maanantai 29. heinäkuuta 2019

PYÖRÄLLÄ PARIISIIN: OSA 4

5.7. - 6.7.  Pariisi lähestyy, vauhti hidastuu!!!

Soissons -Suresnes, Pariisi  173 km ja yli 9 tuntia ajoa

Kaksi viimeistä etappia, Pariisi lähestyy, vauhti hidastuu.


Hidastumisen tärkein syy on kaupunkiajon lisääntyminen. Toki pikkuhiljaa myös uupuminen alkoi hiipiä jäseniin. Aurinko jälleen paistoi pilvettömältä taivaalta eikä tuulikaan viilentänyt ajajien oloja. Lämpötila nousi lähelle kolmeakymmentä. 


Maisemallisesti perjantai ei tarjonnut juurikaan uutta: tie halkoi valtavia viljelysmaita ja välillä ajettiin kylien ja kaupunkien läpi.  Lyhyen vajaan kahdeksankymmenen kilometrin etapin alkupuoliskolle mahtui kolme hivuttavaa nousua: kunkin kesto lähes viisitoista minuuttia. Viimeisen mäen päällä olikin etapin ainoa huoltopiste. Viimeinen kinkama oli vapaata ajoa, ja kirikisaksihan se meni. Vielä löytyi vanhankin reisistä potkua kivasti. Mitaleja eikä edes hyvityssekunteja jaettu.  


Loppupuolisko päivää oli tasamaa- ja taajama-ajelua. Villers St.Pauliin hotellille saavuttaessa huolto oli taas tehnyt taikojaan. Makkaralounas ja lättykestit parhaaseen piknikhenkeen hotellin nurmikolla kruunasivat päivän. 


Ruokailun jälkeen pyörät puunattiin paraatikuntoon huomista Pariisiin saapumista varten. 


Jälleen kerran hotellilta järjestyi myös pyykkikone joukkueen käyttöön hikivaatteiden pyykkäämiseen. 

Suihkun jälkeen heittäydyin pitkälleni ilmastoidun huoneen sänkyyn ja kuinkas kävikään: uni tuli alta aikayksikön.  Vajaan tunnin päiväunet tekivät eetvarttia.  Lyhyet yöunet kuumissa huoneissa pitkien ajopäivien jälkeen näkyivät, kroppa alkoi olla melko tyhjiin ajettu. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, olisiko tällekin päivää löytynyt paukkuja ajaa sata kilometriä pidemmälle. Kotijoukotkin olivat löytäneet tiensä jo Pariisiin ja hotellille. Jälkikäteen väittivät kuulleensa puhelimessakin, että ukko alkaa olla väsy ja ikävissään...

Rynkebyykkiä: puhtaat kuteet Pariisiin saapumista varten.
Hotellin ravintolan illallisella oli jo pientä haikeutta ilmassa. Enää yksi yhteinen ajopäivä näiden joukkuekavereiden kanssa ja siinä se. Vuorokauden kuluttua joukkue hajoaa omille teilleen, ensin ympäri Pariisia ja Ranskaa ja sitten kotikonnuille ympäri Suomea.


Viimeinen ajopäivä oli edelleen kesäisen kuuma. Nyt ajeltiin pitkiä matkoja kuitenkin varjoisissa lehtipuumetsiköissä, helppoa ajelua Pariisiin saapumista odotellessa. 


Viidenkymmenen kilometrin ajon jälkeen saimme esimakua suurkaupungin lähestymisestä. Autot matelivat kohti Pariisia katkeamattomassa jonossa reilusti alle kahtakymppiä. Suihkimme pyörinemme oikealta ohi. Tätä kesti onneksi vain noin kilometrin ajan. Erkanimme valtatieltä Seinen kanavaa ympäröivään puistoon kevyen liikenteen väylälle. Paljon oli muitakin lenkkeilijöitä lähtenyt lauantaihölkälle ja tai -ajelulle. Hienoa metsäistä kanavan vartta oli leppoisa ajella: pari poltettua autonraatoa oli puistoon tiensä löytänyt. Liekö ranskalaisten keltaliivien tekosia? 


Kanavan vartta ajelimme kohti Pariisin keskustaa parikymmentä kilometriä. Matka taittui niin hyvää vauhtia, että olimme aikataulua edellä. Niinpä saimmekin palkita itsemme pari kilometriä ennen Leijonapuistoa kahvitauolla: capuccino, kokis ja jäätelö maistuivat. Pian myös Vaasan joukkue liittyi seuraamme.


 Matka jatkui kohti Parc de la Villetteä eli Leijonapuistoa. Saapuminen puistoon löi ensikertalaisen ällikällä. Tunteet nousivat pintaan. Tunnekuohu oli lähes samanlainen kuin ensimmäisen maratoninmaaliintulossa. Nyt ei ensimmäinen ajatus kuitenkaan ollut: Missä voi ilmoittautua seuraavalle? 


Sadat tai jopa tuhannet kaikkien 30 joukkueen Pariisiin saapuneet lähiomaiset ja ystävät hurrasivat puistoväylän molemmin puolin saapuessamme puistoalueelle, saimme ajaa ihmismassan läpi kuin Tour de France -ammattilaiset. Joukkueiden huollot olivat järjestäneet syötävää ja juotavaa, kuohuvaakin oli tarjolla Pariisiin saapumisen kunniaksi. 


Upeinta oli tietysti tavata Pariisiin saapuneet kotijoukot puistossa. Unohtumattomia hetkiä!



Pientä purtavaa ja tankit täyteen, ei tämä tähän pääty. Lepäilyn, valokuvien ja paidanvaihtojen (sain norjalaisen Agderin joukkueen ajopaidan) jälkeen matka jatkui, ensin Eiffel-tornille ja sitten vieä hotellille. Huima pätkä edessä: pyörällä Pariisin keskusta nhalki läntiselle esikaupunkialueelle Suresnesiin.

Kapteenistomme teki järkevän päätöksen jakaa tiimimme neljään itsenäiseen seitsemän hengen ajoryhmään, jotka pystyivätkin sukkoloimaan kaupunkiliikenteessä kylmähermoisten navigoijien johdolla yllättävän vaivattomasti. Ryhmät ajoivat itsenäisesti yhdessä jonossa, liikennevaloihn ryhmityttiin parijonoon, että veimme tilaan vain yhden auton verran.
- Hidastuu!
- Pysähtyy!
- Vaihtuu!
- Liikkuu!
Ajoryhmän huudot kaikuivat liikenteen seassa. Pariisilaiset autoilijat suhtautuivat pyöräilijöihin hienosti. Kun näytimme haluavamme vaihtaa kaistaa, paikka löytyi. Mitään suurmepaan dramatiikkaa ei ainakaan meidän ajoryhmämme matkalle mahtunut, Sähköpotkulautailevat paikalliset ja turistit kyllä huitelivat menemään miten sattuu.
Seinen ylitys, Notre Dame, Orsay museo ja vihdoin Eiffel, 11 kilometriä ja reilu tunti. Nyt kuvataan!

Kämppäkaverini Tapani polki mualiman navalta Pariisiin.


Vielä on matkaa jäljellä. Kaupunkipyöräily jatkuu vielä läntiseen esikaupunkiin Suresnesiin. Reitti vei meidät Seinen toiselle rannalle Bois de Boulogneen eli Boulognen metsään, jonne pysäköidyistä autoista päätellen olivat monet pariisilaiset tulleet helteistä lauantaita viettämään. Vielä kerran mutkittelevan Seinen yli ja saavuimme viimeiseen hotelliimme.  Nyt pakattiin pyörät rekkaan odottelemaan kotimatkaa, pyöräilyvaatteet laukkuun ja laukku pyörien seuraksi rekkaan. Siistiytyminen ja päätösillallinen vielä hotellin ravintolassa. Mielen valtaa tyhjä mutta helpottnut olo: tässä tämä nyt sitten oli.
Illallisseuraksi saan Päivikin ja tytöt, samaan pöytään tulee myös Pekka tyttärensä kanssa. Tunnelma on aterian aikana haikea. Kapteeneja ja huoltopäällikköä  kiitellään ja muistetaan korvaamattomasta panoksestaan matkamme onnistumiseksi.
Ihan paras huoltotiimi. Kuvasta puuttuu kylmäautomme kuljettaja Matti.
Aterian  jälkeen on oma vuoroni hyvästellä joukkuekaverit. Roskia silmissä ja ruoto kurkussa: saan kuitenkin kiiteltyä joukkuekavereita ja kerrottua lähteväni heti illallisen jälkeen toiselle puolelle kaupunkia samaan hotelliin perheeni kanssa. Pitkä matka tultiin yhdessä, nyt on aika erota. Voipa olla, että emme enää koskaan kohtaa, mutta jotain olemme yhdessä kuitenkin tehneet. Kiitokset vielä kaikille!

Ajokilometrejä kotipihalta Hotel Novotel Paris Suresnes Longchampiin kertyi 1754 kilometriä.

Hieno matka on ohi. Paljon unohtumattomia hetkiä uusien ihmisten kanssa. Vaikka joukkueemme koottiin laajalta alueelta ja näimme toisiamme harvakseltaan, meistä muotoutui JOUKKUE. Kaksi raskasta ajopäivää Jyväskylästä Helsinkiin ja laivamatka Travemündeen hioivat meistä tiimin, joka manner-Euroopassa toimi hienosti.


Ekstriimiä elämään -blogi hiljenee. Kiitokset seuraajille. Joko minä tai Päivikki kirjoittelemme, kun elämässä on jälleen ekstriimiä.

Never say never again.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti