Kallaveden kierros

Vehmersalmen silta... ja keltainen Bianchi!

oli joukkueellamme ohjelmassa sunnuntaina. Jännittynein tunnelmin startattiin 150 kilometrin kiertoajelulle vaihtelevassa pohjoissavolaisessa maastossa perisuomalaisessa kesäsäässä.  Sade onneksi hellitti ennen starttia, mutta märkä tien pinta piti huolen siitä, että parijonossa edetessä ei paljon suuta aukoa kannattanut.

Savolainen pyöräretki: mennään lossilla

Heikki-kapteeni oli määrännyt minut toisen ajoryhmän kuusihenkiseen vetoryhmään. Muutaman kilometrin välein vaihdoimme vetoryhmässä ajopaikkoja vastapäivään kiertämällä: jokaiselle tuli siis aina kahden vetovuoron jälkeen neljä peesivuoroa.

Eipä ollut helppoa vetojuhtana toimiminen savolaisessa maastossa: ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki.... Sääliksi kävi perämiestä ja muita takana tulevia. Melkoisen jojon nokkaan taisivat ajoittain vetovuorollani joutua. Kuinkahan sitä oppisi alamäen jälkeen jatkamaan hyvävauhtista vetoa seuraavan ylämäen alussa, mutta malttaisi kuitenkin hiljalleen hidastaa eikä jatkaa täydellä temmolla mäen laelle asti? Myös mäen laella pitäisi malttaa jatkaa rauhallista tahtia ennen kuminauhamaista kiihdyttämista tasamaalla tai seuraavaan alamäkeen. 

- Napsu pois....toinenkin! Ei saa hidastaa alamäessä! kaikuvat ohjeet perältä.

Ja kaiken hyvän lisäksi kuopat ja railot tiessäkin pitäisi muistaa merkata. Yksin ajaessa riittää viime hetken väistö, porukalla ajaessa moisesta hulluttelusta seuraa pahimmassa tapauksessa kolareita, lievimmillään paheksuvaa murinaa.... Opettelua, opettelua ja opettelua..... vaan vielä minä opin!

Kapteenisto kyllä päivän päätteeksi kiitteli ja kannusteli parantuneesta ryhmäajamisesta, vaikka kehittämistä on edelleenkin. Onpa meillä aikaa Pariisin asti opetella.

Päivän mittaan sääkin lämpeni niin, että minäkin tarkenin puolimatkassa ottaa sadetakin pois päältä. Osa hurjista ajeli loppumatkan aurinkoisessa mutta kovin tuulisessa säässä jo lyhyillä ajovaatteilla. Kyllä olisi meikäläinen vilustunut moisesta urheilusta.  

Pohjalaisittain katsoen Kallaveden kierroksen reitti oli rankka. Nousumetrejä 150 kilometrin matkalle noin 1500 metriä. Kotikulmilla kun ajelin Tupokselle 135 km, nousua tuli 220 metriä, Haapevedellä käydessä (80 km) nousua oli 245 metriä ja Eemelinmäkeä ylösalas ajellessa nelisenkymmentä kilometriä nousua kertyi 265 metriä.  Hiukan liikuttiin siis eri lukemissa Savonmaalla. Positiivisen yllättynyt olen kuitenkin omasta jaksamisestani. Mäet nousin kunnialla ylös eikä matkavauhti tuottanut vaikeuksia. Reitin ainoassa vapaan vauhdin ylämäessä jäin tosin kuin paikalleni seisomaan, kun nuoriso spurttasi ohitseni, mutta ylös saavuin minäkin polkemalla ja hyvissä voimissa.

Uuhimäen nousu - tästäkin tultiin ylös

Ensi viikonloppuna iso osa joukkueestamme urakoi Pirkan Pyöräilyssä yli 200 kilometriä. Itse ajelen kotimaisemista yli 200 kilometrin lenkin joko nyt loppuviikosta tai ensi viikon alkupäivinä Pekan kanssa. Siitä reissusta juttua  tuonnempana.

Joukkueen kanssa edessä on vielä yksi leiriviikonloppu keskisessä Suomessa viikko ennen juhannusta. Sillon saadaankin kunnolla esimakua Pariisin-matkasta, kun ajamme kahtena peräkkäisenä päivänä yli 200 kilometriä kumpaisenakin. Sen jälkeen keskitytäänkin lepäilyyn ja juhannuksen viettoon ennen projektin kohokohtaa.