonloppu oli huomattavasti normaalia rauhallisempi: ei yhtään valmentamani joukkueen peliä, ei vieraspelimatkoja tyttären kanssa, vain yksi vihellettävä peli ja sekin Nivalassa.
    Lenkkeily jatkuu, voi toki olla että kun talvi kunnolla tulee, veri vetää ladulle - hyvää treeniä kuitenkin.

    VastaaPoista