Hengissä ollaan

vaikkei jaksaminen ole riittänyt tänne naputtelurintamalle.

Olen huvittanut nivalalaisia uudella kulkupelillä, potkupyörällä, joka on aika vekkuli lenkkeilypeli, tosin kilometrikisaan sillä kilsat kertyvät aika hittaasti.
Ei se tuo jalka vielä oikein hyväksy juoksua, mutta oon kerran pari viikossa käynyt reippailemassa pyssymäessä, sillai mukavasti hengästymässä.

Luulen, että pidän edelleen lomaa blogailusta, sillä 1.6.2013 juhlimme perheessämme taas lakkiaisia. Nyt on ankara leipomisurakka menossa... ja tietenkin kaikenmoista muutakin pientä siivousurakkaa siinä ohessa. Venla on kyllä itsekkin ollut reippaasti urakoimassa mm. ikkunoita puhtoisemmiksi.

Liikkumaan pyrin silti vähintään viis kertaa viikossa: sportstrackeriin päivittyy lenkkeilyt ja nykyisin sykkeetkin.

Katsotaanpa milloinka palajan tälle rintamalle.
Toivottavasti juhlimisten jälkeen into postaamiseen palaa.

Pääosassa

viikonvaihteessa oli tulviva joki.

Talomme on suhteellisen turvallisella paikalla, mutta näköjään kerran kymmenessä vuodessa joki järjestää meille jännitystä elämään. Vaikka muutamavuosi sitten istutetut kuuset ja männyt tulivät jyrätyiksi,  niin en kehtaa murehtia. Omenapuut säilyivät ja marjapensaat näyttävät nousevan.

Lauantai-iltapäivän operaatio oli työntää jäätelit liikenteeseen marjapensaiden päältä. Jarkolta lähti talviturkitkin samalla kun jäälautalta laski persliukua ;)
Lauantai-iltana kävin 5 km juoksemassa. Sunnuntaina otettiin pyörät esiin ja Raudaskylänlenkki (30 km) käytiin polkaisemassa.
Matt Robertsin Juoksemaan kirjan ohjelmia oon tutkiskellut.
Puolikas ois edelleen tähtäimessä alle kahden tunnin... katsotaan nyt. Kantapää ei vielä oo täysin juoksukuntoinen, mutta toiveikas olen edelleen paranemisen suhteen.

Kaikkien

muuttorulianssien jälkeen olemme saaneet tänä viikonloppuna hiukan rentoutua.
Viikolla monet paineet purkautuivat melkoisin piukahduksina ja pamahduksina. Katsotaanpa jos nämä purkaukset riittäisivät vähäksi aikaa.

Treenaushommia aloiteltiin perjantaina kahvakuulalla. Ja lauantaina sitten TA-DAA! vuorossa juoksukokeilu 2,5 km oikiat lenkkarit jalassa. Jarkko juoksi kilometrin enemmän ;) Minä en uskaltanut vielä niin pitkästi... Ennen lenkkiä päätin jo, että pienestäkin kivun tuntemuksesta heitän kävelyksi. Ei tarvinnut!
Lenkin jälkeen tehtiin venyttely.
Hiukan se on arka tuo kantapää, kun olen sitä jyrännyt golf-pallolla, mutta kipua siinä ei ole.

Tänään kahvakuulailua ja toiminnallinen venyttely.
Hitsin kovaa se on tämä kuntoilun aloittaminen. Käytiin tuossa iltakävelyllä tervehtimässä vanhuksia uudessa kodissaan ja molemmat käveltiin sellaista dressman-kävelyä, kun reidet ja persaus huusi hoosiannaa. Ei mee 30 km:n hiihdosta reidet ollenskaan näin tukkoon.

Viikko vielä kulijaillaan ja hoidellaan hieronnalla kantapäätä. Voiskos sitä sitten miettiä jos jotain ohjelmaa aloittelis, no ei ehkä juoksuohjelmaa, mutta treenisellaista.
Tässä vaiheessa heitän hyvästit tämän kevään piikille; siihen ei kerkiä.
Muille juoksuille en vielä...

Kohtuullisuutta

kuulemma pitäisi opetella?
Aiks...Yritän tulkuttaa, etten ole edes liikkunut tänä talvena, kuin kerran pari viikossa... JUU, JUU ne kolmenkympin lenkit ei sitten oo kohtuullisia raihnaselle :(
Viime torstaina maailma meinas romahtaa, kun vihdoin maltilla hoideltu vasen kantapää alkoi osoittaa paranemisen merkkejä, niin salama iski oikeaan kantapäähän. Paniikki, paniikki!
Hädissäni aloin heti tunnustella sääriluun sisäpuolella olevia lihasten kiinnityskohtia ja sieltähän se löytyi; nuppiluun takaa lähtevä lihas oli niin kiriällä, että vinkuna kuului kun sitä peukalolla soittelin. Möyhensin lihasta niin paljon kuin omat voimat riitti ja Jarkko jatkoi vielä irroittelemalla kiinikkeitä sääriluun sisäpuolelta koko matkalta. Hyvä ensiapu, sillä lauantaina kipu ei enää tuntunut.

Tässä sitä taas jauhetaan tätä kantapääasiaa, mutta haluan nämä asiat tarkkaan muistiin, mikä kohta ja missä kipu, millä irtoaa.


Tänään olin taas Kirsin möyhennyksessä ja jalat alkavat olla aika pehmoiset.Viimeksi sain reseptin laittaa etikkaa kantapäähän, joka poistaisi kalkkikertymiä. Viikonverran pidin etikkalappua kantapäässä öisin, kunnes kantapää kuoriutui nahoistaan. Piti lopettaa se homma. Mutta tänään kantapäässä ei enää ollut yhtä kovia möykyröitä, kuin aiemmin. Koko ajan homma menee parempaan suuntaan.

Olen nyt päättänyt olla maltillinen. Nuo jäiset pyörätiet eivät houkuttele "kokeilemaan" kantapään kestävyyttä. Joten nyt ollaan hissun kissun.

Anteeksi äksyilyni, mutta olemme elämänvaiheessa, jolloin meistä alkaa tulla omien vanhempiemme kaitsijoita ja se tahtoo ottaa voimille molemmin puolin.
Vaikka haluaisi näistä purkaa mieltään kirjoittamalla, ei tosiaankaan voi.
Patti tilanne.
Tänä aamuna luin Kalevasta talvisesta telttaretkeilijästä, joka kertoi retkeilyn olevan joskus meditaatiotakin syvempää pään nollausta. Jotakin sellaista tarvisin juuri nyt!

Oliskos aika

aloittaa jonkin sortin treeni, nyt kun on tuo hiihtotonnikin tuli täyteen.

Yllättäen tänä talvena tekniikka hiihdossa on loksahdellut kohilleen ja vauhti on parantunut huomattavasti. Tekniikassa tietenkin huomattava vaikutus on uusilla hyvillä välineillä, mutta uskon, että syksyn kova kyykky- ja punnerrustreeni on myös antanut uutta potkua. Vaikka en ole päivittäisiä lenkkejä pystynytkään tekemään, niin pitkät lenkit ovat tänä talvena lisääntyneet. Kun viimetalvina kolmikymppisiä oon hiihdellyt puolenkymmentä lenkkiä, niin tällevuodelle yli 30 km lenkkejä on tähän mennessä kymmenkunta. Käsien voimaa olen oppinut myös käyttämään, kun käsivarsissa alkaa olla tavaraa millä lykkiä.
Siitä 15 km alle tuntiin tavoitteen täyttymisestä olen jotenkin erityisen tyytyväinen. Tämä tonni ei nyt tunnu niin kummoiselta, nää kelithän vielä jatkuu ja hiihtelykin jatkuu.

Niin se vain on, että elämme aikaa jolloin muiden huolien kantaminen on niin iso osa elämää, ettei rahkeet tahdo riittää muuhun kuin "pääntyhjennyslenkkeilyyn".
Jospa kevät ja juhlajärjestäminen toisivat iloa ja valoa.
Valoa toi  tämä pääsiäinenkin ja serkku, jolle sai huojentua ;)

Millä ilveellä saisin rahdattua itseni salille?

Nenä punaisena

ei pelkästään viinin juonnista, vaan reilusta kolmentunnin hiihtolenkistä.
Tuli hiihdettyä perinteinen talven nelikymppinenkin tänään aika upeissa olosuhteissa. Paikkapaikoin aurinko kerkesi sulattaa ladun nihkeäksi, joten vauhti ei ollut kummoista. Hiihtotonni on paria lenkkiä vailla, jees!

Kirjoittelin juttua Nicehockeystä lehteen viikolla, joka ei sitten Lämäriin kokonaan mahtunutkaan, joten ettei sanat mee hukkaan, julkaisen jutun kokonaisena täällä.

Venla avaa

Naishoki sytyttää

Syksyllä harmitti, kun nimekkäitä pelinaisia ympäri maakuntaa oli tulossa meille pelaamaan, mutta valmentajia ei naiskiekko tuntunut sytyttävän ollenkaan. Meidän perheenpään panos on jo vuosia ollut tuomaritoiminnassa ja tuntui, että viikonloput niissä hommissa on ihan riittävä määrä menoa. Kuitenkin olen kuullut mieheni mainitsevan, että olisi mukava vielä joskus valmentaa ”hyvää joukkuetta”. En halunnut olla jarruna toisen mielihaluille, ihmisen pitää saada tehdä sitä mikä tuntuu mukavalta.

Aloin rohkaista Jarkkoa valmennushommiin jälleen; Joukkueen kokoonpano kiinnosti miestä ihan selvästi. Ajattelimme yhdessä, että vanhimmalle tyttärellemme Venlalle olisi iso asia, että isä suostuisi valmentajaksi. Päätös ei ollut helppo, oma vapaa-aika tulisi olemaan kortilla ja hiihtokilometrit vähissä. Naisjoukkue ei sinällään arveluttanut miestä, onhan tuo neljän naisen ”kotikasvatukseen” tottunut.

Kokeilutreeneissä taisi olla jäällä kaikki kynnelle kykenevät. Sopimustakaan ei keretty ihan heti sorvata, hommat vain lähtivät pyörimään omalla painollaan. Ensimmäisessä pelissä porukka ei ollut vielä tuttua, taisi mennä ”Lennut  ja Lällit” käskyissä sekaisin.  Mikäli asioita oikein tulkitsin, niin joukkue oli tyytyväinen uuteen valmentajaan ja valmentaja joukkueeseen.

Joukkueen pelaajamateriaali on ollut laaja ja joukkue on kestänyt hyvin muutamat loukkaantumiset, joita valitettavasti kaudella on sattunut. Pelinaisillla on tänä talvena tullut lisää potkua luisteluun ja vauhtia tilanteisiin, niin, että vaaramomentit ovat pelissä jatkuvasti läsnä, vaikka taklauksia ei naiskiekossa sallitakaan.

Ennen joulua mietitytti omien nivalalaistyttöjen peliajan saaminen, kun tasoerot näkyivät niin luistelussa kuin kiekon käsittelyssäkin. Vieraspelaajista osalla oli haaveena jopa mestis.  Mestikseen ei onneksi kuitenkaan ylletty. Mielestäni Suomi-sarja on ollut hyvää aikaa kasvaa joukkueena.

Olisiko Jarkkoon tarttunut hiukan Maralta perittyä luistelutusta, kun naisten luistelussa ja liikkumisessa näkyy huimat kehityksen potkut. Rohkeutta ja varmuutta pakkipeliesityksiin on tullut erityisesti Ritva Junnolle, Venla Turuselle ja Noora Pirnekselle, jotka ovat saaneet kehittyä turvallisten ja järkähtämättömien Hanna Arvolan, Mari Pääkön ja Sikke Kamusen siipien suojassa. Krista Palolan monipuolinen osaaminen on vienyt naista aina tarvittavaan pelipaikkaan, mikä ei suinkaan aina ole pelaajalle otollisinta. Puolustuspelin muuri on ollut maalivahti Sari Pipinen.  Valmentajan luotto ykkösveskariin lopputurnauksessa oli kova.  ”Sari ottaa tänään kaikki kiekot kiinni”, tuumailtiin pelien alla. Pipinen teki työtä käskettyä raudanlujalla  varmuudella. Hienoa asennetta joukkueessa on osoittanut kakkosmaalivahti Virve Anttila.

Selkeästi tehokkain maalitykki kaudella oli Susanna Järvenpää, joka on nopeudellaan ihastuttanut kaikkia katsomossa istuvia. Tehoja löytyy myös ketjukavereilta Hanna Vaaralta ja Jenna Tähtiseltä. Loppukaudesta kolmikon syöttöpeli alkoi tuoda tulosta. Tässä kentässä ovat myös vuorollaan päässeet maalintekotaitojaan väläyttelemään Kirsi Peräaho ja Heli Saarimaa.

Kakkoskentän hyökkäyskolmikossa tehotilastoihin ovat päässeet Elina Haikolan lisäksi Maria Saari ja Iida Loukkola.  Iidan loukkaannuttua oikean laiturin paikan otti Anne Sillanpää. Pelaajamateriaalin laajuuden ansiosta pelit on voitu pelata lähes poikkeuksetta kolmella hyökkäyskentällisellä. Kolmannen hyökkäyskolmikon tehokkain on ollut Krista Palola, laitureinaan Annika Harjula ja Hildaliina Mattila. Myös Jenni Helander on saanut peliaikaa kakkos ja kolmoskentän laiturina.

Naisjunnuja on pyritty ottamaan peleihin mahdollisuuksien mukaan. Tasaisen varmoja peliesityksiä nähtiinkin Marjaana Kinnuselta ja Emilia Pääköltä pitkin kautta.

 Naishoki on siis nousussa Nivalassa, tyttökiekkoilijoita alkaa olla joka poikajoukkueen mukana.  Muutoksia kausittain tulee, sehän on selvää. Osa lähtee opiskelemaan, toisilla on määränpäänä suorittaa asepalvelus ja töiden perään on lähdettävä, jos muualla työt kutsuvat. Mutta onhan meillä parhaista parhain manageri Teppo Pirnes, joka värvää uutta verta kaukaloon. Tepon ahkera naiskiekkotyö alkaa kantaa hedelmää. Cowboys on saanut puuhamiehen, josta kannattaa pitää lujasti kiinni.

Organisaatio ei pyörisi, jos pelien taustalla ei häärisi laaja joukko vapaaehtoisia talkootyöntekijöitä. Varmaankin saan luvan kiittää kaikkia kahviossa ja aitiossa peleissä aikaansa viettäneitä naisjoukkueen puolesta. Mutta suuri kiitos kuuluu myös Nicehockeylle. Olette tarjonneet meille mitä elämyksellisintä kiekkoa!

Rise niittaa

Hektistä

oli viime viikon ohjelma.
Pinna ei tahtonut enää kotona venyä... koululla se nykyisin ihmeesti venyy.

Maanantaina päätettiin Kirsin kanssa, että möyhätään kantapään kovasta möykystä sakat liikenteeseen järein asein ja vaikka ryttyytys oli melkoista ei kantapää siltikään tullut edes kosketusaraksi, ihme juttu.

Keskiviikkoaamuisin oon nykyisin tehny jumpan; tälläkertaa ohjelmassa voimaa ylävartaloon.
Iltapäivällä olikin Rimpinevalenkin vuoro. Loppuviikon ohjelma oli nimittäin täynnänsä kaikenlaista työohjelmaa, ettei liikkumisiin paljon ehtinyt panostaa. Torstaipäivä töissä ilta seissämään. Perjantaina koulun kuvataidenäyttelyn rakentaminen; Tervemenoa vaan katsomaan TOSI upeita oppilastöitä Tillarigalleriaan!

Lauantaina jänskistä jänskin Nice hockeyn turnauspäivä, jossa kamppailtiin Suomi-sarjan mestaruudesta. Joukkueet: Nice hockey Nivala, TPS Turuust, Hermes Kokkolasta ja Pelicans Hollolasta. Meidän naiset hoitelivat tiensä loppuotteluun ja loppuottelu oli kamala trilleri Hermestä vastaan... Pelillisesti ei mitään kaunista katsottavaa ;)
Mutta lopputulos ratkaisee, Nice hockey- Hermes 1-0
Onnea Nice hockey!



Niinkuin jo naamakirjassa leuhotin; kun on mestarin äiti ja mestarin vaimo, niin tuntuu hiukan niinkuin olisi sankari itsekkin ;)

Sunnuntain rippijuhlien emännöinneistä huolimatta pääsin kuitenkin hyvin auringon sulattamalle, nihkeälle Rimpineva-baanalle.
Jospa pääsiäisenä saisi "loput" kilometrit kasaan... tulee onneksi Helsingistä hiihtokavereita ;)

Lämpimikseni

Perjaintai-illan näkymiä

täällä höpsin kantapään täys levosta.
Kun aurinko killottaa taivaan täydeltä, niin Rimpineva alkaa kutsua. Ja sitä kutsua en voi vastustaa.
Pe-Su hiihtoa 75 km
Niin se vaan menee.
Jos lopetetaan tuo kantapäävaivasta jauhaminen, kun se ei siitä kummemmaksi muutu.
Joo- nyt olis sitten tarjolla vesijuoksu parannuskeinoksi... syksyllä sitä kokeilin, ei vaiva silläkään parantunut... tää vaiva on ollut siis olemassa elokuulta (saattoi alkaa jo heinakuulla)
Ei se nyt kipeä ole ja pystyn sen kanssa elämään: tekemään töitä, hiihtämään ja pyöräilemään.
Juosemaan ei minusta ole.
Meditointilenkkeily siis jatkuu, niin kauan kuin olosuhteet sallivat.
Pe 15 km, La 30 km, su 30km

lauantaina ja sunnuntaina kirkasta paistetta

Oppimassa

uutta liikkumista.

Ostin syksyllä itselleni Kaisa Jaakkolan Hormoonitasapaino-kirjan. Viikko toisen jälkeen palaan lukemaan kappaleita siitä. Viimepäivinä pääkopassani olen käsitellyt kortisolitasapainoa ja kehoitusta lenkkeilemään/liikkumaan rauhallisesti, meditoiden.

Stressaavan ja aikataulutetun talven liikkuminen on ollut sitä, että kun kerran pääsee lähtemään, niin mennään maximitehoilla; urku auki. Pään tyhjennystä sekin on ollut, mutta rehkiminen ei ehkä ole palvellut kehoni tarpeita.

Kantapääni tarvitsisi lepoa, en vain tiedä kuinka monta viikkoa levossa pitäisi pötkötellä, että kantakalvon tulehdus häipyisi. Periaatteessa tilanne ei ole niin paha kuin syksyllä, jolloin en kärsinyt kävellä avojalon lattialla ollenkaan. Nyt kantapään sisäsyrjällä tuntuu vielä kireys, joka höllää silloin kun Jarkko rusikoi rystysellä tuota kyseistä kohtaa.

Jumppailun oon ottanut taas ohjelmaan ja venyttely on ohjelmassa ollut jatkuvasti.

Merrelin Barefoot/avojalakalenkkareilta odotin ihmeparantajan kykyjä. Mielenkiintoista onkin, että kun niillä pieniä lenkkejä oon hipsutellut, niin juoksutekniikka muuttuu automaattisesti päkiällä askeltavaksi. Ensimmäisillä lenkeillä sainkin pohkeet makiasti tukkoon, mutta nyt kestää jo pari kilometriä hipsutella. Kuitenkin lenkin jälkeen kantapäässä on voimakkaampaa tuntemusta -ei niinkään kipua.
Himskutti, kun haluaisin niin olla juoksukunnossa, kun tiet alkavat sulaa :/

Juup! Tänään sitten se meditointilenkki: toppapuku päälle ja järvelle hiihtelemään.
Sellaista kävelyvauhtia hiihtelin, nautin kevätauringosta ja maisemista. Työkaveri opetti käyttämään sport trackerin kameraa, joten trackerissä nyt muutamia kuviakin latujen varsilta... tosin tänään en hiihtänyt ladulla, vaan kestohangella.

Menkää muutkin, järvellä on nyt meditointimahdollisuus!

Hiihtoloma

Tutustu instakuviini täällä

 hupsahti turhan joutuusti.

Kylmä vinkka oli seuranamme lähes päivittäin: Vuokatissa, Rimpinevalla, Pyssymäellä, Kallaveellä ja Siilinjärvellä vielä Hamulassa ja Kasurilassa.



Lasketeltiin, hiihdeltiin, lumikenkäiltiin, retkeiltiin, sukuloitiin, herkuteltiin ja shoppailtiin.

Ihan rennosti!

Nyt suunnittelen jonkinmoista täysleputusta kantapäälle, mitä se sitten lienee?