sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kohtaamisia ja kannustusta


Kävin kaupassa: kolmeen kertaa sain kertoa tulevasta pyörämatkastani Pariisiin. 

On hienoa huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset ovat hyväntekeväisyyskampanjastamme. Kiinnostuksen lisäksi saan osakseni hieman kauhistelua, mutta runsaasti mukanaelämistä ja tsemppitoivotuksia. Samankaltaista kiinnostusta ja kannustusta on riittänyt syksystä saakka. Nyt kesän tultua kiinnostus on tietysti vieläkin runsaampaa. 

 - Joko olet ollut reissussa? (En vielä.)
- Milloin lähdet matkaan? (Juhannuksen jälkeen maanantaina 24.6. kotipihasta.)
- Kuinka kauan reissu kestää? (12 päivää)
- Miten pitkästi poljet? (noin 1600 kilometriä)
- Joko on kunto kohillaan? (Toivottavasti...)

Siinäpä tyypillisimmät kysymykset.


Alkuperäinen idea matkaan lähtemisestä oli hyväntekeväisyydestä huolimatta hyvinkin itsekäs. Halusin treenitavoitteen kestävyyskuntoni parantamiseksi ja mahdollisuuden testata omia rajojani uudenlaisella tavalla. 

Talven ja kevään aikana kuitenkin hyväntekeväisyysnäkökulma, apu Sylva ry:lle ja Aamusäätiölle, on noussut kuitenkin merkittävämpään asemaan. 

Useat ihmiset ovat kertoneet kannustuksensa ohessa omassa lähipiirissään käydyistä taisteluista syövän kanssa. Osalla tarinoista on onnellisempia ja osalla surullisempia päätöksiä. 

Nämä jaetut kokemukset ovat koskettaneet ja tuoneet hankkeelle entistäkin syvempää merkitystä. 
Jokaisella keräämälläni eurolla on todellakin merkitystä syöpään sairastuneiden lasten perheiden tukemisessa ja syöpätutkimuksen kehittämisessä.

Tiina Piippo: "Koskaan kukaan meistä ei voi tietää kuinka lähelle asia saattaa tulla. Itselläni on vuosien kokemus sekä lapsen syövästä että Sylvan tärkeästä toiminnasta."

Tulethan sinäkin mukaan auttamaan. 

Voit tehdä aivan minkä kokoisen lahjoituksen tahansa nimettömänä tai omalla nimelläsi tästä.

Lahjoituksesi menee lyhentämättömänä Sylva ry:lle. 
Oletko juuri sinä neljäskymmenestoinen tai vaikkapa viideskymmenes lahjoittaja?


Tänään, sunnuntaina, suuri osa joukkueestamme polkee Tampereen ympäristössä Pirkan Pyöräilyssä 217 km. Minä ajan huomenna oman varjo-Pirkkani Pekan kanssa. Matkaa saattaa kertyä hitusen pidemmästä. Pysypä somessa, niin kuulet siitäkin viikon mittaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti